Ammattiopistoista

Eli ideana olisi puhua ammattiopistoista.
Itse käyn parhaillaan ammttiopistoa, ja olen kyllä viihtynyt siellä ihan hyvin. Ilmapiiri kuitenkin ihmetyttää minua. Joka toinen joidenkin opiskelijoiden käyttämä sana on *****. Ikävä kyllä. Lisäksi varsinkin naisopiskelijoilla tuntuisi olevan jäänyt joku teinvaihde päälle, ainakin kiljumisesta päätellen. Ymmärrän vahingossa tapahtuvan äänenkorotuksen ja sen, että käytävillä on hankala keskustella taustaäänien vuoksi, mutta ei kai silti ole tarpeen huutaa. Lisäksi kuulin, että omassa koulussani jotkut tolvanat olivat saaneet melkorin huonon idean heitellä kiviä. Eivätkö ihmiset tajua mitä tuollainen käytös viestittää muulle ympäristölle? Ilmeisesti eivät. Tai sitten joillain on vain tuo Mordorin lahja nimeltä ilkeys kerta kaikkiaan ylivoimainen luonteenpiirre. Liekö ammattiopistojen ilmapiirissä parantamisen varaa?

Mulla on kokemusta kahdesta eri ammattikoulusta; ensimmäinen oli se, jonne päädyin peruskoulusta, ja tähän jälkimmäiseen sitten lähes 21-vuotiaana alanvaihtajana.

Ensimmäisessä amiksessa opiskelijoiden keski-ikä oli siinä pikkasen päälle 20 vuotta, eli teinejä siellä ei juurikaan ollut, ja ilmapiiri sen takia todella hyvä. Mitä nyt henkilökunnan asenteissa ja käytöksessä olisi ollut parantamisen varaa. Mutta niin, katselin neljä syksyä uusia opiskelijoita, joissa oli myös niitä suoraan peruskoulusta tulleita. Aina sitä teinivaihetta riitti siellä sen ensimmäisen vuoden ajan, mutta aikuistuminen alkoi sitten nopeasti.

Toinen amis oli sitten tasoltaan juuri tällainen, jossa ei ollut juurikaan meitä vanhempia opiskelijoita. Omassakin aloitusryhmässä oli lisäkseni vain kaksi vanhempaa opiskelijaa, mutta lähes kaikki olivat suoraan peruskoulun penkiltä. Ja se kieltämättä näkyi ilmapiirissä lapsellisena käyttäytymisenä kaiken aikaa. Eikä tämä näkynyt pelkästään omalla alalla, vaan myös muiden alojen opiskelijat olivat aika samanlaisia keskenkasvuisia kakaroita. Ryhmätehtävienkin teko oli aikamoisen haasteellista, kun itse halusi panostaa työhön ja muut syljeskelivät kattoon tai muuten pelleilivät jatkuvasti.

Jonkinlainen kulttuurishokki toi oli ainakin mulle, kun parikymppisenä lähdin viis vuotta nuorempien kanssa samalle koulunpenkille. Kyllä tuon jotenkin tiesi etukäteen, mutta todellisuus iski kuitenkin aika kylmästi vasten kasvoja.

Ilmapiirissä, henkilökunnan auktoriteetissa ja ylipäänsä asenteissa olisi korjaamisen ja parantamisen varaa. Vaikka kyllä sen pitäisi lähteä ihan sieltä kotoa sen opin, että kuinka tulisi käyttäytyä koulussa ja kuinka kohdellaan muita opiskelijakavereita. Ei se ole opettajien tehtävä opettaa sellaisia asioita enää toisen asteen oppilaitoksessa. Mutta samalla on pakko myös yrittää ymmärtää sitä käytöstä niiden nuorten asemasta, kun miettii heidän fyysistä ja psyykkistä kehitystään tuona aikana. Varsinkin pojat ovat melkoisessa myllerryksessä.

Valmistuin juurikin ammattiopistosta, jonne päädyin kolmisen vuotta sitten parikymppisenä. Tarkoituksena oli mennä aikuslinjalle, mutta päädyinkin nuorisoasteelle kun minulla ei ollut ajokorttia ja se olisi hankaloittanut mm. työssäoppimista.
Olihan se hienoinen järkytys mennä se 5 vuotta nuorempien joukkoon, mutta ryhmässäni oli myös minua vuotta vanhempi oleva opiskelija. Hänen kanssaan tulin juttuun, samoin muista ryhmäläisistä erottui aika nopeasti ne "kypsemmät" joiden kanssa tuli myöskin toimeen.

Opiskelu oli välillä raastavaa, sillä huomasin monien aiheiden olevan turhan yksinkertaisia vuotta vanhemmalle kurssitoverilleni ja minulle. Opettajat sanoivatkin, että olemme oppimisessa siinä tasossa että moni kurssi on suunnattu niille nuoremmille. Aikuislinja olisi siinä mielessä ollut ehdottomasti parempi valinta.

Lisäksi henkilökunnan oli välillä mielenkiintoista olla tekemisissä. Moni opettaja saattoi olla aiheellisestakin asiasta aivan hyshys eikä tietoa toimitettu eteenpäin. Lisäksi informaatio ei oikein kulkenut mitenkään ja oli hämmentävää saada jokaiselta opettajalta erilaisia tehtävänantoja jotka olivat ristiriidassa keskenään. Yhteistä linjaa ei siis kovin usein ollut. Onneksi henkilökunnassakin oli pari sellaista ihmistä, jotka tarttuivat heti näihin toimiin ja veivät asiaa eteenpäin.

Beowulf sanoi:

Ilmapiirissä, henkilökunnan auktoriteetissa ja ylipäänsä asenteissa olisi korjaamisen ja parantamisen varaa.

Click to expand...

Nimenomaan täälläkin sama juttu.

Toki työvuoroissa jokainen teki tehtävänsä (tai siis jos eivät lusmuilleet tai olleet "saikulla" = juomassa tai krapulassa) ja niissä ilmapiiri oli yleensä hyvä. Paitsi silloin, jos tuli jotain ylimääräistä tehtävää, joka oli automattisesti muiden mielestä kyykytystä. Työskentelystä ei silloin hirveästi nauti, kun joku/jotkut ovat kokoajan kielteisellä asenteella naama nurinpäin. Työvuorot joissa olin lähinnä yksin työvuorovastaavan kanssa tai työssäoppimissa olivat ehdottomasti kaikkein mukavimpia ja hyödyllisimpiä, vaikka niissä olikin enemmän hommaa.
Asuntolaelämästä en halua edes puhua, sillä muutaman kerran vietin siellä työvuorojen takia ja se riitti. Aivan uskomatonta toimintaa sen ikäisiltä ihmisiltä eikä mitään kunnioitusta toisia tai heidän yksityisyyttään kohtaan.

Tunneilla ärsytti melkoisen paljon se, että moni opiskelija ei ollut lainkaan kiinnostunut aiheesta ja aiheutti häiriötä. Lisäksi mielenkiintoisesta aiheesta ei ilmeisesti olisi saanut kysyä tai keskustella enempää, sillä tämä ihminen leimattiin välittömästi ja tuhahdeltiin takapenkiltä mielenosoituksellisesti. Eniten tykkäsin luentopäivistä, jonne tuli muidenkin linjojen opiskelijoita ja samanikäistä mitä itse. Niistä päivistä sai paljon enemmän irti keskusteluineen ja pohdintoineen.

Satuin olemaan viikonloppuna matkalla vanhan ammattikouluni lähistöllä ja kävimme katsomassa miltä siellä näytti nykyään (suunnilleen samalta kuin kymmenen vuotta sitten). Päädyin sinne lukion jälkeen kun en päässyt muuallekaan. Tavallaan se oli elämäni ankeinta aikaa, mutta en tiedä miten paljon itse koulu vaikutti siihen. Asuin koulun asuntolassa, joka oli meillä tosi rauhallinen, koulu oli vähän turhan kaukana kaikesta ja huonojen yhteyksien päässä niin että kaupassa käyntikin oli hankalaa, minulla ei ollut ystäviä ja asuntolassa ei voinut tehdä juuri mitään ja suunnilleen ainoa harrastusmahdollisuus lukemisen lisäksi oli kävellä pimeää autotienlaitaa yhteen suuntaan ja sitten takaisin. Onneksi asuminen oli sentään ilmaista.

Itse koulu oli tavallaan hyvä kokemus. Meidän linjallamme oli peruskoulupohjaisiakin opiskelijoita mutta en muista että heistä olisi ollut kauheasti häiriötä (ehkä kulttuurialalle tulee motivoituneempaa väkeä?) ja vaikka aineet olivatkin helppoja niin niitä ei yksinkertaistettu nuorimpia varten. Tutkinto oli kyllä täysin turha, sillä työllistyminen on harvinaista mutta sain siitä aika hyvän pohjan myöhempiin opintoihin ja joitain asioita ei käsitelty ammattikorkeassa yhtä hyvin, ainakaan meillä.

Amroth sanoi:

Lisäksi varsinkin naisopiskelijoilla tuntuisi olevan jäänyt joku teinvaihde päälle

Click to expand...

Sivuhuomautus. Opiskelu tuppaa jostain syystä taannuttamaan!

Käsittämätön ilmiö sinällään, mutta kun erilaisia opintoja ja kursseja on tullut aikuisiälläkin käytyä, niin melkein aina siellä jossain vaiheessa osa porukasta alkaa teineillä. Opiskellessani nykyiseen ammattiini ryhmässämme kaikki olivat täysi-ikäisiä, osa reippaastikin, mutta silti... jossain vaiheessa homma meni aivan teineilyksi (ja syyllistyin tähän myös itse). Tätä tosin tapahtui yleensä lähinnä silloin kun motivaatio opiskeltavaan asiaan oli huomattavan alhaalla. Samaten se että ollaan pitkään samassa porukassa tuntuu lietsovan kikattelua, lintsailua yms.

Jossain määrin samaan aikaan rasittava ja huvittava ilmiö. Työpaikalla tosin on alkanut ärsyttää, kun jo yhden päivän kokous [vihaan kokouksia] saa aikaan pienissä ryhmissä käkättelyä, asian sivu puhumista (mikä tietty venyttää kokouksia lisääääää...), puhelinten räpläämistä yms. asiaan kuulumatonta. Mutta ehkä kyse on osittain itseään ruokkivasta kierteestä: ei kiinnosta -> huomio kiinnittyy muualle -> puheenaiheet menevät ohi -> ei kiinnosta jne.?

Mhh...
Ehkäpä kierre tosian ruokkii itseään, homma ei jaksa kiinnostaa jne.
En osoita tätä henkilökohtaisesti kellekään, mutta jotkut opiskelijat ainakin omassa ammattiopistossani tuntuvat ajattelevan, että he ovat maailman napa, ja kaiken tulisi hyppiä heidän musiikkinsa mukana. Eli, jos opiskelu ei innosta, älköön kukaan muukaan nauttiko kokulusta. Sinällään ärsyttävää, kun minä haluaisin opiskellakin jos olen kerran onnistunut kampeamaan itseni ylös kukonlaulun aikaan ja marssimaan puoliunessa kouluun. Mutta yritän sietää myös teineilyä, saman sakin naamoja kun pitäisi jaksaa tuijottaa vielä 2 vuotta.