Harri Perälä
Kontulainen
Suureksi surukseni joudun ilmoittamaan, että suunnittelemani tuhansien säkeiden mittaiset kilpailutyöt eivät valmistuneetkaan ajoissa, joten joudutte tyytymään näihin kahteen vaatimattomaan fragmenttiin (joista toinen ei muuten liity lainkaan annettuun aiheeseen!). Ensimmäisessä kohtauksessa on ilmeisesti meneillään syntymäpäivien valmistelu. Jälkimmäisessä fragmentissa päivänsankari näyttäisi muistelevan menneitä.
Laulu Belladonnan lapsista
Leithianin laulu eli Tynnyrikyydillä tyrmästä
Taas vaipui vanhus mietteisiin,
tuo kuva saapui aatoksiin:
On Metsä synkkä, toivoton,
vaan luona pienen aukion
käy Bilbo-herra tanssimaan,
on nuori viel ja voimissaan.
No onkos nähty kauniimpaa
näil rannoilla tän Keski-Maan,
tai luona suurten Mahtien,
tai Avallónën riemujen?
Vaan eipä kestä aikaakaan
kun puolituinen huomataan:
kuin aglar penna míriel
niin saapuu luokseen Tauriel.
On veitset pitkät, säihkyvät,
ja nuolenkärjet tappavat,
hän rohkein haltioista on
ja aina taistos pelvoton.
Nyt oitis Bilbon nähdessään
jää Tauriellë katsomaan,
on vallas oudon lumouksen,
kun Bilbo liikkuu tanssien.
On vauhti Bilbon jalkojen
kuin Nahar-ratsun Oromën
tai suuren valan Tulkasin –
vaan karvaisemmat niitäkin.
”Tinúviel! Tinúviel!”
Niin huutaa häntä Tauriel,
. . .
Laulu Belladonnan lapsista
Koodi:
Tupakoi Bilbo, Belladonnan
poika käytti piippua taiten,
savurenkaita suolti ilmaan
Tukien ylpeys. Tomera vanhus
juhlaa vietti, vireä taatto,
. . .
Gandalf puheli, purki mieltään,
Konnun turva jo tämän lausui:
”Tiedän jaloksi työksi aivan
ottaa vanhuus vakavin mielin,
arvon mukaisesti ikä kohdata,
pois unohtaa pilansa vanhat;
Kukahan nauraa narrin paolle?”
Vastas Bilbo vakavin kasvoin,
savun lomasta hän lausui näin:
. . .Leithianin laulu eli Tynnyrikyydillä tyrmästä
Taas vaipui vanhus mietteisiin,
tuo kuva saapui aatoksiin:
On Metsä synkkä, toivoton,
vaan luona pienen aukion
käy Bilbo-herra tanssimaan,
on nuori viel ja voimissaan.
No onkos nähty kauniimpaa
näil rannoilla tän Keski-Maan,
tai luona suurten Mahtien,
tai Avallónën riemujen?
Vaan eipä kestä aikaakaan
kun puolituinen huomataan:
kuin aglar penna míriel
niin saapuu luokseen Tauriel.
On veitset pitkät, säihkyvät,
ja nuolenkärjet tappavat,
hän rohkein haltioista on
ja aina taistos pelvoton.
Nyt oitis Bilbon nähdessään
jää Tauriellë katsomaan,
on vallas oudon lumouksen,
kun Bilbo liikkuu tanssien.
On vauhti Bilbon jalkojen
kuin Nahar-ratsun Oromën
tai suuren valan Tulkasin –
vaan karvaisemmat niitäkin.
”Tinúviel! Tinúviel!”
Niin huutaa häntä Tauriel,
. . .
