Dream Theater

siis kuunteleeko kukaan tälläista...vois sanoo progemetallin uranuurtajaks.....basso, kitara, laulu, rummut ja keepparit....nimiä en ny jaksa kirjotella...mutta kertokaa mielipiteenne bändistä...

Images & Words ihan tajuttoman kovaa kamaa. Muuhun bandin tuotantoon en ole sitten tutustunutkaan. Välillä vähän haiskahtaa tuotetulta menolta, mutta ei se liiemmin haittaa, kun biisit ovat niin nerokkaita.

Master of Puppets ja The Number of the beast coverit potkii perseelle.

tuosta "tuotetulta menolta" en oo samaa mieltä mut images on kyl sikä hyvä...pull me under,,,take the time....take the timen live on ihan ykköne.....

Äitini on Dream Theater-fani henkeen ja vereen, ollut ihan keikoillakin. Levyjä siis löytyy talosta vaikka millä mitalla ja pakostakin sitä tulee kuultua, mutta minua ei se oikein säväytä. Hyvää taustalla ja ehkä livenä, mutta muuten en löydä kappaleista mitään tunteisiini tarpeeksi vetoavaa. Progemetallin uranuurtaja tosiaankin, ja siitä pisteitä.

Change of Seasons- levyn ensimmäinen kappale on kyllä hieno, vielä siinä kohdassa kun laulukaan ei ole alkanut. Samoin Falling into Infinity-levyn hidas biisi Hollow Years. Siitä kappaleesta on niin ihania muistoja ala-asteen diskoista ja siitä, miten jännittävää se silloin oli mennä hakemaan poikaa tanssimaan. Huoh, nostalgiaa.

Tuolla tuotetulla tarkoitin, että musiikissa pitää olla pieni räkäsyys. Tämä on tietty vain minun mielipiteeni

No ei se nyt niin vaarallista ole, vaikka musiikki "puhtaalta" kuulostaakin. Oma mielipiteeni bändistä on sellainen, että Images and words on kyllä hyvä levy, ja A change of seasons on uskomattoman hieno teos. Mutta mutta, sen jälkeen ei mitään kovin erikoista pitkään aikaan tapahtunutkaan. Awake ja Falling into infinity olivat tasapaksuja, vaikka pari helmeä niiltäkin kyllä löytyy, mainittakoon vaikka tuo hieno slovari Hollow years (vaikka siihen ei minulla mitään erikoisia muistoja liitykään 8) ). Sitten saatiin odottaa jonkin aikaa, ja lopulta DT onnistui tekemään levyn nimeltä Scenes from a memory. Se oli jotain aivan ihmeellistä Täydellinen levy ! Se oli Dream Theaterin diskografiassa ehdoton aallonharja. Valitettavasti sen jälkeen mentiin heti pohjalle asti, Six Degrees of inner turbulence ja Train of thought olivat molemmat melkomoisen popahtavia ja kökköjä levyjä Joten ainoaksi todellisiksi saavutuksiksi heille jäivät Images and words, A change of seasons ja Scenes from a memory.

oma lempparilevy on varmaan scenes from a memory......broidi tota kyllä enemmän kuuntelee mutta tulee itekki aika paljon.... 8)

Puolhaltia sanoi:

Se oli Dream Theaterin diskografiassa ehdoton aallonharja. Valitettavasti sen jälkeen mentiin heti pohjalle asti, Six Degrees of inner turbulence ja Train of thought olivat molemmat melkomoisen popahtavia ja kökköjä levyjä

Click to expand...

Uh. En tiedä mistä johtuu, mutta Dream Theater tuotannosta pidän eniten juuri tuosta Six Degrees Under Turbulence-levystä, (lähinnä siitä disc onesta) joka taas fanien mielestä on se kököin. Ehkä pitämiseni selittyy kuitenkin sillä, että jotkin piirteet tuossa kyseisessä levyssä tuovat mieleen Toolin, eikä mikään Toolin mieleen tuova voi olla huono . Ja lisäksi tykkään levyn kliinisestä ja "puhtaasta" ilmeessä, parasta antia ovatkin instrumentaaliosiot.

itsekin tiedän ihmisiä jotka pitävät kovasti six degreesistä.....jotkut saattavat sanoa sitä huonoksi vaan siksi että se on leimattu huonoksi albumiksi....tai sitten ei... :idea:

Bändi on ihan jees, osaavat kyllä soittaa, mutta soittavat vähän kehnonlaista musiikkia.Tai siis musiikkityyli ei niin iske, vaikka pitää myöntää että kuitenkin kuuntelen
Olinkohan nyt hieman epäselvä?


Vaikka Musahuoneessa nykyään sallitaankin negatiivisten mielipiteiden esittäminen silloin kun ne ovat perusteltuja niin ei ole välttämätöntä kaivaa esiin vanhaa keskustelua sanoakseen etei oikein välitä bändistä. Kiitos. Ereine

Dream Theater on ehdottomasti yksi all-time lemppareista 8)

Itse omistan (nyt) vain Train of Thought - levyn, joka on mielestäni kyllä melkoisen kovaa kamaa sekin
As I am on aivan ehdoton kappale, tosin puoleen levyn kipaleista on tungettu mukaan periamerikkalaista fuck-ähinää, kai se on tarkoituskin.
Juuri tuon levyn kohdalla laulajan (en muista nimeä) ääntäminen on oikeastaan aika nautittavaakin, se menee välillä niin överiksi. Joitakin kappaleita olen imuroinut, ihan hyvältä kuulostavat, harkitsen toista levyä.
Hyvää vaihtelua perineteiselle fantasiametallille, vaikka viisitoistaminuuttiset melodiasoitot alkavat vähän kyllästyttääkin

Jukeri sanoi:

Itse omistan (nyt) vain Train of Thought - levyn, joka on mielestäni kyllä melkoisen kovaa kamaa sekin
As I am on aivan ehdoton kappale, tosin puoleen levyn kipaleista on tungettu mukaan periamerikkalaista fuck-ähinää, kai se on tarkoituskin.
Juuri tuon levyn kohdalla laulajan (en muista nimeä) ääntäminen on oikeastaan aika nautittavaakin, se menee välillä niin överiksi. Joitakin kappaleita olen imuroinut, ihan hyvältä kuulostavat, harkitsen toista levyä.
Hyvää vaihtelua perineteiselle fantasiametallille, vaikka viisitoistaminuuttiset melodiasoitot alkavat vähän kyllästyttääkin

Click to expand...

Mitään fuck-ähinää siellä ei Honor Thy Fatherin yhtä linjaa "So fucking blind to the damage he has done" lukuunottamatta ollut, joten en oikein tuota argumenttiasi tajunnut. Ja jos jotain bändiä _ei_ voi sanoa periamerikkalaiseksi niin Dream Theateria.

Henkilökohtaisesti ei kauheasti tuo ToT iskenyt, pitkät biisit toimivat jos ne on rakennettu oikein mutta esimerkiksi levyn 11minuuttinen instrumentaali Stream of Consciousness on aika puuduttavaa kuunneltavaa, verraten vaikka ~25min eepokseen A Change of Seasons (1995), joka on huikeutta alusta loppuun. Olihan tuossa ToTissa vähän sitä "nu-metal" tuntua lisätty ja biisirakenteita muutenkin yksinkertaistettu mutta siltikkään tuo levy ei ole edes verrattavissa mihinkään teinipamputukseen. Eli jos ette bändistä tykkää niin olette ehdottoman väärässä ja saisitte kuolla! *pilke silmäkulmassa*

Dream Theater on sellainen yhtye, jota kuuntelen koska tahansa. Voisin sanoa rakastavani sitä, vaikka tuota ilmaisua vähän kartankin.

Kaikilla levyillä on mielestäni jotain hyvää. Juuri kun ajattelee, että tällä levyllä meno meni ihan pohjille, eikä tässä ole mitään, niin biisit alkavat kummasti kuullostaa paremmilta. Olen huomannut, että kun on tarpeeksi kauan kuunnellut näitä suositumpia kappaleita, varjoon jääneet alkavat kiinnostaa aivan eri tavalla.

Train of Thought tuntui ensin hieman kummalta. Viimeiseltä yritykseltä tai rahanteolta, liian popahtavalta. Mutta olen kyllä ollut tuohon levyyn tyytyväinen. Jokaisen yhtyeen tyyli muuttuu ajan myötä, eikä ajan myötäilemistä voi välttää.

Minua ärsyttää sellainen "kaikki tykkää tästä biisitä"- meininki. Juuri tämä Hollow Years. Se on hidas, useimmat tykkäävät tunnelmallisita, kauneista biiseistä. ihmiset, jotak eivät kuuntele DT:tä, mutta kuulevat sen biisin ovat ihan innoissaan ja ilmoittavat heti perään inhoavansa heviä (tai metallia tai ihan miten vaan), mutta siitä pitivät. Eihän se heviä olekaan varsinaisesti. (Koittakaa ymmärtää^^) On muutamia sellaisia ns. kaupallisia biisejä, jotak ovat kyllä hyviä, mutta se suosio tökkii. Vähän kummalta kuullostaa, mutta ärsyttää silti. Eikä siinä mitään pahaa sinänsä.

Nuo DT:n keikkavideot (tai DVD:t tai mikälie, mm. Live scenes from New York) ovat mielestäni superhupaisia...

Mutta hattua nostan kaikille jäsenille: jokainen ihan ihme jätkä! Laulaja menee ihan ihmeellisiin atmosfääreihin (vrt. meidän kuoron altot ja kakkossopraanot yhteensä), kitaristi on suurempikin virtuoosi (se käsi, se käsi... se vaan leviää sellaseks... no, kolmetoistasoinnuksi!), rumpali on ihan ihme (kädet soittaa tosuat ja menee ristiin sekä päällekkäin, jalat soittaa kolmatta, silmät lukee nuottia tai havannoi jotain muuta, mies laulaa taustoja ja muistaa vielä hymyillä yleisöllekin), basisti nyt on ihan ihmeellinen örmy (minuun vetosi nopeus, bassossa on sentään tosi paksut kielet) ja ne pianistit ovat kyllä toisesta maailmasta. Tai no, Kevin Moore nyt oli aika paljonkin vaisumpi kuin joku Sherinan, mutta minulla on silti suuria vaikeuksia soittaa niitä sooloja. Ei vaan sormet mene. (Vähän huono hehkutus, syytä aikaa)
Kovia jätkiä. Rispekt.

petrutsi sanoi:

Mitään fuck-ähinää siellä ei Honor Thy Fatherin yhtä linjaa "So fucking blind to the damage he has done" lukuunottamatta ollut, joten en oikein tuota argumenttiasi tajunnut.

Click to expand...

Jos fuck-sanaa haetaan, niin As I amin toisessa säkeistössä on toinen "I wish I weren't so fucked..."
Olen kyllä sitä mieltä, että nämä kaksikin kohtaa olisi voinut jollain muulla tapaa ilmaista. Dream Theater ei ole ennenkään tuollaisia tyylirikkoja käyttänyt, miksi siis aloittaa nytkään?

Huomasinpa tuossa, että Dream Theater on tulossa Stadiin soittelemaan 27.9., pitäisiköhän hommata liput. Sitä me tässä aarteen kanssa pohditaan. Jotenkin sopivasti olen innostunut kuuntelemaan nyt oikein urakalla kyseistä bändiä. Olen aina pitänyt hevistä ja progesta, mutta nyt viime aikoina oikein erityisesti.

Theater hesaan? Mihin?
Olen kyllä alkanut oikein tosissaan pitää Dream theaterista, vaikkei se vieläkään ihan kolahda tarpeeksi korkealle. Change of Seasons on todella hieno kappale, soittoon ei kyllästy vaikka kipale kestää päälle 23 min.

Jäähalliin tietenkin! Lippuja saa mm. lippupalvelusta oliko se nyt 45 euron kappalehintaan. Konsertissa on kuulemma välitauko, mikä merkitsee, että Dream Theaterin pojat soittanevat useammankin tunnin ajan yhteensä.

Kyllä, kyyyyyyllä!!

Siihen konderttiin on PAKKO päästä! Olen odottanut sitä aivan ylitsevuotavan kauan, se olisi kaikkien unelmieni täyttymys.

Oi, oi, oi, mikään ei ole niin upeaa kuin tämä...

tsitsing, puhdasta hehkutusta.

Olen "löytänyt" Dream Theaterin vasta vähän aikaa sitten ja täytyy sanoa, että kolahti kovaa. En ole kovinkaan paljoa ehtinyt kuunnella, mutta tällä hetkellä suosikkini on Scenes from a memory -levy. Kaunista musiikkia ja jännitäviä sanoituksia. Hauska, kun kappaleet muodostavat ehjän kokonaisuuden. Mieleni tekee kovasti lisää levyjä ja sinne keikalle olisi upeaa päästä, kunhan ei tarvitsisi mennä yksin..