ElenGirl
Kontulainen
Heräsin auringonnousuun. Aamu oli miellyttävän kostea, hiukan huono hetki heräämiseen, jos minulta kysytään.
Olin kuulemma syntynyt aamu-unisena, joten ei ihme että minua kutsuttiin Unikoksi. Venyttelin pitkään ja laahustin kodista ulos. Tuuli puri kasvoihini julmasti, ja aistin pahaa. Reilut IIII kuunkiertoa sitten ihmiset, todella oudosti pukeutuneet, alkoivat kaataa puita tietystä kohtaa, ja levittivät aukeaan paikkaan hiekkaa. Eipä aikaakaan, kun Hiekkajonossa alkoi kulkea rämiseviä, ja ennen kaikkea murisevia, leveitä olentoja, jotka levittivät jälkeensä pahaa hajua, ja pitivät outoa mekastustaan säikyttäen eläimiä. Kutsuimme näitä olioita Murisijoiksi. Meitä nämä uudet tulokkaat vain kiinnostivat, suhtaudumme heihin kuin uuteen naapurikansaan, vaikka he yksi perhe vain ovatkin. He näyttävät ihan ihmisiltä, vaikka vähän outoja ihmisiä ovatkin epäilyttävän värisin vaatteinensa.
Riensin takaisin kotiin ja herätin ovea lähimmällä olevan sisareni Hiirenvirnan. Kuiskasin aavistukseni, joka liittyi vahvasti Murisijoihin. Tuulessa oli ollut niiden selvä lemu. Juoksimme Hiekkajonoon, jonka tuulessa tanssiva hiekkamurska pöllytti hiekanmurusia silmiimme.
Eipä kovin kauan tarvinnut odottaa, kun pauke ja muriseva valitus kuului jo korvissamme. Hiirenvirna sulki vihreät silmänsä ja toivoi, että olisi jäänyt kotiin. Murisijat ja uudet ihmiset olivat liian outoja hänelle, joka ajatteli vain onkimista ja Puuruutua, joka oli minun keksimä hauska ajanviete. Murisija syöksyi ohitsemme seuraavan mutkan taakse lujempaa kuin peura, jota jahdataan huiskauttaen kunnon pölykerroksen juuri viimeksi eilenillalla pestyihin kasvoihimme. Murisijan kirkkaanvärinen ulkoasu, jonka väri muistutti verta, vaan vilahti silmissäni. Hiidenvirna taas ei nähnyt mitään, koska aukaisi silmänsä hetkeä liian myöhään. Muistin, kuinka olin nähnyt ennen, kuinka Murisija kuljetti SUUSSAAN ihmisiä. Mietin, että minkäköhänlaista hajua hekin joutuvat siellä sietämään. Ja liittyiköhän tuo ainainen poksahtelu ja murina ruuansulatusongelmiin? Luulen, että tuollaisia ihmisiä on vaikea niellä, ei sillä että haluaisin kokeilla.
Hetken päästä äitini Leikko huusi: ''Unikko, Hiirenvirna, aamuruoalle!'' Me kiiruhdimme kotiin nälkäisinä ja likaisina, minkä takia äiti pakotti meidät heti ennen ruokaa pesulle. Hiirenvirna ja minä hihittelimme loppupäivän aamun seikkailullemme, ja kuvailimme muille miten outoja turkiksia uudet ihmiset äyttivätkään. Siitä syntyi hauska keskustelu, missä arvailtiin niiden uusien turkisten eläinlajeja.
Tälläinen outo idea tällä kertaa, mitä mieltä olette, onko ihan täyttä hepreaa?
Olin kuulemma syntynyt aamu-unisena, joten ei ihme että minua kutsuttiin Unikoksi. Venyttelin pitkään ja laahustin kodista ulos. Tuuli puri kasvoihini julmasti, ja aistin pahaa. Reilut IIII kuunkiertoa sitten ihmiset, todella oudosti pukeutuneet, alkoivat kaataa puita tietystä kohtaa, ja levittivät aukeaan paikkaan hiekkaa. Eipä aikaakaan, kun Hiekkajonossa alkoi kulkea rämiseviä, ja ennen kaikkea murisevia, leveitä olentoja, jotka levittivät jälkeensä pahaa hajua, ja pitivät outoa mekastustaan säikyttäen eläimiä. Kutsuimme näitä olioita Murisijoiksi. Meitä nämä uudet tulokkaat vain kiinnostivat, suhtaudumme heihin kuin uuteen naapurikansaan, vaikka he yksi perhe vain ovatkin. He näyttävät ihan ihmisiltä, vaikka vähän outoja ihmisiä ovatkin epäilyttävän värisin vaatteinensa.
Riensin takaisin kotiin ja herätin ovea lähimmällä olevan sisareni Hiirenvirnan. Kuiskasin aavistukseni, joka liittyi vahvasti Murisijoihin. Tuulessa oli ollut niiden selvä lemu. Juoksimme Hiekkajonoon, jonka tuulessa tanssiva hiekkamurska pöllytti hiekanmurusia silmiimme.
Eipä kovin kauan tarvinnut odottaa, kun pauke ja muriseva valitus kuului jo korvissamme. Hiirenvirna sulki vihreät silmänsä ja toivoi, että olisi jäänyt kotiin. Murisijat ja uudet ihmiset olivat liian outoja hänelle, joka ajatteli vain onkimista ja Puuruutua, joka oli minun keksimä hauska ajanviete. Murisija syöksyi ohitsemme seuraavan mutkan taakse lujempaa kuin peura, jota jahdataan huiskauttaen kunnon pölykerroksen juuri viimeksi eilenillalla pestyihin kasvoihimme. Murisijan kirkkaanvärinen ulkoasu, jonka väri muistutti verta, vaan vilahti silmissäni. Hiidenvirna taas ei nähnyt mitään, koska aukaisi silmänsä hetkeä liian myöhään. Muistin, kuinka olin nähnyt ennen, kuinka Murisija kuljetti SUUSSAAN ihmisiä. Mietin, että minkäköhänlaista hajua hekin joutuvat siellä sietämään. Ja liittyiköhän tuo ainainen poksahtelu ja murina ruuansulatusongelmiin? Luulen, että tuollaisia ihmisiä on vaikea niellä, ei sillä että haluaisin kokeilla.
Hetken päästä äitini Leikko huusi: ''Unikko, Hiirenvirna, aamuruoalle!'' Me kiiruhdimme kotiin nälkäisinä ja likaisina, minkä takia äiti pakotti meidät heti ennen ruokaa pesulle. Hiirenvirna ja minä hihittelimme loppupäivän aamun seikkailullemme, ja kuvailimme muille miten outoja turkiksia uudet ihmiset äyttivätkään. Siitä syntyi hauska keskustelu, missä arvailtiin niiden uusien turkisten eläinlajeja.
Tälläinen outo idea tällä kertaa, mitä mieltä olette, onko ihan täyttä hepreaa?
