Fanaattisuus - Kaikki tai ei mitään

Aloin pohtia pari päivää sitten asiaa fanaattisuus. Onko se ärsyttävää, jos ihmisellä on joku oma juttu, johon suhtautuu kuin se olisi koko elämä ja hehkuttaa juttuaan koko ajan? Vai onko sittenkin ärsyttävämpää, jos ihmisellä ei ole mitään sellaista asiaa, josta olisi niin vahva mielipide, että on lähes fanaattinen? Onko kultainen keskitie se paras vaihtoehto kaikessa? Pitäisikö ottaa kaikki tai ei mitään?

Pointtini on toisaalta melko vaikea selittää, mutta annan esimerkin, joka liittyy osittain musiikkiin. Itse kuuntelen paljon esimerkiksi Sonata Arcticaa, Metallicaa, Nightwishiä, CMX:ää, System of a Downia ja muita tuon tapaisia bändejä. Pidän kaikesta tummasta ja synkästä. Silti tyylini on melko normaali. Pukeudun mielelläni vihreään ja oranssiin ja olen iloinen ihminen enkä meikkaa paljoa. Kuitenkin, jos ihmiset kuulevat, millaista musiikkia kuuntelen ja kerron vaikkapa, että pidän vampyyreistä enemmän kuin keijuista, he alkavat nauraa ja sanovat, että et sinä voi pitää tuollaisista asioista, koska et pukeudu synkästi ja käy keikoilla ja hehkuta juttuasi.

Onko siis niin, että pitäisi suhtautua kaikkeen kauhealla kiihkolla, jotta tulisi vakavasti otetuksi? Onko teillä jokin juttu, joka on teille elämä ja tahdotte muidenkin tietävän sen? Oletteko mieluiten pitämättä mistään liikaa? Miten suhtaudutte fanaattisuuteen ja epäfanaattisuuteen?

Ehkäpä tuollainen jatkuva hehkutus alkaa hyvinkin pian ottaa nuppiin jos sitä joutuu jatkuvasti kuuntelemaan, varsinkaan jos itsellä ei ole mitään kiinnostusta toisen julistamaan asiaan. Tietysti jokainen on oma persoonansa (lausahdus, jonka eräs entinen tukari esitti sillä vakuuttavuudella että koko konkkaronkka repesi ) mutta jotenkin sellainen ylimenevä kiihkoilu tuntuu vähän epäterveeltä, esimerkiksi kaikenmaailman kiihkouskovaiset, eli se, että yrittää käännyttää muita hulluna siihen omaan juttuunsa, eikä pysty ymmärtämään poikkeavia näkökulmia on vähän, miten sen nyt ilmaisisi, no, liikaa.

Itse en ole mikään fanaatikko ja juuri tuon musiikin suhteen en minäkään koko aikaa (aika paljon tosin) pukeudu mustaan ja olen ihan tällainen perusiloinen ihminen synkästä musamausta huolimatta. En oikein usko, että kauhea kiihkoilu on jokin peruskriteeri sille että ihminen otettaisiin vakavasti. Saattaapi käydä jopa niin että kun liikaa kiihkoilee, joutuu naurunalaiseksi. Asioista kun voi pitää paljon kiihkoilemattakin. Eivät ihmiset jotka kuuntelevat amispoppia jaksaisi hetkeäkään jos minä alkaisin hehkuttaa Nightwishia.

No se, että ei hehkuta jotain ei tarkoita etteikö pitäisi siitä. Miksi hehkuttaa jotain jos kokee sen turhaksi. No vaikka nyt se musiikki esimerkki, sinä pidät synkästä musiikista, sinä pidät mukavan värisistä vaatteista ja vampyyreistä enemmän kuin keijuista. Ei siinä minun mielestäni tarvitse olla mitään ristiriitaa.

Ei mielestäni tarvitse olla fanaatikko, että otettaisiin vakavasti, minulla pikemminkin päinvastoin: Tuntuu siltä, että jos minä rupeaisin tosi fanaatikoksi minua ei otettaisi vakavasti. Olen mieluiten fanaatikko ihan yksikseni, ja myös niiden ihmisten seurassa, joiden tiedän olevan saman aiheen fanaatikkoja (olipas hankalasti ilmaistu, anteeksi tähän aikaan ei oikein ajatus kulje), sillä voin ihan kokemuksella sanoa että liikafanaattius ärsyttää, jos ei ymmärrä kyseisestä asiasta mitään tai jos kyseinen asia ei vain yksinkertaisesti kiinnosta tai iske samalla tavalla kuin siihen toiseen.

Toisaalta taas riippuu millä tavalla haluaa tulla vakavasti otetuksi: varmasti ihmiset jotka tuntevat sinut ottavat sinut vakavasti, vaikka et pukeutuisikaan mieli musiikkiisi, mutta tuntemattomat saattavat olla epäuskoisia. Joten ehkä se kultainen keskitie olisi kaikkein paras, mutta toisaalta mitä fanaattiutta se sitten enää olisi

hedelmälepakko sanoi:

No se, että ei hehkuta jotain ei tarkoita etteikö pitäisi siitä. Miksi hehkuttaa jotain jos kokee sen turhaksi. No vaikka nyt se musiikki esimerkki, sinä pidät synkästä musiikista, sinä pidät mukavan värisistä vaatteista ja vampyyreistä enemmän kuin keijuista. Ei siinä minun mielestäni tarvitse olla mitään ristiriitaa.

Click to expand...

Ei siinä minunkaan mielestäni ole mitään ristiriitaa, mutta monien mielestä on. Monia ärsyttää, että joku sanoo pitävänsä jostakin bändistä, mutta ei omista bändiltä yhtään levyä tai ole nähnyt koskaan keikalla. Joitakin saattaa taas ihmetyttää se, että joku pitää vaikkapa jotakin elokuvaa lempielokuvanaan, mutta ei tiedä kaikkia sen näyttelijätietoja, ohjaajaa, ilmestymisvuotta puhumattakaan kaikesta nippelitiedosta

Monesti tuntuu myös, että ihmistä pidetään fiksumpana ja arvostettavampana, jos tämä on täysin omistautunut jollekin asialle ja tietää tästä kaiken turhankin. Olisi erittäin mielenkiintoista saada kuulla tällä tavoin ajattelevien ihmisten perusteluja sille, miksi heidän mielestään pitää olla fanaattinen.

Fanaattisuus on yleensä pahasta, kyky katsoa asiaa monelta kantilta häviää, mutta kenessäpä sitä pientä fanaatikon poikasta ei asuisi. Otetaan nyt vaikka lotr, huomaan aikas pahasti pitävän sen puolta kaikissa väittelyissä, joihin sen asian tiimoilta joudun. Vaikka olisin väärässä (mitä en koskaan ole)...

Öy, niin piti sanomani etten kuitenkaan tuo, ainakaan kovin voimakkaasti, fanaattisuuksiani. En hehkuta tai mitään muutakaan semmosta.. Kai ..

Jokaisessa meissä asuu pieni fanaatikko

Missä sitten menee raja fanittamisen ja fanaatikkouden välillä? Se lienee jossain vaiheessa aika veteen piirretty viiva. En usko olevani Nightwish-fanaatikko, vaikka omistankin kaikki pitkäsoitot ja osaan suurimman osan kappaleista ulkoa. Fani kylläkin. Tai mitä LotRiin tulee, olen lukenut sen kymmenisen kertaa ja muutenkin Tolkienin tuotantoa ja tietysti pidän suosikkieni puolia. Uskon kuitenkin ymmärtäväni sen, että jos ihminen ei näistä välitä, ei hänen ole pakko. Tietysti hän missaa paljon mutta ei ole minun asiani häntä yrittää "käännyttää"

Fanaattinen saa olla jos on ihan pakko, muttei kuurosokea. Pitää pystyä myös kärsimään niitä jotka ovat eri mieltä. Ja fanaattinen minun mielestäni EI saa olla sitten kun unohdetaan bändit ja muut idolit ja siirrytään uskontoon, politiikkaan, asepalvelukseen... Silloin alkaa vain veri vuotaa.

Aivan, nuohan painivat jo aika eri sarjassa. Sanotaanpa nyt vaikka niin että tuollainen bändi- etc fanaatikkous saattaa olla muiden kannalta todella raivostuttavaa, mutta tuskinpa siitä nyt ihan sotaa saadaan aikaiseksi. Mutta uskonnot esimerkiksi ovat kautta historian saaneet aivan älyttömät määrät sotia syntymään. :roll: Tällainen vääräuskoiset on lahdattava -ajattelu ei voi johtaa mihinkään hyvään.
Näköjään minulla ei ollut mitään lisättävää. Ah tätä viestien turhuutta...