tmdoob
Kontulainen
Käytössä kirja ja ee:t mutta teatteriversio ei, syystä että VHS-laitteeni ei enää toimi kanssani yhteystyössä. Teatteriversiosta on vaan mututuntuma. Korjatkoon ne jotka tietävät totuuden.
FOTR 44) The Breaking of the Fellowship**
Lisättyä:
Kohtaukseen on lisätty materiaalia, ilmeisesti lähinnä taistelua. Esimerkiksi teatteriversiossa Legolas ampuu putkeen neljä nuolta kun ee:ssä niitä ammutaan 6. Alun perin PJ toivoi 9:ää, mutta se olisi ollut ilmeisen liikaa kaikkien mielestä.
Eroja kirjaan:
Eroja kirjan kanssa tässä tietysti on jonkin verran, mutta mielestäni tehdyt muutokset palvelevat tarinaa ja henkilöitä. Kirjassa Frodo ei siis kohtaa Aragornia huipulla, eikä Merriä ja Pippiniä matkalla alas, vaan hän menee sormuksen suoman näkymättömyyden suojissa suoraan huipulta veneille.
Käsikirjoittajatiimi lisäsi Frodon ja Aragornin kohtauksen, koska he halusivat että Aragorn sanoo suoraan Frodolle ”I would have gone with you to the end. Into the very fires of Mordor.” Kirjassa Aragorn sanoo saman vasta Kahden tornin ensimmäisessä luvussa Legolakselle ja Gimlille.
Frodon kohtaaminen rinteessä Merrin ja Pippinin kanssa on lisätty ilmeisesti syventääkseen hobittien keskenäistä suhdetta, ja Merrin ja Pippinin asemaa tarinassa. Ja erityisesti tuo Merrin ja Frodon katseiden vaihto teki minuun vaikutuksen. ”Run Frodo. Go on!”
Sekalaisia pieniä huomioita:
-Aragornin ilme ja ele on mitä sankarillisin kun hän käy yksin taistoon örkkimörkkejä vastaan.
-Osa Legolasin nuolista on tehty tietokoneella siitä syystä että oikeita nuolia ei saanut otettua nuoliviinistä tarpeeksi nopeasti ja lähtemään riittävän sujuvasti
-Kun Boromir juoksee ehtiäkseen pelastamaan Merrin ja Pippinin, se on sellaista ”ei meinaa millään ehtiä” -tyylistä, epätoivoista juoksua. Kun katsoin ensimmäisen kerran, luulin että hän ei ehdi paikalle ajoissa.
-Pidän kovasti musiikista tässä taistelukohtauksessa. Muutenkin äänimaailmalla tuetaan hienosti kohtauksen pieniä vivahteita. Esimerkiksi kohdassa, jossa Boromiriin osuu ensimmäinen nuoli. Ääni- ja musiikkimaailmassa on käytetty samanlaisia tehokeinoja kuin Heavenly Creaturesissa. Vaimentamalla ääniä, viemällä ne kauemmaksi tilanteesta sekä hidastamalla tapahtumia onnistutaan luomaan lisää inhimillisyyttä, vaikka todellisuudessa tuollainen taistelu ja kuolema tapahtuu silmänräpäyksessä. Tykkään kovasti.
-Aragornin iskemä tikari Lurtzin jalan lihaksen läpi näyttää siistillä tavalla häijyltä. Ja jottei Viggon ihkutus olisi liian vaisua, todettakoon että on se aika vakuuttavaa, että Viggo oikeasti onnistui lyömään ensimmäisellä huitaisulla Lurtzin heittämän tikarin syrjään. Sekä se että tuo käytetty tikari ei ollut mikään muovin palanen vaan ihan oikea tikari.
-Rauniolavasteet loppuivat kesken, joten käytössä on osittain samoja lavasteita kuin Viimapäällä.
FOTR 45) The Departure of Boromir**
Lempikohtaukseni FOTR:ssa on tämä. ”My brother, My captain, My king.”
PJ ja Philippa Boyens pitivät Boromirin kuolinkohtausta kirjassa hieman epäonnistuneena. He halusivat, tai erityisesti Philippa halusi, siihen jotain enemmän, niin dialogiin kuin Aragornin ja Boromirin tunnetilaan. Elokuvan kohtaus on huomattavasti kirjan kohtausta kattavampi, tunteikkaampi ja erityisesti katkerampi. Elokuvassa kohtaus on merkittävä myös Aragornille, sillä siinä hän tunnustaa värinsä (eli kuninkuutensa) puhuessaan meidän kansasta.
Legolaksen ilme Boromirin kuoltua kertoo paljon Legolaksesta, ja yleensäkin haltioista. Haltiat ovat kuolemattomia, eivätkä voi oikein ymmärtää kuolemaa.
Tämä on liian hieno kohtaus, jotta sitä voisi oikeastaan kommentoida tai analysoida. Paljon kirjan vastaavaa onnistuneempi. Hieno kuolema ja kaikki muukin.
En kyllä yhtään tiedä mitä tähän on lisätty. Tietääkö joku?
FOTR 46) The Road Goes Ever On
Tässä ei muutosta teatteriversioon.
Kirjan kanssa eroja taasen on jonkin verran, mutta ei häiritsevästi. Isoin ero lienee se, että kirja loppuu Samin ja Frodon lähtöön, ja Boromirin kuolema yms. on vasta Kahden tornin alussa. Ja tietty Sam ei meinaa hukkua kirjassa. Mutta onhan se ymmärrettävää että elokuva tarvitsee mielenkiintoisemman lopun kuin että kaksi hobittia lipuu joen poikki.
Kommenttiraidoilta kuultua sekä muita pikku ajatuksia:
Ilmeisesti loppu tuotti paljon päänvaivaa tekijöilleen. Studiot olisivat halunneet jotain toimintaa loppuun, jotta yleisö olisi tyytyväinen ja odottaisi jatkoa innolla. Erilaisia loppuratkaisuja kokeiltiinkin, mutta tämä lopullinen melankolinen lopetus oli paras, ja se oikealta tuntuva vaihtoehto. Toisessa lopetusvaihtoehdossa Uruk-hai olisi käynyt vedessä Frodon kimppuun. Kuulostaa aika kamalalle.
Nyt vasta kuunnellessa kiinnitin huomiota siihen että Samin uppeluksissa -kohtaus on kuvattu sinistä taustaa vasteen. Siinä on käytetty monia kikkoja ja tekniikoita mm. tietokonekuplia. Olenkin aina sitä katsoessani ajatellut, että siinä on jotain epäluonnollista. Syynä oli se ettei Seanin tarvinnut miettiä hengen pidättämistä, vaan saattoi keskittyä näyttelemiseen.
Minusta on hirmu hieno ele että Aragorn ottaa Boromirin cauntlet-hansikkaat. Sean Bean sanoi että siinä siirtyy Boromirin perintö eteenpäin, vähän kuin soihdun antaisi seuraavalle.
Lopun Sam on jo hitusen enemmän sen kaltainen kuin mitä hän myöhemmissä osissa on. Vielä enemmän pitämässä huolta Frodosta ja vaikuttamassa siihen että tehtävä toteutuu loppujen lopuksi. Philippa ja Fran sanovat että sen näkee viimeisessä kohtauksessa Samin silmistä. Niin kai sitten.
Yhteenvetoa ja epämääräisiä ajatuksiani:
Vaikea näitä kolmea viimeistä on mielestäni kauheasti kritisoida. Epäilen ettei tarinaa näiltä osin olisi voinut tässä yhteydessä kertoa toisin. Gandalfin mukanaolo lopussa oli oikein nappijuttu.
Minusta PJ:n elokuvienteon alussa esittämä toive siitä, että kaikki suhtautuisivat kaikkeen tekemiseen niin, että ei olla tekemässä fiktiivistä toimintafantasiaseikkailua, vaan kuvaamassa tarinaa "todellisista" tapahtumista, toteutuu ainakin lopputuloksessa mainiolla tavalla. Kaikki on tehty viimeisen päälle huolella ja aidosti. Sen kyllä näkee kuvaruudulta. Silloin on varaa välillä myös hidastaa kuvaa sekä kikkailla väreillä ja äänillä, niillä voidaan syventää sitä todentuntua ja inhimillisyyttä. Se, ainakin minun kohdallani, saa kaiken tuntumaan vielä oikeammalta. Ei olla tekemässä kirjasta elokuvaa, vaan tekemässä elokuvaa joka sijoittuu Keski-Maahan ja kertoo saman tarinan eri kertojan näkökulmasta.
Ja mikä parasta kaikessa, tuo maailma on niin täynnä tarinoita, että tarvitaan vaan riittävästi rohkeita ihmisiä niitä tarinoita kertomaan. Niitä odotellessa.
(Pahoittelen mitä suurimmin että tässä meni näin kauan.Toivottavasti kukaan ei liiemmin pahastunut minuun.)
FOTR 44) The Breaking of the Fellowship**
Lisättyä:
Kohtaukseen on lisätty materiaalia, ilmeisesti lähinnä taistelua. Esimerkiksi teatteriversiossa Legolas ampuu putkeen neljä nuolta kun ee:ssä niitä ammutaan 6. Alun perin PJ toivoi 9:ää, mutta se olisi ollut ilmeisen liikaa kaikkien mielestä.
Eroja kirjaan:
Eroja kirjan kanssa tässä tietysti on jonkin verran, mutta mielestäni tehdyt muutokset palvelevat tarinaa ja henkilöitä. Kirjassa Frodo ei siis kohtaa Aragornia huipulla, eikä Merriä ja Pippiniä matkalla alas, vaan hän menee sormuksen suoman näkymättömyyden suojissa suoraan huipulta veneille.
Käsikirjoittajatiimi lisäsi Frodon ja Aragornin kohtauksen, koska he halusivat että Aragorn sanoo suoraan Frodolle ”I would have gone with you to the end. Into the very fires of Mordor.” Kirjassa Aragorn sanoo saman vasta Kahden tornin ensimmäisessä luvussa Legolakselle ja Gimlille.
Frodon kohtaaminen rinteessä Merrin ja Pippinin kanssa on lisätty ilmeisesti syventääkseen hobittien keskenäistä suhdetta, ja Merrin ja Pippinin asemaa tarinassa. Ja erityisesti tuo Merrin ja Frodon katseiden vaihto teki minuun vaikutuksen. ”Run Frodo. Go on!”
Sekalaisia pieniä huomioita:
-Aragornin ilme ja ele on mitä sankarillisin kun hän käy yksin taistoon örkkimörkkejä vastaan.
-Osa Legolasin nuolista on tehty tietokoneella siitä syystä että oikeita nuolia ei saanut otettua nuoliviinistä tarpeeksi nopeasti ja lähtemään riittävän sujuvasti
-Kun Boromir juoksee ehtiäkseen pelastamaan Merrin ja Pippinin, se on sellaista ”ei meinaa millään ehtiä” -tyylistä, epätoivoista juoksua. Kun katsoin ensimmäisen kerran, luulin että hän ei ehdi paikalle ajoissa.
-Pidän kovasti musiikista tässä taistelukohtauksessa. Muutenkin äänimaailmalla tuetaan hienosti kohtauksen pieniä vivahteita. Esimerkiksi kohdassa, jossa Boromiriin osuu ensimmäinen nuoli. Ääni- ja musiikkimaailmassa on käytetty samanlaisia tehokeinoja kuin Heavenly Creaturesissa. Vaimentamalla ääniä, viemällä ne kauemmaksi tilanteesta sekä hidastamalla tapahtumia onnistutaan luomaan lisää inhimillisyyttä, vaikka todellisuudessa tuollainen taistelu ja kuolema tapahtuu silmänräpäyksessä. Tykkään kovasti.
-Aragornin iskemä tikari Lurtzin jalan lihaksen läpi näyttää siistillä tavalla häijyltä. Ja jottei Viggon ihkutus olisi liian vaisua, todettakoon että on se aika vakuuttavaa, että Viggo oikeasti onnistui lyömään ensimmäisellä huitaisulla Lurtzin heittämän tikarin syrjään. Sekä se että tuo käytetty tikari ei ollut mikään muovin palanen vaan ihan oikea tikari.
-Rauniolavasteet loppuivat kesken, joten käytössä on osittain samoja lavasteita kuin Viimapäällä.
FOTR 45) The Departure of Boromir**
Lempikohtaukseni FOTR:ssa on tämä. ”My brother, My captain, My king.”
PJ ja Philippa Boyens pitivät Boromirin kuolinkohtausta kirjassa hieman epäonnistuneena. He halusivat, tai erityisesti Philippa halusi, siihen jotain enemmän, niin dialogiin kuin Aragornin ja Boromirin tunnetilaan. Elokuvan kohtaus on huomattavasti kirjan kohtausta kattavampi, tunteikkaampi ja erityisesti katkerampi. Elokuvassa kohtaus on merkittävä myös Aragornille, sillä siinä hän tunnustaa värinsä (eli kuninkuutensa) puhuessaan meidän kansasta.
Legolaksen ilme Boromirin kuoltua kertoo paljon Legolaksesta, ja yleensäkin haltioista. Haltiat ovat kuolemattomia, eivätkä voi oikein ymmärtää kuolemaa.
Tämä on liian hieno kohtaus, jotta sitä voisi oikeastaan kommentoida tai analysoida. Paljon kirjan vastaavaa onnistuneempi. Hieno kuolema ja kaikki muukin.
En kyllä yhtään tiedä mitä tähän on lisätty. Tietääkö joku?
FOTR 46) The Road Goes Ever On
Tässä ei muutosta teatteriversioon.
Kirjan kanssa eroja taasen on jonkin verran, mutta ei häiritsevästi. Isoin ero lienee se, että kirja loppuu Samin ja Frodon lähtöön, ja Boromirin kuolema yms. on vasta Kahden tornin alussa. Ja tietty Sam ei meinaa hukkua kirjassa. Mutta onhan se ymmärrettävää että elokuva tarvitsee mielenkiintoisemman lopun kuin että kaksi hobittia lipuu joen poikki.
Kommenttiraidoilta kuultua sekä muita pikku ajatuksia:
Ilmeisesti loppu tuotti paljon päänvaivaa tekijöilleen. Studiot olisivat halunneet jotain toimintaa loppuun, jotta yleisö olisi tyytyväinen ja odottaisi jatkoa innolla. Erilaisia loppuratkaisuja kokeiltiinkin, mutta tämä lopullinen melankolinen lopetus oli paras, ja se oikealta tuntuva vaihtoehto. Toisessa lopetusvaihtoehdossa Uruk-hai olisi käynyt vedessä Frodon kimppuun. Kuulostaa aika kamalalle.
Nyt vasta kuunnellessa kiinnitin huomiota siihen että Samin uppeluksissa -kohtaus on kuvattu sinistä taustaa vasteen. Siinä on käytetty monia kikkoja ja tekniikoita mm. tietokonekuplia. Olenkin aina sitä katsoessani ajatellut, että siinä on jotain epäluonnollista. Syynä oli se ettei Seanin tarvinnut miettiä hengen pidättämistä, vaan saattoi keskittyä näyttelemiseen.
Minusta on hirmu hieno ele että Aragorn ottaa Boromirin cauntlet-hansikkaat. Sean Bean sanoi että siinä siirtyy Boromirin perintö eteenpäin, vähän kuin soihdun antaisi seuraavalle.
Lopun Sam on jo hitusen enemmän sen kaltainen kuin mitä hän myöhemmissä osissa on. Vielä enemmän pitämässä huolta Frodosta ja vaikuttamassa siihen että tehtävä toteutuu loppujen lopuksi. Philippa ja Fran sanovat että sen näkee viimeisessä kohtauksessa Samin silmistä. Niin kai sitten.
Yhteenvetoa ja epämääräisiä ajatuksiani:
Vaikea näitä kolmea viimeistä on mielestäni kauheasti kritisoida. Epäilen ettei tarinaa näiltä osin olisi voinut tässä yhteydessä kertoa toisin. Gandalfin mukanaolo lopussa oli oikein nappijuttu.
Minusta PJ:n elokuvienteon alussa esittämä toive siitä, että kaikki suhtautuisivat kaikkeen tekemiseen niin, että ei olla tekemässä fiktiivistä toimintafantasiaseikkailua, vaan kuvaamassa tarinaa "todellisista" tapahtumista, toteutuu ainakin lopputuloksessa mainiolla tavalla. Kaikki on tehty viimeisen päälle huolella ja aidosti. Sen kyllä näkee kuvaruudulta. Silloin on varaa välillä myös hidastaa kuvaa sekä kikkailla väreillä ja äänillä, niillä voidaan syventää sitä todentuntua ja inhimillisyyttä. Se, ainakin minun kohdallani, saa kaiken tuntumaan vielä oikeammalta. Ei olla tekemässä kirjasta elokuvaa, vaan tekemässä elokuvaa joka sijoittuu Keski-Maahan ja kertoo saman tarinan eri kertojan näkökulmasta.
Ja mikä parasta kaikessa, tuo maailma on niin täynnä tarinoita, että tarvitaan vaan riittävästi rohkeita ihmisiä niitä tarinoita kertomaan. Niitä odotellessa.
(Pahoittelen mitä suurimmin että tässä meni näin kauan.Toivottavasti kukaan ei liiemmin pahastunut minuun.)
