Hathan kaikki runot

Perustan uuden topikin uusille runoille, mutta kerään ne myös tänne, kuten ennenkin. Niinpä tästä topikista löytyvät kaikki tälle Nuotiolle kirjoittamani runot, oli niillä omaa topikkia tai ei.

Järjestys on uusimmasta vanhimpaan. Runon nimen perässä suluissa summittainen kirjoitusajankohta.

Inspiraatio runoon tuli CMX:n biisistä Tuonen lintu. Idea ja jotain hajanaisia sanoja tuli mieleeni illalla sängyssä juuri ennen nukahtamista sitä kuunnellessa, ja ilmeisesti ajatus muhi alitajunnassani koko yön, koska herättyäni runo oli käytännössä valmis.

Rauha (syksy 2006)

Ilmassa virtaa säteet
auringon, ja sen toisen,
lainehtivat, puhdistavat
koko maailman.

Autiot aukiot,
tyhjät tehtaat, temppelitkin,
viimeinkin on tullut rauha
koko maailmaan.

Tuuli on tyyntynyt,
on syvä rauha vetten yllä,
maa hiljaa uneksii
läpi koko maailman.



Jonkin aikaa olen ideoinut runoa androideista. Sen eri osat ovat syntyneet eri aikaan ja eri tilanteissa, eivätkä ne ole tyylillisesti yhteneväisiä, mutta sisällöstä pitäisi muodostua koherentti kokonaisuus. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo viimeinen osa saattaisi toimia ihan itsenäisenäkin. Tässä se nyt kuitenkin on:

Sinisen miehen taakka ja muita androidiajatuksia (syksy 2006)

ruumis tuoksui sielulta
ruumis maistui sielulta
ruumis kuulosti sielulta
ruumis näytti sielulta
ruumis tuntui sielulta
mutta sielu oli poissa
ja kuolematon ruumis kansoitti *t*ä*h*d*e*t*
ja niiden välisen

*

p

i

m

e

y

d

e

n

*

--------------------------------------------------------------------

Miten sopivat riitansa
viimeiset bioteknikot?
Miten ohjelmoi seuraajansa
kuoleva kansa?
Moraalin-etiikan-lait-käskyt
-sitovat toimintamallit?
Yhden, vain yhden,
Sinisen miehen taakan:
lisääntykää ja täyttäkää maa
ja ilma
ja kaikkeus

--------------------------------------------------------------------

Toteuttiko ihmiskunta
elämänsä tarkoituksen
perimäänsä pirskottaen
aavikoille avaruuden?

Tuhannessa tähdistössä,
miljoonassa maailmassa
suolaisesta sammiosta
sikiää sininen suku.



Seisoessani yöllä varuskunnan portilla päävartiossa ja katsellessani kolmea nuorta mäntyä, jotka selvästi näyttivät minulle keskisormea oksillaan, mieleeni tuli sota-ajan pateettinen suosikkilaulu Vartiossa. Se tuntui täydellisen epäsopivalta tilanteeseen, mutta sai inspiraation virtaamaan. Tekijänoikeksia kunnioittaakseni joudun myöntämään, että ensimmäinen lause on alkuperäisestä runosta ja loppu minun tuotostani. Taiteilijan vapaudella käytän myös hieman armeijaan sopivaa kieltä, pikkulapset nukkumaan hus!

Elämän nallekarkit (kevät 2006)

Mä vartiossa seison nyt yössä yksinäin,
on paskanakki osakseni tullut.
Suurvaltapolitiikassa käy väistämättä näin
kun asioista päättää sotahullut.

Mä valonvahvistimen läpi katson maisemaan,
on ympärilläin mäntymetsä sankka.
Ja joka oksa näyttää mulle keskisormeaan,
ei perkele kun vitutus on rankka!

Mä tahdon päästä makuupussiin, telttaan lämpimään,
mut hyödytön on toivo aamukasan;
taas hajota saan uuteen aamuun kylmään, pimeään,
ei mene elon nallekarkit tasan.



Merestä on kirjoitettu lukemattomia runoja. Yleensä meri kuvataan julmaksi ja armottomaksi tai vähintään kauniiksi mutta kavalaksi. Mitä jos se onkin todellisuudessa naiivi ja kaiken moraalin ulkopuolella, valtava olento, joka tietää kaikki sisällään tapahtuvat pienetkin yksityiskohdat ja nauttii niistä lapsenomaisella riemulla? Tässä on tulos. Vaihteeksi jotain muutakin kuin kalevalamittaa, tällä kertaa siis ihan perinteisiä loppusointuja. Sijoitettu tietysti Keski-Maahan.

Suuri Meri (syksy 2005)

Niin makealta maistuu vesi suuren Anduinin,
niin lämpiminä virtaavat nuo joet Haradin.
Ja sade, joka korkeuksista alas putoaa
suolaveteen sekoittuu ja pintaa raikastaa.

Aikoinani huuhdoin rantaa helmenvalkeaa,
laivat linnunkaltaiset sain kotiin kuljettaa.
Matalikot koristeli kimaltavin kivin
kansa, joka mua katsoi silmin sädehtivin.

Loisti keskelläni saari tähdenmuotoinen,
silliparven lailla kiilsi laivat ihmisten.
Kunnes kerran kuulin äänen syvän, kaikuvan,
se minun vaati takaisin tuon lahjan ottavan.
Syytä ei hän kertonut, en siis tiedä miksi
saaren pirstoin pohjaksi ja laivat palasiksi.

Pinnallani kelluu jäätä, itsepäistä levää,
kätkössänsä laiska ahven kääntää kylkievää.
Putkimato piilostansa esiin kurkistaa
kun planktonpilveen kilohailiparvi uppoaa.

Moni merimies on aalloillani seilannut,
lähtiessään ruumiinsa haltuuni uskonut.
Sisälläni kierto elämän ja kuoleman
lakkaamatta virtaa uudistaen maailman.

Ei ihmiset, ei haltiat voi tietoisuutta jakaa
niist' ihmeistä mi Suuren Meren syvyyksissä makaa.



Hauska pieni tarina neljästä miehestä, jotka sattuvat baarissa istumaan samaan pöytään ja alkavat puhua - mistäs muustakaan kuin naisista.

Iloinen ilta (kesä 2005)

Sattui kerran neljä miestä
toisiansa tuntematta
täyden baarin nurkkapöytään
tuoppejansa tyhjentämään.

Kyräilivät toisiansa
isänmaamme nuoret toivot.
Ääntäkään ei ulos päässyt,
sisään sitäkin enempi.

Kaataessaan kurkkuihinsa
miehekästä mallasjuomaa
muuttuivat nuo mykät miehet
kavereiksi keskenänsä.

Viina otti selkävoiton
jäykist’ kielenkantimista;
opiskelupaikoistansa
puhkesivat he puhumaan.

Joka jätkä mielestänsä
alalla on parhaimmalla
iskeäkseen itsellensä
nuoren naarahan namusen.

”"Pätevästi perustelen
hedonismin houkutukset,
filosofin viisaudella
tytöt pyörryksiin puhelen.”"

”"Raskas työ ja huvit raskaat,
sen kai tiedät teekkareista.
Bileistämme hurjimmista
naisen nappaan nauravaisen.”"

”"Tuolla turbotuunatulla
komealla Corollalla
parkkipaikan pimennossa
heti muijilta heruvi.”"

”"Suuret tulot, suuret kengät,
sepä vast’ on seksikästä!
Kaipaa en sun Corollaasi
sihteeriä kun sutaisen."”

Valomerkkiin asti jatkaa
joukko nuori juomistansa.
Menestystä naisten kanssa
toisillensa toivottavat.

Miksi yksimielisyyttä
tavoitella täytyisikään?
Kaksin aina kaunihimmin
vierähtää iloinen ilta.



Alan olla aika kiintynyt kalevalamittaan. Tästä tuli nyt tällainen ihmiselämän ihmeellisyyttä pohdiskeleva systeemi. Ei mitään tunnelatausta, kunhan käsittelen kiinnostavaa asiaa.

Teräsjuuret, vaskikourat (kesä 2005)

Mistä saapui inehmoinen
maailmamme mullistamaan?
Luonnonvoimain laulannasta,
kämmenistä kaikkivallan?

Teräsjuuret, vaskikourat,
siivet silkkaa savimaata,
veressänsä virran voima,
sielussansa Sammon siemen,
katseessansa kaipuu kauas,
elonsa elo elukan.

Tempaa suuri tuntematon,
mahtavampi maan matosta,
teräsjuuria syvempi,
vaskikouraa väkevämpi,
vuolaampi kuin veren virrat,
Sammot särkevä salama.

Minne lähtee inehmoinen
jätettyään murheet maiset?
Mullan alle maatumahan,
taimeksi Tuonelan tarhaan?



Kun nyt kerran sain niin positiivista palautetta noista kalevalamittaisista runoistani, niin kirjoitin sitten uuden sellaisen. Yöllä tietysti, niinhän siinä aina käy. Kun inspiraatiota on, se pitää hyödyntää. Aamuväsymys menee ohi, kun nukkuu seuraavan yön kunnolla, mutta hukkaan heitetyn inspiraation myötä kokonainen runo jää syntymättä maailmaan. Jokainen inspiraatio on ainutkertainen, ja menee siksi nukkumisen edelle. Mutta olisi se silti kivaa, jos voisi välillä päivälläkin onnistua!

Suksessio (lopputalvi 2005)

Hiljaa hakkuuaukiolla
kuiskii kannot kivisyömmin.
Kylmän, harmaan taivaan alla
ei elä kasvi, ei elukka.

Saapuu siihen maitohorsma,
pajuyrtti, rentun ruusu,
siemeninä siunattuina
tuulen tuomana tulevi.

Kasvaa päivän, kasvaa toisen,
kasvaa kohta kolmannenkin.
Purppurainen peitto päällään
rakastaa taas raiskiokin.

Horsma kukkii, perho lentää,
myyrät möyrii maata myöten.
Syntynyt on synkkyydestä
ekosysteemi elävä.

Kasvaa koivu kaunokainen
pesäpuuksi pikkulinnun.
Häipyä saa horsma tuolta
pensasmetsästä paeten.

Vaan ei kuole horsma koskaan,
katoa ei kitkemällä.
Aina riittää raiskioita
rentun ruusulle ratoksi.

Kasvaa, kuolleet kunnaat täyttää,
väistyy uuden metsän tieltä.
Loputon on muuttomatka
pioneerin tuon pätevän.



Inspis iski pitkästä aikaa ihan kunnolla ja runo syntyi melkein yrittämättä. Tämän tyyppisiä runoja en ole ennen kirjoittanutkaan, mutta kyllä siitä kai jotain tuli. Arvioikaa itse. Palautetta otetaan vastaan. And now for something completely different:

Elämä on (alkutalvi 2004)

Onnellisuuden korkeimmalla huipulla
katsoo ylös aurinkoon ja nauraa
hengitys höyryää riemua
raikkaassa ilmassa

katsoo alas pilviin
ja putoaa

epätoivon syvimmässä rotkossa
kasvot kuivaa maata vasten
kuumat kyyneleet
kylmässä tuhkassa

kohottautuu
katsoo ylös

ja kiipeää taas.

Eikä kuolinvuoteellaan joudu sanomaan
oi miksi, miksi en koskaan elänyt!



Seuraava runo on ultimaalista angstia. Kestäkää. Siinä on kuitenkin tiettyjä asioita, joista pidän kovasti. Kuten se, että jokaiseen liittyy hiekka, ja että nuo säkeistöjen nimet (voiko säkeistöillä olla nimiä? No, näillä säkeistöillä joka tapauksessa on, taiteilijan vapaus ) toistuvat itse säkeistössä suomenkielisessä muodossaan.

Kullervo Virtanen (kesä 2004)


Agarwaen

Maailman murheet iloon vaihtuu
tiimalasin hiekka haihtuu
poika kovan kohtalon
onnen aika poissa on

Mormegil

Käsi tarttuu mustaan miekkaan
turhaan virtaa hurme hiekkaan
liian suuri järkytys
rakkaimpansa menetys

Turambar

Ruumis lojuu hietikolla
sillä ei voi koskaan olla
mahtavinkaan ruhtinas
kohtalonsa valtias



Seuraavaa runoa ei missään nimessä tule ottaa vakavasti. Se on kirjoitettu näkökulmasta, joka ei takuulla ole omani. En taida saada inspiraatiota muihin huonojen aatteiden runoihin, mutta tämä ainakin on ihan onnistunut. Kunhan kukaan ei ajattele, että sen sisältö kuvastaa mitenkään poliittista aatemaailmaani.

Suur-Suomen marssi (kesä 2004)

Liian kauan on kansamme taipunut
alla saastaisten ryssien paineen.
Suomen mies lähes horrokseen vaipunut
nyt saa palauttaa heimonsa maineen!

Mikä uljaampaa olla voisikaan
kuni puolesta heimomme kuolla?
Sankarvainaita iäti muistetaan
jotka kaatuvat idässä tuolla.

Sillä kerran me nousemme uudestaan,
vielä suuruuteen nostamme isäimme maan,
kansa Kullervon rientää taas Karjalaan,
palaa heimomme muinainen mahti!
Ryssä paeta saa pian Aasiaan,
jättää jälkeensä kauniin ja vapaan maan
joka Suomen kansalle annetaan,
aika meidän on määrätä tahti!

Vielä kerran maailma nähdä saa
kunhan kasvaa tää pohjoinen henki,
että Suomi on Euroopan mahtavin maa
eikä vieraiden kansojen renki.

Sen aikaan saa ylpeä aatteemme tää
että heimomme taistelun voittaa.
Sotajoukkomme Suur-Suomen synnyttää,
Mustapaitojen marssia soittaa.

Sillä kerran me nousemme uudestaan,
vielä suuruuteen nostamme isäimme maan,
kansa Kullervon rientää taas Karjalaan,
palaa heimomme muinainen mahti!
Ryssä paeta saa pian Aasiaan,
jättää jälkeensä kauniin ja vapaan maan
joka Suomen kansalle annetaan,
aika meidän on määrätä tahti!



Sitten Telepin sankarillisesti säveltämä ja Konnun Pändin upeasti esittämä Maanpakolaisen valituslaulu, ehkä paras tuotokseni, ainakin menestynein. Jää soimaan päähän. Sävel on myös kännykässäni soittoäänenä, minun itseni (keskinkertaisesti) viheltämänä.

Maanpakolaisen valituslaulu (kevät 2004)

Miksi tulin tänne, jätin taakse autuuden?
Nyt vain yhtä kautta takaisin voin saada sen.
Amaniin on mulla yksi ainokainen tie,
Murhe taikka kylmä rauta kotihin mut vie.

On kirotulla kansallamme viha valarin.
Suljetut on siksi meiltä portit Amanin.
Vain yksi Mahti meitä ei oo vielä hyljännyt;
Oi Mandos, ota sieluni, se saleihis vie nyt.

Nyt kuihtuu toivo lailla niphredilin kukkasten
Kun lähestymme kohtaloa yhä taistellen.
Ei koskaan saavu haltioille aamunkoitto uus.
On loppumme jo tulossa, ja pitkä ikuisuus.

Niin peittyy tähdet Elberethin synkkään pimeyteen
Ja kaikki kansat Keski-Maan jo suistuu orjuuteen.
Vaan sieluni se Suuren Meren taakse palajaa,
Se Dagor Dagorathiin asti siellä rauhan saa.

Nyt kuihtuu toivo lailla niphredilin kukkasten
Kun lähestymme kohtaloa yhä taistellen.
Ei koskaan saavu haltioille aamunkoitto uus.
On loppumme jo tulossa, ja pitkä ikuisuus.



Ensimmäiset kalevalamittaiset runoni, joista ensimmäinen on minusta oikein pirteä.


Kääpiöiden luominen (lopputalvi 2004)

Oli kerran Keski-Maassa
aika paha ja pimeä,
kansat keinui kehdoissansa
tyytyväisesti tutien.

Silloin keksi seppä Aulë,
mahtitakoja valarin,
liekeissänsä lapset luoda,
kivikansan kilkutella.

Takoi päivän, takoi toisen,
takoi kohta kolmannenkin,
viimein valmiiksi sai kaikki
seitsemän isää khazâdin.

Ilúvatar, kaiken luoja,
silloin lausui, noin nimesi:
"Yrittipä multa viedä
monopolini Melkorkin,
vaan et pysty, seppä rukka,
elämää sä uutta luomaan!"

Siitä Aulë katumahan,
itkemähän, parkumahan:
"Täss' on mulla moukarini,
pirstaks isken pikkuruiset!"

Mutta Eru anteeks antoi,
synneistä ei sakottanut:
"Niille annoin elon liekin,
siis ne omiksi adoptoin.
Ilman tulta taivahaista
ois ne puutarhatonttuja."

Siitä syntyi kitukansa,
partakarvain kärventäjät,
haltioiden ikiriesa,
kaikkien aikain amikset.

Berenin ja Lúthienin uusi elämä (lopputalvi 2004)

Ei ole ilmoisna ikänä
tultu tuonen tuolta puolen
maisen matkan määränpäästä
Mandosin manan majoilta
kivikkoiseen Keski-Maahan,
Endoriin elelemähän.

Paitsi kerran neito norja,
kaunein koko Keski-Maassa,
sekä suuri sotaurho,
sulhasensa tuo sorea.

Vain sen yhden kerran antoi
kuolleen kansan kahlitsija
armon käydä oikeudesta,
pariskunnan poies päästi.

Kuolemankin kohdattuaan
saavuttajat Silmarilin
häiriöttä huiliskella
naureskellen nautiskella
saivat sitten saarellansa
elämänsä loppuun asti.



Otanpahan mallia Vehkasta ja laitan tänne ensimmäisen oman runoni. Se on kirjoitettu (tai no, lausuttu, äiti kirjoitti ylös) vuonna 1990 kun olin kolmevuotias. Hassu pikku-Hattu.

(1990)

Kun kaikki nukkuu hämärässä
ja yössä loistaa tähti, kuu
kaikki pienet tähtöset
siihen kokoukseen ilmaantuu

Olen joskus ennenkin nähnyt tuon ensimmäisen runosi, ja se on kyllä kertakaikkisen hurmaava.

Maanpakolaisen valituslaulu on aivan uskomaton runo. Vaikka sitä miten päin ajattelee, se on suorastaan täydellinen. Sykähdyttää aivan suunnattomasti, vaikka sen kuinka monta kertaa lukisi.

No, sittenhän ostat Konnun Pändin levyn kun se ilmestyy ja pääset kuuntelemaan sitä vaikka koko ajan. Sävellys on nimittäin vielä parempi kuin sanoitus.

Tottakai

Jäi viimeksi kiireen vuoksi mainitsematta, että tuo kääpiöiden tekemisestä kertova runo on -omalla hilpeällä tavallaan- varsin mainio. Kalevala-mitta toimii mallikkaasti, ja vaikka lopetus onkin hieman yllättävä, niin mainio yhtä kaikki. :wink:

Lisää noita kalevalamittaisia!!! Aivan käsittämätöntä, miten hyvin sekä kalevalainen mitta että kieli sopivat Keski-Maan tuntojen tulkiksi. Ja mitkä mahdollisuudet tehdä luovia sekoituksia: monopoli... sakottaa... Hykertelen tässä vieläkin hyvilläni siitä, että aloitin päiväni näitä lukemalla.

Muuten, onko Konnun pändillä nimeä? Ang Band kenties?

Taitaa olla nimeltään Konnun Pändi. Tosin eiväthän tuollaiset asiat ole kiveen hakattuja. Ehdotukset eivät varmastikaan ole kiellettyjä. Kukaan yksittäinen henkilö ei vain taida olla asiasta vastuussa. Jos olisi, niin se olisi Telep.

testaa, oletko epäonnistunut besserwisser: mikäli tulet whinettämään, että agarwaen ei tarkoita kovan kohtalon poikaa, olet urvelo ja sinun pitää lukea Narn i hín Húrin uudestaan.

Click to expand...

Se muuten kirjoitetaan Narn i hîn Húrin

Mutta tosiaan, kyllä sinä osaat runonpuolta suoltaa kovasti hyvin ja vieläpä hallitset monenmoiset tyylit nelipolvisesta trokeesta aina tuollaiseen mitattomaan melkein mietelauseen omaiseen runoon.
Vaan eihän siitä mihinkään pääse, että tähän mennessä on tuo Maanpakolaisen valituslaulun loistavasti sanailtu elegia eittämättä paras tuotoksesi. Älä silti luovu toivosta äläkä varsinkaan yrittämästä, voihan sitä parempikin päästä pulpahtaa jonain päivänä. Tai ainakin toinen yhtä hyvä
Kunpa se Konnun Pändin levy nyt vihdoin saataisiin kuntoon, että pääsisi tuota helmeä kuuntelemaan oikein tosissaan.

Ja Tikin ehdotus Ang Band -nimestä on kyllä hieno

hyvä ja kalevalamitan täyttävä runo setti=) ilo oli lukea=)

Sehän osaa kirjoittaa! En kyllä muuta epäillytkään.

Kyllä totisesti pidän runoistasi ja yhdyn muihin Maanpakolaisen ylistäjiin aivan saletisti! Nelipolvisen trokeen lukeminen on aina yhtä ihanaa oli se sitten Kalevalaa tai ei. Muistutan myös, että minä en turhaan kehu, sillä olen hirveän tarkka runojen suhteen. En pidä mistä tahansa angstisesta rakkausvuodatuksesta. Nämä oli hyviä!

Ekosysteemi elävä

Mainostaisin nyt, että Maanpakolaisen valituslaulu löytyy Konnun Pändin live-esityksestä ja on imutettavissa täältä. Samaan syssyyn hehkutan vielä Sûlwen Ninielin (joka on minusta paras Konnun runoilijoista) runoihin sävellettyjä biisejä Rohan ja Parannuksen tarha.

Minä puolestani hehkutan sitten Maanpakolaisen valituslaulua, jonka juuri vihdoin sain ladatuksi koneelle. Aijaijai, mikä tunnelma! Se todellakin jää soimaan päähän. Vaivun kohta transsiin. Käsittämättömän hieno runo ja todella upea sävellys.

Luulin lukeneeni kaikki täällä olevat runosi, mutta jotenkin olen onnistunut aiemmin skippaamaan yhden, jota kohtaan aion nyt julistaa hurmahenkistä ihastustani: Elämä on. Pitkästä aikaa runo, joka saa minut hyppimään tuolissani. Tällaisesta minä pidän: yksinkertaista, niukkaa ilmaisua, jossa jokainen sana tietää paikkansa; ei ylidramaattisia korulauseita ja koukeroisia sanoja. Runo on niin totta. Mitä useammin sen luen, sitä enemmän pidän lukemastani. Samalla näköjään hukkasin analysointikykyni jonnekin. En osaa sanoa enää muuta kuin että ei olisi pitänyt lukea tätä iltana, jona kuvittelin pääseväni ajoissa nukkumaan. Adrenaliinihyöky sai minut kiusallisesti valpastumaan.

Tällainen kritiikki on varmasti aika aiheetonta yli viisi vuotta sitten tehtyjä kirjoituksia kohtaan, mutta kun itsekin on nyt hieman tuntumaa tullut aiheeseen niin passannee sanoa kaikkien kontulaisten kuullen:

Olen itse harjoitellut kalevalaisen runon mittasääntöjen perusteita ja ko. mitalla kirjoittamista kohta vuoden ajan, ja jo nyt on esim. tavulaajuussääntöjen ja -suositusten merkitys suomen kielen istumiselle trokeiseen tahtiin muodostunut niin selväksi, että niiden liian usein tapahtuva rikkominen pistää helposti silmään. Kalevalan ehdottomien virhesäkeiden määrä on laskettu kattavan noin kuusi promillea koko eepoksen säkeistä ja E. Leinon Helkävirsien vain noin kolme ja puoli promillea. Haltin toistaisista (ainakin yllä olevista) 152:sta säkeestä virheellisiä on 46 eli vajaa kolmannes. Se on aika suuri virhemarginaali ja se tuskin paranee useamman kuin yhden virheen yhtaikaisesta esiintymisestä muutamissa säkeissä:

Raskas / työ ja / huvit / raskaat
taimek/si Tuo/nelan / tarhaan
ois ne / puu tar/ha tont/tuja (huom. kalevalamitan sääntöjen osalta yhdyssanojen osat lasketaan omiksi sanoikseen)

Lisäksi Haltin säkeissä esiintyy liian paljon (ja liian usein runojalan laskuun sijoittuvia) trokeisen tahdin kannalta haitallisia ensitavun jalkeisiä pitkiä vokaaleja. Esim. säe kasvaa, kuolleet kunnaat täyttää on paitsi virheellinen pitkään vokaaliin loppumisen vuoksi, myös trokeiselle tahdille vieras, "liukumittainen."

Eli rakentavaksi pyrkivänä kritiikkinä jäisin kaipaamaan Haltin (tulevilta, jos niitä toivottavasti tekee vastaisuudessakin 8-) ) runoilta näitä:

1) pitämistä tiukemmin kiinni mittasäännöistä. Tarkista säkeesi varmuuden varalta Trokeemankelilla.
2) pitkien vokaalien (jotka ääntyvät kaikkein pisimpinä) välttämistä muiden kuin ensimmäisen runojalan laskussa ja muutenkin niiden käytön välttämistä sanojen ensitavua kauempana useammin kuin kerran samassa säkeessä.
3) enemmän mitallista vaihtelua; hyvässä kalevalamittaisessa runossa tasasäkeitä ja murtosäkeitä on suurin piirtein yhtä paljon, Hathalla vain 21% (miksi niin vähän? :roll: ).
4) vähemmän säkeiden sisällön "kopioimista" Kalevalasta, se antaa haitallisen vaikutelman oman mielikuvituksen puutteesta tai mittasääntöjen hallitsemattomuudesta.
5) runsaasti enemmän kertoa! Olennainen osa kalevalakielen kultaista perinnettä!

Minua jäi tuo kerto vähän kaivelemaan. Aikoinaan folkloristiikkaa sivuaineena opiskellessani kun Kalevalaisen kansanrunouden kurssilla taidettiin huomauttaa, että Kalevalan (josta varmaan puolet oikeasti on Lönrootin sepittämää) runoissa ei sitä kertoa oikeastaan alkujaan kovin paljon käytetty. Lönroot se vain sepitteli aikamoisen läjän kertosäkeitä eepoksensa tilkkeiksi.

Lisäksi runomitan hienouksia ruotiessamme professori muistutti, että ne alkuperäiset kansanrunoilijat eivät tienneet eivätkä välittäneet mistään virallisesta runomitasta. He sepittivät runonsa niin kuin heidän korvaansa hyvältä kuulosti, ja vasta paljon myöhemmin, kansanrunouden tutkimuksen alkaessa, niissä käytetylle alettiin kehitellä sääntöjä joista poikkeavat ilmiöt sitten katsottiin "virheiksi".

Kyllähän tuossa KaRuSen artikkelissakin on huomiona, että

Aulis Rintala sanoi:

Lönnrot...kasasi Kalevalaansa kertosäkeitä saman runoaiheen toisinnoista usein liikaakin. Alkuperäisissä kansanrunoissa kertosäkeitä oli pääsäkeen jälkeen tavallisimmillaan yksi.

Click to expand...

Eli kyllä, Lönnrot käytti kertoa paljon alkuperäistä enemmän (ehkä saadakseen mahd. paljon samoista aiheista keräämäänsä runomateriaalia yhteen eepokseen?) ja suoraan sanoen itsekin runoillessani pyrin pitämään sen vähäisempänä kuin Kalevalassa välttääkseni "jumittumista," mutta silti se on ainakin minun lähteideni mukaan kuulunut kalevalaiseen runoperinteeseen jo pitkään ja sitä on hyvä esiintyä edes havaittavan verran. Nelipolvinen trokee ei lähtökohtaisesti tarjoa hyviä eväitä sisällöllisesti rikkaan runolaulun luomiseen, joten kovin harvoin/ei ollenkaan käytettynä kalevalamittaiset runot ovat - sekä oman kokemukseni että KaRuSen ohjeitten mukaan - puisevia ja pikaisesti läpi kirittyjä. Eli oma argumenttini kerron puolesta on yksinkertaisesti käytäntö. Kuten mittasääntöjenkin, huolimatta siitä että, kuten sanoit, ne varmasti muotoiltiin virallisiksi vasta 1800-luvulla. Taannehtiva "virheskannaus" kyllä kaivaa alkuperäisistä runoista jonkin verran poikkeamia, mutta ne painottuvat aina trokeista tahtia vähiten haittaaviin (esim. lyhyeen alkutavuun 2. runojalan nousussa) ja ovat silloinkin huomattavassa vähemmistössä, joten pelkkää niiden esiintymistä ja mitan myöhäistä virallistamista ei minun mielestäni pitäisi käyttää oikeutuksena sille, että poikkeaa mistä tahansa säännöstä ja huolettoman usein.
Laulapa esim. Haltin säe Monopolini Melkorkin (mittavirhe lihavoitu) kalevala-melodian mukaan aluksi sellaisenaan ja sitten uudestaan muodossa Melkorkin monopolini. Kumpi kuulostaa sinusta kalevalaisemmalta?

Pahoitteluni, en lukenut artikkelia vaan kommentoin kertoa ulkomuistista 90-luvulla pidettyjen luentojen perusteella. Mutta sanapari "monopoli" ja "melkor" kuulostaa minusta hyvin epäkalevalaiselta ihan miten päin vain, eikä kyse ole trokeemitan pahoinpitelystä vaan yksinkertaisesti siitä, että kumpikaan sana ei ole suomea.