Hiirenloukku, sanovat.

Elemmakil

Kontulainen
Käärmeessä on keskustelu aikaisemmin hapsenkakkiaisen eri nimistä otsikon Kartoitetaanpa isot hyttyset alla. Hiirenloukulla tuntuu olevan yhtä lailla lukuisia eri nimityksiä. Päijät-Hämeessä (?) sitä kutsutaan lossaksi, en tiedä kuinka laajalle se on levinnyt, mutta ainakin Asikkalan ja Heinolan alueella tuota sanaa yleisesti käytetään. Länsirannikolla tietojeni mukaan sitä kutsutaan välläksi, pohjana eittämättä ruotsin fälla. Millä nimellä sinä kutsut lossaa?

Mistä nimien lukuisuus johtuu? Ikuisen ja ehtymättömän tietolähteen mukaan ensimmäinen hiirenloukku patentoitiin Yhdysvalloissa niinkin myöhään kuin 1894. Suomeen keksintö on varmastikin rantautunut joitain vuosia myöhemmin. Eli vasta viimeiset 100 vuotta ihmiskunta on ansastanut hiiriä erityisellä hiirenloukulla, sitä ennen on käytetty kaikenlaisia kotikutoisia ansoja. Murteitten eri nimet ovat lienevät syntyneen kuvaamaan näitä ansoja, minä en ainakaan jaksa uskoa että vajaassa sadassa vuodessa lossa olisi kerännyt niin montaa nimeä.



Kotikutoisista hiirenloukuista sen verran, että meillä oli navetassa iso ämpäri, sellainen riittävän korkea, josta siimahännät eivät jaksaneet hypätä pois. Ämpärin yläpuolelle viritettiin rima, niin että sen toinen pää lepäsi korkeammalla tasolla, ja toinen pää oli ämpärin yläpuolella ilmassa. Ämpärin ylisen rimanpään päälle laitettiin tärppi, ja kun jyrjsijä sitten käveli rimaa pitkin ja oli juuri saavuttaimaisillaan tärpin, rima keikkasi ja pudotti hiiren ämpäriin. Tässä mekanismissa tärppi kuitenkin putoaa samalla, ja on oletettavaa että yhdellä syötillä voi saada vain yhden hiiren. Yllätykseksemme sillä ei ollut mitään väliä, vaan hiiret jatkoivat yhä rimalla kulkemista, niin että ämpärissä saattoi olla kolmekin hiirtä. Kehitimme ansaa eteenpäin niin, että laitoimme rimoja eri tasoilta, ja sahasimme ne niin että ne kapenivat loppua kohden, jolloin hiiret menettivät tasapainonsa ja putosivat. Näin saimme kerran 11 hiirtä yhden päivän aikana kiinni.

Toinen malli on kaivaa kuoppa maahan, laittaa ämpäri sinne ja tasoittaa maa ympäriltä - ongelmana on vain se, että tällöin satimeen joutuu muitakin esineitä ja olioita kuin hiiriä. Toimiva ratkaisu yhtäkaikki.



Ja palataanpa vielä alkuperäiseen kysymykseen: millä nimellä kutsutte hiirenloukkua?
 
Minä kutsun sitä ihan vaan hiirenloukuksi.
Tai sitten nakiksi, kuten Pohjanmaalla asuva pappanikin. :)
 
Meillä (Turun seudulla) sitä on kutsuttu hiirenloukuksi, hiirenräpsäksi, loukuksi tai räpsäksi.

Kuulin tämän tarinan Kaarinan kaupungin edelliseltä koulutoimenjohtaja Jukka A Tammiselta. Hän oli muistaakseni 60-luvulla ostanut hiirenloukkuja Ylikylän koululle. Koulujen kustannuksista meni siihen maailman aikaan tieto Kouluhallitukseen, joka lähetti Tammiselle selvityspyynnön: "Mihin tarkoitukseen Kaarinan kunnan Ylikylän kansakoululle on hankittu viisi hiirenloukkua?". Tamminen laati selvityksen: "Hiirien pyydystämiseen." Ja löi koululautakunnan leiman alle. Lisäselvityspyyntöä ei tullut.
 
Meillä mökillä ei hiirenloukkua sanota miksikään, iskä vain tokaisee: "Pitäisi tappaa nuo rotat." Brutaalia sekin. [22]
 
Meillä kotopuolessa Kuhmossa hiirenloukkua kutsutaan nykyään joko nimikkeellä Karvinen tai Mr. Tumnus. Aiemmin toimea ovat hoitaneet muun muassa Miiru, Riitu, Nappi, Veijari, Mooses, Titta ja Ronja.

Toisin saneon minä nostin lapsena niin suuren äläkän räpsyistä, että niistä luovuttiin meillä täysin (kukaan ei kestä kiljuvaa ja itkevää alle viisivuotiasta viikkokausia tämän nähtyä hiiriparan loukussa). Tuon jälkeen meillä on aina ollut pari kissaa hiippailemassa öisin ulkona.

Mr. Tumnus alias Tumu ei kuitenkaan ole syntyjään hiirenloukku-kissa: hänen pitäisi olla minun kaupunkikisuni, joka viettää laatuaikaa parvekkeella ja syö latzia. Ikävä kyllä toissa kesänä en voinut ottaa häntä mukaani Vaasaan ja jouduin viemään hänet kesäksi maalle. Äitini lupasi olla laskematta ipanaa pihalle, mutta kuinkas siinä sitten kävikään? Ajattelin kokeilla vielä kerran Tumun tuomista tänne kaupunkiin. Samalla jäävät erään ystävämme sukulaiset suurelta osin rauhaan, koska Karvinen on jo toisella kymmenellä ja eivät ne nivelet enää taivu kuin nuorempana.
 
Meillä ei kotona hiiriä oo ollu koskaa, mut mummolassa käytettiin rotanmyrkkyä, loukkuja en oo koskaan nähny siellä, enkä muista nimityksistä oo kuullukaan kuin hiirenloukku.
Ja kissojahan siellä meidän mummolassa oli myöskin (on vieläkin), että hiiret varmaan lakoaa aika nopeesti paikalta.
 
Ylös