Intertekstuaalisuus, eli viittaukset muihin kirjoihin

Alkaako Il nome della rosa tosiaankin viittauksella Jaska Jokuseen? :hups: Noloa, jos en ole tuota huomannut, vaikka kirjan lukemisesta onkin jo viitisen vuotta aikaa.
Ecohan on muuten myös muissa teoksissaan melkoisen ahkera viittailija (jopa silloin, jos ei oteta huomioon Foucult´n heilurin temattisia viittauksia Da Vinci -koodiin, joka kirjoitettiin vasta 15 vuotta myöhemmin ). Oliskin oikeastaan hauska nähdä jossain jonkunlainen miehen teosten viittausluettelo ja katsoa, mitä kaikkea on missannut.
Sitten hiukan helpomman tason intertekstuaalisuutta: George R.R. Martinin Tulen ja Jään Laulun hahmogalleriasta löytyy viittauksia Tad Williamsiin ja Robert Jordaniin. Mistä?
Oikean vastauksen antanut saa palkinnoksi viittauksen itseensä foorumiropetekstissäni

Osaan melkein tai ainakin jossain määrin vastata Ereinionin kysymykseen (ja vain siksi, että luin joskus joltain muulta palstalta asiasta), joten ehkä saan pienen viittauksen itseeni?

Robert Jordaniin Martin viittaa siinä Miekkamyrskyn kohtauksessa kun Tyrion ja se-hänen-aseenkantajansa-tms. katselevat Kuninkaansatamaan saapuvia aatelisia ja heidän tunnuksiaan. Jonkun aatelisen nimi ja/tai kotipaikka viittasi Jordanin ja hänen amerikkalaisen kustantamonsa nimeen.
Williamsista en tiedä mitään.



// Ooo, kiitos Ereinion, näyttääpä se elegantilta ja jännittävältä!

Jep. Yksi Dornen aatelisuuvuista on Jordayne, kotipaikka Tor. Suvun tunnuskin on kultainen sulka(kynä), ja motto "Let it be written".
Harmaatakki saa viittauksen. Sellaisen... hämäräisen.
Kunhan keksin, millaisen siitä kehittelen.

Umberto Econ uudempi teos (ellei se ollut peräti uusin), Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekkihän on oikeastaan pelkkiä viittauksia koko teos. Nimikin on lainattu käsittääkseni joltakin vanhalta lastenkirjalta. Kirjan päähenkilö on kirjakauppias, joka on menemmänyt muistinsa siten, että muistaa vain lukemiansa asioita, ei mitään itse elämäänsä/kokemaansa. Niinpä (ainakin teoksen alkupuoliskolla, en ole ehtinyt vielä loppuun) kauppiaan kaikkia ajatukset ja repliikit ovat lainauksia. Siinäpä siis intertekstuaalisuusfriikeille pähkinää purtavaksi. Eco tosiaan tuntuu rakastavan tällaista leikkiä. Itse ajattelen sen viittauksena kirjallisuudesta uudelleen kirjoitettuna. Nykyinen akateeminen näkökanta kirjallisuutenhan on, ettei mikään kirjallisuus ole uutta tai itsekeksittyä vaan pohjautuu aina traditioon ja lainaa vanhasta, on siis ns. uudelleen kirjoitettua. Ei mitään uutta auringon alla jne. Lä'nsimainen kirjautus pohjaisi siis kaikki (esim. Auerbachin mukaan) lähinnä raamattuun ja kreikkalaisiin draamoihin. Ehkä Eco haluaa osoittaa, että hyviä teoksia voi kirjoittaa ilman mitään omapräisiä elementtejä tai jot. Tosin käsittääkseni ko. teos ei ollut ainakaan kriitikoille kovasti mieleen.

En nyt oikeastaan tiedä kuuluisiko tämä tänne, mutta menköön. (Mielestäni lukukokemusten jakaminen niin pieniin yksiköihin on hieman rajoittavaa, kirjoista keskustellessa juttujen pitäisi voida rönsytä loputtomasti kirjailijoiden, lajityyppien tai teknisten ominaisuuksen rajoituksista huolimatta.)

Joka tapauksessa luin tuossa peräkkäin Siri Hustvedtin Amerikkalaisen elegian ja Paul Austerin Sattumuksia Brooklynista. Kysehän on Brooklynissa asuvasta pariskunnasta. Kirjat ovat noin suurin piirtein saman ikäiset ja sijoittuvat suurelta osin paitsi samaan paikkaan (Brooklyniin), myös samaan aikaan (Auster ennen ja Hustvedt jälkeen 9/11:n). Hauskaa on, että molemmilla on miespuolinen, Brooklynissa asuva eronnut minäkertoja ja kirjojen teemat pysyvät molemmissa varsin täysin perheessä ja kuolemassa. Amerikkalainen elegia on varsin haikea ja jopa surumielinen kun sen sijaan Sattumuksia Brooklynissa on kepeää huumoria (noin ainakin päällepäin), mutta kumpaakin leimaa tietty lämpö ja läheisyys arkeen.
Pohdin kiivaasti miten tietoista kirjojen samankaltaisuus on. En väitä että kyse olisi millään lailla plagioinnista tai sen suuntaisestakaan, vaan siitä, miten samoja reittejä läheisten ihmisten ajatukset voivat kulkea.