Inttilesket

No juu, aloitin sitten sen uuden topicin. Näytti olevan niin paljon juttua tuolla ikävässä siitä.

Hurjat kaksi päivää on takana. Tää päivä meni ihan pakottamalla eteenpäin. Aamulla kulta soitti ekan kerran pikaisesti, kun osalla oli tupakkatauko. Ei kerennyt oikeastaan muuta sanomaan kuin komppanian mihin joutui. Siitä sitten alkoi masentava päivä. Ei oikein osannut tehdä mitään, pyöri vain paikallaan... :roll: Pakko oli keksiä jotain tekemistä. Sillä sen saattoi unohtaa vähäksi aikaa. Lähdin mamman luo mankeloimaan lakanoita. Sitä en ihan äkkiä olis normaalioloissa tehnyt, taloustyöt kun ei ole mua varten... Ja kaverin kanssa lähdin sitten kaupungille. Pakko oli tehdä jotain, muuten olisi koko ajan itkettänyt. Autoakin kun lähdin ajamaan, tuli itku. Yleensä se on kulta, joka ajaa. Nyt joudun itse. Se on vaikeata olla erossa kun ei ole kahteen vuoteen ollut viikkoa kauemmin näkemättä toisiaan...

No, nyt on kuitenkin jo iloisempi mieli: kulta soitti tuossa ennen hiljaisuutta. Ens viikonloppu on kiinni ja sitten on monta viikonloppua vapaata! Nyt ei enää itketä kun tietää milloin näkee seuraavaks.

Mutta kertokaappas muut mitä sitä keksis näihin tyhjiin päiviin? Ei joka päivä viitti siivota ja käydä kaupungilla. Kavereitakaan kun ei ole kovin paljoa täällä.

Niin, sama ongelma on minullakin, eli tekemisen puute. Yleensä päivät menevät koneella istuessa.. :roll: Pitäisi keksiä joku hyvä harrastus joka veisi jonkin verran aikaa viikosta.

Vinkkejä todellakin kaivataan, ne joilta tämä koettelemus on jo ohi, antakaas vinkkejä!

Kirjottakaa niille miehillenne. Ei se tosin kaikkia päiviä täytä, mutta kyllä sitä hetken aikaa saa mukavasti kulumaan. Armeijaan on erittäin kiva saada postia.

Olen kirjoittanutkin. Siinä meni varmaan kaksi viikkoa ennen kuin hän lopulta sai sen kirjeen... :roll: En jaksa sitä jännitystä enää Mutta ehkäpä vielä joku kerta.

illusio sanoi:

Siinä meni varmaan kaksi viikkoa ennen kuin hän lopulta sai sen kirjeen... :roll:

Click to expand...

Aika jännä, kyllä pikkuveljeni sai lähettämäni kortit ihan normaalisti aikataulussaan. Missä ihmeessä se kirje oli sitten seikkaillut?

Ellet sitten tarkoittanut, että sinulla kesti pari viikkoa sen kirjeen kirjoittamiseen?

Tuosta tekemisen puutteesta. Kai teillä nyt on sentään jotain sellaistakin tekemistä, mikä ei vaadi poikaystävän paikallaoloa? Kun asuimme mieheni kanssa eri paikkakunnilla ja näimme suunnilleen kerran kuussa, olihan minulla tietty ikävä, mutta elin silti ihan normaalisti arkea. Opiskelin, vietin aikaa kavereiden kanssa kotona tai kaupungilla, kävin ulkona. "Ei mitään tekemistä ilman poikaystävää" kuulostaa vähän pelottavaltakin. Ei pahalla siis.

Kreifi sanoi:

Kirjottakaa niille miehillenne. Ei se tosin kaikkia päiviä täytä, mutta kyllä sitä hetken aikaa saa mukavasti kulumaan. Armeijaan on erittäin kiva saada postia.

Click to expand...

Ja kirjeiden kirjoittaminen ja saaminen on muutenkin äärimmäisen mukavaa. Totta puhuakseni minua harmittaa hiukan, etten käy perinteistä kirjevaihtoa tyttöystäväni kanssa tekstareiden ja yksityisviestien ohella, kun se on vielä mahdollista. Kerran yritin aloittaa kirjeenvaihdon yhden entiseni kanssa, mutta sekin kaatui juuri siihen, ettei ollut varsinaista tarvetta.

Inttileskenä oleminen on varmasti aika syvältä. Yksi syy sille, miksi en sittenkään ole armeijaan menossa, on se, etten tykkää olla erossa ihmisistä, joista oikeasti pidän. Varsinkin tyttöystävästä kykenee olemaan erossa vain niin pitkään kuin on ehdottoman välttämätöntä.

Thali sanoi:

"Ei mitään tekemistä ilman poikaystävää" kuulostaa vähän pelottavaltakin. Ei pahalla siis.

Click to expand...

No minä sanon sitten pahalla: hankkikaa elämä "sotamorsiamet". Se, että omat kuviot pyörivät täysin toisen ihmisen ympärillä, on kaukana terveestä. Ärsyttävimpiä asioita itse inttiä käydessäni oli miehen valitus siitä, että kotona on niin tylsää ja yksinäistä eikä ole mitään tekemistä. Kyllä ihmiselle tekemistä riittää kun vain viitsii sitä itse järjestää eikä odota, että joku toinen on aina mukana ja kaikki tehdään yhdessä.

Sanoitpa Isilmirë sitten sen, mitä minä näin kilttinä nössönä en uskaltanut.

Thali sanoi:

Aika jännä, kyllä pikkuveljeni sai lähettämäni kortit ihan normaalisti aikataulussaan. Missä ihmeessä se kirje oli sitten seikkaillut?

Ellet sitten tarkoittanut, että sinulla kesti pari viikkoa sen kirjeen kirjoittamiseen?

Click to expand...

En tarkoittanut, kirjoittamiseen ei mennyt kuin hetki, mutta ilmeisesti siellä joku 'panttasi' sitä kirjettä tai jotain muuta. Eipähän se sillä tavalla haitannut, mutta ihmetytti vain, kun niin pitkään kesti.

Thali sanoi:

Tuosta tekemisen puutteesta. Kai teillä nyt on sentään jotain sellaistakin tekemistä, mikä ei vaadi poikaystävän paikallaoloa? Kun asuimme mieheni kanssa eri paikkakunnilla ja näimme suunnilleen kerran kuussa, olihan minulla tietty ikävä, mutta elin silti ihan normaalisti arkea. Opiskelin, vietin aikaa kavereiden kanssa kotona tai kaupungilla, kävin ulkona.

Click to expand...

Niin, mutta se nyt onkin vähän siinä, että muutin juuri tälle paikkakunnalle, ja vaikka muutama kaveri koulusta onkin, eivät hekään vietä pahemmin aikaa ulkona koulun jälkeen. Vanhat kaverit jäivät entiselle paikkakunnalle, eikä heillä ole rahaa käydä täällä aina minua moikkaamassa, saati minulla sitten heitä. Tottakai olen monesti yrittänyt saada ystäviä seurakseni, mutta heitä kun ei ole mitenkään erityisen paljon, niin minkäs teet. Olen sitten yksinäni. :roll:

Muoks: Ja minä kun en oikein osaa keksiä mitään tekemistä yksinäni.

Tuo kirjeiden kirjoittaminen on kyllä asia, jota kaipaan siltä ajalta, kun oma poikaystäväni oli armeijassa. Viimeisinä viikkoina ennen kotiutumista alkoi jo harmittaa, etten kohta enää voisi lähetellä kirjeitä hänelle. Eihän se tietenkään harmittanut niin paljon, että olisin halunnut hänen sinne jäävän.

Kirjeet saivat aikaan minussa ihmeellisen luovuuden vimman. Ne kun eivät jääneet vain tekstiksi paperilla, vaan piirtelin, maalailin ja väsäsin kaikenlaista mitä kirjekuoriin sai mahtumaan. Outoa toimintaa minulta, jonka mielestä kuvaamataito ja käsityö olivat peruskoulun ikävimmät aineet. Kirjeisiin sai helposti purettua lähes kaiken ikävän.

Muuten en muista miten oma inttileskiaikani olisi poikennut normaalista arjesta. Ikävä oli, mutta ei elämä siihen loppunut. Varsinkin, kun loppuaikoina näimme melkein joka viikko ja välillä hänellä oli pitkiäkin lomia. Oma työni oli tuolloin suurempi este yhteiselle ajalle.

Isilmirë sanoi:

No minä sanon sitten pahalla: hankkikaa elämä "sotamorsiamet". Se, että omat kuviot pyörivät täysin toisen ihmisen ympärillä, on kaukana terveestä. Ärsyttävimpiä asioita itse inttiä käydessäni oli miehen valitus siitä, että kotona on niin tylsää ja yksinäistä eikä ole mitään tekemistä. Kyllä ihmiselle tekemistä riittää kun vain viitsii sitä itse järjestää eikä odota, että joku toinen on aina mukana ja kaikki tehdään yhdessä.

Click to expand...

No, onhan se tietysti noinkin. En itse ole inttileskenä luojan kiitos, mutta erossa esim. kesätöiden takia kyllä joutunut olemaan. Ei se välttämättä ole niin, että kuviot pyörisivät täysin toisen ympärillä ja että olisi ihan elämätön luuseri, vaikka tuntuisikin siltä, ettei ole elämää ilman toista. Siis jos on tottunut olemaan toisen kanssa paljon, niin kyllähän se aluksi tuntuu vaikealta. Eikä niitä ystäviäkään kaikilla ole ihan joka sormelle poikaystävän korvikkeeksi eikä se välttämättä johdu siitä, että viettäisi poikaystävän kanssa liikaa aikaa vaan siksi, ettei yksinkertaisesti ole kovin sosiaalinen luonne.
Yksi armeijan törkeimpiä temppuja on minusta se, että siitä kärsivät ihmisen sosiaaliset suhteet. Ei pelkästään tyttö- tai poikaystävään vaan myös kaikkiin muihinkin ihmisiin. Puhumattakaan totuttelusta elämään 10 ihmisen kanssa samassa huoneessa. Sitä paitsi, usemmallakin tutulla on mennyt armeijan jälkeen poikki poikaystävän kanssa, joten kyllä se varmaan vaikuttaa. No, en ole mikään asiantuntija ja kyllä erossaoloonkin varmaan tottuu, mutta silti..

Isilmirë sanoi:

Thali sanoi:

"Ei mitään tekemistä ilman poikaystävää" kuulostaa vähän pelottavaltakin. Ei pahalla siis.

Click to expand...

No minä sanon sitten pahalla: hankkikaa elämä "sotamorsiamet". Se, että omat kuviot pyörivät täysin toisen ihmisen ympärillä, on kaukana terveestä. Ärsyttävimpiä asioita itse inttiä käydessäni oli miehen valitus siitä, että kotona on niin tylsää ja yksinäistä eikä ole mitään tekemistä. Kyllä ihmiselle tekemistä riittää kun vain viitsii sitä itse järjestää eikä odota, että joku toinen on aina mukana ja kaikki tehdään yhdessä.

Click to expand...

Minä en usko, että täällä väki on niin läheisriippuvaista kuten te äkkiseltään yleistätte.

Minä kaipaan eniten toisen ihmisen läsnäoloa. Vaikka opiskelen, kirjon, kirjoitan tai vaikkapa pelaan tietokoneella, on tunnelma aina erilainen kun joku toinen ihminen on samassa asunnossa, enkä ole yksinäni siellä kökkimässä.

Varmasti kun toisen ihmisen kanssa on puuhaillut, käynyt lenkillä, tehnyt ruokaa (tai mitä hyvänsä sitä nyt välillä tulee toisen kanssa tehtyä) niin kyllä siinä hieman orpo olo tulee itselle kun samat puuhat tekee nyt yksinään.

Uskon, ettei ihmisillä ole kroonista tekemisen puutetta inttileskenä ollessaan vaan kyse on siitä, ettei vapaita hetkiä saisi jäädä ollenkaan. Tällä tarkoitan sitä, että niin pitkään kuin ruumis tekee töitä, ajatukset pysyvät yhdessä asiassa. Heti kun vapaa hetki koittaa, tulee myös tyhjyys. Uskon, että tämä on se asia, mitä useimmat ovat täällä ajaneet takaa tekemisellä. Kun minun ukkini oli sairaalassa kriittisessä tilassa, kitkin pihaa hullun lailla ja tein muitakin töitä aamusta iltaan. Minun oli vain pakko saada itselleni jotakin, jolla pitää pelottavat ja surulliset ajatukset poissa. Minä en tahtonut antaa itselleni aikaa ajatella.

Samalla tavoin asiat olivat inttileskenä. Elämä kulki normaalisti, mutta etenkin iltaisin ennen nukkumaanmenoa tai vapaan joutilaina mietiskelyhetkinä ajatus omasta kullasta lipui mieleen kuin varkain ja kyyneleethän siinä silmiin meinasi tulla. Niinpä sitä mieluiten työllisti itsensä aluksi kellon ympäri, jottei olisi saanut hetkeä ajatella. Väkisinkin siinä alkaa tekeminen loppua jossakin vaiheessa, vaikka olisi kuinka kekseliäs.

Alx sanoi:

Minä en usko, että täällä väki on niin läheisriippuvaista kuten te äkkiseltään yleistätte.

Click to expand...

Tuskin kummallakaan meistä (minulla tai Isilmirëllä) oli tarkoitus yleistää sotamorsiamia läheisriippuvaisiksi. Kunhan vain kiinnitin huomiota siihen, että moni tähän topikkiin kirjoittaneista puhui "tekemisen puutteesta".

Kyllä, minäkin kaipasin mieheni läsnäoloa silloin, kun asuimme vuoden ajan 500 km päässä toisistamme. Tottakai sitä oli tunnelma erilainen, kun toinen on samaan aikaan kotona. Ikävä oli melkoinen, kun ei kuukauteen toista nähnyt.

Mutta se, mikä kiinnitti huomiota, on tosiaan tuo mainitsemasi "tyhjyys". Se on mielestäni jo enemmänkin kuin pelkkää ikävää. Se on juuri sitä, mitä tarkoitin pelottavalla. Onko elämä tosiaan sillä mallilla, että ilman toista se on "tyhjää"?

En tiedä, olen usein vitsaillut, että olen melkoisen tunneköyhä tapaus. Ehkä sitten niin. Jotenkin vain tuo kuulostaa vähän.. no, ongelmalliselta. Ehkäpä tähän käsitykseeni vaikuttaa myös se, että vanhempani ovat eläneet koko yhdessäoloaikansa käytännöllisesti katsoen "työleskinä". Isäni ajaa rekkaa ulkomaille, parhaimmillaan kolmekin viikkoa putkeen, jo ennen kuin me lapset synnyimme. Yhteistä aikaa perheen kesken on siis vähän ja tietty se harmittaa. Olen kuitenkin oppinut sen, että elämässä ja parisuhteessa täytyy olla muutakin. En kuvittelekaan, että vanhempani viettäisivät kohta 30. hääpäiväänsä, jos heidän elämänsä olisi ollut tai olisi yhä "tyhjää" toisen ollessa poissa.

Niin, Thalin ja Isilmirën täytyy ymmärtää modernin reserviläisarmeijan, sodankäynnin ja sukupuolijärjestelmän yhteys. Useimmilla miehillä täytyy olla imaginaarinen toinen, eli joko tyttöystävä tai äiti, mielessä jotta me ruhtinaat voisimme saada nuoret miehet tappamaan toisia miehiä ja raiskaamaan vastapuolen naisia. Se mitä nämä ”inttilesket” subjektiivisesti tuntevat on meille ruhtinaille ja kenraaleille vallankäytön instrumentti, jolla liikutetaan suuria massoja ja luodaan kansakuntia.

Toista se oli antiikin Kreikassa, jossa suurimmat sotasankarit ja kovimmat kaverit vehtasivat vain toisten miesten kanssa jotta heidän viriliteettinsä ei vain vähenisi. Eli en väitä miesten väliselle sodankäynnille naisten imaginaarista läsnäoloa, motivointia, sinänsä välttämättömäksi, mutta kyllä kaikissa viimeisen sadan vuoden aikana käydyissä suurissa sodissa naisten merkitys on ollut oleellinen.

Ns. puolustussodankäynnin harjoittaminen on helpompaa meille ruhtinaille. Ei tarvitse organisoida erikseen prostituutiolaitosta, jollainen on muodostunut kaikkien hyökkäysarmeijoiden ympärille, Balkanin SFOR-joukoista, Jenkeistä Vietnamin sodassa, Saksan Wehrmachtiin Venäjällä, koske meille kotimaan läheisyydessä sotiville on onneksi ”inttilesket”, jotka motivoivat suomipoikia urhokkaita!

Isilmirë, repesin

Hupaisaa tosiaan, että tälle perustettiin omakin topikki. Me just tossa Vinyn kanssa valitettiin toisillemme kui hirveetä tää elämä on ilman mössykkää, mutta totuushan on siinä, että elämään pystyy ihan hyvin. Toki on ikävä, mutta ei se maailmanloppu ole. Ei edes minulle, vaikka otankin useimmat asiat vähän raskaammin kuin 'normaalit' ihmiset.

Thali sanoi:

Mutta se, mikä kiinnitti huomiota, on tosiaan tuo mainitsemasi "tyhjyys". Se on mielestäni jo enemmänkin kuin pelkkää ikävää. Se on juuri sitä, mitä tarkoitin pelottavalla. Onko elämä tosiaan sillä mallilla, että ilman toista se on "tyhjää"?

Click to expand...

Tässä on nyt meillä käsite-ero. Minulle kaikki ikävä on "tyhjyyttä". Tarkoitan sillä sitä, että sydämestäni tuntuu puuttuvan pala, siellä on kohta joka tuntuu tyhjältä. Se ei kuitenkaan muuta elämääni suuntaan tai toiseen. Samalla tavoin ikävöin isovanhempiani, perhettäni (nyt kun muutin opiskelupaikkakunnalle) ja tietysti kultaani kun hän on poissa. Elämäni ei silti ole tyhjää vaan mieheni inttikeväänäkin se oli rikasta ja antoisaa, elinhän itse omaa ylioppilaskevättäni kaikkine yllätyksineen ja jännityksineen. Nämä kaksi ovat siis minulle aivan eri asioita.

Alx sanoi:

Tässä on nyt meillä käsite-ero.

Click to expand...

Käsite-ero siis. Hyvä niin, sillä rehellisesti puheet "tyhjyydestä joka tulee" ja siitä, kuinka ei halua "antaa itselleen aikaa ajatella" kuulostivat juuri siltä, että elämäsi on täydellisen tyhjää ilman toista.

Olenhan itsekin kertonut tuolla Ikävä-topikissa, kuinka kaukana asuminen tuntuu lähinnä siltä, että jokin osa elämästä puuttuisi. Mutta ehken ole niin kaunosanainen, että vertaisin sitä tyhjyyteen.

Missäpäin muuten teidän muiden leskien miehet ovat palvelemassa? Oletteko huomanneet eroja eri paikkojen välillä, että kuinka usein ehtii olemaan yhteydessä?

Oma ukkoni on tällä hetkellä Lappeenrannassa kuskina. Autohallilta päästyään hänellä tuntuu olevan vapaata koko loppuilta, ei edes siivouspalvelua välissä. Mitä nyt iltavahvuuslaskenta, mutta se ei aikaa paljon vie. Viestejä ja puheluja lentää siis suuntaan jos toiseenkin illalla useinkin.
Toista oli Mikkelissä. Siellä kuri oli tiukempaa, joka tarkoitti ettei yhteyttä paljon pystynyt pitämään. Toisaalta olisi ollut parempi jos hän olisi jäänyt Mikkeliin, koska olisimme voineet nähdä iltalomilla. Se olisi helpottanut ikävää aika tavalla. Mutta hänen kannaltaan Lappeenranta on parempi paikka, onhan siellä paljon rennompaa. Olipa joku skappari siellä heille sanonutkin, että he eivät ole enää intissä, vaan töissä.

illusio sanoi:

Missäpäin muuten teidän muiden leskien miehet ovat palvelemassa? Oletteko huomanneet eroja eri paikkojen välillä, että kuinka usein ehtii olemaan yhteydessä?

Click to expand...

Oma ukkoni on Säkylässä. Paha nyt vielä sanoa, kun se on ollut siellä vasta kolme päivää, mutta yks kaveri kun oli siellä juuri vuoden, niin viimeiset puoli vuotta on aika lorvailua. Iltalomia koko aika ja viikoloppuisin vapaana melkein aina. Ainoastaan jos mettään menivät joutui olemaan siellä.

Kyllä sitä on ihmeellisesti tullut keksittyä tekemistä näiden kolmen päivän aikana. Kaksi kertaa olen jo mamman luonakin kerinnyt käymään... Normaalisti kun käyn siellä ehkä kerran viikossa. Kirjeitä en ole vielä kirjoitellut, kun en ole sieltä osoitetta saanut. Mutta kullan sähköpostissa odottaa lukemista kolme pitkää kirjettä. Eipä se niitä vielä pääse lukemaan, kun eivät sotkuun pääse, mutta mitäpä sillä väliä. Kivointa on kirjoittaminen, en tarvitse vastausta. (Tietenkin olis se ihan kiva saada joskus vastauskin, mutta ymmärrän ettei siellä välttämättä kerkiä aina.. )

Onneksi pääsin kevääksi opiskelemaan, enpä tiedä mitä olisin koko kevään tehnyt, jos olisin kotona istunut päivät pitkät... Kyllä siinä olisi viimeistään tekeminen loppunut. Lähimmät kaverit kun asuvat 70km:n päässä. Ja opiskelu paikka on suhteellisen läheltä Säkylää, niin voin iltaisin käydä kultaa katsomassa sotkussa. Ja pääseehän siellä syömään sitten niitä aivan ihania munkkeja!

Mut loppujen lopuks uskon (positiivisella päällä kun olen), että kyllä tämä tästä. Vai mitä muut inttilesket? Eihän se puoli vuotta/9kk/vuosi niin pitkä aika ole.

Oma miehekkeeni, epäaktiivinen kontulainen itseasiassa, on tällä hetkellä Vekaranjärvellä, ja yli puolet on jo takana. Tiukkaahan se teki aluksi, mutta hyvin tässä on selvitty. Nyt on kaksi viikonloppua peräkkäin gines (eli se kiinnioloviikonloppu), ikäväähän se on, mutta olen päättänyt pyhittää sen ajan liikkumiselle.

Minulle tekemisen keksiminen ei ole niinkään vaikeaa, siitäkin syystä, että ennen inttiäkin välillämme oli 130 kilometriä. Nyt uskaltaa jo hymyillä, kun on inttiä alle puolet jäljellä ja kesällä edessä yhteenmuutto. Lämpimät ajatukset auttaa jaksamaan! Ja ihmisten näkeminen, ei pidä linnoittautua sisälle. Hyvä inttileski, mene vaikka elokuviin yksinäsi tai näyteikkunaostoksille, huomaat, että joskus tekee ihan hyvää mennä itsekseen.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi intti hajottaa suhteita. Rehellinen mielipiteeni on, että jos se intin takia päättyy, suhde ei olisi kestänyt muutenkaan. Ellei sitten varusmiespalvelus ole nostattanut jotain niin eriskummallisia piirteitä kumppanissa, ettei niitä vain kestä. Pöh.

Poikaystävässäni tosin on ilmennyt uusia piirteitä nyt, kun on päässyt komentamaan alokkaita alikersanttina. On pelleillyt siellä, hypännyt tuvan pöydälle, kun alokas oli unohtanut jonkun asian sanoa. Hyvähän se on, että vetää leikiksi, mutten olisi ikinä miehekkeestäni uskonut. Hih. :roll: