Funkille ja soulille kyllä löysin ketjut, mutta ilmeisesti Suuren Harvennuksen aikana poistui vanha jazz-aihekin, joten täytyyhän sitä uutta laittaa, jos vaikka tulisi enemmän keskustelua.
Ihan aluksi mainostan YLE Teemalta huomenna, tiistaina, 20.00 alkavaa "Jazzin vuosisata"-ohjelmaa, joka, vaikka käsitteleekin pääasiallisesti vain amerikkalaista jazzia, oli aikoinaan ykköseltä tullessaan hyvä kannustin jatkamaan kuunteluharrastusta vasta jazzin löytäneelle noviisille (siis itselleni).
Ja sitten itse asiaan. Nuoruusvuosien hairahdusten (Hansonin joululevy!?) jälkeen, funkin, soulin ja bluesin kautta löysin aikoinani vihdoin ja viimein jazzin, ja siltä tieltä ei ole pois tulemista. Itse pidän enemmän vanhasta, tai sen kuuloisesta, jazzista. Big Band- ja swing-yhtyeet ovat erittäin lähellä sydäntä, mutta myös "after midnight"-tyylinen tumma maalailu iskee. Artisteista mainittakoon vaikka kaikki isot saksofonistit (kotiin päin menee, menköön) kuten Sonny Rollins, Lester Young, Coleman Hawkins, John Coltrane, Charlie Parker jne. jne. Myös Miles Davisin tuotanto monimuotoisuudessaan on alkanut lähivuosina aueta. Ja unohtamatta tietenkään Glenn Millerin, Duke Ellingtonin ja vaikkapa Count Basien yhtyeitä. Listaa voisin jatkaa loputtomiin, melkein kaikki "suuremmat nimet" ovat jossain vaiheessa jollain kappaleellaan iskeneet, mutta mainitsenpa vielä uusista suomalaisista artisteista erinomaisen U-Street All Starsin, ja virtuoosimaiset Antti Sarpila, Jukka Perko ja Severi Pyysalo, joihin tutustumista suosittelen kaikille.
Pori Jazzissa, tai muilla jazz-festareilla, en ole liiemmälti käynyt, koska niissä on kaikkea Don Johnson Big Bandia ja muita ah niin jatseja artisteja. Toisaalta Pori Jazzkin on aikas lailla kallis, mutta ensi vuonna, Pori Jazzin täyttäessä 50 vuotta, aion mennä vaikka sitten puolipakolla. Jos vaikka olisi isompia artisteja enemmän. Kerran olin Joroisten Musiikkipäivillä kuuntelemassa jonkun navetan ylisillä Pyysaloa ja Sarpilaa, kokemus sekin.
Vaikka vanhempi jazz onkin se suurin juttu, melkein kaikki jazz avant gardea / free jazzia ja muuta rääyntää lukuun ottamatta on jotenkin kuunneltavissa. Fuusio ehdottomasti, osa-aikaisena funk-fanina, mutta esimerkiksi joku ylielektroninen nu-jazz ei iske sitten millään.
Ja varmasti olisi vielä paljon sanottavaa, mutta kun tulee noin paloitellen ja ajatus ei kulje, niin ojennan vuoron nyt teille. Laitanpa silti loppuun äidinkielen (kiitettävän) aineeni otsikolla "Miksi minä kuuntelen jazz-musiikkia", jonka osittainen tarkoitus oli tosin puhtaasti propagandaa.
Ihan aluksi mainostan YLE Teemalta huomenna, tiistaina, 20.00 alkavaa "Jazzin vuosisata"-ohjelmaa, joka, vaikka käsitteleekin pääasiallisesti vain amerikkalaista jazzia, oli aikoinaan ykköseltä tullessaan hyvä kannustin jatkamaan kuunteluharrastusta vasta jazzin löytäneelle noviisille (siis itselleni).
Ja sitten itse asiaan. Nuoruusvuosien hairahdusten (Hansonin joululevy!?) jälkeen, funkin, soulin ja bluesin kautta löysin aikoinani vihdoin ja viimein jazzin, ja siltä tieltä ei ole pois tulemista. Itse pidän enemmän vanhasta, tai sen kuuloisesta, jazzista. Big Band- ja swing-yhtyeet ovat erittäin lähellä sydäntä, mutta myös "after midnight"-tyylinen tumma maalailu iskee. Artisteista mainittakoon vaikka kaikki isot saksofonistit (kotiin päin menee, menköön) kuten Sonny Rollins, Lester Young, Coleman Hawkins, John Coltrane, Charlie Parker jne. jne. Myös Miles Davisin tuotanto monimuotoisuudessaan on alkanut lähivuosina aueta. Ja unohtamatta tietenkään Glenn Millerin, Duke Ellingtonin ja vaikkapa Count Basien yhtyeitä. Listaa voisin jatkaa loputtomiin, melkein kaikki "suuremmat nimet" ovat jossain vaiheessa jollain kappaleellaan iskeneet, mutta mainitsenpa vielä uusista suomalaisista artisteista erinomaisen U-Street All Starsin, ja virtuoosimaiset Antti Sarpila, Jukka Perko ja Severi Pyysalo, joihin tutustumista suosittelen kaikille.
Pori Jazzissa, tai muilla jazz-festareilla, en ole liiemmälti käynyt, koska niissä on kaikkea Don Johnson Big Bandia ja muita ah niin jatseja artisteja. Toisaalta Pori Jazzkin on aikas lailla kallis, mutta ensi vuonna, Pori Jazzin täyttäessä 50 vuotta, aion mennä vaikka sitten puolipakolla. Jos vaikka olisi isompia artisteja enemmän. Kerran olin Joroisten Musiikkipäivillä kuuntelemassa jonkun navetan ylisillä Pyysaloa ja Sarpilaa, kokemus sekin.
Vaikka vanhempi jazz onkin se suurin juttu, melkein kaikki jazz avant gardea / free jazzia ja muuta rääyntää lukuun ottamatta on jotenkin kuunneltavissa. Fuusio ehdottomasti, osa-aikaisena funk-fanina, mutta esimerkiksi joku ylielektroninen nu-jazz ei iske sitten millään.
Ja varmasti olisi vielä paljon sanottavaa, mutta kun tulee noin paloitellen ja ajatus ei kulje, niin ojennan vuoron nyt teille. Laitanpa silti loppuun äidinkielen (kiitettävän) aineeni otsikolla "Miksi minä kuuntelen jazz-musiikkia", jonka osittainen tarkoitus oli tosin puhtaasti propagandaa.
