Juhlat Keski-Maassa

Tadaa, pitää sitä nyt tästäkin tehdä aihe kun vanhassa vihreässä oli, muttei siihen tullut paljoa viestejä, mutta jos tähän...

Hobiteilla on varmastikin ollut paljon erilaisia juhlia, heidän syntymäpäiväjuhlistaan meillä kaikilla on ainakin ensikäden tietoa . Mutta mitä juhlia heillä olisi ollut muita? Onko kellään mitään outoja mainintoja vaikka HoMEista? Uudenvuoden juhlat tuntuisivat aika todennäköisiltä, kalentereja nimittäin löytyy.

Ja sitten numenorilaisialla oli se Iluvatar-juhla Meneltarmalla, mutta mitenkäs se tarkkaan meni? Numenorilaisilla voisi olla muitakin uskonnollisia juhlia.

muoks; Mjääks, unohdin kokonaan kaikki häät ja hautajaiset, niitä pitäisi ainakin löytyä, häihinhän löytyy jotain viittauksiakin kai.

Entäs gondorilaisten ja rohanilaisten ja muittenkin ihmisten juhlapäivät, onko kellään niistä mitään tietoa kun omat tietoni näistä juhlista ovat aika vähäiset.

Ja sitten vielä haltioiden ja kääpiöiden juhlat; eikös haltioilla voisi olla melkeimpä joku päivä jokaiselle valalle ja joillekin maioille ja haltiakuninkaille. Kääpiöillä ainakin jokin Aulen päivä voisi olla todennäköinen.

Mutta siis kaikki kontulaiset, kertokaa fain tietojanne Keski-Maan juhlapäivistä!

En jaksa hakea TSH:ta juuri nyt, mutta liitteissä on hobittien kalenterin yhteydessä muistaakseni pitkät listat hobittien erilaisista juhlista, keskikesän juhla ja mitä niitä oli. Katsokaatten sieltä.

PS. Siis ei varsinaisesti listaa, mutta mainittu sekalaisesti tekstin lomassa. 8)

Tuosta Númenorin ihmisten juhlasta Meneltarman korkealla vuorella hieman tarkemmin.. Meneltarma, Taivaan Pylväs, oli pyhitetty Erun palvomiseen. Koskaan ei siihen rakentajan käsi ollut koskenut, koskaan ei sinne kannettu ainoatakaan asetta, eikä kukaan koskaan sanonut siellä sanaakaan, paitsi kuningas. Ja vain kolmesti vuodessa kuningaskaan siellä puhui: Erukyermën, keväänjuhlan aikaan, Erulaitalën, kesänjuhlan aikaan ja Eruhantalën, syksynjuhlan aikaan. Keväällä kuningas rukoili tulevan vuoden puolesta, keskikesällä hän ylisti Erua ja syksyn lopulla kiitti häntä.
Jokaisen juhlan aikaan kuningas nousi vuorelle jalan ja hänen mukanaan oli suuri joukko ihmisiä, kaikki pukeutuneina valkoisiin ja päissään seppeleet.

Näitä Meneltarman juhlia kutsuttiin myös Kolmeksi Rukoukseksi, joiden aikana kotkat aina liitelivät vuoren ja ihmisten yllä, ja niitä kutsuttiin Manwën todistajiksi, jotka hän oli lähettänyt vartioimaan pyhää vuorta.

Itha sanoi:

Mjääks, unohdin kokonaan kaikki häät ja hautajaiset, niitä pitäisi ainakin löytyä, häihinhän löytyy jotain viittauksiakin kai.

Click to expand...

Haltioiden avioliitoista HoME X:ssä julkaistu "Laws and Customs among the Eldar" kertoo paljonkin kaikenlaista, mutta niihin liittyvistä juhlallisuuksista:
Ensinnäkin haltiat viettivät ennen häitä kihlajaisia. Niissä oli läsnä molempien osapuolten suvut, ja kihlatut vaihtoivat hopeasormukset keskenään. Vuoden tai pidemmän ajan harkinnan jälkeen kihlapari ilmoitti häiden ajankohdan. Häissä kokoontuivat taas kaksi sukua juhlinnan ja pitojen merkeissä. Juhlan lopulla kihlapari nousi seisomaan ja sulhasen äiti sekä morsiamen isä liittivät heidän kätensä yhteen ja siunasi heidät. Siunaukselle oli oma kaavansa, mutta sitä ei yksikään kuolevainen ole Tolkienin mukaan kuullut (pistää miettimään haltia-ihmis-liittojen häitä?). Kuitenkin sanotaan, että äiti nimesi todistajaksi Vardan ja isä Manwen, ja myös Erun nimi lausuttiin (mitä muuten tapahtui harvoin). Sitten kihlatut vaihtoivat takaisin hopeasormuksensa (tallettaen ne toki kalliina muistoina), mutta eipä se siihen jäänyt vaan vaihdettiin uudet sormukset, jotka tällä kertaa olivat kultaiset. Sormusta pidettiin oikean käden etusormessa. Noldorin keskuudessa oli myös tapana, että morsiamen äiti antoi sulhaselle lahjaksi ketjuun tai kaulavitjaan kiinnitetyn jalokiven, ja sulhasen isä vastaavan lahjan morsiamelle. Lahjat annettiin joskus jo ennen pitoja.
Vaikka näistä tavoista pidettiinkin, eivät ne olleet välttämättömiä ja jos tilanne vaati, esimerkiksi sodan tai levottomuuksien aikaan, naimisiin saattoivat kaksi naimatonta haltiaa mennä ilman seremonioita tai todistajia.
Toinen seikka jota haltiat ilmeisesti juhlivat oli heidän siittämisensä vuosipäivä. Aivan - ei syntymän vaan siittämisen vuosipäivä (joskin vuoden mittaisesta raskausajasta johtuen syntymäpäivä oli yleensä lähes tai tarkalleen sama, vain vuotta myöhemmin). Tässä näkyy ilmeisen selvästi Tolkienin vahvan katolinen maailmankatsomus.

Haltioiden hautajaisista

Täältä löytyi taas yksi mielenkiintoinen keskustelu. Esimerkiksi Haltiamielen välittämät tiedot haltioiden avioliiton solmimismenoista ovat yksi jännittävä osa HoMen kätköissä piilevästä runsaasta Arda-tietoudesta, joka valitettavasti taitaa jäädä odottamaan suomeksi julkaisemistaan aina Dagor Dagorathiin saakka ellei jotakin outoa tapahdu. Sivumennen sanottuna esimerkiksi HoMe 10 (Morgoth's Ring) voisi kyllä menestyä itsenäisenä suomennoksenakin jos vain WSOY tarttuisi asiaan.

Mutta hautajaisista: en löytänyt niistä mitään mainintaa edellä mainitusta teoksesta, vain pohdintaa siitä, mitä haltian hengelle tapahtuu, kun se eroaa ruumiista. Ikään kuin Tolkienia ei olisi juuri kiinnostanut, mitä sille hengettömälle ruumiille (hröa) tapahtui, kun henki (fëa) oli jatkanut matkaansa.

Silmarillionista löytyi muutamia yksittäisiä viittauksia ruumiin käsittelystä, mutta ei mitään kaavaa.

1) Mírielin kuoltua Lórienissa "Estën neidot hoivasivat Mírielin ruumista eikä se kuihtunut, mutta hän ei palannut." (S 73). Finwë kävi aika ajoin istumassa vaimonsa hröan vierellä kunnes luopui siitä toivosta, että tämän fëa siihen palaisi. Ehkä Mírielin hröa makaa vieläkin kauniina ja kylmänä Lórienin hopeisten pajujen alla.

2) Thorondor vei Fingolfinin raadellun hröan "vuoren huipulle josta näkyi etelään Gondolinin kätkettyyn laaksoon; ja Turgon tuli ja rakensi isälleen korkean kiviröykkiön." (S 192). Tässä on sentään selväsanaisesti kerrottu haudan rakentamisesta. Turgon siis kunnioitti isänsä hröaa.

3) Fëanorin ruumis raukeni ilmaan. Hänelle ei siis hautajaisia, mutta tällainen hröan kohtalo oli ilmeisesti hyvin poikkeuksellinen. Vähän vastaavanlainen tapaus sattui (paljon) myöhemmin Konnussa, kun Sarumanin ruumis kului ja haihtui savuna ilmaan. - Voisi muuten kuvitella, että hyvin kauan Ardassa eläneille haltioille olisi käynyt samoin, koska heidän ruumiinsa oli muutenkin haipumaan päin fëan polteessa. Jos Galadrielin joku olisi surmannut, eipä hänen hröastaan olisi varmaan paljoakaan jäänyt jäljelle.

4) Aredhel kuoli Eölin keihäästä ja Eöl heitettin alas Caragdûrilta, mutta kummankaan hröan kohtalosta ei ole mainintaa, ei vaikka Aredhel sentään oli ylhäisistä ylhäisimpiä Gondolinissa.

5) Finduilas sai itselleen hautakummun, mutta hänen hautaamisestaan huolehtivat ihmiset (S 272), joten Haudh-en-Elleth ei kerro meille mitään haltioiden hautaamistavoista.

6) Nirnaeth Arnoediadin sankarivainajat koottiin Haudh-en-Ndenginiin, mutta tällä kertaa hautausurakoitsijoina toimivat örkit Morgothin käskystä (S 247). Eru sentään kasvatti kummun päälle ruohon eivätkä örkit uskaltaneet sitä saastuttaa.

7) Beren ja Lúthien hautasivat Finrod Felagundin ruumiin "kukkulan laelle hänen omalle saarelleen ja se oli taas puhdas; ja Finrodin --- hauta säilyi koskemattomana siihen asti kunnes maa muuttui ja murtui ja vajosi vyöryvien vetten alle." (S 219). Näin ollen hauta oli pyhä paikka. Tälläkään kertaa emme kuitenkaan saa tietää mitään hautajaisriiteistä. Ehkä niitä ei tosiaan ollut: haltiat tiesivät, että fëa oli Mandosin saleissa ja hröa oli palannut osaksi Ardan suurta ruumista ja sillä hyvä. Ruumis oli vain muisto, jota sopi kunnioittaa siinä kuin muutakin vainajan jäämistöä, mutta sillä ei ollut sen enempää merkitystä eloonjääneille eikä ruumiinsa jättäneelle fëalle.

8) Lisää kuvauksia hautajaisista ja haudoista varmaan löytyy muualtakin Silmarillionista ja TSH:sta, mutta valitettavasti minä en nyt niitä ehdi etsimään. Ehkä joku toinen vaivautuu ja teksteihin kaivautuu, ties vaikka tässä esittämäni hajanainen kuva siitä tarkentuu tai peräti kokonaan muuttuu.

Haltiamieli sanoi:

Vaikka näistä tavoista pidettiinkin, eivät ne olleet välttämättömiä ja jos tilanne vaati, esimerkiksi sodan tai levottomuuksien aikaan, naimisiin saattoivat kaksi naimatonta haltiaa mennä ilman seremonioita tai todistajia.

Toinen seikka jota haltiat ilmeisesti juhlivat oli heidän siittämisensä vuosipäivä. Aivan - ei syntymän vaan siittämisen vuosipäivä (joskin vuoden mittaisesta raskausajasta johtuen syntymäpäivä oli yleensä lähes tai tarkalleen sama, vain vuotta myöhemmin). Tässä näkyy ilmeisen selvästi Tolkienin vahvan katolinen maailmankatsomus.

Click to expand...

Eikö kuitenkin joitain seremoniallisia osia tarvittu? Jotkin tietyt sanat, joissa mainittiin Eru jne. Näistähän haltiat eivät ihmisille puhua puhahtaneetkaan.

Ja siittämisen päivästä: on aika loogista, että haltiat juhlivat siittämisen eikä syntymisen vuosipäivää. Heillehän fëa ja hröa ovat konkreettista totta aivan eri tavalla kuin meille.
Muuten, olen itsekseni pohtinut, että tokkopa haltiat aivan joka vuosi siittämistään juhlivat. Kun takana on 5000 vastaavaa pippaloa, ja yksi vuosi on heille hyvin lyhyt aika, alkaa karkeloinnista varmaan suurin särmä kadota. Luultavasti he juhlivat tyyliin täysiä vuosisatoja ja tietysti täysiä vuosituhansia.

Hauska huomio, jonka Tyellas teki Anseregissä; haltioiden seksielämä ei voi olla kovin kiihkeä, jos he kykenevät paikallistamaan kunkin lapsena siittämisen päivän tarkkuudella. "Ai niin, Arfin, se oli silloin maaliskuussa..."

Bilbo

Ainakin syntymäpäivä juhlia vietetään jos täyttää paljon. Ainakin Bilbon kunniaksi pidettiin juhlat.

Valië Nienna sanoi:

Luultavasti he juhlivat tyyliin täysiä vuosisatoja ja tietysti täysiä vuosituhansia.

Hauska huomio, jonka Tyellas teki Anseregissä; haltioiden seksielämä ei voi olla kovin kiihkeä, jos he kykenevät paikallistamaan kunkin lapsena siittämisen päivän tarkkuudella. "Ai niin, Arfin, se oli silloin maaliskuussa..."

Click to expand...

Haltioilla ei tainnut olla kymmenjärjestelmää, jos he kerran laskivat kuusittain ja tusinoittain. Ehkäpä lapsuuden jälkeen siittäreitä vietettiin 144 aurinkovuoden välein.

Ja eikös haltioilla raskaus kestänyt vuoden, tällöinhän virallisen siitospäivän määrittäminen ei tuottanut ongelmia. Mutta minäkin olisin taipuvainen veikkaamaan haltioille melko harvaa yhdyntätiheyttä. Olisihan ikävää, jos homma (aina saman partnerin kanssa) alkaisi maistua puulta jo ensimmäisen 144 vuoden jälkeen. Tai toisaalta, ehkä niin kuuluikin olla. Mahtoiko haltiapariskunta pidättäytyä kokonaan sen jälkeen kun tunsi, että heille määrätyt lapset olivat syntyneet? Vai oliko heillä vaihdevuodet joskus muutaman sadan tai muutaman tuhannen vuoden ikäisenä?

[color=blue:4e9e314c11]Viestin loppuosa alkaa uhkaavasti kallistua kohti oivaa ja hyödyllistä keskustelua Haltioiden lisääntymisestä, jossa juttua kannattaisi ehkä jatkaa ennemmin kuin täällä...

Tik-jolla-on-sininen-värikynä[/color]

Luultavasti haltiat tosiaan juhlivat siiitospäiväänsä aina 114 vuoden välein, eli yhden Yénin välein. Haltiathan kun laskivat mieluummin yènejä kuin aurinkovuosia. Entäs hautajaiset, ehkä haltioiden ei tarvinnut kovinkaan paljoa sitä miettiä kun eivät paljoakaan kupsahdelleet . Poikkeuksena sodat mutta kuinka moni sodassa kuollut saa muutenkaan virallisia hautajaisia.

Tuli mieleen että kuolema olisi haltiayhteisössä enemmän henkilökohtainen onnettomuus kuin elämän yleiseen järjestykseen kuuluva tapahtuma, ja hautajaiset kyseisen vainajan ruumiin kunnioittaminen eikä mikään yhteisöllinen rituaali. Sindarille ehkä muodostui selkeämmin tiettyjä hautajaisrituaaleja, semminkin kun elivät enemmän eristyksissä kuin toisiin kulttuureihin ahkeraan kontakteja luoneille noldorille. Ihmisillä oli varmasti jo Beleriandiin tullessaan omat vakiintuneet käsityksensä kuolemariiteistä.

Polttohautausta ei tunnu harjoittaneen kukaan. Ainakin Brethilissä rakennettiin kumpu vainajalle, myöhemmin Arnorissa tehtiin monoliittihautoja rikkain antimin, Gondorissa saman suvun kuninkaat balsamoitiin ja asetettiin "kuolleitten taloa" muistuttavaan esi-isien yhteiseen leposijaan. Kaiken kaikkiaan Keski-Maassa tuntuu valinneen melkoinen hautaustapojen kirjo, mitään yhteistä linjaa ei taida olla. Boromirillekin oli tarjolla sekä röykkiö- että venehautausta: kumpikin tuntui kelpaavan kunhan ruumis ei jäänyt nurkkiin lojumaan. Sinänsä tilanne ei ole epärealistinen. Suomessakin on eräinä kausina ollut jopa samoissa kalmistoissa niin poltto- kuin ruumishautaustakin.

Nyt kun ajattelen niin muistan yhden haltioiden suorittaman hautauksen: Doriathin haltiat hautasivat Turinin maahan ja pystyttivät päälle kiven, johon oli kirjoitettu vainajan nimi ja tärkein meriitti.

Valië Nienna sanoi:

Suomessakin on eräinä kausina ollut jopa samoissa kalmistoissa niin poltto- kuin ruumishautaustakin.

Click to expand...

Niinhän niitä on nykykalmistoissakin. Ja polttohautauksesta vielä versioina uurnahautaus, kolumbaario, yhteinen uurnalehto johon kukaan ei saa henkilökohtaista merkittyä hautapaikkaa (ns. "tuhka nurmen alle") tai sirottaminen esim. mereen tai suvun omalle maa-alueelle.

Miksipä Keski-Maassa olisi oltu pekkaa pahempia?

Isilmírë sanoi:

Miksipä Keski-Maassa olisi oltu pekkaa pahempia?

Click to expand...

Ei tässä tarvee olla pahempia tai parempia. Erilaisten hautaustapojen moninaisuus ja rinnakaiselo vain kertoo kulttuurista jotain. Useina aikoina on ollut hyvin yhtenäiset hautauskäytännöt, jotka ovat kertoneet laajalle levinneestä, koherentista kulttuurijärjestelmästä. Toisina kausina on tullut murroksia, jolloin erilaiset aatteet ovat eläneet rinnakkain. Nyky-Suomessa ja Keski-Maassa ollaan siis samassa tilanteessa, mutta se ei ole mikään itsestäänselvyys. Keski-Maan länsiosien kulttuurit ovat noin yleisesti ottaen pistäneet silmääni luonnottoman stabiileina ja eräällä tapaa liian yhteneväisinä. Esimerkiksi kaikilla kansoilla tuntuu olevan hyvin samanlainen esteettinen maku, olivat he sitten suurhaltioita, hobitteja tai rohanilaisia.