Kaksi murheellista runoa Ardasta

Tämä syksy sen kai tekee: tulee pakottava tarve kirjoittaa surumielisen haikeita runoelmia. Pitkästä aikaa sain polttavan inspiraation runoiluun, ja sen seurauksena syntyi tämä synkeilyruno, Noldorin tuhannet kyyneleet. Lähtökohtana oli Mandosin Tuomion osa “Tuhannet kyyneleet saatte vuodattaa”, jonka pohjalta lähdin tätä rakentamaan.

Kurjenmiekkakenttien itkuvirsi puolestaan vaati kuukaudenpäivät valmistua. Sen kirjoittaminen oli rasittava prosessi, en millään meinannut saada runoa toimimaan, mutta olen kohtuullisen tyytyväinen sen nykyiseen muotoon. Arvioikaa itse.

===========================================

Kurjenmiekkakenttien itkuvirsi

Hetkellä katkeransuloisen voiton,
hetkellä voittoisan aamunkoiton,
jo tuomio uusi sai alkunsa hiljaa,
kun Isildur kylvi tuomion viljaa.

Hän Sormuksen Sauronin kädestä löi,
ja kohtalon synkeän näin sinetöi
kun lausui ja julisti omakseen sen,
Vihollisen Valtasormuksen.

“Se on minulle rakas, sen kalliilla ostin,
sen viemällä isäni kuoleman kostin.
Sen säilytän muistona pahasta,
siis käyköön se verirahasta.”

Vaan Anduinin pohjaan Sormus ui,
se monen kohtaloon kietoutui,
ja Pahuus sai jäädä odottamaan
taas pimeyteen peittääkseen Keski-Maan.

Kovin lyhyeksi jäi voiton hetki;
niin päättyi kuninkaanpojan retki,
kun sydämessään örkkinuoli
hän Sormuksen pettämänä kuoli.

Taru Kurjenmiekkakenttien
on taru veren ja kyynelten.
Vaan tarussa Valtasormuksen
ei ollut se murheista viimeinen.

Tuomion kellot jo lyövät hiljaa,
kohtalo niittää kohtalon viljaa.
Kuinka vastustaa mahtia Sormuksen
voisi koskaan sydän kuolevaisen?

14.7.-29.8.2005


Noldorin tuhannet kyyneleet

Ei tähtiä näy takaa Angbandin yön
Katson pohjoiseen ylitse aution maan
Näen pinnassa sen arvet monen hirmutyön
Kuulen iltatuulen käyvän valittamaan

On tuulessa sointi niin surullinen
Se tuomion lapsien laulua soi
Joiden silmistä hiipui jo loiste entinen
Ei sitä mikään armo enää palauttaa voi

Meille Tuomio synkeän huomisen tuottaa
Kun noldorin tuhannet kyyneleet vuotaa

Kohti vapautta, kostoa, uusia maita!
Suurin toivein me jätimme Siunatun Maan
Ei jää muistoksi meistä tekoja voitokkaita
Suuret murheet vain seuranneet on toisiaan

Raadellut toiveemme valuvat verta
Pian kuiviin ne vuotavat kai kokonaan
Joko pian koittaa se viimeinen kerta
Jolloin lyöty kansa nouse ei polviltaan?

Pimeässä yössä sydän tuskaansa huokaa
Kun noldorin tuhannet kyyneleet vuotaa

29.8.2005

Ilúvauta, Sulwen, sähän olet koko ajan vaan parempi ja parempi! Kirjoitat mielettömän mahtipontisesti, ja vaikka Noldorin tuhansissa kyynelissä kuvataan voimatonta tuskaa ja tappiota, tunteet ovat niin vaikuttavia, koska kahdessa rivissä keskellä runoa tiivistät sen voimantunteen ja ylpeyden, josta siihen epätoivoon on vajottu.
Minua jotenkin häiritsee se, että runossa rivit ovat niin eripituisia ilman näkyvää säännönmukaisuutta. Tuntuu jotenkin rikkonaiselta. Mutta se on vain oma mielipiteeni.

Kurjenmiekkakenttien itkuvirressä tuota ongelmaa ei ole, vaan se kuulostaa ehyeltä sa säännölliseltä. Se on todella hieno runo, mutta poikkeuksellista kyllä, minulla on visio siitä, miten siitä saisi vielä hiukan paremman. Haa, minulta tulee kerrankin rakentavaa kritiikkiä!

Pari kohtaa nimittäin vähän tökkivät kokonaisuuden kanssa:

Taru Kurjenmiekkakenttien
on taru veren ja kyynelten.
Vaan tarussa Valtasormuksen
ei se ollut murhe viimeinen.

Kolme ensimmäistä riviä soljuvat tasaisena virtana, mutta sitten tulee vastaan kivikko. Ei Se Ollut. Eihän tuosta lohea heikompi kala pääse yltse! Minusta "Vaan tarussa Valtasormuksen ei ollut se murheista viimeinen" kuulostaisi paljon paremmalta. Itse asiassa tuon pienen hienosäädön jälkeen se olisi aivan täydellinen.

“Se on minulle rakas, sen kalliilla ostin,
sen viemällä isäni kuoleman kostin.
Sen säilytän muistona pahasta,
ja käyköön se verirahasta.”

Taas erinomainen säkeistö, jossa viimeisessä rivissä tuntuu olevan jotakin outoa. Ei kuulosta luontevalta aloittaa sanalla "ja". Miten olisi "Sen säilytän muistona pahasta, käyköön se siis verirahasta" tai jotain muuta vastaavaa, jotta sitä ja-sanaa ei tarvitsisi käyttää?

Luulisin löytäväni vielä jotain pientä korjailtavaa, ja etsinkin tarkasti, sillä pidän runostasi todella paljon. Nyt ei kuitenkaan ole aikaa, vaan on mentävä tyttöystävää vastaan. Mutta ei voi muuta sanoa, kuin että olet kyllä paras runoilija, joka tuotoksiaan Konnussa esittelee.

Hathaldir sanoi:

Minusta "Vaan tarussa Valtasormuksen ei ollut se murheista viimeinen" kuulostaisi paljon paremmalta. Itse asiassa tuon pienen hienosäädön jälkeen se olisi aivan täydellinen.

Click to expand...

Katsohan vaan, taidat olla ihan oikeassa. Noinhan se toimii aivan loistavasti. Kiitokshia. Itse on tuoreeltaan runon kirjoittamisen jälkeen usein vaikea nähdä tuollaisia rytmihäiriöitä ja muita takkuiluja.

Hathaldir sanoi:

Miten olisi "Sen säilytän muistona pahasta, käyköön se siis verirahasta" tai jotain muuta vastaavaa, jotta sitä ja-sanaa ei tarvitsisi käyttää?

Click to expand...

Tämän säkeistön loppu häiritsee itseänikin aika lailla, mutta en ole vielä keksinyt toimivaa ratkaisua. "Käyköön se siis verirahasta" mielestäni rikkoo rytmin; kävisiköhän "joten käyköön se verirahasta".

Hathaldir sanoi:

Mutta ei voi muuta sanoa, kuin että olet kyllä paras runoilija, joka tuotoksiaan Konnussa esittelee.

Click to expand...

Pikku Sûlwen-parka joutui lopullisesti häkellyksiin :beer:

Tuo yksi kohta on kyllä hankala, olen pohtinut sitä aika lailla. Täysin tyydyttävää ratkaisua en saa aikaan, mutta miltä kuulostaisi "sen säilytän muistona pahasta, se kelvata saa verirahasta"? En kyllä tiedä, onko tuo yhtään alkuperäistä parempi, mutta onpahan ehdotus.

Sitten vielä pari pikkujuttua.

Vaan Anduinin pohjaan Sormus ui
ja monen kohtaloon kietoutui,
ja Pahuus sai jäädä odottamaan
taas pimeyteen peittääkseen Keski-Maan.

Minua vähän häiritsee se, että "ja" toistuu kahdesti peräkkäin. Minusta

Vaan Anduinin pohjaan Sormus ui,
se monen kohtaloon kietoutui,
ja Pahuus sai jäädä odottamaan
taas pimeyteen peittääkseen Keski-Maan.

kuulostaisi paremmalta.

Ja vielä ihan piiiikiriikkinen yksityiskohta: kun teit tuon murhekorjauksen palautteeni perusteella, jätit sanajärjestyksen muotoon "Ei Se Ollut". Jos mietit asiaa ja päätit tehdä tuon valinnan, okei. Yksi palautteeni pääpointeista oli kuitenkin se, että Ei Se Ollut ei kuulosta sujuvalta, siihen takertuu. Jos sanajärjestys olisi "ei ollut se", niin se kuulostaisi paremmalta. Minusta ainakin.

Hathaldir sanoi:

Täysin tyydyttävää ratkaisua en saa aikaan, mutta miltä kuulostaisi "sen säilytän muistona pahasta, se kelvata saa verirahasta"?

Click to expand...

Minä pidän aika mustasukkaisesti kiinni tuon säkeistön rytmistä eikä tämäkään versio aivan sovi siihen. Itse mietin vaihtoehtoa "sen säilytän muistona pahasta, se käyköön siis verirahasta". Mielestäni se kuulostaa suhteellisen sujuvalta, vaikka sanajärjestys onkin aika venkura. Tai ehkäpä "siis käyköön se verirahasta". Nyt alkaa jo päässä pyöriä. Ehkä jälkimmäinen versio olisi tähänastisista ehdotuksista toimivin.

Hathaldir sanoi:

Minua vähän häiritsee se, että "ja" toistuu kahdesti peräkkäin. Minusta

Vaan Anduinin pohjaan Sormus ui,
se monen kohtaloon kietoutui,
ja Pahuus sai jäädä odottamaan
taas pimeyteen peittääkseen Keski-Maan.

kuulostaisi paremmalta.

Click to expand...

Häiritseehän se minuakin. Minulla oli runoa kirjoittaessani vähän vaikeuksia "vaan", "niin" & "ja" -sanojen käytön kanssa, kun yritin välttää toistoa. Kyseiseen kohtaan en kuitenkaan keksinyt mitään älykkäämpää ratkaisua. Kieltämättä ehdotuksesi kuulostaa paremmalta kuin alkuperäinen, mutta jokin siinä jää mietityttämään. En tiedä, mikä siinä minua häiritsee. Tätä säkeistöä täytynee miettiä.

Hathaldir sanoi:

Ja vielä ihan piiiikiriikkinen yksityiskohta: kun teit tuon murhekorjauksen palautteeni perusteella, jätit sanajärjestyksen muotoon "Ei Se Ollut".

Click to expand...

Ah, tarkoitus oli kyllä muuttaa sanajärjestystä ehdottamallasi tavalla, mutta kiireessä se näköjään jäi ennalleen.

Minun korvaani ehdotuksesi "se käyköön siis verirahasta" kuulosti parhaalta tähän mennessä.