kamuja kamuja ja vielä kerran kamuja

Mie otin tämän aiheen esille, ottamatta nyt níin tarkemmin selvää onko aiheesta jo jutusteltu

Eli kavereista on kyse. Liikutko kaveriporukassa (montako henkeä)?
Entä onko sinulla yksi bestis jonka kanssa hengaat?
Vai onko sinulla iso ystäväpiiri jossa olet, mutta sinulla on kuitenkin bestis jonka kanssa jaat elämä ilot ja surut?
Jos vieläkään mikään näistä ei täsmännyt sinuun, niin kirjoita vaan
Nämä kysymykset oli vähän suurpiirteisiä.

Itse liikun n.viiden likan porukassa, mutta minulla on kuitenkin bestis, joka on sitten vähän erilainen kuin muut ystäväni, hän on läheisempi 8)

Ai niin, vielä yksi kysymys näin lopussa putkahti mieleen :!:
Onko sinulla yksi tai useampi ystävä, joka on vastakkaista sukupuolta kuin sinä itse? Uskon, että aika monella on ainakin yksi, mutta täytyy muistaa että meitä on monia.

Yksinkertaiseltakin tuntuva asia voi joskus olla niin monimutkainen, että et osaa sitä selittää, älä huolestu se on ihan normaalia

Samooja muokkasi tekstiä hieman helpommin luettavaksi.

No joo, ehkäpä sitä onnistuisi selkiyttämään omia ajatuksiaan kirjoittamalla tänne; viime aikoina kun on pitänyt miettiä näitä asioita vähän uusiksi.

Oma kaveripiirini on nykyisin ihan mukavan kokoinen (ensimmäistä kertaa elämässäni!), mutta oikeita ystäviä on vain pari - mikä riittää minulle vallan mainiosti. Aiemmin olen mielelläni karttanut parhaan ystävän käsitettä, mutta nyt... Voi olla, että jotkut pitkäaikaisemmista ystävistäni voisivat jopa loukkaantua siitä, että voin varmasti sanoa parhaan ystäväni olevan ihminen, jonka olen tuntenut melko lyhyen aikaa. Mutta tämä ihminen on ollut tukenani, kun on ollut tosi vaikeaa ja osoittanut olevansa täysin luotettava. Välillä ainoastaan hänen läsnäolonsa on pitänyt mut hengissä, lähes järjissäni.

Toki muutkin ystäväni ovat rakkaita, mutta en kuitenkaan koe samanlaista kaikenkattavaa yhteyttä... Ja kaverit ovat kavereita. Mukavia, mutta "vain" kavereita. Ehkä tajuatte?

Tuosta sukupuolikysymyksestä. Useat kaverini ovat miehiä. Heidän kanssaan on helpompi olla, minä kun en koskaan ole ollut kovin "tyttömäinen" - vaatteet, meikit... Käytän, mutta en halua puhua niistä. (Eivät kaikki muut naiset ole tuollaisia, liian monet kuitenkin siinä tietyssä iässä...) Minä yksinkertaisesti tulen paremmin toimeen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Ja sitä paitsi... Heidän seurassaan voi olla melko varma, etteivät kaikenmaailman hyypiöt tule lähentelemään.

Niin tietysti, paras ystäväni on myös mies.

Itse olen tottunut siihen, että ympärilläni on vain muutama ihminen. En tutustu helposti ihmisiin, enkä ainakaan päästä heitä helpolla lähelleni. Joten ihmiset joista puhun ystäväninä, ovat minulle todella tärkeitä. He tietävät minusta enemmän kuin muuta ja todella kipeitäkin asioita. Olen aivan tyytyväinen siihen, ettei minulla ole kuin muutam hyvä ystävä.

Aikaisemmin jotenkin tavallaan paheksuin isoja ryhmiä, varsinkin tyttöryhmiä. Jostain syystä kuvittelin tyttöryhmän todella hankalaksi olotilaksi. Tytöt kuitenkin osaavat olla todella pirullisia toisilleen. Nyt kuitenkin lukioon mennessä, liikun itsekkin hieman isommassa ryhmässä, jossa kaikki ovat tyttöjä. Ennakkkoluuloni ovat osoittaituneet vääriksi, ainakin tässä ryhmässä. Mutta onko kuitenkin niin, että ystävinä tytöt ovat fantastisia, mutta vihollisina täysiä piruja?

Kaikki ystäväni ovat tyttöjä. Haluaisin kyllä poikiakin ystäväpiiriini, sillä heidän kanssaan on jotenkin mutkattomampi puhua. Nyt täytyy sitten muistaa, että kuvani pojista ystävinä, ovat vain oletuksia. Kuitenkin, jotenki minusta tuntuu sille, että poikien kanssa on helpompi riidelläkin, jos nyt heidän kanssaan sellaisia riitoja tulee kuin mitä tyttöjen kanssa. Tytöillähän on tunnetusti paha tapa kierrellä ja kaarrella asioita, levittää ilkeitä juoruja jne. Tämä on yksi syy, miksi ehkä enemmin haluaisin poikia ystävikseni. Minulla kun on kuva, että suurin osa pojista sanoo suoraan asiat kun on jotain missä mättää.

En varsinaisesti voi luokitella lähimmistä ystävistäni bestistä. He kaikki ovat minulle yhtä tärkeitä ja läheisiä, joten en edes halua ajatella jota kuta heistä bestiksenä. Miten muuten tuollainen asia, kuka kenenkin bestis on, voi saada aikaan niin paljon riitoja ja mielipahaa?

Minä en uuteen paikkaan mennessäni liity mihinkään porukkaan. Luon oman Siis minua ärsyttää ajatus, että ihmiset klikkiytyvät joiksikin porukoiksi, sisäpiiriläisiksi ja ulkopuolisiksi. Haluiaisin vain olla kaikkien kaverin. Niinpä pyörin eri piirien välillä ja vähitellen matkaan tarttuu sieltä täältä kaikkia kivoja tyyppejä. On todella ikävää kun kaverit ovat eri piireissä. Jotenkin oletetaan että joko kuulut tai et kuulu.
Jätkiä kavereina...suoraan sanoen olen riidoissa oikeastaan kaikkien tuntemieni jätkien kanssa. Ei siksi etten pitäisi heistä, mutta he eivät tunnu pitävän minusta. Minä kun elän tälläisellä kuppikuntaisella pikkupaikalla jossa joudut katsomaan samoja vanhoja naamoja joka Gsuksen päivä mökkihöperyyteen saakka...
Nykyisin minulla on about 15 kaveria, ja ehkäpä neljä todella läheistä.

Minäkin yritän olla kaikkien kaveri ja aika hyvin siinä onnistun. Kavereita on joka puolella, liikuin melkein missä porukassa tahansa. Mutta jos on ihmisiä kenen kanssa en vain tule toimeen niin yritän silti ensin kauniisti tehdä asian selväksi. Vähän aikaa usein kestän tiettyjä ihmisiä, mutta jos kauemmin joudun olemaan jonkun sellaisen kanssa tekemisissä niin varmasti toinen huomaa, että minä en viihdy siinä tilanteessa.
Kavereille usein kettuilen kaikesta. Kestäköön tai sitten suuttukoon, se kettuilu on osa minua ja sillä osoitan, että olen huomannut toisen ja välitän siitä mitä hän ajattelee.
Olen itse asiassa vasta viimeisen vuoden aikana vetänyt selvän linjan kavereiden ja ystävien välille. Kaverit ovat niitä jotka kuuluvat joka päiväiseen elämään, mutta ystävät taas ne joille pystyn kertomaan asioita ja heidän seurassa todella viihdyn ja haluan olla.
Viime syksynä tajusin mitä oikeasti tarkoittaa paras ystävä. Kukaan ei varmasti ymmärrä minua paremmin kuin hän. Olemme jakaneet niin suuret ilot kuin ne pahimmat surutkin, ja aina toinen jaksaa kuunnella. Minulle paras ystävä merkitsee todella paljon! Vaikka emme paljon edes liiku paljoa yhdessä, mutta aina kun liikumme niin meillä on hauskaa ja vaikka olisimme miten erimieltä asioista niin emme suutu toisillemme vaan kiistelemme ensin hetken ja sitten ehkä päädymme ratkaisuun tai sitten vain teemme asiat eri tavalla.
Ystävyydessä tärkeintä on se luottamus.
Eräs entinen ystäväni satutti minua monesti ennen kuin tajusin että meistä ei oikesti taida enää olla tosi ystäviksi. Olemme edelleen kavereita ja ulkopuolinen voisi luulla meitä hyviksikin ystäviksi, mutta enää en voi luottaa häneen, opin läksyni kantapään kautta.

Käyn koulua 16km päässä ja kaikki kaverit sitten myös asuvat siellä.
Mulla on paljon kavereita, mut suurin osa niistä on samassa koulussa.
Meillä ei ole koulussa sellaisia klikkejä juuri ollenkaan, mutta tiettyjä ryhmiä kyllä löytyy, esim. Wannabe pissiksiet (7.-8.lk), Pissikset (8.-9.lk),Friikit, jne...
En onnekseni kuulu mihinkään noista. Olen aivan "tavallinen", vaikka kyllähän niitä haukkuma/lempinimiä löytyy.

Ja tästä meidän läheltä on ehkä 2-4 kaveria.
Oli niitä joskus enemmän, varsinkin ala-asteella, mutta kaikki on jotenkin muuttunut. Ne ei oo enään samanlaisii kuin ennen ja mä oon samanlainen kuin ennen. Paitsi jos olisin mennyt siihen oman alueen yläasteelle....

Muutama hyvä kaveri löytyy, mutta pitkäaikaisen bestiksen välit meni poikki syksyllä. Meillä oli aina niin hauskaa ja puhuttiin kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ai, että kaipaan niitä aikoja

Poikia ei löydy kaveri porukasta ja syy on sama kuin Valië Niennan.
Pari vuotta sitten oli oikein hyvä kaveripoika, mutta avasin suuni....ja nyt se on ollut mykkälakossa reilu 2 vuotta.
Toivottavasti lukiosta löytyy uusia kavereita, niin tyttöjä kuin poikia :wink:

Meillä on aina iso jengi tyttöjä mukana kaikkialla, mutta he ovat minulle vain kavereita. Bestistä minulla ei ole. Pidin joskus yhtä näistä kavereistani bestiksenäni, mutta jotenkin yhtäkkiä ei oltukaan niin hyviä ystäviä. Nyt hän on vain kaveri minulle. Minulla on seitsemän kaveria. Ja sitten tietenkin on vain niitä luokkakavereita joiden kanssa en ole ollut koulun ulkopuolella tekemisissä. Mutta "jengissämmme" on myös ihmisiä joita en pidä lainkaan kavereinani. Sellaisia joiden kanssa en tule lainkaan toimeen.
Minua harmitaa kovasti etten ole nähnyt kahta todella hyvää ystävääni pitkään aikaan. Nyt olen kylläkin mailaillut toiselle hieman, mutta en usko että pääsen kovasti näkemään häntä tai että olisimme enää samalla tavalla ystäviä kuin ennen vaikka välimme eivät ikinä menneetkään poikki. Yhtäkkiä sitä vain ei enää soiteltu tai mitään.
Suurin osa nykyisistä kavereistani polttaa ja juo ja siinä minä olen sitten ihan ulkopuolinen. Minua ei sellainen kiinnosta. Ei siinä välttämättä muuten mitään, mutta olemme sattumoisin alaikäisiä. 13-14-vuotiaita. :roll: Muutenkaan nämä kaverini eivät kauheasti pyydä minua mukaansa minnekään. Yleensä aina naljailen heille heidän juomisestaan ja polttamisestaan. Ja he tietenkin naljailevat minulle siitä etten minä tee kumpaakaan, mutta kukas onkaan se järkevä tässä porukassa... :wink: Mutta muuten ihan mukavia ihmisiä kaverini ovat.

Minulla on paljon niitä kavereita.
Tykkäisin olla kaikkien kanssa hyvissä väleissä ja välillä meinaa mennä hermot, kun jotkut ihmiset ottavat kaiken itseensä. tälläkin hetkellä riita menossa toisen puolelta.
Mutta joo. Liikun yleensä 2-4 henkilön porukassa, mutta kun en liiku, saattaa porukassa olla 10 tyyppiä.
Minulla on ollut kaksi parasta ystävää koko elämässäni ja kolmatta ei ole näköpiirissä.
Meni niiden ”bestiksien” kanssa niin, että kasvettiin erilleen. Nyt minulla on muutamia ystäviä, mutta ei yhtään sellaista, jolle kertoisin kaiken. Siis pelot, surut, huolet...

Ystäväpiirini on melko monipuolinen: yksi juoppo, yksi absolutisti, yksi snobi nje :wink:

Nykyään minulla on kolme erittäin hyvää ystävää ja sitten paljon muita ystäviä, joita en ehkä tunne niin hyvin, enkä tapaa heitä usein.

Yläasteella kuuluin koulussa kahdeksan hengen porukkaan, joka oli jakaantunut kahtia. Neljän ryhmissä oli sitten taas selvä jako kahtia. Niin muodostui omituinen verkostomme, jossa kaikki eivät kuitenkaan olleet niin läheisiä ystäviä, kuin jotkut. Heistä jäljellä on enää neljä, lopuista on tullut naamatuttuja. Yhden tapasin lukulomalla...ei enää ystävyys onnistu...liikaa vuosia välissä.

Koulun ulkopuollella oli ja on edelleen ystävä, jonka olen tuntenut noin 18 vuotta. Hän on kuin ylimääräinen sisareni, perheenjäsen. Hän ei tunne muita ystäviäni, jotka taasen suurimmalta osin tuntevat toisensa.

Lukion loppuminen kieltämättä supisti toveripiiriä melkoisesti. Seitsemästä vain kahta luultavasti tapaan säännöllisesti. Niin ollen voisin sanoa tapaavani neljää säännöllisesti ja muutamaa epäsäännöllisesti. Loppuja näkee kun näkee.

Hmm.. Miulla on suht suuri ystävä (Siis todella ystävä, ei kaveri) piiri. Käynyt niin hassusti että 7 tyttöä ja 7 poikaa. ^^
Minä olen aina tullut paremmin toimeen poikien kuin tyttöjen kanssa. Minä en pitänyt ala-asteella juoruilusta, jota tytöt harrastivat. Minä menin mielummin pelaamaan jalkapalloa. Ei, muut eivät pelanneet poikien kanssa jalkapalloa kuin minä ja minun "bestikseni". Eli ei ole pelkkää yleistystä.
Ei minulla ole sen ystäväporukan lisäksi koulussa oikein kavereita. Minen tykkää niiden menosta jne. Karatesta on tullut kavereita, kohta melkein ystäviä. Ne nyt ovat vain 10 vuotta vanhempia, mutta ei se menoa haittaa. x)
Mitäköhän minä tekisin ilman ystäviäni? :roll:

Paljon on kavereita. Pari vähän parempaa, mutta paljon on kavereita. Hyviä sellasia

Sit on sellasia nettituttuja joiden kanssa tulee hengattua vaihtelevasti. Jotkut tältä palstalta, jotku ircistä tai muualta. Sit hyvänpäivän tuttuja joita on kaikilla

Jonkin verranhan noita on kiertynyt. Täällä päin Suomea ei kuitenkaan niin paljon. Koulussa on muutamia ihmisiä ja harrastuksissa myös. Leireillä ja tapahtumissa olen tutustunut myös ihmisiin ja yritän pitää jokinlaista yhteyttä heihin. Sitten on ihmisiä, jotka ovat olleet järkkäämässä tapahtumia tms. tunnen kyllä heitä, mutta en kovin hyvin.

Suurin osa on vanhempia tai yhtävanhoja kuin minä. Tyttöjä ja poikia on molempia ehkä suunnilleen saman verran.
Riitelyistä ei kauheasti ole kokemusta ja toivottavasti ei tulekkaan, ainakaan mitään suurempia riitoja.
Bestistä minulla ei ole. Kukaan ei ole noussut muita tärkeämmäksi.

Minun ihanaan ystäväporukkaani kuuluu 7 tyttöä. Vaikka meitä on paljon, olemme silti todella läheisiä ja vietämme yhdessä aikaa koulussa ja kotonakin. Kaikkein hauskinta on se, että olemme kaikki täysin erilaisia yksilöitä. Yksi tykkää Beatlesista, toinen konemusiikista, toinen rockista, toinen popista, toinen metallista jne. Intressit poikkeavat kokonaan toisistaan kaikissa osa-alueissa. Ainut missä vähän muistutamme toisiamme, on se että viisi meistä on Tolkien-faneja! 8) Niin ja alkoholista pitää kuusi kappaletta, mikä takaa hyvät juhlat silloin tällöin.

On hienoa ettei erilaisuus haittaa meitä ollenkaan. Pystyn kertomaan heille ilot ja surut, ja vaikka he eivät täysin ymmärtäisikään, he kuuntelevat silti. Ja se on tärkeintä. Lisäksi hyväksymme toisemme sellaisina kuin olemme, ja vaikka yleensä vitsailemme esim. yhden ystävän shoppailu-innosta ja hienoisesta bimboudesta, se ei haittaa yhtään. Pidämme hauskaa niin toisiemme kuin muittenkin kustannuksella. Ja vaikka joskus välillemme tulee kireyttä, selvitämme sen ja sitten pidämme taas yhtä.

Miespuolisia kavereita minulla ei sitten olekaan... Paitsi pikkuveljeni, jonka kyllä voi laskea hyväksi kaveriksi. Hänen kanssaan teemme yleensä samoja juttuja kuin kavereidenkin kanssa. On hyvä, että on kaverit sekä koulussa että kotona. Joskus ala-asteella olin monien poikien ystävä, mutta sittemmin pojat ovat muuttuneet pinnallisiksi pervoilijoiksi... :roll: Vaikka pervoilussa sinänsä ei ole mitään pahaa. :wink: Tosin onhan minulla periaatteessa eräs toinenkin miespuolinen kaveri, tosin olemme yhteydessä enimmäkseen tekstiviestien avulla. Varsinaista poikaystävää en omista, sen takia ettei kukaan ole tarpeeksi mielenkiintoinen luonteeltaan. Pojat ovat kummaa sakkia, ei niitä voi kavereina pitää ainakaan täälläpäin Suomea.

Saan olla kiitollinen että omistan hienot ystävät! Jengini lisäksi minulla on myös eräs toinen "bestis" joka käy eri koulua. Plus sitten ne muut vähemmän tärkeät kaverit, joitten kanssa saa myöskin aikaa vietettyä!

Mm. Lukion loppuminen jotenki erotti ystävät ja teeskentelijät (sekä ihan rehellisesti tämmöiset hyvänpäiväntutut) toisistaan, viimeisen vuoden aikana on hyvin selvinnyt, ketkä ovat oikeasti ystäviä ja kavereita. Lukiossa meilläkin (kuten varmaan kaikkialla) oli sellaisia porukoita, oli Suositut ja Erilaiset ja Nörtit... Itse en tiedä kuuluinko mihinkään porukkaan, kavereita minulla oli kaikista "ryhmistä", mutta itse en itseäni laittaisi mihinkään niistä. No mutta enivei.

On minulla aika paljon kavereita. Sekä nais- että miespuolisia. Täällä Porissa suurin osa kavereistani on miespuolisia, joiden kanssa on jotenkin niin helppo olla. Ehkä jopa helpompi kuin tyttökaverien (joita suurin osa on sitten taas tuolla Tuusulassa päin). Täällä naispuoliset kaverit koostuvat lähinnä kavereiden tyttöystävistä. Poikkeuksiakin kyllä löytyy.

Yläasteella meillä oli hillittömän iso porukka tyttöjä ja poikia, eikä se loppujen lopuksi lukiotakaan kestänyt, jengi hajoili pienemmiksi pikkuhiljaa. Se oli kyllä hieno porukka, vaikka riidat olivatkin sitten vielä ikävempiä, koska niin isossa porukassa (olikohan meitä melkein 20) syntyy kuppikuntia ja JUORUJA. Ja seurustelusuhteita ja bänksiä.. Huh. Se oli aika monimutkaista.

Mutta tuota. Minusta sillä ei ole väliä, onko ystävänä tyttöjä vai poikia. Itse tulen kumpienkin kanssa hyvin toimeen, joskus kaipaan jotain tyttökaveria puhuakseni tyttöjen jutuista, joskus taas miesten kanssa on helpompi olla. Paras ystäväni on mies, ja on kyllä sanottava se, että kaikkeen, mitä olen hänelle kertonut, olen saanut aivan loistavan suhtautumisen. Tytöillä kun on ehkä tapana "sortua" liikaa sellaiseen voivotteluun ja halailuun. Tiedättehän, että halaamalla kaikki on kunnossa ja voi sua raukkaa. Se on pitemmän päälle ärsyttävää, vaikkakin tarkoittaa hyvää.
Ja kaikki poikajutut kerron yleensä ensimmäiseksi parhaalle ystävälleni. Kuten sanoin, hän suhtautuu kaikkeen niin loistavasti. :mrgreen:

Nykyinen kaveripiirini koostuu aika laajalti ex-kontulaisista, joihin tutustuin vuonna 2002. Tyttöbestikseni tosin tapasin jo vuonna 1997, mutta hänkin kuuluu tuohon samaan sakkiin. Paraikaa hän on kuitenkin Ranskassa. Kovin olen siis Kontupainotteinen. Tähän kontuporukkaan kuuluu kuusi ihmistä, ja tuntuu kuin olisimme olleet kamuja iäisyyden.

Pari kaveria on sellaista, jotka on Konnun ulkopuolelta, mutta niiden kanssa ei tule hengattua kovinkaan usein, ainakaan nyt kun toinen heistä muutti Saksaan.

Poikaystäväni/kihlattuni on nykyisin paras kaverini, mitenkäs muuten.

Firesoul sanoi:

Lukion loppuminen kieltämättä supisti toveripiiriä melkoisesti.

Click to expand...

Sama juttu täällä. Etenkin kun lukiossa en omannut kovinkaan montaa kaveria ja niistäkin ainakin yksi muutti ulkomaille ja muut levittäytyivät kouluihin ympäri Suomen, niin eipä ole oikein tullut pidettyä kovinkaan läheisesti yhteyttä.

Ja ainakin nyt, kun olen työtön ja pyörin vaan kotona, ei kaverisuhteita pääse oikein rakentumaan. Jos olisin koulussa, saisin sieltä kavereita, mutta nyt olen vähän jonkinlaisessa välitilassa tämän asian suhteen.

Avoimessa yliopistossa, jossa käyn englannintunneilla kerran kuussa, on yksi kaveri, mutta emme koulun ulkopuolella oikein hengaile. Hän on kyllä pyytänyt kylään ja muuta, mutta kun asumme eri puolilla kaupunkia, ei ole tullut käytyä. Olen siis laiska.

Minä jostain syystä ikään kuin lukion jälkeen putosin porukoista, joskin olin jo lukion viimeisenä vuotena vähän vetäytynyt syrjään. Yliopiston aloitettuani en oikein ole löytänyt seuraa, en jaksa panostaa asiaan. Olen sitä mieltä, että ennen täysi-ikäisyyttä ihminen löytää ne parhaat kaverinsa: jos on hengaillut samojen tyyppien kanssa monta vuotta, niin sitä tavallaan oppii tuntemaan tosi hyvin ne ihmiset, varsinkin jos on menty monen eri ikävaiheen yli samalla porukalla. "Aikuisena" taas ei synny samalla tavalla hyviä ystävyyssuhteita: kai tässä vaiheessa poika- tai tyttöystävä ja sitten myöhemmin perhe alkaakin merkata enemmän. Tietynlaista itsekkyyttä kai sekin. Nuortenpalstoilla on mielenkiintoista huomata se, että kaverit tosiaan ovat tärkeitä tietyn ikäisille: on näitä bestisriitoja sun muita juttuja. Joku kaipaa ihmistä, "jolle voisi puhua kaikesta". Itselleni ei tulisi mieleenkään uskoutua jollekin yhdelle ihmiselle joka asiasta. En tarkoita, että intensiivinen ystävyys "nuorena" olisi paha asia, mutta voi todeta, että ystävyys on tärkeämpi asia tietyssä elämänvaiheessa. Kaipa niitä ystäviä pitäisi vanhempanakin olla, mutta silloin on usein muitakin intressejä. Ehkä sitä vain väsyy muodostamaan uusia kontakteja?

Mortal Illusion sanoi:

Minä jostain syystä ikään kuin lukion jälkeen putosin porukoista

Click to expand...

Minulle tapahtui sama peruskoulun päätyttyä.
Yläasteella meitä oli sellainen 8 hengen tyttöporukka, mutta jo viimeisenä vuonna aloin eristäytyä siitä. Mukana oli kuitenkin eräs todella tärkeä ystäväni, joten ihan kokonaan en irtaantunut.

Ja nyt kun peruskoulu on loppu, enkä edes valinnut lukiota, kaveripiirini on muuttunut täysin. Nykyään lähin ja rakkain ystäväni on eräs luokallani 7 vuotta ollut tyttö, mutta jostain kumman syystä ystävystyimme kunnolla vasta yläasteen loppuajoilla. Hänen lisäkseen on vielä yksi, joiden kanssa vietämme kolmestaan mitä mainiointa aikaa aina yhdessä.
Sitten on kaksi muuta ystävää, jotka ovat hekin hyvin läheisiä minulle, mutta heidän kanssaan yleensä olen kaksin.

Ja uuden opiskelupaikan myötä tullut muutama kaveri ja yksi ystävä, joka on myös konnun käyttäjä.

Eli kavereita, sekä ystäviä on, mutta en edes osaisi kuvitella yhdistäväni näitä porukoita. Jotenkin jokaisen kanssa vaan on aivan täysin erilaista, ja vaikka en pahalla tarkoitakaan, toinen pilaisi sen.

Elih, aika sosiaalinen olen..tutustun mielelläni uusiin ihmisiin, mutta vain muutama tarttuu ystäväksi ja olen omalla kohdallani todistanut sen, ettei sillä ole väliä kuinka kauan on tuntenut toisen, jotta tämä voi tulla hyvinkin läheiseksi.

Bestistä en ole ikinä omistanut. Joskus on tulut vain sellaisia kausia, että tahtoo olla enemmän sen tyypin kanssa, mutta siitä toisesta tahtoisi etääntyä.
Ja tälläinen jatkuua jonkin aikaa. En viihdy sen yhden ja saman ihmisen seurassa, kun kyllästyn vain niin helposti. Yhtäkkiä huomaa, että kaverin piirteet, luonne, ja kaikki on alkanut ärstyttämään, ja hei, eikös tuo toinen olekin mukava tyyppi?
Joku voi ottaa tälläisen "vaihtelun" loukkauksena, mutta se vain menee niin. Ainakin jotkut, jotka tuntuvat tarrautuvan sitten minuun, ovat vetäneet spagetin nenäänsä.
En ehkä tahdokaan parasta ystävää. Se olisi hieman ahdistavaa olla sen saman kanssa aina. Äh, en tiedä. Mutta jotenkin en pidä siitä ajatuksesta.


Liikun koulussa kuusikossa (en metsässä, vaan kuuden hengen ryhmässä.). Aivan hyvää välituntiseuraa, mutta muuten en tahtoisi heidän kanssaan vapaa-aikaa viettää. Siis tapaankin vain heitä koulussa, ja harvoin sen ulkopuolella.
Siis koulukavereita.
Mutta minuakin vaivaa juuri se, että nuin isossa sakissa juorut ja pahaa puhumiset kulkee jokaisessa suussa, selän takana yleensä. Tänäänkin. Ja ajattelee, että jos he puhuvat siitä ja siitä ihmisestä pahaa hänen seljän takana, puhuvathan ne minustakin. Luottamusta ei juurikaan ole tässä porukassa, ja varon usein tekemisiäni ja sanojani.
Myös yksi ärsytyksen aihe on, että porukassa minä olen tavallaan se johtaja, ja kaikkien täytyy tehdä aina jotain samalla tavalla kuin minä. Kellään ei ole mitään kovin vahvaa persoonallisuutta, ja se on kyllästyttävää.
Vähitellen olen tässä etääntynyt heistä. Syksy oli aika riitaisaa, ja oikeastaan vasta silloin alkoi juorut kiertää. Talvella olikin kunnon riitoja. Niitten jälkeen olen jotenkin vain lähtenyt siitä, ja kaikki ovat kadottaneet sellaisen luottamuksen, mikä oli ennen. Vai oliko edes sellaista? En tiedä oikein.
Kyllä minä heidän kanssaan välituntisin kuljen, mutta ei sitä samaa meininkiä ole.

Oikeita ystäviä en ole oikein koskaan omistanut. Hiekkalaatikkoajoiltakin on ihmiset kaikonneet.
Sisko on lähinnä sellainen, joka ei taatusti puhu minusta mitään pahaa selkäni takana (paitsi sitä sisar-juttuja), mutta emme kumminkaan osaa kertoa mitään tunteistamme jne. Vain jokapäiväisiä asioita. Emme kyllä saata mitään puhuakkaan, kumpikin on omissa oloissaan viihtyvä, eikä pidä turhista kyselyistä. Mutta hänellä on en omat piirit, minulla omat.

Aika hassua, ja säälittävää. Tajusin erästä elokuvaa katsellessa, ettei minulla mitään oikeita ystäviä ole. Sinänsä hassua. Tajusi vain,että hei, kukaan ei olisi tehnyt noin minun puolestani, ja näki jotenkin siitä, mitä oikea luottamus ja ystävyys olisi. Vaikka se olikin elokuvaa.

Kaveripoikia on muutama. Enemmän liikuskelemme niissä omissa sakeissa, mutta olemme kumminkin niin, että voi tuosta vain tulla juttelemaan välitunnilla niitänäitä. Koulussa siis hekin.
Pojat ovat kyllä mielestäni paljon monimutkaisempia tapauksia, heistä ei saa selkoa oikein. Kun minä tahdon tietää täsmälleen, mitä tarkoittaa, enkä vain luuloja. Näin naisen logiikalla ajatellen.
Tytöt niin öö, he osaavat olla niin pirullisia, kuten sanottiin.

Ne, joita silloin aikoinani pidin parhaina ystävinäni, muuttivat hekin pois. Kaksosia kun olivat. En pidä enää heitä ystävinäni, koska muutama riita toisten kesken näytti, kuka pysyy uskollisena kellekin. Olin ainoa, joka pysyi tuon yhden ihmisen kanssa riidan loppuun asti, muut menivät toisen puolelle.
Ehkä minun on helpompi pysyä heidän kanssaan kavereina kirjeiden avulla, kumminkin olimme jotenkin eroavia toisistamme, että kulkisimme toisissa porukoissa.
Tapaamme noin kerran puolessa vuodessa. Helpompi on lähettää kirjeitä. On vain outoa nähdä ihminen, joka oli joskus läheinen, niin muuttuneena, eikä tiedä hänestä mitään. Mitä osaisi sanoa?

Tulipas taas kertomus. Harvat varmaan jaksoivat lukea.

En yleensä kulje suurissa porukoissa, vaan sellasissa muutaman tyypin kaveriryhmässä. En ole mikään suosittu, koska olen vähän ujonpuoleinen mutta kyllä mulla on aina ollut hyviä kavereita. Mulla on yksi erittäin tärkeä ja rakas ystävä samalla luokalla, jonka kanssa olen joka päivä. Se on mulle korvaamaton, meillä on ihan aina hauskaa yhdessä vaikka ei mitään tehtäisikään. Me ollaan erottomattomat, eikä me tapella tai olla tapeltu koskaan.

Espoossa asuu kans yksi mun tosi tosi hyvä ystävä, jonka olen tuntenut jo kauan. Nykyään me ei nähdä niin usein, mutta ystävyys on silti säilynyt. Kun muutimme pari kolme vuotta sitten moni kaveri jäi Espooseen eikä enää olla pidetty pitkään aikaan minkäänlaista yhteyttä, mikä on tosi harmi, koska eihän ystäviä koskaan voi olla liikaa. Sitä vaan joskus ajautuu erilleen, kun ei ole vähään aikaan nähnyt ja kaverit vaihtuvat.

Minä...

...olen osana neljän hengen "jengiä" Eli meitä on neljä samanikäistä tyttökä, joista kaksi on samalta luokalta, ja kaksi eri luokilta. Yhden heistä olen tuntenut esikoulusta, toisen neljänneltä ja kolmannen kahdeksannelta luokalta asti. Ja olen siis nyt kasilla. Joten sanoisin että nuo kaksi, jotka olen kauemmin tuntenut, ovat minulle ehkä hieman läheisempiä, mutta välitän kaikista paljon. Joten minulla on siis kolme bestistä...