Kannattaako Hobitti lukea?

Kysyisin kaikilta ihmisiltä jotka ovat lukeneet Hobitti kirjan
että onko se hyvä?
Siis sellainen lukemisen arvoinen?
Olen nimittäin todella huono aloittamaan uusia kirjoja
(siksi olenkin lukenut Taru sormusten herrasta niin monesti)
En ole ottanut hirveästi Hobitti kirjasta tietoa mutta minulla on
joku käsitys että siinä on ainaki Bilbo ja Klonkku (?)

Siirsin keskustelun Huoneeseen jonne se sopii paremmin

Mutta tässä vaustaus kysymykseen.
Jos olet utelias Bilbon seikkailuista, haluat lukea jotain Tarua kevyempää Keski-Maa -aiheista tai olet aikeissa katsoa tulevat Hobitti-leffat niin kannattaa lukea.
Hobitti on enemmän lastenkirja kuin Taru ja kirjan tunnelmakin on sen mukainen, mutta minusta Tolkien on onnistunut myös Hobitissa. Hobitin kohdalla on suomeksi kaksi vaihtoehtoa. Vanhempi Lohikäärmevuori joka lienee vielä aavistuksen lapsenomaisempi kuin Kersti Juvan Hobitti, eli sinne ja takaisin. Hobitista saa kyllä taustatietoa Tarua koskien. Saa kokea ahaa-elämyksiä. Siinä on jo yksi hyvä syy sen lukemiselle

Sinänsä tämän voi ajatella jo ihan leffoihinkin kelpaavaksi aiheeksi, ettei tätä tarvitse siirrellä. Jaamarille tästä huolimatta tiedoksi, että oikealla alhaalla pitäisi näkyä "Valvojan valinnat", josta voi sitten valita sen mitä tarvitsee tehdä.

En usko että elokuva tulee täysin noudattamaan kirjan tyyliä, joten suosittelen lukemaan kirjan, vaikka se spoilaakin näin etukäteenkatsoen elokuvaa. Elokuvat kuitenkin tehdään synkemmällä/realistisemmalla otteella, joten kummallakin on sitten se oma selvä identiteettinsä Ja onhan se hienoa luettavaa, kun 13 kääpiötä ahtaa yhden hobitin koloon ja hobittiparka joutuu koville.

Merri sanoi:

Sinänsä tämän voi ajatella jo ihan leffoihinkin kelpaavaksi aiheeksi, ettei tätä tarvitse siirrellä.

Click to expand...

No ehdin jo, mutta saahan sen aina siirtää takaisin jos siltä tuntuu.

Okei, se on sitten päätetty.
Pitää vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja alottaa lukeminen

Merri sanoi:

En usko että elokuva tulee täysin noudattamaan kirjan tyyliä, joten suosittelen lukemaan kirjan, vaikka se spoilaakin näin etukäteenkatsoen elokuvaa.

Click to expand...

Sehän juuri onkin suurin hyöty ja ilo Hobitin lukemisesta ennen elokuvien katsomista, että sitten voi leffat nähtyään marmattaa täällä Käärmeessä kirjan ja elokuvan eroavuuksista, etenkin niistä vähemmän onnistuineista muutoksista ja ratkaisuista.

En nyt kutsuisi sitä marmattamiseksi. Ehkä enemminkin sivistyneeksi varmuudeksi siitä, että alkuperäinen on aina parempi kuin kopio?

Marmattajia ovat ne, jotka tulevat ensin leffan nähtyään kertomaan, kuinka leffat on paljon parempia kuin kirja...

ithily jo ilmoittikin päätöksestään mutta yksi huomautus "Hobitista". Kirjan sävy ja tyyli muuttuu loppua kohti vakavammaksi ja huolellisemmin mietityksi. Hobitin alussa on siis kohtia jotka saattavat tuntua lapsellisilta, mutta niistä ei pidä vetää liian hätäisiä johtopäätöksiä.

Haltioita kuvataan Hobitissa vähemmän ylevään tyyliin kuin Sormusten herrassa, pidän Hobitin haltioista kovasti. Elokuvaa odotan myös kiinnostuneena. En pitänyt muutoksista joita LoTR-elokuvissa oli tehty kirjoihin verrattuna, mutta Hobitin suhteen asia on toinen, Hobitti on joka tapauksessa enemmän kieli poskella kirjoitettu.

Omakohtaisesti on todettava, että Hobitin lukeminen itseasiassa tuotti ainakin minulle paljon enemmän hikeä ja kyyneleitä kuin vaikkapa Silmarillion tai Taru Sormusten Herrasta (jonka muistaakseni luin siinä kutakuitankin yhdentoista ikävuoden kieppeillä).

Yritin lukea Hobittia hiukan sen jälkeen kun olin Silmarillionin kahlannut ensimmäisen kerran läpi, mutta jostakin syystä jumahdin alle puolen välin ja se lukukerta loppui lyhyeen. Toisen ja onnistuneen lukukerran tein vasta sen jälkeen, kun olin lueskellut ensimmäisiä otteita the History of Middle-earthistä ja todennut, että turha alkaa tutkimaan tarujen taustoja ja keskeneräisiä kirjoituksia ilman, että tutustuu Tolkienin valmiisiin tarinoihin. Tämän jälkeen en ole Hobittiin koskenut, vaikka Silmarillioninkin on tullut luettua ainakin viisi kertaa ja HoMet kahlattu läpi vaihtelevalle menestyksellä (on toki huomioitava, että TSH:nkin lukemisesta on kulunut aika monta vuotta, koska ensimmäinen lukukerta on jäänyt ainokaiseksi).

Jatkokysymyksenä olsikin ihan kiinnostavaa tietää, onko Hobitin lukeminen tuottanut ongelmia kenellekkään muulle? Näin jälkikäteen en toki kiistä sen kirjallista arvoa ja asemaa Tolkienin tarinoiden joukossa, mutta mielenkiinnosta ajattelin itsekkin tarttua opukseen toistamiseen saadakseni sen sisällöstä vähän kirkaamman kuvan.

Minulle Lohikäärmevuori tuotti ongelmia joskus 4 - 5 -vuotiaana, kun äitini yritti lukea sitä minulle. Ajatus maan alla asustamisesta tuntui liian ahdistavalta, varsinkin kun selostus siitä miten kyseessä ei ollut kostea ja inhottava kolo jossa lojuu kuolleita kastematoja loihti heti silmieni eteen nimenomaan kostean, pimeän, madonpätkillä sirotellun loukon. Lukeminen loppui siis lyhyeen.

Isompana luin kirjan toki itse, muistaakseni vasta Tarusta selvittyäni, eikä se silloin tuottanut mitään ongelmia. Päin vastoin se oli hauska, vaikka hiukan häiritsikin, että Bilbo Reppuli seikkailikin nimellä Kalpa Kassinen.

Juuri tänään (ja oikeastaan olisi pitänyt jo eilen) lienee hyvä päivä sanoa vielä kerran, että kyllä toki Hobitti kannattaa lukea, uudestaan ja uudestaan. Koska se on hyvä kirja. Ja jos ei ole kirjaa koskaan lukenut, on hyvin tärkeää ehtiä tehdä se lähikuukausien aikana, jos aikoo mennä katsomaan joulukuussa maailmalle pullahtavan P. Jacksonin elokuvan - ennen kuin jonkun toisen näkemyksen pohjalta loihditut kuvat ehtivät peruuttamattomasti painua kallisarvoisten, tekstistä saatujen ikiomien mielikuvien tilalle. Omassa ajukopassa syntyneet mielikuvat henkilöistä, paikoista, väreistä, valoista ja hajuista ovat arvokasta pääomaa (kirjaimellisesti). Niiden pitäisi tulla ensin, elokuvan synnyttämät vaikutelmat ovat toisarvoista rojua.

Ai niin, miksi tänään? Keskeneräisten tarujen kirjassa julkaistun Ereborin-retki -tekstin mukaan Gandalf pöllähti Bilbon kololle 25. huhtikuuta vuonna 2941 kolmatta aikaa ja seuraavana päivänä eli 26. huhtikuuta vietettiin odottamaton juhla ja pimeässä puitiin pimeitä tuumia pitkälle yöhön asti...

Hobitti on menossa iltasatuna kesällä 6 vuotta täyttävälle pojalleni. Eilen tuli juttua Sormuksesta ja miten Klonkku oli saanut sen haltuunsa. Luin sitten Tarusta Sméagolin ja Déagolin kohdan ja poika kärttää lisää. Hobitin jälkeen on sitten aivan pakko alkaa lukea "Taru-herran sormusta" (kuten poikani sanoo). Tai sitten viritän iPodin ja iPalin petiin ja kuuntelemme yhdessä äänikirjaa Heikki Määttäsen lukemana. Poika saattaa tosin torpata koko idean pitäen sitä huijauksena.

Voih. Ja minä en ole saanut Pikku-ukkoa lukemaan edes Hobittia läpi. Tällä kertaa homma sentään tyssäsi vasta Yksinäisellä vuorella, edellinen yritys taisi loppua jo susien piirittäessä puissa kökkivää retkuetta. Mutta ehkä saan vielä pojan innostettua kahlaamaan kirjan loppuun asti. Jos ei muuten, niin muistuttamalla, ettei hän todellakaan pääse katsomaan leffaa ennen kuin kirja on luettu.

Luin Sormusten herran ennen Hobittia ja ensimmäinen lukukerta oli kyllä aika työläs. Olin odottanut enemmän TSH:n kaltaista kirjaa, mutta Hobitti ei vastannutkaan ennakko-odotuksiani, vaikka varsin nopeasti ymmärsin lukevani lapsille tarkoittua tarinaa. Eniten ärsytti Tolkienin tapa "selittää" asioita tai tapahtumia, esimerkiksi "Tämän hobitin äiti - mikä on hobitti? Taitaa olla niin että tätä nykyä täytyy selittää minkälaisia hobitit ovat..." Tarinasta pidin kovasti, ja mitä pidemmälle luin, sitä vähemmän polveileva ja selittelevä kirjoitustyyli ärsytti ja haittasi lukemista.

Myöhemmin lapsille iltasatuna Hobittia lukiessani huomasin, että se toimii ääneen luettuna oikein hyvin. Ääneen kerrottu tarina se toki alkuaan olikin, ja muistaakseni Tolkien (kirjeissä?) jossakin yhteydessä mainitsi, että Hobittia pitäisi ehkä muokata "aikuisemmaksi", kun kirjan tyyli tuntui hänestä itsestänkin liian lapselliselta nuorison makuun. No, onneksi hän ei muokkauksia ehtinyt tehdä. Toisaalta - silloin meillä ehkä olisi kaksi Hobitti-versiota ja voisimme keskustella niiden eroista ja paremmuudesta.

Olen lukenut Hobitin kolme kertaa ja ajattelin lukea sen vielä kertaalleen ennen elokuvaa - ihan vain muistin virkistämiseksi. Omalla "501 kirjaa, jotka on luettava edes kerran eläessään"-listallani Hobitti on ehdottomasti mukana.

Äh, harmi kun huomasin Tikin viestin vasta nyt. Olisi ilman muuta pitänyt viettää jonkinlainen odottamattoman juhlan kaltainen juhlistus, varsinkin kun minulla on kokeilematon ohjekin "Hobittien suureen taateli- ja siemenkakkuun". Vaan ehkei se nyt nin tarkkaa ole päivän kanssa... tai sitten ensi vuonna viimeistään!

Minä olen aina tykännyt Hobitista. Luin sen ensimmäistä kertaa aika pienenä, niin ehkä siksi sen "lapsenomaisuus" ei ole koskaan minua häirinnyt. Minustakin Hobitin haltiat ovat aivan mainioita, ja odotan mielenkiinnolla millaisia ne leffaversiossa ovat.

Suosittelen Hobitin lukemista poikkeuksetta. Hobitti on huomattavasti Tarua kevyempi ja kirjoitettu enemmänkin saduksi. Itsekin luin kirjan ensimmöisen kerran vasta jokin aika sitten, koska itselle tärkeä periaate on lukea kirjat ennen niihin perustuvien elokuvien katsomista.

Itse luin Tarun useampaan kertaan ja Silman kerran ennen Hobittia, mutta jos noista kolmesta pitäisi yksi ottaa juuri nyt luettavaksi, valitsisin aivan ehdottomasti Hobitin.

Kannattaa lukea, epäilemättömän ehdottomasti!!!

Minäkin päätin kerrata Hobittini ennen elokuviin menoa, koska huomasin unohtaneeni tarinasta yllättävänkin paljon. Kirja löytyy hyllystäni (hieman hämmentävää kyllä) suomen-, ruotsin- ja ranskankielisenä, mutta ei alkuperäiskielellä, joten päädyin hankkimaan sen englanninkielisenä äänikirjana. En ole koskaan ennen kuunnellut äänikirjoja enkä muutenkaan kuunnellut mitään toisen lukemana sen jälkeen, kun äiti lopetti iltasatujen lukemisen (tai minä lopetin niiden kuuntelun - äiti luki veljelleni aikoinaan juurikin Hobitin iltasatuna ja sen jälkeen vielä Tarunkin, mutta minä katsoin olevani liian vanha moisia kuuntelemaan, voi minua).

Aluksi äänikirjan kuunteleminen tuntui hieman omituiselta, mutta lumouduin hyvin pian; aloitin kirjan eilen ja nyt olen jo seitsemännessä luvussa. Lukijana on (paljon kehuttu) Rob Inglis, jonka tyyli lisää entisestään kirjan ihanan sadunomaista tunnelmaa. On hurmaavaa käpertyä viltin alle, laittaa silmät kiinni ja eläytyä vaihtuviin maisemiin. Hämmentävää, miten tuppaan aina unohtamaan, kuinka ihastuttava kirja tämä onkaan.

Mielestäni Hobitti kannattaa ehdottomasti lukea, sillä se on ainakin minulle kirja, jota on hyvin vaikea laskea käsistä. Luin sen ensimmäisen kerran klo 3-5 yöllä.. Väsytti, mutta hyvä kirja, mestariteos, mielestäni hyvin mielenkiintoinen. Olen käynyt katsomassa myös Odottamaton matka-osan leffana

Pagba sanoi:

Hobitti on menossa iltasatuna kesällä 6 vuotta täyttävälle pojalleni. Eilen tuli juttua Sormuksesta ja miten Klonkku oli saanut sen haltuunsa. Luin sitten Tarusta Sméagolin ja Déagolin kohdan ja poika kärttää lisää. Hobitin jälkeen on sitten aivan pakko alkaa lukea "Taru-herran sormusta" (kuten poikani sanoo). Tai sitten viritän iPodin ja iPalin petiin ja kuuntelemme yhdessä äänikirjaa Heikki Määttäsen lukemana. Poika saattaa tosin torpata koko idean pitäen sitä huijauksena.

Click to expand...

Oi! Luin tyttärelleni Hobittia iltasatuna hänen ollessaan 5-vuotias. Hän ihastui ikihyviksi tarinaan. Niinpä vähitellen ruvettiin lukemaan Tarua Sormusten Herrasta samalla lailla. (Tyttäreni käytti tuolloin tarusta nimitystä Hobitti Kakkonen, johtuen kai Disney-elokuvien kakkososista, joita tuohon aikaan viljeltiin). Aluksi vähän sensuroin hurjimpia kohtia, mutta hyvin meni tarina jakeluun.
Isilmírëlle lohdutukseksi voin kertoa, että poikani ei noin pitkää tarinaa jaksanut ollenkaan kuunnella. Lapset ovat yksilöitä.
Kun itse joskus 1980-luvun lopulla ensi kertaa luin Hobitin, tykkäsin ilman muuta. Tarinan näennäinen lapsekkuus Taruun Sormusten Herrasta verrattuna ei haitannut lainkaan: vauhtia ja vaarallisia tilanteitahan ei puuttunut. Tolkienin maailma paikkoineen ja henkilöineen viehättää aina, oli sitten kyseessä tyylillisesti niinkin erilaiset teokset kuin Hobitti ja Silmarillion.
Mehevän syöminki-aloituksensa vuoksi tuli Hobitista perheemme joulukirja pitkäksi aikaa.