Keski-Maan historialla spekulointia

Ainakin nuoremmalla iällä Vohobitti harrasti hyvinkin paljon Keski-Maan historian spekulointia (niin sulkeutunut kyseiseen maailmaan olin). Ennen kaikkea mietin sitä, kuinka jokin Tolkienin hahmo olisi toiminut jossain toisessa tilanteessa. Esimerkiksi mitä olisi tapahtunut jos Fëanor olisi säilynyt hengissä kauemmin?

Toinen suosikkini oli Glorfindel. Mitä jos Elrond olisi Pippinin sijaan nimennyt Glorfindelin sormuksen saattueeseen. Epäilen, että hän olisi kohdatessaan Morian Balrogin ottanut tästä painiotteen ja heittänyt tämän rennosti puolinelsonilla sillalta alas ja pyyhkinyt tämän jälkeen vain pölyt käsistään . Näin voimme siirtyä toiseen kohtaan: miten sormuksen saattue olisi toiminut Raurosin putouksilla. Olisiko Gandalf ja Glorfindel lähteneet Frodon ja Samin oppaiksi matkalla Mordoriin? Ja mitä jos Elrondilla olisi ollut vielä pieni haltia-armeija käytettävissään?

Eli jos konnavahdit sallivat, tässä topicissa voitaisiin esittää siemeniä Keski-Maan vaihtoehtoiseen historiaan ja väitellä mahdollisista tapahtumista.

Tämä konnavahti ainakin on innoissaan liittymässä spekulointiin.

Jos Glorfindel olisi tullut mukaan Pippinin sijaan, ehkä koko balrog-episodilta olisi vältytty - Tukintolvana kun ei olisi ollut mukana pudottamassa kiveä kaivoon.

Toisaalta, olihan Gandalf voimakkaampi kuin Glorfindel, mutta silti putosi. Jos Gl. olisi ollut mukana, ja jos B. olisi astunut esiin, olisiko hän taistellut sitä vastaan eikä Gandalf? Vai olisivatko nuo yrittäneet yhdessä? Entä jos molemmat olisivat tippuneet?

Mutta jos kaikki olisi mennyt hyvin ja koko saattue (ilman Pippiniä) olisi ollut koossa Raurosilla: siitä en osaa itse sanoa mitään. Vaikea kysymys.

Mutta yksi kamala jälkiseuraus olisi ollut: ei Pippiniä Fangornissa eikä etenkään Gondorissa. Olisiko Merri kestänyt yksin örkkien kynsissä (jos tämä episodi olisi toteutunut) ja olisiko hän päässyt näiltä pakoon? Surua ja murhetta olisi joka tapauksessa koitunut ilman Pippiniä. Näin luulen.

Jossittelu on "turhaa" mutta kieltämättä aika kivaa...

Jos Pippiniä ei olisi ollut mukana niin Gandalfista ei olisi tullut Valkoista. Tämäkin seikka tulee muistaa, sillä se vaikutti Sarumanin kohtaloon.

Ja jos Pippin ei olisi lähtenyt niin tuskinpa Merrikään olisi lähtenyt.

Fëanor olisi varmaankin rynnännyt suoraan jyskyttämään Angbandin porttia, missä hänet olisi tapettu (tai jos Tolkien olisi halunnut pitää hänet kauemmin mukana kuvioissa, niin Fëanor olisi pantu Maedhrosin asemesta pariksi vuodeksi roikkumaan ranteestaan Thangorodrimin huipulle, mistä hänet sitten olisi pelastettu).

Tuntuu kuitenkin siltä, että jos Fëanor ja Fingolfin olisivat tavanneet Keski-Maassa, niin haltioiden Toinen sukusurma olisi alkanut saman tien. On vaikea uskoa, että Fëanor olisi enää järkiintynyt millään käsittelyllä. Jos Fëanor/Fingolfin-ottelu olisi vältetty, niin luultavasti Fëanor olisi saanut surmansa jossain kahakassa kääpiöiden kanssa. Uudeksi Mustaksi ruhtinaaksi (Mahtisormusten takomisineen) Fëanor olisi tuskin ehtinyt kehittyä pitkäjänteisyyden puutteen vuoksi.

Tietysti, jos Morgoth ei olisi ollut niin lyhytnäköisen ahnauden sokaisema, vaan olisi halunnut tuottaa valarille mahdollisimman paljon mielipahaa, niin hän olisi nimenomaan pyrkinyt varmistamaan Fëanorin turmelemisen. Hän olisi voinut antaa Fëanorin "vallata" Angbandin ja saada Silmarilit takaisin. Morgoth olisi piiloutunut johonkin etelään pariksi Ajaksi ja antanut Fëanorin kehittyä Mustaksi ruhtinaaksi. Ehkä Fëanorin laivasto olisi Toisen ajan lopussa hyökännyt Amaniin...

Minun on kyllä vaikea kuvitella, että Morgoth olisi mistään taktisista syistäkään voinut luopua silmarileista. Toinen kysymys on, olisiko Fëanor (jos hän olisi jollakin konstilla saanut ne käsiinsä ensimmäisessä hyökkäyksessä Angbandia vastaan) voinut pidellä niitä yhtään sen paremmin kuin poikansa M & M. Epäilen, että jo Alqualondën tapahtumat olisivat saaneet aikaan sen, että ne olisivat kirvelleet vietävästi, vaikka olivatkin hänen itsensä tekemiä.

Mutta mitä olisi tapahtunut siinä tapauksessa, että Fëanor ei olisi saanut niin pian surmaansa ja olisi joutunut selvittelemään välejään ymmärrettävästi katkeran Fingolfinin kanssa? Olisivatko nämä kaksi tosiaan ryhtyneet sotaan keskenään ja jos olisivat, kumpi olisi hyökännyt? Ja jos sota olisi syttynyt, olisiko Maedhros ollut uskollinen isälleen?

Tik sanoi:

Olisivatko nämä kaksi tosiaan ryhtyneet sotaan keskenään ja jos olisivat, kumpi olisi hyökännyt? Ja jos sota olisi syttynyt, olisiko Maedhros ollut uskollinen isälleen?

Click to expand...

Tämä ei vaadi kovinkaan rohkeaa spekulaatiota. Silmarillionissa todetaan (WSOY 1979, s. 133)
"Fingolfin piti Fëanorin poikia isänsä kanssarikkojina. Oli vaara että joukot olisivat käyneet taisteluun toisiaan vastaan. ... [Fëanorin poikien joukot] ...vetäytyivät ... ja siirsivät asumuksensa etelärannalle."

Lähinnä ajattelin että Fingolfin olisi vaatinut veljeltään anteeksipyyntöä ja korvausta (esim. Korkean Kuninkaan asemaa), johon Fëanor tuskin olisi suostunut, ainakaan ilman mahdollista "Maedhros-roikotusta". Jos Fingolfin olisi hyökännyt, niin Fëanorin pojat olisivat varmaankin seuranneet isäänsä.

Fingolfinin pyrkimyksestä noldorin johtajaksi Finwën kuoleman jälkeen katso HoME XII: 336, 344, 361.
Morgothin haastaminen kaksintaisteluun osoittanee myös, että Fingolfinilla saattoi joskus kiehahtaa yli.

Kaikista ongelmallisintahan ajatellen Keski-maan vaihtoehtoisia historioita on Mandosin tuomio. Tämä teki koko jutusta fatalistisen ja sillä oli vaikutuksensa vielä Sormusten sodassa: ihmiset olivat kontingentti tekijä, jotka muuttivat historian kulkua. Eli Feanorin tapauksessa meidän olisi ensinnäkin luovuttava Mandosin tuomiosta ja toiseksi Feanorin olisi pitänyt tehdä parannus. Muta ehkä silti noldor olisi alkanut tappelemaan keskenään sukusurmasta johtuen eivätkä olisi kyenneet kukistamaan Morgothin valtakuntaa. Jos näin olisi käynyt Keski-maasta olisi tullut hyvinkin Siunattujen maiden kaltainen paikka, tosin höystettynä kuolevaisilla ihmisillä, hobiteilla ja kääpiöillä.

Vohobitti sanoi:

Kaikista ongelmallisintahan ajatellen Keski-maan vaihtoehtoisia historioita on Mandosin tuomio. Tämä teki koko jutusta fatalistisen ja sillä oli vaikutuksensa vielä Sormusten sodassa: ihmiset olivat kontingentti tekijä, jotka muuttivat historian kulkua.

Click to expand...

Vaikka en ymmärrä mitä "kontingentti tekijä" tarkoittaa, kommentoin kuitenkin: eihän Mandosin tuomiota edes toteutuneessa Silmarillionin historiassa (siis C.J.R.T:n toteuttamassa) juuri kukaan halunnut ottaa todesta - mikä tietysti tekee siitä mielenkiintoisemman, "jutun fatalistisuus" näkyy kai lähinnä Kivien sodan lopputuloksessa, jota kaikki kokoontuivat ihmettelemään Beleriandin raunioituneelle rannalle: "Niin siinä sitten tosiaan kävi kuin se Mandos sanoi. Olisi kai pitänyt uskoa."

Vohobitti sanoi:

Eli Feanorin tapauksessa meidän olisi ensinnäkin luovuttava Mandosin tuomiosta ja toiseksi Feanorin olisi pitänyt tehdä parannus.

Click to expand...

Mutta mitä jää jäljelle Fëanorista jos hän tekee parannuksen, joka hänelle olisi kait suunnilleen samaa kuin lobotomialeikkaus?


/Halt korjasi lainauksen

En tiedä onko tätä seikkaa otettu huomioon Pippinin asemassa. Mutta jos Pippin ei olisi lähtenyt mukaan,ja Gandalf olisi löytänyt Palantirin,kuinka sitten olisi käynyt.Gandalf olisi paljastunut viholliselle ja mitä muuta olisi seurannut.Mielestäni kirjassa sanottiin että Pippin pelasti palantirin putoamasta johonkin koloon.Eli olisiko Palantiria silloin ikinä saatu? Ja voipi olla että ilman Pippiniä olisi Faramir poltettu elävältä vai mitä tuumaatte?

Alph sanoi:

Gandalf olisi paljastunut viholliselle ja mitä muuta olisi seurannut.

Click to expand...

Sauronin Suun puheista päätellen Vihollinen kyllä oli varsin tietoinen Gandalfin olemassaolosta ja teoista, joskaan ei aivan välttämättä hänen tarkasta luonteestaan.

Mielestäni kirjassa sanottiin että Pippin pelasti palantirin putoamasta johonkin koloon.

Click to expand...

Lätäkköön.

Vaikeuksien kautta voittoon

Alph sanoi:

Ja voipi olla että ilman Pippiniä olisi Faramir poltettu elävältä vai mitä tuumaatte?

Click to expand...

Kyllä varmaan olisi poltettu. Jos kuitenkin oletamme, että Pippin olisi ollut mukana kuvioissa (muutenhan tapahtumat olisivat saattaneet vyöryä ties minne jo Konnun takametsissä) mutta häneltä olisi syystä tai toisesta jäänyt huomaamatta Denethorin itsetuhoaikeet, mitä sitten olisi tapahtunut? Faramirin kuolema, anteeksi vain, ei sinällään olisi kai vaikuttanut Sormuksen Sotaan juuri ollenkaan, mies kun vain lepäili Parannuksen Tarhassa loppuajan. Sen sijaan jos tuntisimme paremmin Neljännen Ajan historiaa, tietäisimme mitä kaikkea hänen poissaolonsa olisi muuttanut. Ainakin käskynhaltijain huone olisi sammunut ja Elessar olisi jäänyt mainiota vasallia ja sotapäällikköä vaille. Kuka tietää, miten moni idän sotaretki olisi mennyt mönkään? Ja mikä kauheinta, Éowyn olisi jäänyt puolisoa vaille. Hänen henkilökohtaisen onnettomuutensa lisäksi tuo olisi saattanut vaikuttaa jopa Rohanin ja Gondorin välisiin suhteisiin. Ajatellaanpa katkeroitunutta Éowyniä kuningas Éomerin hovissa... En uskalla edes kuvitella, ehkä joku toinen uskaltaa.

Mutta Sormuksen Sodan kannalta olisi voinut olla tuhoisaa, jos Pippin ei olisi kutsunut Gandalfia Portilta. Entä jos valkohapsi olisi rientänyt Noitakuninkaan perään ja sen sijaan, että Éowyn surmasi sen, Gandalf olisikin ajanut sen vain pakoon ja auttamaan Sauronia? Ties vaikka olisi Mordoriin lentäessään huomannut hobitit!

Ja lisäksi oli hyvin tärkeää, että Gandalf sai tietää Denethorin Palantírista ja kuulla, mitä tämä oli kivestä nähnyt. Gandalf toisti Denethorin sanat Viimeisessä Neuvonpidossa: "Hetken saatatte juhlia voittoa Pelennorin kentällä, ehkä päivän, mutta siitä voimasta kuin nyt nousee, ei voittoa tule."

Tieto oli varmaa, sillä Palantír ei valehtele (niin kuin G. totesi ruhtinaille), ja se oli tärkeässä asemassa, kun pohdittiin jatkotoimenpiteitä. Olisiko epätoivoista retkeä Mustalle Portille viivytelty? Päivänkin myöhästyminen olisi ollut todennäköisesti kohtalokasta, ja voipa olla, voipa olla hyvinkin, että matkaan ei olisi lähdetty olleskaan, klunk!

Joten tässäkin kohdin täytyy sanoa, että kaikki meni lopulta juuri niin kuin pitikin. Onnettomuudet ja vastoinkäymiset johtivat lopulta suotuisaan lopputulokseen. Kävi niin kuin Melkorille Suuressa Soitossa. Kaikki riitasoinnutkin loppujen lopuksi tekivät Erun kunniasta suuremman ja hänen maailmastaan täydellisemmän. Eru on suuri!

Re: Vaikeuksien kautta voittoon

Tik sanoi:

Kävi niin kuin Melkorille Suuressa Soitossa. Kaikki riitasoinnutkin loppujen lopuksi tekivät Erun kunniasta suuremman ja hänen maailmastaan täydellisemmän. Eru on suuri!

Click to expand...

Yhtyy täysiin Tikiin.Pahoittelen ettei viesti sisällä asiaan liittyvää,josta saisi lisää keskustelun aiheita.Tik sanoi tuossa viestissään jo oikeastaan kaiken tarpeellisen,minulla ei lisättävää.

Re: Vaikeuksien kautta voittoon

Alph sanoi:

Pahoittelen ettei viesti sisällä asiaan liittyvää,josta saisi lisää keskustelun aiheita

Click to expand...

Entä tämä?

Rotta sanoi:

Ajatellaanpa katkeroitunutta Éowyniä kuningas Éomerin hovissa... En uskalla edes kuvitella, ehkä joku toinen uskaltaa.

Click to expand...

Tai tämä?

Rattus Rattus sanoi:

Entä jos valkohapsi olisi rientänyt Noitakuninkaan perään ja sen sijaan, että Éowyn surmasi sen, Gandalf olisikin ajanut sen vain pakoon ja auttamaan Sauronia?

Click to expand...

*lyö päätänsä seinään*
Olenpa taas hyvä. Taisin viestin lukea vähän liiankin hutaisten,no en ainakaan ajatuksen kanssa. Sou lets sii.

Tuosta Éowyn-jutusta näin ensiksi. Kieltämättä varsin ikävää, olisi varmaan käynyt niin, että neito olisi kovettanut sydämensä ja elänyt elämänsä loppuun asti - vanhanapiikana, mitä todennäköisemmin, mitä nyt voisi ajatella neidon luonteenlaadusta. Tai no, olisikohan neito edes halunnut jatkaa elämäänsä? Epäilen...

Tuo Gandalf-juttu on aikast hyvä huomio. Olisi ollut varsin ikävää jos herra Noitakuningas olisi nähnyt kaksi hobittia taapertamassa herransa maassa. Ja kuinka olisi käynyt Éowynin? Voi olla että tämä ei olisi vahingoittunut, eikä siis joutunut Parannuksen Tarhaan. No, ei olisi loukkaantunut, mutta olisi juttu Faramirin kanssa ollut vähän erilainen, olisivatkohan nämä kaksi edes rakastuneet?

Oi että, jossittelu on niin kivaa. Olen mietiskellyt näitä seuraavia asioita ylhäisessä yksinäisyydessäni, kun en tunne ketään asiasta kiinnostunutta. Mutta täältä löytynee innokkaita jossittelijoita?

Tässä tulee (kieltämättä aika simppeleitä):
1. Mitä jos Boromir ei olisi kuollut puolustaessaan Merriä ja Pippiniä, mutta hobitit olisi viety?
2. Mitä jos Frodon vanhemmat eivät olisi kuolleet?
3. Entä jos Sméagol olisikin ollut se, joka löysi sormuksen lammesta eikä Déagol?
4. Mitä jos Aragorn olisi saanut Klonkun kiinni ennen saattueen saapumista Sarn Gebirille?
5. Mitä jos Sam olisi ollut kiltti Klonkulle?
6. Entä jos Denethor olisi jättänyt palantírinsa rauhaan?
a) eikä siis kuollut roviolla puolihulluna?
7. Mitä jos Frodo olisi onnistunut livahtamaan yksin Mordoriin johtavalle polulle, ilman Samia?

En tässä vaiheessa iltaa viitsi hirveästi spekuloida, kun ajatus ei kulje niin kirkkaasti. Mutta mm. ensimmäinen kohta johtaa tietysti lisäkysymyksiin, joista seuraa yhä lisää kysymyksiä. Miten Boromir olisi suhtautunut örkkien takaa-ajoon, kun koti + apuvoimat olivat niin lähellä? Miten Boromir olisi lopulta suhtautunut Aragornin kuninkuuteen? Ja niin edelleen.
Muutenkin joissain noissa täytynee punnita hahmojen luonteita. Olisiko Déagol murhannut ystävänsä?

(Kuten ehkä huomasitte, TSH on minulle kaikkein tutuin Tolkienin tuotos. Muita en muista tarpeeksi hyvin esittääkseni niistä mitään spekulaatioita - toivottavasti noissakaan kysymyksissä ei ole mitään täysin virheellistä.)

Ottaen nyt huomioon spekuloinnin hauskuuden (Kohtuuden rajoissa kuitenkin) lähden minäkin mukaan tähän mielenkiintoiseen keskusteluun, erittäin hyvä idea tämä tosiaan on.

Tuosta Fëanorista ja siitä, että hän olisi selvinnyt kauemmin. Jos hän olisi suoraan Beleriandiin päästyään juossut Angabandin porteille, luulen, että Morgoth ei häntä senkään takia olisi tappanut, koska Morgothkin oli ovela ja tiesi, että Fëanorista tulisi olemaan paljon apua hänelle elossa. Morgoth olisi pitänyt haltiaa vankinaan muutamia vuosia, härnännyt ja kylvänyt haltian mieleen entistän suuremman turmeltuneisuuden siemenen, jolloin haltian vapauduttua tämä olisi ollut entistä korruptoituneempi ja luultavasti sukusurmien määrä lisääntynyt moniin kymmeniin. Ja jos haltia olisi vielä Berenin ja Lúthienin tarinan aikoihin porskuttanut elossa ja tämä legendojen satumainen kaksikko olisi lopulta tuonut Silmarilin Elwëlle, olisi varmasti Fëanor aloittanut ilmisodan Doriathia vastaan. Kuka tietää jos tässä sodassa Elwë olisikin kuollut aikaisemmin, eikä kääpiöden kädestä ja Silmaril ei ikinä olisi päätynyt Nauglamíriä koristamaan. Tämä taas olisi varmasti muuttanut historian kulkua, sillä vaikka Silmaril olisi tässä sodassa lipsunut Fëanorin kynsistä, olisi se varmasti päätynyt jonnekin, johon ei pitäisi. Näin ollen Eärendil ei varmaankaan ikinä olisi lähtenyt matkalla Suuren Meren yli, Vihan Sotaa ei olisi koskaan tapahtunut. Kenties jopa Elwing tai Eärendil, ellei jopa molemmat olisivat kuolleet örkkien hyökkäyksissä sun muissa.

Ja jos Elwing tai hänen miehensä olisi kuollut ennen kuin syntyivät Elros ja Elrond, maailma muuttuisi entisestään. Ei koskaan luultavasti olisi tullut valintaa kahden sukukunnan väliltä. Morgoth olisi kenties murskannut nyrkillään lopullisesti Beleriandin haltiat ja valar piittamatta tästä olisi kaiken antanut tapahtua. Musta valta olisi kasvanut ja lopulta ei olisi tullut toista aikaa. Morgothin käsi olisi liiskannut koko Keski-Maan alleen. Kaikki tai lähes kaikki ihmiset olisivat seuranneet Morgothia ja pitäneet häntä jumalana. Ja kuten varmasti lopulta olisi tapahtunut, Morgoth kasaisi joukot ja hyökkäisi Amaniin. Tässä sodassa hänet kenties olisi lyöty, mutta myös kultahaltioita ja maiaria olisi tuhottu ja vankittu. Valar tuomitsisi koko Keski-Maan jäämään yksin, tuomitsisivat ihmiset ja viimeiset haltiat mukanaan lukkiutuisivat Valinorin ihanuuten (Jos sitä enää olisi, kenties sota olisi tuhonnut Amanin).

Näin ollen Fëanorin kuolema oli Ardalla lähes välttämätön tapahtuma, sellaisenaan kun se tapahtui. Voipi olla, että se olisi jopa johtanut itse Valarin tuhoonsa tai vankitsemiseen, Morgothin mahdin ollessa mahtavampi, kuin me sitä koskaan näimme. Kenties Morgoth pitäisi maailman valtaa sen raihnaiseen loppuun saakka, kunnes itse Ilúvatar puuttuisi asioihin ja tuhoaisi maailman.

Berende sanoi:

5. Mitä jos Sam olisi ollut kiltti Klonkulle?

Click to expand...

J. R. R. Tolkienilla oli muistaakseni joku pohdiskelu tästä aiheesta ( ehkä "Letters"-teoksessa?). Klonkku olisi seurannut (ristiriitaisin tuntein) Frodon ja Samin mukana. Lukitarin hyökkäyksen kohteeksi joutuminen olisi ehkä vältetty, matkan edetessä syvemmälle Mordoriin kerronnan painopiste olisi siirtynyt Klonkun sisäistä taistelua kuvaavaksi. Lopuksi Tuomiorotkon äärellä (tässä Tolkienin vaihtoehtoisessa pohdinnassa, jos se nyt oli Tolkienia eikä oma kuvitelmani) olisi kuitenkin tapahtunut ulkoisesti katsoen sama kuin "Tarun" julkaistussakin versiossa: Klonkku olisi syöksynyt sormuksen kanssa rotkoon ja lopettanut Sauronin valtakunnan olemassaolon. Ero olisi ollut motiivissa: Frodon kieltäytyessä kriittisellä hetkellä tuhoamasta sormusta Klonkku olisi uhrautunut ja päässyt samalla, edes lyhyeksi hetkeksi, Sormuksen viimeiseksi omistajaksi. Kristillisesti katsoen Klonkku olisi ehkä tässä pelastanut sielunsa toisin kuin julkaistussa versiossa.

Yleisempi pointti on ehkä se, että jos katsotaan Tolkienin maailmaa Tolkienin perspektiivistä (siis pidättäydytään rajummista muutoksista kuin mitä Tolkien itse olisi voinut hyväksyä), niin loppujen lopuksi tapahtumat johtivat sellaiseen tulokseen kuin Erun johdatuksesta kuului tapahtua. Jotkut henkilöt tai yksittäiset tapahtumat olisivat vain voineet vaihtaa paikkaa. Tässä skeemassa kolme hobittia menee Tuomiovuorelle mutta vain kaksi tulee takaisin.

Näihin puitteisiin mahtuva, mutta edellistä "rankempi" vaihtoehtoinen tarina on sellainen jossa Vuorelta palaavatkin Sam ja Klonkku. Tolkien tuskin antaisi Frodon tuhoutua ellei Frodo ensin lankeaisi pahuuteen. Mietitäänpä: Frodo kieltäytyy jo Tuomiovuoren juurella jatkamasta, haluaa julistautua Sormusten Herraksi. Kauhistunut Sam, lyhyen sisäisen kamppailun jälkeen, riistää sormuksen Frodolta, joka jää vaikertamaan polulle. Sam ja Klonkku jatkavat ylöspäin. Näiden mentyä hurjistunut Frodo ponnahtaa jaloilleen ja lähtee hiipimään perässä. Tuomiorotkon äärellä Frodo ryntää Samin kimppuun tämän yrittäessä pudottaa sormuksen, kamppailun jälkeen Frodo putoaa takaisin nappaamansa sormuksen kanssa rotkoon huutaen "minun". Tarinan lopussa Smeagol purjehtii Amaniin.

Telimektar sanoi:

Tarinan lopussa Smeagol purjehtii Amaniin.

Click to expand...

Muutoin melko uskottavaa, mutta olisiko Smeagol lähtenyt Amaniin? Aikamoinen muutos olisi tapahtunut, otus kun kärsi valosta, ja pelkkä haltioihin viittaaminen sai sen sylkemään. Vai tarkoitatko, että Sormuksen mentyä Smeagol olisi palannut sellaiseksi kuin oli ennen kuin sormusta näkikään? Itse pidän sitä epätodennäköisenä, jättihän Sormus kadottuaankin Frodoonkin jälkensä, muutakin kuin puuttuvan sormen.

Spekulointi Keski-Maan kustannuksella kuullostaa hauskalta. Ensimäiseksi minulle tulee mieleen kohta Tarusta, kun Aragornin, Legolasin ja Gimlin on tehtävä päätös Raurosin lähellä. Lähteäkkö Frodon ja Samin perään? Jos Ara ja kumppanit olisivat tämän tehneet, olisiko matka ollut erilainen? Olisiko Klonkku kaikesta huolimatta heidän oppaanaan? Merri ja Pippin olisivat selviytyneet Eomerin hyökkäyksen ansiosta Fangorniin turvaan, missä itse Fangorn ottaa heidät suojelukseensa.

Entä Túrin? Tappaessaan Saerosin hän päätti paeta Doriathista. Thingol kuitenkin armahtaa Túrinin, kun Nellas todistaa Túrinin "syyttömyyden". Kun Beleg löytää Túrinin erämaasta, ja kysyy palaako hän hänen kanssaan takaisin Doriathiin, Túrin ylpeydessään kieltäytyy. Entä jos hän olisi suostunut Belegin tarjoukseen? Túrin tulisi takaisin Doriathiin, saisi mukavan vastaanoton, ja jossain vaiheessa tapaisi äitinsä ja siskonsa. Beleg ei olisi kuollut ja paljon pahaa oltaisiin vältetty.

Aaah. Spekulointia. Rajattomia mahdollisuuksia.

1. Mitä jos Bilbo ei olisi koskaan löytänyt Sormusta? Se olisi vain jäänyt Klonkulle, Sauron olisi saanut mellastaa vapaasti ja (JOS) vapaat kansat olisivat koonneet joukkonsa ja lähteet suureen hyökkäykseen niin lopulta voiton tullessa heidän pitäisi vain sanoa että "voi harmi, eihän tätä mustaa herraa voikkaan tuhota, kun se sormus on siell' jossain".

2. Entä jos Istari koskaan olisi tulleet Keski-Maahan? Ei Gandalfia, ei Sarumania, ei edes hilpeää luonnonlasta Radagastia. Paljon pahalta (Sarumanin kohdalla) ja hyvältä olisi säästytty. Ei olisi valkoista neuvostoa, ei (luultavasti saattuettakaan) ja sitten vielä se seikka, ettei Ereborin retkeä olisi milloinkaan järjestetty, joten Sauronilla olisi Smaug kultainen puolellaan.

3. Entä jos Saruman ei olisi koskaan kääntynyt pahuuteen? Olisiko hän(kin) lähtenyt Saattueen mukana Matkalle? Olisivatko nämä kaksi vanhaa veikkoa päihittäneet Balrogin yhteisvoimin?

Huh huh, on tämä spekulointi raskasta. Käy ihan urheilusta.