Keski-Maan historialla spekulointia

fanye sanoi:
Vai tarkoitatko, että Sormuksen mentyä Smeagol olisi palannut sellaiseksi kuin oli ennen kuin sormusta näkikään?

En tietenkään, eikä kalastelevalla maalaishobitilla olisi ollut mitään halua tai perustetta päästä Kuolemattomille maille. Tarkoitin että Sméagolista olisi vähitellen tullut sellainen kuin Frodosta. Tietysti Sméagol/Klonkulle oli kertynyt paljon enemmän pahuutta ja pimeyttä kuin Frodolle, mutta niinkuin pienikin pahuuden siemen voi vähitellen kasvaessaan vetää ihmisen/puolituisen syvimpään pimeyteen, niin pienikin valon kipinä voi lopulta vahvistessaan kohottaa tämän ylimpään kirkkauteen :wink: (Vai tulkitsenko uskonnollisen näkökulman oikein?)

Halu tai ansio päästä Länteen ei tietenkään olisi tullut Klonkulle vielä "Tarussa" kuvatuista tapahtumista, mutta kylläkin mahdollisista, vaihtoehtoisista tapahtumista. Sormuksen viejä ei mielestäni voinut jäädä kellumaan mihinkään välitilaan, hänen täytyi päätyä joko tuliseen syöveriin tai Lännen autuuteen.

Muoks. Joitakin näkemykseeni sopivia sitaatteja, joissa "Sméagol" on pantu eräiden muiden nimien paikalle:

'Minne te olette menossa, herrat?' huudahti Sméagol, vaikka nyt hän jo tajusi mitä oli tapahtumassa.
'Satamiin, Sméagol', sanoi Frodo.
'Enkä minä voi tulla.'
'Et, Sméagol. Et ainakaan vielä, et Satamia edemmäksi. Mutta sinäkin olit Sormuksen Haltija, vaikka vain hetken. Sinun aikasi saattaa vielä tulla.'
("Kuninkaan paluu, Harmaat satamat")


Kl. 1482 "...Heidän keskuudessaan elää Elanorista elänyt perimätieto että Samvais matkasi Tornien ohi ja meni Harmaisiin satamiin ja purjehti meren yli...Olemme kuulleet kerrottavan että Sam otti Sméagolin mukaansa heidän suuren ystävyytensä tähden jota suurempaa ei ole milloinkaan ollut Konnun hobitin ja Erämaan väkevän välillä. Jos se on totta, on se tosi outoa: että Sméagol olisi ollut valmis lähtemään Keski-Maasta minkään rakkauden tähden, tai että eldar ottaisivat hänet vastaan, tai että Lännen ruhtinaat sallisivat sen..."
("Kuninkaan paluu", liitteet B ja A, III)

'Alas! there are some wounds that cannot be wholly cured', said Gandalf (III 268) - not in Middle-earth. Sméagol was sent or allowed to pass over Sea to heal him - if that could be done, before he died...So he went both to a purgatory and to a reward, for a while: a period of reflection and peace... ("Letters of J. R. R. Tolkien", s. 328)

Mutta ehkä hyväksi kääntynyt Klonkku olisi mieluummin viettänyt viimeiset vuotensa vaikka Tom Bombadilin luona, olisihan Halavainen-joesta varmaankin saanut hyviä kaloja.
 
Círdan sanoi:
Aaah. Spekulointia. Rajattomia mahdollisuuksia.

1. Mitä jos Bilbo ei olisi koskaan löytänyt Sormusta? Se olisi vain jäänyt Klonkulle, Sauron olisi saanut mellastaa vapaasti ja (JOS) vapaat kansat olisivat koonneet joukkonsa ja lähteet suureen hyökkäykseen niin lopulta voiton tullessa heidän pitäisi vain sanoa että "voi harmi, eihän tätä mustaa herraa voikkaan tuhota, kun se sormus on siell' jossain".

Aa, mutta pitää nyt muistaa, että Sormus "etsii herraansa". Se olisi jossain vaiheessa hylännyt luolassaan kyhjöttävän Klonkun, ja jollei sitä olisi löytänyt Bilbo, se olisi päätynyt jollekin örkille. Ja örkkien luonteen tuntien se olisi vaihtanut omistajaa jokseenkin tiuhaan verottaen samalla örkkipopulaatiota. :D Lopulta joku örkki olisi paennut sen kanssa, tai sitten Sauron olisi jäljittänyt Sormuksen, missä tapauksessa sitä oltaisiin tultu noutamaan.

Tai, jos örkit olisivat vain nahistelleet Sormuksesta, se olisi viimein päätynyt viimeiselle elävälle örkille, joka olisi riidellyt siitä kiukkuisen Klonkun kanssa. :D No joo.

Mutta jos Sormus ei olisi hylännyt Klonkkua lainkaan... No, sehän nyt ei olisi ollut lainkaan edullista Sauronin kannalta. Ja koska Sormus on osa Sauronia... Ehkä Klonkku olisi vain matkannut Mordoriin Sormuksen kanssa niin kuin hän matkasi ilman sitä. Enpä osaa sanoa.

(Tuo on muuten aivan mahtava visio, minkä esitit. Liuta haltiaruhtinaita, ihmis- ja kääpiökuninkaita sun muita Tuomiovuoren juurella silmät pyöreinä jossain neuvottelussa, kun joku muistaa Sormuksen: "Miten niin ei voi tappaa? Siis MIKÄ sormus??" :grin: )
 
Deepdelver sanoi:
Entä Túrin? Tappaessaan Saerosin hän päätti paeta Doriathista. Thingol kuitenkin armahtaa Túrinin, kun Nellas todistaa Túrinin "syyttömyyden". Kun Beleg löytää Túrinin erämaasta, ja kysyy palaako hän hänen kanssaan takaisin Doriathiin, Túrin ylpeydessään kieltäytyy. Entä jos hän olisi suostunut Belegin tarjoukseen? Túrin tulisi takaisin Doriathiin, saisi mukavan vastaanoton, ja jossain vaiheessa tapaisi äitinsä ja siskonsa. Beleg ei olisi kuollut ja paljon pahaa oltaisiin vältetty.

Rupesin tätä miettimään, ja totesin, että kaikki voisi päättyä lähes samoin, vaikka vaiheet olisivat kovin erilaiset. Tässä yksi mahdollinen tapahtumien kulku vuodesta 484 EA lähtien, jolloin Túrin pakeni Doriathista. Mutta jos ei pakenisikaan?

Vuosi 484: Túrinin oikeudenkäynti Doriathissa: Nellas todistaa hänen puolestaan ja Thingol armahtaa Túrinin, josta tulee suuri sotapäällikkö.

Vuosi 485: Túrinin ja Nellasin häät. Túrin ja Beleg kokoavat sotajoukon ja ajavat viholliset pois kaikkialta Länsi-Beleriandista.

Vuosi 486: Túrinin ja Nellasin kaksospojat syntyvät. He saavat nimet Elrond ja Elros.

Vuosi 487: Doriathin ja Nargothrondin yhdistynyt sotajoukko hyökkää Hithlumiin ja ajaa itäläiset pakoon. Lorgan vangitsee Morwenin ja Nienorin ja vie heidät mukanaan Angbandiin. Túrin perheineen jää Dor-lóminiin. Hänestä tulee Dor-lóminin herra.

Vuosi 488: Tuor Huorin poika saapuu Dor-lóminiin etsien sukuaan ja tapaa serkkunsa Túrinin.

Vuosi 489: Nargothrondin Gwindor yrittää paeta Angbandista, mutta Anfauglith on niin tarkkaan vartioitu, että hän jää kiinni ja hänet surmataan.

Vuodet 490-500: Morgoth kerää suuren sotajoukon hyökätäkseen Hithlumiin.

Vuosi 500: Morgothin sotajoukko lähtee liikkeelle Angbandista. Túrinin ja Tuorin johtama armeija odottaa sitä Ered Wethrinillä. Morwen ja Nienor tuodaan örkkien rintaman eteen ja Túrinin katsellessa heidät hakataan palasiksi. Túrin raivostuu ja lähtee hyökkäykseen, mutta lopulta toistuu Nirnaeth Arnoediadin tappio. Angbandin porteille edenneen armeijan kimppuun käy Glaurungin johtama lohikäärmejoukko. Túrin ja Tuor kaatuvat. Nellas poikineen pakenee Gondoliniin. Morgothin joukot vyöryvät Hithlumiin ja Beleriandiin. Nargothrond tuhoutuu ja Glaurung asettuu sinne asumaan. Brethilin metsä poltetaan maan tasalle ja kaikki ihmiset surmataan tai viedään orjiksi Angbandiin. Doriath piiritetään. Gondolinin etsinnät jatkuvat ja Morgoth löytää sen lopulta ilman Húrinin apua. Tämä kuolee Angbandissa.

Vuosi 505: Gondolinin tuho. Ulmon suojelema Nellas poikineen johtaa pienen pakolaisten joukon Sirionia alas Balarin saarelle. Beren ja Lúthien poikineen pakenevat Doriathiin Silmaril mukanaan.

Vuosi 510: Dior ja Nimloth avioituvat Doriathissa.

Vuosi 515: Diorin tytär Elwing syntyy.

Vuosi 530: Morgoth on valloittanut koko Beleriandin Doriathia lukuun ottamatta. Fëanorin pojat hakeutuvat turvaan Doriathiin, jossa pian syttyy sisällissota. Thingol ja Dior saavat surmansa Fëanorin poikien käsissä, Melian palaa Länteen. Morgoth tuhoaa Doriathin. Elwing ei seuraa Meliania, vaan jää Balarille Silmaril mukanaan.

Vuosi 535: Elros ja Elwing avioituvat.

Vuosi 536: Morgoth hyökkää Balarille, jota Ulmo on tähän asti suojellut, mutta Morgoth on pannut valtavan orja-armeijan rakentamaan maasillan saarelle, ja niin hänen armeijansa pääsee ylittämään Balarin lahden. Elros vetäytyy viimeisten eloonjääneiden kanssa etelään ja hakeutuu Anduinin suulle turvaan.

Vuosi 542: Elrond ja Elwing saapuvat Valinoriin. He kertovat eldarin ja edainin ahdingosta Lännen Valtiaille ja nämä kuuntelevat. Merkkinä siitä että Keski-Maata ei ole unohdettu, Varda nostattaa heidän laivansa seilaamaan taivasta kantaen mukanaan Silmarilia.

Vuosi 545: Eönwë johtaa valarin joukot Amanista ja ne rantautuvat Beleriandiin suurella mahdilla ja loistolla.

Vuosina 545 - 587: Vanhojen aikojen viimeinen sota, Vihan Sota. Beleriand uppoaa. Morgothin tappio ja Angbandin täydellinen tuho. Morgoth vangitaan ja viimeiset kaksi Silmarilia saadaan viimein takaisin. Elrond surmaa Ancalagon Mustan, mahtavimman lentävistä käärmeistä. Miltei kaikki lohikäärmeet surmataan.

Vuosi 587: Kaksi viimeistä Silmarilia palautetaan Amaniin, koska jäljellä ei ole yhtään Fëanorin poikaa niitä varastamaan.

Vuosi 590: Haltiat ja Ihmisten Isät jättävät Keski-Maan ja ylittävät meren. Morgoth heitetään Yön Ovesta Maailman Muurien taakse Ajattomaan Tyhjyyteen.
 
Taidokasta työtä, Tik.
Tarinan heikoin lenkki on ehkä Fëanorin poikien pääsyssä Doriathiin. Thingol olisi sanonut no-no (vai miten se nyt sindariiniksi meneekään). Mutta jos (esimerkiksi) kääpiöt olisivat ensin murhanneet Thingolin niin ehkä tämän seuraajat olisivat olleet vähemmän torjuvia fëanorilaisille.
 
Tuo oli omasta mielestänikin heikko pointti, mutta korjausehdotus on jokseenkin paikallaan - kääpiöiden poisjäänti omasta skenaariostani johtui tosin siitä, etten arvellut heidän pääsevän Doriathiin Morgothin miehittämän Beleriandin läpi. Ehkä Thingol kuitenkin suostuisi myöntämään turvapaikan, sanotaanko yhdelle tai kahdelle henkiinjääneelle feanorssonille, jos nämä saapuvat verissäpäin ja surkeaksi huvennut seurue mukanaan rajoille örkit kintereillään. Ei kai siinä tapauksessa Thingolkaan kehtaisi kieltää sisäänpääsyä?

Unohdin muuten kokonaan mainita Berenin ja Lúthienin kohtalon. Ehkä on turha väittää, että hekin pakenivat Doriathiin. He olisivat hyvinkin voineet kuolla ennen Diorin saapumista sinne, joko luonnollisesti (jos nyt Silmarilin nopeuttamaa toista kuolemaa voi pitää luonnollisena) tai sitten Morgothin äkkihyökkäyksen uhreina.
 
Hieman epäuskottavalta tuntuu myös tuo silta Balarin saarelle. Noinkohan Ossë olisi vain varpaitaan kaivellen ihmetellyt mokoman rumiluksen ilmestymistä... Varsinkin kun hänen suojattinsa Círdan falathrim - pursiseuralaisineen asusteli tuolla saarella.

Telimektar sanoi:
Tietysti, jos Morgoth ei olisi ollut niin lyhytnäköisen ahnauden sokaisema, vaan olisi halunnut tuottaa valarille mahdollisimman paljon mielipahaa, niin hän olisi nimenomaan pyrkinyt varmistamaan Fëanorin turmelemisen. Hän olisi voinut antaa Fëanorin "vallata" Angbandin ja saada Silmarilit takaisin. Morgoth olisi piiloutunut johonkin etelään pariksi Ajaksi ja antanut Fëanorin kehittyä Mustaksi ruhtinaaksi. Ehkä Fëanorin laivasto olisi Toisen ajan lopussa hyökännyt Amaniin...

Jos Fëanor olisi saanut silmarilit kouraansa polttelemaan, hän olisi menettänyt viimeisenkin järjen hivenensä. Hänen itse tekemänsä ihmeet oli pilattu, hänen oikeutensa niihin viety. Ja syylliset olivat Amanissa.

Fëanor olisi kuitenkin pitänyt kivet, ja niiden aiheuttama tuska olisi tehnyt hänestä raivohullun. Fëanor olisi pyrkinyt takaisin Amaniin kostamaan Valarille ja hyökännyt - ja todennäköisesti jyrännyt - jokaisen joka olisi tullut hänen tielleen. Hänen kansansa olisi seurannut häntä, jos ei muuten niin pelosta. Raivollaan Fëanor olisi pian päätynyt Beleriandin valtiaaksi ja lopulta varustanut laivaston Valaria vastaan, kuten mainitset.
 
Tässähän puhutaan ihan samasta hybriksestä kuin Númenorin valtiaiden myöhäisempi teko, joka siis oli myös jollakin tavalla Morgothin aikaansaama. Olisiko siis koko noldorin heimo tuhoutunut (Morgothin iloksi), sillä eiväthän numenorilaisetkaan saaneet juurikaan anteeksi tekoaan, vaikka heidät siihen johdattikin (ainakin suurena osasyynä) Morgothin pahuus Sauronin kautta?
 
Eh, enpä tiedä, olisiko Fëanor lähtenyt Amaniin Valarille kostamaan. En vain näe siihen kyllin suurta motivaatiota. Fëanor oli täysin itsekeskeinen olento, jonka elämä pyöri itseilmaisun ja oman taiteen ympärillä. Koko elinvoiman kohdistaminen kostamiseen, siis johonkuhun toiseen, ei vain istuisi hänen persoonaansa. Keski-Maan sotaretkelle hän lähti Silmarilien takaisinsaamiseksi ja oman kunnianhimon toteuttamiseksi, Finwën kuoleman kostaminen tuli siinä sivussa (näin siis tilanteen arveli Fingolfin HoME PoME:ssa). Mikäli Fënkku olisi saanut Silmarilit takaisin ja ne olisivat poltelleet häntä, hän olisi luultavasti käpertynyt itsesääliin jonnekin kaukaiseen kolkkaan ruikuttamaan a la Maglor.

Enkä usko, että kukaan haltia olisi häntä Amanin vastaiselle sotaretkelle seurannut. Edes pelosta. Valar on sentään Valar, ja eiväthän haltiat totelleet Sauroniakaan, vaikka pelkäsivätkin häntä.
 
Ajatus Fëanorista Ar-Pharazônin paikalla tuli mallista jossa ennaltamäärätyt Ardan historian tapahtumat tapahtuvat vaikka joku henkilö vaihtuu toiseksi. Mutta niinkuin Valië Nienna sanoo, nimenomaan Fëanor ei tunnu kovin sopivalta ehdokkaalta suureksi soturikuninkaaksi. Jotkut Fëanorin pojista, kuten Celegormin voi helpommin kuvitella imperiuminrakentajana. Maedhros olisi sopinut sellaiseen rooliin vielä paremmin ja ollut vielä lisäksi samalla traaginen hahmo (joka hän tietysti on nytkin; ollapa Maedhrosin tarina "Húrinin lasten tarinan" tyyliin toteutettuna). Tosin noldorin vaarallisin mies varsinkin myöhemmän mahtisormuksen kanssa olisi ollut Fingolfin.

Ainakin jotkut haltiat olisivat varmasti olleet valmiita ryhtymään taisteluun jopa valaria vastaan. Fëanorin pojathan vannoivat vainoavansa vihalla ja kostolla mitä tahansa olentoa joka ottaa Silmarilin,
"oli se sitten vala, hirmu, haltia, syntymätön ihminen taikka mikä tahansa mitä maailman aika ennen päiviensä päättymistä synnyttäisi". (Silmarillion, s.99.) Ja Angbandin kukistumisen jälkeenhän Maedhros ja Maglor todella ryhtyivät toimeen valarin armeijaa vastaan. Mutta jotta Fëanorin huoneen laivasto olisi saatu purjehtimaan Amania vastaan, niin ehkä Morgothin paras juoni olisi ollut järjestää Silmarilien (tai osan niistä) palautus länteen, ohi Fëanorin.
 
Ylös