Konnun larppaajat

Aika uhkarohkeaa pistää näinkin laaja aihe mutta elämässä pitää ottaa riskejä.Ja minulla on mielenkiintoa tähän aiheeseen koska en ole mielessäni kartoittanut kuinka laaja joukko kontulaisista harrastaa tätä jaloa lajia.Eli jos vaikka ensin tunnustaudutaan ja sitten voisi esitellä niitä pelejä joissa on aivan lähiaikoina käynyt ja vaikkapa se paras tai ne pari parasta missä on ollut.Ei kuitenkaan listausta. Jos on mahtava kokemus kerrottavana ensimmäisestä(jos sitä enää muistaa) niin senkin voi jakaa.Ja mikä siis tekee larpista todella sykähdyttävän ja mieleen painuvan. Itse en ole harrstanut niin kauan että tietäisin PALJON mutta aika opettaa.

Minun ensimmäiseni oli kesällä high-fantasy genren Legeanin Kronikat joka oli kylä mieleenpainuva. Peloksi jää että hieman jämähdän fantsuun mutta aijon yrittää kaikkea.Jossain vaiheessa vannoin etten koskaan kokeilisi cyperpunkkia mutta jos se tilaisuuskin jossain vaiheessa eteen tulee niin pakko se on kohdata. Kyllähän kaikkia ruokiakin pitää aina ensin maistaa. Tuosta pelistä sain hirmuisesti tuttuja ja nyt tunnen vielä nenemmän. Ainut miinus voisi olla se että sain hieman korkeamman hahmon kuin olisin ehkä osannut pelata mutta palaute oli positiivista eikä moni edes huomannut että olin ekakertalainen. Mahtava peli. Pelkästään ne tunteet mitä siinä kävi läpi(vaikkei koko ajan ollutkaan juoksemassa demonien perässä) olivat hyvin rikkaat ja uskoisin että tuo jäänee sydämeen pitkiksi ajoiksi.

Siirretään tämä Pelihuoneeseen, sinne kun kuuluvat myös larppiaiheiset topikit.

Olisikohan tämän voinut yhdistää tuonne Larppaaminen otsakkeen alle vai eroaako tämä riittävästi jo käydystä keskustelusta? Siellähän ruodittiin larppaamista muutamalta kantilta ja etenkin sen aloittamista, keskustelua mieleenpainuvista peleistä ei tosin tainnut olla?

Jos tämä muodostuu pelikokemusten ruotimiseksi larpin käytännön juttujen sijaan, tällä voisi olla pointtinsa.

Sitä odotellessa ... Viimeisimpiä pelejä. Pahan tuulen suunta 1 C (kyläläinen, kahden lapsen äiti, jonka mies oli kuollut vastikään), Noidan varjo 1 ja 2 (salamurhaaja. Kyllä, ihan oikeasti) Crion 1 D ja E (aatelisnaisia), Kesäyön kronikat (kulkijaporukan johtajan vaimo), Eryndia (kuninkaan serkku, velho)

Mieleenpainuvin kokemus oli ehdottomasti Crion 1 D, jossa pelasin agstista rakkaussuhdetta. Meillä molemmilla oli syytä epäillä kumppanin uskollisuutta ja molemmat yrittivät vakuuttaa syyttömyyttään toisen epäuskosta huolimatta. Lopputulos oli se, että hahmoni yritti tappaa itsensä miehen vyöltä sieppaamallaan tikarilla (kun ei muitakaan aseita ollut käsillä *virnistys*). Pitelin tikaria rintaani vasten, mies yritti anella minua antamaan sen pois, ja kun huomioni kiintyi silmänräpäykseksi muualle, mies salamannopeasti väänsi tikarin pois käsistäni (vieläpä erittäin näppärästi ottaen huomioon, että tikari oli terästä) ja rutisti minut tiukasti syliinsä. Epäilyksiin ei ollut enää syytä ja mies kihlasi hahmoni siltä seisomalta. Loppupeli olikin sitten onnellista romantiikkaa ja avioliittosuunnitelmia *ah!"

Onhan sitä pari peliä nähty. Kuluneena kesänä en vaivautunut, kun ei tähän lähelle tai edes kohtalaisen etäisyyden päähän eksynyt yhtään kiintoisaa tapahtumaa.

Ei ole pahemmin mitään ylimaallisia muistojakaan jäänyt mieleen. Pimentohaltiana oli ihan mukavaakin, niin kauan kuin sitä kesti. Sen jälkeen päädyin jotenkin Ghouliksi, en vain muista miten. Joku neropatti huitoi lateksilla henkihieveriin ja pääsin välttelemään kahelia velhoa joka oli saanut pakkomielteen tuhoamisestani. Muuta en sitten oikein muistakaan.

Minäkin tunnustaudun larppaajaksi. Omalta kohdaltani asiassa on ollut hiukan ongelmia. Asun nimittäin varsin syrjässä kaikialta, joten kukaan ei ole järjestänyt larppeja, johon olisin voinut päästä. Niinpä minä ja sisareni pistimme pystyyn ihan oman larpin ja saimme joukon ihmisiä kiinnostumaan asiasta. Se oli lähinnä kokeilu, josta opimme paljon. Olin metsähaltia. Seurueessa oli vain yksi, joka oli larpannut aiemmin ja meitä oli kymmenkunta.

Sen jälkeen minun onnistui päästä kaverini järjestämään larppiin nimeltä Reguluksen perintö. Siitä opin paljon luonnollista keskustelua ja se oli ehkä antoisin kaikista, vaikka pelaajia oli hyvin vähän. Hahmoni oli kuulun rikollissuvun vesa, muttei sinäänsä ilkeä.

Kolmas larppi oli jälleen minun, sisareni ja muutaman muun kaverin järjestämä ja se oli viimeksi menneenä kesänä. Pelaajia oli vähän päälle 20. Nimeksi tuli Fesin varjo. Se oli menestys, koska olimme ottaneet opiksi virheistämme. Hahmoni oli ennustajaeukko, mikä oli varsin kätevää, koska olin kirjoittanut yli puolet hahmoista. Hiplasin aina vain tyypin kättä niin kauan, että muistin, kuka hänen hahmonsa oli.

Larppikokemukseni on siis huima. Olen taas järjestämässä uutta kutsularppia (nimeltään Helvetin laitamilla) erään ystäväni ja muutaman muun kanssa ja ensi kesäksi on suunnitteilla yksi (kulkee toistaiseksi nimellä Projekti Mustikkapiirakka). Omatoimisuus kannattaa.

Olen enemmän tai vähemmän aktiivinen larpattaja ja pelinjohtaja. Toiveena olisi pelata useammin, mutta valitettavasti kiinnostavia pelejä on liian usein liian kaukana. Köyhänä opiskelijana kun ei tuo kuljetuspuoli useinkaan toimi muutoin kuin julkisilla. Hyvin rajoittava tekijä.

Ensimmäinen pelini oli reilu kaksi vuotta sitten. Sellaista todella nuorten pelinjohtajien fantasiahömppää, mutta oma hahmoni sattui olemaan harvinaisen sielukas, jonka pelaaminen kyllä säväytti. Kerrasta koukkuun.

Paikallispeleissä on ollut kyllä melkoisen kova taso Imatran seutuvilla. Etenkin vaikuttavat ja kuitenkin tietyllä tasolla humoristiset Heksat ja Julmakartakatalat ovat olleet melkoista mannaa. Hauskimpia hahmojani ovat olleet erään paikallisen scifijatkumon haltiajäljittäjä, mafiaparodian venäläisagentti sekä Kontumiitin Pomo-örkki. Ensinnä mainittu piilotteli tavallisen kansan keskuudessa suippoja korviaan milloin baskerilla ja milloin huivilla. Ranskalainen diskohaltia lienee osuvin kuvaus epämääräisestä ulkonäöstä. Jatkumo valitettavasti pätkähti väen muuttaessa pois.

Venäläisenä taas viljelin jatkuvasti muutamia oppimiani venäjänkielisiä fraaseja, kuten "Tässä on käyntikorttini, "Olen bisnesmies" ja "Uima-altaassa on puhdasta vettä". Meni täydestä venäjäntaidottomiin, tosin posket punoittaen jouduin jälkikäteen sanomisiani tulkkaamaan. Kaiken lisäksi ydinasekaupat menivät sivu suun ja hahmoni pääsi pelin päätteeksi Venäjän kiertoajelulle, osoitteena Siperia. Paras oli kuitenkin erään arabiliikemiehen lohkaisu: "Päivää, tahtoisin ostaa viisi ydinkärkeä. Aion räjäyttää vaimoni".

Alx sanoi:

Toiveena olisi pelata useammin, mutta valitettavasti kiinnostavia pelejä on liian usein liian kaukana. Köyhänä opiskelijana kun ei tuo kuljetuspuoli useinkaan toimi muutoin kuin julkisilla. Hyvin rajoittava tekijä.

Click to expand...

Harvinaisen, valitettavan ja hyvin totta myös minun kohdallani.

Minulla on vaivana myös ihan kamala ujous.^^
Olen aina keuhkoamassa kaikille, että kyllä sinä nyt uskallat yhteen larppiin mennä ja tulen sitten vaikka sun kanssas, jos ei muuten onnistu. Mutta jos täytyy yksin mennä johonkin vaativampaan larppiin, niin kyllä siinä on kamala kynnys ilmoittautua. Tai ei se enää ole niin kova, kun on ollut jo. Mutta oli.

Ensimmäinen larppini oli potter-aiheinen, ja olenkin niihin aika lailla jämähtänyt, kun niihin on helppo päästä. Pelasin ruotsalaista reportteria, joka ei varsinaisesti ollut mikään pelin juonen kannalta merkittävä hahmo, mutta kiva pelattava. Parasta oli siskoni, jonka kanssa emme olleet minkäänlaisissa väleissä, mutta jotka olivat tulleet sinne yhdessä ja muutenkin viettivät aikaa keskenään. Olimme reporttereita siis molemmat, mutta siskoni oli juorulehdessä ja siitäkös riemua riitti, kun yritettiin kilpailla paremmuudesta. Kun peli alkoi meidät heitettiin tien poskeen ja aloitimme heti kamalan kapelin. Tien toisessa päässä olevat kanssalarppaajat kertoivat loppubriiffissä, että hauskaa oli ollut.^^
hahmo sai muun muassa tappouhkauksia ja -yrityksiä pelin aikana ja varsin hyviä reportaaseja, vaikka muisti pyyhittiinkin pari kertaa. Löimme yhdessä vaiheessa peliä siskon kanssa hynttyyt yhteen ja kirjoitimme reportin taikajuomien kavalista keittäjistä uhreista - itsestämme.
Ah, hyviä muistoja.

Paras pelaamani peli oli ehkäpä viime talven fantasiapainotteinen crossoverahtava larppi, jossa pelasin tonttua. Ih, korvat ih, vihdoin. Olin vielä ritarikin ja minulla oli ihan mielettömän hauskaa kun sain kuulla olevani seurueen johtaja. Olimme etsimässä eräitä kadonneita henkilöitä. Seurue oli aivan katastrofaalinen. Aseenkantajanani oli pikkuveljeni, joka ärsytti minua suunnattomasti. Olin kuolettavan ihastunut seurueen mustaan maagiin, jota taas ärsytti suunnattomasti oma pikkuveljensä, valkoinen maagi.
Arvasin hahmoa lukiessani, että musta maagi olisi irakastunut minuun, mutta halusin pelata hyvin, enkä siis ajatellut sitä.
tontut ovat pikkulapsien ja teinien sekoitus: lapsellisia, pirteitä, naiiveja. Heti kun näköpiirissäni oli karvainen elukka ihkuttelin ja silittelin sitä kuin viimeistä päivää. Tiellemme osui lammaspygmi, joka oli mielestäni ihana, mutta koska kyseessä oli osaihminen, niin kultani sitten tulkitsi minut kevytkenkäiseksi ja aivan parantumattomaksi kun tapasimme toisen karvaisen elukan. Rakastunut sydän, voi, kunka se särkyi.
Tässä välissä ymmärsimme, että pelinjohto oli varannut meille ihanan yllätyksen: etsimämme henkilöiden pelaajat eivät oikeasti olleet larpissa. Tuloksia ei siis kovin syntynyt ja porukkamme alkoi hajota. Unelmieni mies särki sydämmeni ja minä siitä tuohduksissani vielä enemmän hänen. Loppujen peli päättyi niin, että olin tappamaisillani rakastani ja taivaalta satoi lehmiä.
Kertoisin tästä pelistä niin paljon, että sylki vain vaahtoaisi.

Höm. Suosikkihahmoja on ollut harvoja, ottaen huomioon että jostain ihmeen syystä saan pelata aina papitarta tai ujoa romantikkoa (huoh)

Eräässä pelissä olin kuitenkin viisihenkisen örkkiporukan johtaja. Kuljimme ympäriinsä jahdaten kylämme polttanutta aatelisnaista ja puhuin kammottavalla kummeliaksentillani koko kestäneen pelin.
Miekastahan minä sitten lopulta päähäni sain, mutten kyllä unohda sitä tunnelmaa ikinä.
Ja toinen suuri suosikkini oli vanhan kartanon jäykkä hovimestari Tuhka. Siinä hahmossa oli paljon seisomista ja hintti puku, mutta parasta oli se jäykän kuiva asenne (huumorintaju puuttui täysin).
Kolmas suuri muisto on entinen arabihaaremineito (nykymuodossaan oli lähemmäs kahtasataa kiloa painava terroristi), joka rakasti donitseja ja jolle oli valehdeltu hänen poikansa kuolleen synnytyksen jälkeen keliakiaan (miettikää sitä) ;P

Olen larpannut tässä vähän yli puolitoistavuotta eikä into ole hiipunut. Hyviä kokemuksia on monta ja koska pelaan mielelläni hyvin erilaisia pelityyppejä ja hahmoja, on parasta peliä vaikea nimetä. Kaikkea pitää kokeilla. Huonojakin pelejä on mahtunut muutama. Tolkien aiheista peliä en ole ikävä kyllä päässyt pelaamaan, Jostain syystä hahmogalleriani koostuu suurimmaksi osaksi aika lapsellisista kilteistä tytöistä, jotka eivät oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Saan tällaisia hahmoja todella usein, mikä saattaa johtua kiltistä ulkonäöstäni. Sakuran unelma nimisessä japanilaiseen lukioon sijoittuvassa pelissä minulla oli todella hauskaa. Paljon ihmissuhdekuvioita ja "oppituntejakin" Parasta oli, että pelissä oli muutaman viikon väli ja sitten siihen kiinteästi liittyvä jatko-osa, kevätjuhlat. Pääsin toteuttamaan kiltin tytön olemustani oikein kunnolla. Esimerkki hyvin onnistuneesta pelistä. Olisi hauskaa kokeilla pelinjohtamista. Saisi kerrankin sellaisen peli, josta itse varmasti pitää. Larppaaminen on harrastus, jossa saa nopeasti uusia ystäviä ja hauskoja kokemuksia. Mielekästä tekemistä koko viikonlopuksi.