KTK 2022-23 #4: 1.II. Narn i Hîn Húrin (ii): Túrinin paluu Dor-lóminiin – Glaurungin tulo

Isilmírë

Kuukivi

Túrin palaa vuosikymmenien jälkeen kotikonnuileen Dor-lóminiin vain kuullakseen, etteivät hänen äitinsä ja sisarensa ole enää siellä vaan ovat paenneet jo yli vuosi aiemmin kohti Doriathin Salattua Valtakuntaa. Túrinin kiivas luonto saa hänet aloittamaan rähinän, jonka tuloksena on monta ruumista, monta uutta pakolaista ja se, että Aerin-rouva ilmeisesti tekee polttoitsemurhan sytyttämällä talonsa palamaan, koska ei halua jäädä odottamaan itäläisten kostoa Túrinin riehuttua hänen huushollissaan. Taas on Túrin siis tuonut kuolemaa ja kärsimystä tullessaan, vaikka toisaalta moni tappelussa mukana ollut häntä myös kiittää siitä, että itäläiset saivat vihdoin selkäsaunan.

Tämän jälkeen Túrin jatkaa etsintäretkiään, päättää jättää äitinsä ja sisarensa Melianin oletettuun haltuun (taputellen hengessä itseään selkään siitä, että tietämättään on avannut heille reitin sinne) ja keskittyy etsimään Finduilasta, jonka jäljet ovat kuitenkin jo kylmenneet. Törmättyään Halethin kansan rippeisiin ja taisteltuaan heidän apunaan örkkejä vastaan hän saa lopulta tietää, että Finduilas on kuollut ja haudattu. Kun surun murtama Túrin kannetaan tajuttomana Halethin kansan leiriin, heidän päällikkönsä Brandir ennustaa jo Túrinista kansansa viimeistä turmaa, mutta hoitaa häntä kuitenkin hyvin. Toivuttuaan Túrin yrittää kääntää uuden lehden elämässään ja elellä hissuksiin näiden metsänihmisten luona, muttei voi vastustaa kiusausta retkeillä silloin tällöin höykyttämässä örkkejä ja pitämässä huolta, etteivät ne lähesty Fiduilasin hautaa. Jälleen Túrin siis omalla taisteluinnollaan vaarantaa kanssaeläjänsä.

Seuraavaksi on taas naisihminen surusta sekaisin ja ryntäilee sen takia erämaassa. Morwenin harkitsemattomuuden takia Túrinin toive siitä, että hänen äitinsä ja sisarensa olisivat turvassa Doriathissa, valuu tyhjiin, koska Morwen kieltäytyy pysymästä siellä ja haluaa etsiä poikaansa. Thingol sentään lähettää suojelupartion Morwenin perään ja Nienor liittyy salaa joukkoon ensisijaisesti taivutellakseen äitinsä palaamaan haltioiden huomaan. Morwenkin tajuaa tyttärensä kanssa puhuttuaan oman säntäilynsä tyhmyyden, mutta on liian ylpeä palatakseen Doriathiin. Oikeasti! vaikka tämä onkin epiikkaa, niin Túrinin äiti on kyllä vielä rasittavampi tapaus kuin Tuorin äiti. Häntä sentään autetaan ja varjellaan ja hän itsekin ymmärtää pian erämaahan harhailemaan lähtemisen järjettömyyden, mutta silkkaa ylpeyttään silti mieluummin vaarantaa sekä tyttärensä että heitä saattamaan määrättyjen haltioiden hengen kuin myöntää virheensä. Mablung on aivan oikeassa todetessaan tässä kohtaa ettei Húrinin väki tuota muille surua rohkeuden vaan järjen puutteen vuoksi.

Seuraavaksi on ohjelmassa Glaurungin aiheuttama sekasorto, joka tekee tyhjäksi Mablungin Morwenin ja Nienorin suojaksi laatiman suunnitelman. Morwenin hevonen kantaa hänet ties minne, Nienor jää yksin kohtaamaan Glaurungin ja joutuu lohikäärmeen ilkeän lumouksen alaiseksi. Vaikka haltiat yrittävät saada hänet vietyä takaisin Doriathiin, hän lopulta pakenee örkkien hyökkäyksen säikyttämänä metsään ja katoaa. Mablungia käy sääliksi, koska koko tämä Morwenin typerän ylpeyden aikaansaama murhenäytelmä käy kovasti hänen kunnialleen.

Sitten seurataan Nienoria, joka lohikäärmeen lumouksesta ja pelosta mielipuolisena heittää vaatteensa pois ja juoksee alasti metsässä kokonaisen päivän. Lopulta hän tietysti päätyy veljensä tielle, jokseenkin romanttisesti Finduilasin hautakummulle käpertyneenä avuttomana, palelevana, nälkäisenä, muistinsa ja puhekykynsä menettäneenä olentoparkana (kummulta löytymisen Túrin myöhemmin pohtii olleen ehkä jonkinlainen merkki hänelle). Túrin nimeää löytönsä ja häntä leiriin kuljetettaessa yksi luonnonpaikkakin saa uuden nimen ihan vain koska Nienor vapisee sen kohdalla (epiikkaa, tiedän, mutta silti vähän hassua). Nienor kuntoutetaan uudelleen toimintakykyiseksi aikuiseksi ja siinä sivussa Brandir rakastuu häneen, mutta Nienor on rakastunut Túriniin, eli kolmiodraama on kehitteillä. Brandir uumoilee taas pahaa Túrinin ja Nienorin aikoessa avioitua ja Nienor jopa kuuntelee häntä, mutta lopulta avioituu kuitenkin Túrinin kanssa, kun tämä painostaa häntä asettamalla vaihtoehdoiksi joko häät tai sitten oman lähtönsä sotimaan. Tämä kohta on pikemminkin Lemminkäisen kuin Kullervon tarinasta napattu, mutta toisin kuin Lemminkäinen Túrin ei varsinaisesti riko lupaustaan jättää sotiminen väliin vaan sovitusti ryhtyy taisteluun vasta, kun vakava vaara uhkaa metsänihmisiä heidän kimppuunsa varta vasten hyökkäävien örkkien ja lohikäärmeen muodossa.

Túrinin suunnitelma Glaurungin teurastamiseksi saa sivutuotteena aikaan epäsopua metsäläisten keskuudessa, kun ramman Brandirin johtajankyvyt asetetaan kokonaan kyseenalaisiksi. Brandir taas vaistoaa edelleen Túrinin päällä uumoilemansa varjon tuovan tuhon kaikille, muttei voi kieltää hänen suunnitelmansa toteuttamista, koska on menettänyt Túrinin urotöiden takia niin paljon auktoriteettiaan. Ennen rohkeasta Nienorista puolestaan on kuoriutunut nyyhkivä nainen, joka ei edelleenkään halua Túrinin lähtevän taisteluun vaan mieluummin pakenevan hänen kanssaan. Túrin selittää, miksei paossa hänen mielestään olisi järkeä, ja pitää päänsä. Túrinin mentyä Nienor osoittaa olevansa äitinsä tytär ja sen sijaan että odottaisi suojassa haluaa välttämättä seurata taistelua lähietäisyydeltä, koska mitäpä muiden ihmisten haluista kuten vaikkapa siitä, että Túrin haluaisi vaimonsa ja tämän kantaman lapsenalun olevan turvassa. Kaiken lisäksi Nienor houkuttelee melkein kaikki muutkin mukaansa ja vetää Brandirinkin vaaraan kanssaan, tälle kun ei ole jäänyt enää muuta kuin rakkautensa Nienoria kohtaan Túrinin vietyä hänen johtajuutensa


En ole koskaan pitänyt Húrinin lasten tarinasta ja tässä katkelmassa tulee taas vahvasti esiin syy vastenmielisyyteeni: lapset äiteineen ovat kaikki kolme kuumapäisiä, ylpeitä ja itsekeskeisiä ihmisiä, jotka vähät välittävät kenestäkään muusta toteuttaessaan jääräpäisesti omia usein hyvinkin typeriä visioitaan. Toki voi vedota siihen, että se on kaikki Morgothin kirouksen aiheuttamaa, mutta eivät nämä ihmiset ihan tahdottomilta marioneteilta vaikuta. He vain ehdoin tahdoin ottavat järjettömiä riskejä, kieltäytyvät kuuntelemasta viisaita neuvoja ja vaarantavat surutta paitsi itsensä myös kaikki muut lähellään.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon käyttäjä:
lapset äiteineen ovat kaikki kolme kuumapäisiä, ylpeitä ja itsekeskeisiä ihmisiä, jotka vähät välittävät kenestäkään muusta toteuttaessaan jääräpäisesti omia usein hyvinkin typeriä visioitaan.

Niin, he ovat melkein kuin Fëanor ja hänen poikansa, tai jotkut arkisemmassa ympäristössä elävät (henkisesti) teini-ikäiset nykyihmiset. Valitettavan realistisia hahmoja itse asiassa.

Vanhemmassa sankariepiikassa tämäntapaisia hahmoja myös riittää. Roland ei suostu puhaltamaan ajoissa torveensa apua saadakseen, Akhilleus murjottaa teltassaan, ja Tolkienin tositapahtumiin (Maldonin taisteluun) perustuvassa "The Homecoming of Beorhtnoth" -tekstissä nimihenkilö, muinaisenglantilainen sotapäällikkö on kaatunut ja aiheuttanut tappion omilleen ylimielisyytensä (ofermod) takia. Kyseisessä tekstissään Tolkien myös analysoi tätä käsitettä.
 
Last edited:
Avainsana on toisin sanottuna epiikka. Jos päähahmot toimisivat järkevästi, kuuntelisivat muita ihmisiäkin eivätkä vain omia mielihalujaan, neuvottelisivat asioista ja ottaisivat myös muiden tarpeet huomioon, ei epiikkaa syntyisi. Se vain ei satu olemaan enää minulle mieleinen tyylilaji muuten kuin joidenkin hienojen visuaalisten mielikuvien osalta, siksi tässä kitisen.
 
Last edited:
Toinen avainsana voisi olla tragedia. Sitähän tämä tarina on mitä suurimmassa määrin: oli sitten Húrinin perheen syöksykierteen taustalla Morgothin kirous tai ei, he ovat aristotelisen vääjäämättömän kohtalon kourissa kärsiviä pieniä ihmisiä, joiden kärsimyksiä me seuraamme ja kenties niihin samastumme kokeaksemme lopulta katharsiksen eli puhdistumisen, kun kaikki on ohi ja katkerat kalkit on kallistettu pohjaan asti. Ja niinhän siinä käy, perhettä viedään kuin litran mittaa ja tragediaan perinteisesti kuuluva erehdys, joka aiheuttaa onnettomuudet, lienee tässä juuri ylpeys, kuten Isil totesi.

Voidaksemme "nauttia" tarinasta (jossa Tolkien saa maalailla mielin määrin luonteensa pimeiden pessimististen pohjavirtausten syövereistä ammentamillaan tummilla väreillä) on siihen asennoiduttava nimenomaan tragediana.
 
Morwenkin tajuaa tyttärensä kanssa puhuttuaan oman säntäilynsä tyhmyyden, mutta on liian ylpeä palatakseen Doriathiin. Oikeasti! vaikka tämä onkin epiikkaa, niin Túrinin äiti on kyllä vielä rasittavampi tapaus kuin Tuorin äiti. Häntä sentään autetaan ja varjellaan ja hän itsekin ymmärtää pian erämaahan harhailemaan lähtemisen järjettömyyden, mutta silkkaa ylpeyttään silti mieluummin vaarantaa sekä tyttärensä että heitä saattamaan määrättyjen haltioiden hengen kuin myöntää virheensä. Mablung on aivan oikeassa todetessaan tässä kohtaa ettei Húrinin väki tuota muille surua rohkeuden vaan järjen puutteen vuoksi.

Vanhemmassa sankariepiikassa tämäntapaisia hahmoja myös riittää. Roland ei suostu puhaltamaan ajoissa torveensa apua saadakseen, Akhilleus murjottaa teltassaan, ja Tolkienin tositapahtumiin (Maldonin taisteluun) perustuvassa "The Homecoming of Beorhtnoth" -tekstissä nimihenkilö, muinaisenglantilainen sotapäällikkö on kaatunut ja aiheuttanut tappion omilleen ylimielisyytensä (ofermod) takia. Kyseisessä tekstissään Tolkien myös analysoi tätä käsitettä.

Hyviä havaintoja. Taas tuli minun kiinnitettyä huomiota lähinnä mahdollisiin samankaltaisuuksin antiikin puolelta, kun useinkaan en muuta osaa. Ja Morweniin kun samaistaa vaikkapa nyt sitten Akhilleuksen, niin kävipähän mielessä vielä, että tämän ystävässä Patrokloksessa voinee edelleen mahdollisesti myös havainnoida samankaltaisuutta Morwenin tyttären toimintaan. Jos en nyt väärin muista, niin Nienor lopulta päätyy katsomaan Glaurungia silmästä silmään menehtymättä samoin kuin Patroklos, joka yltiöpäisyyttään ja Akhilleuksen (Morwenin) ylpeydestä tuskastuneena lähtee eturintamaan (pois turvapaikasta) ja kohtaa yksinään Hektorin jälkeen toiseksi kovimman vastapuolen taistelijan, Sarpedonin.
 
Ylös