Suomalaisissa mytologioissa tontut ovat kotien, saunojen, riihien, myllyjen yms. talousrakennusten haltioita/haltijoita. Sana tonttu, samoin kuin sana tontti, tulee ruotsin sanasta tomte, joka tarkoittaa sekä rakennuksen aluetta että siitä huolehtivaa myyttistä olentoa.
Haltioita on kuitenkin mytologiossa vaikka kuinka paljon muitakin, jokaisella ihmiselläkin omansa. Kun ihminen on haltioissaan, hän on kirjaimellisesti oman haltiahenkensä vallassa, vaikka sanaa nykyään käytetäänkin kuvaamaan vain suurta innostusta ja ihastusta.
Haltia ja haltija ovat sama sana, j:tön muoto on vain vanhempi. Se on vanhastaan viitannut samaan kuin nykyaikaisten lakitekstien sana haltija: omistaja, hallussapitäjä.
Tolkienin haltiat taas ovat aivan eri asia. He ovat Ilúvatarin esikoislapsia, kauniita, viisaita, taitavia, urheita, jaloja ja kuolemattomia. Kaikin puolin jotakin ihmisiä, Ilúvatarin toissyntyisiä lapsia, suurempaa ja hienompaa, lukuunottamatta ehkä muutamaa ihmissukua, joiden suurimmat vetivät vertoja haltioille kaikessa muussa paitsi eliniän pituudessa.