Löytöretket/ihmisten levittäytyminen

Telimektar

Fundamentalisti
Vivacious sanoi:
. Viralliselta nimeltään nämä lampaiden valloittamat saaret ovat Färsaaret.

Mitä olet kuullut Färsaarten asuttamisesta? Joutuivatko Färsaarille ne viikingit, joiden piti mennä Islantiin mutta jotka eivät osanneet purjehtia, vai oliko se sittenkin toisin päin?


[color=maroon:61c26d08f7]Jaoin Itsensäesittelyketjusta pari mielenkiintoista viestiä ihan omaksi keskustelukseen. Minusta tässä on aihetta ihan pidemmällekin puimiselle. Ihmiset asuttavat niin kummallisia paikkoja ettei ole tosikaan. Ja jos joku tietää Färsaarista enemmänkin niin olisi hauskaa kuulla mahdollisesti lisää tarinoita sieltäkin.
Jos tulee parempia ehdotuksia otsikoksi niin niitäkin otetaan vastaan.

-Jaamar[/color]
 
Okay, muokataans viestiä sitten vähän pidemmäksi.

Eli viikingit tuli tänne, koska Haraldur Hárfagri (Kaunotukka ? joku voinee korjata, jossei ole tuo :D) oli aika ilkiä tyranni. Tuo 800-luvulla. Sitten norjalaiset viikingit keksikin, että täältä pääsee hyvin mm. Irlantiin. Muutaman ryöstöretken jälkeen tosi idea ei ollutkaan enää niin hyvä, kun irlantilaiset osasivat valmistautua norjalaisten hyökkäyksiin. Irlannista tarttui mukaan naisia ja muuta tarpeellista.

Varmuutta ei ole siitä, olivatko uljaat viikingit tarpeeksi uppiniskaisi valloittamaan nämä tuulenpieksemät saaret. Voi olla, että muutaman sata vuotta aikaisemmin irlantilaiset munkit olivat päätyneet tänne. Harvinaisen nerokasta kyllä... Okay, ei kiusauksia, kun täällä ei silloin ollut yhtikäs mitään. Monta sataa erilaista lintua vain.

Sitten ovat nämä mystiset merirosvot, joista olen myöskin kuullut. En tosiaankaan tiedä, mihin noilla viitataan. Olen vain ratsastanut niillä vuorilla, jonne ihmiset pakenivat Tórshavnista aina, jos merirosvoja oli ulapalla. Vieläkin on olemassa se kiviryökkiö hyvin korkealla (ja vielä tuulisemmalla) paikalla tuolla lähistöllä, jossa joku aina piti vahtia, jos merirosvoja oli lähistöllä. Sieltä näkee hyvin monen kilometrin päähän. Vetää aika sanattomaksi, jos aurinko sattuu paistamaan merelle silloin.

Kristinusko saapui tänne 1000-luvulla. Luonnollisesti Norjasta. Gudbrands kvæði kertoo tästäkin enemmän. Gundbrandur Gundbrandsson (ai, että on ollut luovia nimetässään lapsiansa) tapasi norjalaisen kuninkaan òlavur Riddararósin (Olavi Ruusuritari, ei mtn havaintoa oikeasta versiosta), joka oli kova mies käännyttämään. Käännytti Gundbrandurin, joka ihan innosta puhkuen palasi isänsä luokse. Isäpappa ei ollut näin innoissansa asiasta. Kuningas uhkali Torilla jne. Omat fäärin taitoni eivät vielä parin kuukauden jälkeen riitä siihen, että osaisin kertoa mitä seuraavaksi tapahtui. Lopuksi kuningaskin kääntyi kristityksi ja käännytti koko Norjan siinä samalla, mukaan lukien Färsaaret, jotka silloin kuuluivat ikään kuin Norjaan.

Nykyään jo geeneissä on selkeä ero naisten ja miesten välillä. Miehissä on huomattavasti enemmän norjalaista verta ja naisissa kelttikansojen.

Saaret ovat olleet tosi hyvä idea asuttaa, sillä vuodenaikoja ei ole. Ehkä sataa ja tuulee, mutta silti aina on mukava olla. Eikä tarvitse pelätä, että iskisi kato vuodet. Maanviljelyä ei voi erityisemmin harrastaa, joten kaiken ruuan on tultava muualta. Merestä, laaksoista, jne. Ruoho kasvaa aina vihreänä ja runsaana, joten lampaat ja lehmät ovat aina sopivassa lihassa.
 
Vivacious sanoi:
tapasi norjalaisen kuninkaan òlavur Riddararósin (Olavi Ruusuritari, ei mtn havaintoa oikeasta versiosta),

Norjassa eli 1000-luvun alkupuolella kaksikin Olav tai Olafr-nimistä kuningasta jotka olivat kovia käännyttämään, molemmat myös kaatuivat taistelussa; Ensin Olavi Tryggvenpoika (jonka isä oli muuten nimeltään Tryggve Olavinpoika :wink:) ja parikymmentä vuotta tämän jälkeen Olavi Haraldinpoika. Jälkimmäisestä tuli sitten se Suomessakin tunnettu Pyhä Olavi (ilmeisesti hänen nimiinsä liitettiin myöhemmässä perimätiedossa myös edellisen Olavin saavutukset).
- Färsaaret kuulostavat omalla tavallaan miellyttävältä paikalta, ehkä asteen verran karummissa oloissa elävät islantilaiset tosiaan polveutuivat purjehdustaidottomista Färsaarille pyrkijöistä eikä päinvastoin. Skotlannin ympärillä olevat saarethan (Hebridit, Orkney-saaret ja mitä niitä on) olivat myös 1000- ja 1100-luvuilla skandinaavien hallitsemia (Kingdom of Mann and the Isles).
 
Taidan tarkoittaa tätä ensimmäisenä elänyttä Olavia. Ólavur Tryggvansson -> Olav Tryggven poika suomeksi. Tai nyt on noin, koska päätin niin :D

Aika hyvin saanut eksyä jos on päätynyt Islantiin, kun yritti päästä Färsaarille. Ehkä vähän liian vahvaa simaa meni vähän liikaa ;D Tosiaankin, täällä ei edes ole karua, ainakaan sään puolesta. Islannissa on se talvikin. Täällä ei edes tunneta stressiä ja lammas on pahin uhka.

Kuuluiko tuohon Kingdom of Mann and the Isles- hallintojuttuun siis kaikki Brittein pikkusaaret (Man, Wight, Shetlanninsaaret jne) ?
 
Ei Man-saaren eteläpuolisia alueita.

https://thevikingworld.pbworks.com/The-Kingdom-of-Mann-and-the-Isles
 
Voisin tähän väliin yleisemmin löytöretkiin liittyen suositella James A. Michenerin kirjoittamaa tiiliskiveä Hawaii (lienee suomennettukin), joka kertoo Havaijin asuttamisesta. Se on romaani mutta käsittääkseni pohjautuu (aika suureksi osaksi) faktoihin. Kirja alkaa Havaijin geologisesta muodostumisesta ja kertoo sitten, miten asukasaallot tulivat eri puolilta maailmaa vähitellen - ensimmäiset asukkaat etelämpää saarilta tietämättä, minne olivat matkalla. Aikamoinen saavutus pienillä veneillä ja ilman kompassia. Ihailen löytöretkeilijöiden rohkeutta, minulla ei kantti riittäisi lähteä purjehtimaan ties minne ilman minkäänlaisia vakuuksia tulevaisuudesta - tai siitä säilyykö elossakaan.

Michener esitti tuossa em. kirjassa muuten mielenkiintoisen ajatuksen, nimittäin että kaikki uudisasukkaat ovat jollain lailla luusereita, kun joutuvat etsimään onneaan muualta kuin kotiseudulta.
 
Minustakin on hurjaa ajatella ihmisiä jotka ovat lähteneet veneillä avomerelle tietämättä tuleeko maata vastaan. Ilmeisesti tällöin usein seurattiin lintujen säännöllisiä muuttoreittejä siinä oikeassa uskossa että ne eivät pääty keskelle avomerta?

Muistaakseni jollakulla kirjoittajalla (Arnold Toynbee?) oli muinaisten kreikkalaisten ja myöhemmin germaanien muuttoliikkeisiin liittyen idea siitä että tragedia syntyi paikalleen jääneiden ja eeppinen runous meren ylitykseen uskaltautuneiden heimojen keskuudessa.
 
Kiintoisa näkemys, joskin tuo tragedian synty jäi askarruttamaan. Eeppisen selitysmalli kuulostaa hätäisesti jopa uskottavalta, mutta on kovin yksinkertainen. Onko tästä ideasta saatavissa laajemmin tietoa? Arnold Toynbee löytyy kirjahyllystä, mutta toistaiseksi lukemattomana...

Tavallaan samaa tuntemattomaan "purjehtimista" edustaa myös avaruusmatkailu. Vladimir Komarov ja muut toki osoittavat ettei se ole lainkaan vaaratonta. Olisin hyvin mielissäni mikäli ihminen asuttaisi aurinkokunnan, mutta taidan olla tyytyväinen jos näen eläessäni edes miehitetyn Mars-lennon. Pysyvänä asutuksena nykyistä avaruusasemaa ei toki voida pitää.
 
Lintuteoria kuulostaa minusta uskottavalta. Tuossa kirjassa, jonka mainitsin, oli myös vanha runo, jonka mukaan saarelaiset suunnistivat Havaijille. Siinä runossa suunnistusohjeet annettiin tähtien ja merivirtojen mukaan, tyyliin "purjehdi niiden ja niiden merivirtojen mukana, kunnes pohjoisesta nousee vieras tähti, jatka sitten itään niin ja niin kauan". Minua jäi vaivaamaan, oliko runo kirjailijan keksintöä, havaijilaisten myöhemmin keksimä myytti vai oliko todella olemassa jokin vastaava suullinen perinne Havaijin saarista. Olisi kai teoriassa mahdollista, että Havaijilla olisi joku käynyt jo ennen polynesialaisten ensimmäistä varsinaista aaltoa, palannut kotiseudulleen ja jättänyt perinnöksi runon.

Avaruusmatkat tosiaan varmaan vastaavat aika hyvin entisaikojen löytöretkiä ainakin lähtijöiden tunteiden kannalta. Olisi hienoa päästä avaruusmatkalle, jos ne kestäisivät vähemmän aikaa.
 
Valokki sanoi:
Kiintoisa näkemys, joskin tuo tragedian synty jäi askarruttamaan. .

En valitettavasti muista enempää, ei Toynbeeta hyllyssä eikä pikainen googlaaminenkaan tuottanut mitään. Tragedia on harvinaisempi kulttuurimuoto kuin eeppinen runous, joten paikalleen jääminen sinäänsä ei selitä sen syntyä. Ehkä tähän tai muuhun kohtaan liittyen Toynbeella taisi olla huomautus siitä, että meren yli muuttaneet heimot menettivät yhteyden vanhan kotiseutunsa maanalaisiin jumaluuksiin (jotka eivät ylittäneet merta).

(Tämäkään ei liity tähän kysymykseen, mutta joku esitti näistä spekulatiivisista historioitsijoista vertailun jonka mukaan Spenglerillä kiinnostavaa olisivat suuret linjat ja Toynbeella yksityiskohdat.)
 
Lähinnä ajattelin että eeppinen runous olisi luontevaa "löytöretkeilijöille", koska se tuottaa jo aivan itsestään matkakertomuksen, jonka puitteissa horisontin takana kohdataan uusia maisemia tai vieraita kansoja. Pienen joukon ponnistelu vieraassa ympäristössä on helposti romantisoitavissa seikkailuksi.
 
Ylös