Lukrethin topik.

Kas, se edellinen topikkini oli kadonnut. Mikäs siinä, käyhän tämä näinkin.
Eli tällainen tarina nimeltään ONNELLINEN, erittäin mietoa ja ympäripyöreää väkivaltakuvausta, joka tuskin järkyttää ketään.

--

SINUN TÄYTYY
OLLA ONNELLINEN


MINÄKIN OLEN
NIIN ONNELLINEN


Ihoon tulee reikä ja solukko kirkuu rusentuessaan ruosteen ja raudan alle. Lautalattia narahtaa ja naula iskeytyy alakerran katosta läpi, nyt Hyvä Isä kyllä taas suuttuu ja se tulee ja se --

ELÄMÄ


NAURA JA NAURA


ONNELLINEN

JA

ONNELLINEN


Monta reikää, monta naulaa katossa-lattiassa-kämmenessä, monta naulaa, monta haavaa, monta tikkua, lammikko. Mikä on elämä, onko katto lattia? Isku selkään, kämmen lattiassa, toinen kasvojen päällä. Toinenkin, niks-naks, kylkiluu sanoo. "Ei sinusta mitään ikinä tule" Hyvä sanoo ja iskee oven kiinni, lukko valittaa, ei se tajua, että lukkoa sattuu kun avainta kierretään. Huono huono ja huono. Ei hyvä poika naulaa itseään lattiaan, idiootti. Huono huono. Huono --

MITÄ TARKOITTAA

JOS ON

ONNELLINEN

Peilissä on monta Huonoa. Hajonnuthajonnut Sisko-kulta, palasina, Huono sekin. Vasen silmä näkee mustaa, se ei tahdo nähdä, luovutti jo. Luomet yhteenmuurautuneet, ei nekään halua antaa silmän nähdä enää Hyvää. Punainen kihara, liekö koskematon vai lammikossa lionnut liiankin kanssa? Sisko-kulta, et näytä hyvältä tänään, onko jotain sattunut? Ja se ainoa tuijottaa takaisin ja tuijottaa ja tuijottaa --

OLENKO

MINÄ ONNELLINEN

Toinen korva lautalattiassa, puun kuvio vaihtuu silmän edessä. Käsivarsi pitkällä edessä, naulat lyöty vinoon. Ja se nauraa. Hyvä Isä nauraa ja nauraa alakerrassa, kattolampun varjostin heiluu katossa putoamaisillaan, kolmas rautanaula aiheutti siihen oikosulun. Oikosulku ja oikosulku, onnellinen ja onnellinen. Onko Sisko-kulta onnellinen?

SINÄ OLET

ONNELLINEN

Toinen käsivarsi liikkuu tahtomattaan peiliä kohti, Sisko-kulta tahtoo koskettaa. Sisko tahtoo veljensä, veli tahtoo siskonsa. Näkeekö Sisko-kulta veljensä palasina niinkuin veli Siskonsa? Vatsa ei pidä tästä, se valittaa ja huutaa. Se ei kuuntele. Vatsa pakottaa suun auki, kouristuksia lattialla, keskisormen ja nimettömän väli repeää irti. Naula ja ihonpala, verta ja oksennusta, jossa on pelkkää sappea ja vettä. Askeleet portaissa, ne tulee lähemmäs ja lähemmäs --

SINÄ ET
KOSKAAN
TULE OLEMAAN

ONNELLINEN

Typerä poika, siivoat sen, mitä menit taas tekemään, idiootti, parempi jos kuolisit pois. Kuole jo, sitähän sinä tahdot. {{MINÄ EN TAHDO KUOLLA MINÄ TAHDON OLLA ONNELLINEN}} Se rohkeampi silmä katsoo ylös, se katsoo sen Hyvän jalkoja. Yksi silmä näkee kaiken kahtena, kaksi Hyvää, kaksi Huonoa. Ja se vapaa käsi kohottuu kasvojen eteen, se käsi ei ehdi, se käsi hätääntyy. Kengänkärki leukaan, se käsi tipahtaa maahan kesken liikkeensä. Onko se punaista, mitä se on? Onko se verta-verta-elämää? Ja voi, se suuttuu ja se suuttuu niin kovasti nyt --

ONNELLISUUTTA EI


OLE

Kylkiluu taistelee vastaan, muttei mahda mitään, häkki hajoaa, yksi toisensa jälkeen kalterit katkeavat. Pääseekö sydän nyt vapaaksi? Suulta pääsee valitus, ensimmäinen ääni, jonka se suu on vuosiin päästänyt. Hyvä hämmentyy hetkeksi ja potkaisee uudestaan, hiljaa idiootti, en pyytänyt sanomaan mitään. Sisko itkee peilihäkissään, voi Sisko-kulta, älä sinä kuole, ei kestä ilman. Se ainoa silmä pakottaa itsensä auki ja se katsoo sitä peilikuvaa miljoonan hetken ajan ja se viimeinen potku osuu otsaan, voiko luusta lähteä tällainen ääni, onko pää sisältä tämän näköinen, kuinka nopeasti aivojen neljäsosa lopulta sammuu?

NYT

MINÄ


OLEN OIKEASTI


ONNELLINEN


--


Ne minun hienot välimerkkirivit hävisi nyt ihan kokonaan kun laitoin tämän tänne, pöh. ^^'

Outoa, kaottista ja sekasortoista. Kerrassaan hienoa. Tekstiä oli melkoisen vaikeaa minusta lukea, koska sen tempo tuntui muuttuvan jatkuvasti. Hienosti sait kuitenkin luotua ahdistuneisuuden tunteen minulle tuota lukiessani.

Muutama aika ällöttävän sadistinenkin kohta mahtui mukaan, kuten esimerkiksi "keskisormen ja nimettömän väli repeää irti. Naula ja ihonpala, verta ja oksennusta, jossa on pelkkää sappea ja vettä." En millään haluaisi miettiä miltä se todellisuudessa näyttäisi...

Hyvä että et kuitenkaan jokaisessa kivuliaassa kohdassa käyttänyt imhoväkivaltaa vaan enemmänkin turvauduit kuvainnolliseen kerrontaan. "Kylkiluu taistelee vastaan, muttei mahda mitään, häkki hajoaa, yksi toisensa jälkeen kalterit katkeavat" Tuosta kohdasta pidin etenkin hyvin paljon, sillä sen voi ymmärtää niin monella eri tavalla eikä ne tavat loppujen lopuksi paljoa poikkea toisistaan. Vaikea pukea ajatuksiani sanoiksi mutta sanottakoot tiivistettynä mitä runosi olivat: ahdistavia, vaihtelevia temmoltaan (välillä häiritsi),sekä omaperäisiä. Käytit myös oivallisesti CAPSia säkeistöjen välillä. Hienoa. Toivottavasti saan pian lukea jotain toisia tuotoksiasi.

uh. teksti oli kauhean nopeatempoista, huomasin lukevani sen nopeasti läpi. menin välillä sekaisin. aika monesti. välissä olevat onellisuusjutut olivat hienoja, jotenkin tuli heti mieleen pitkitetyllä robottiäänellä sanottuna ne.
hienoja kuvauksia, kauheaa väkivaltaa, kuten tera tuossa mainitsikin. ^^'
hieno se oli, omaperäinen tyyli.

Kiitos ja kumarrus ajasta ja vaivasta, jonka käytitte lukemiseen ja vastaamiseen, tuli tarpeeseen. *kiitos ja kumarrus*

Ja sitten, työnimeä blergh.txt kantanut alle viiden minuutin ex tempore-näppiksenpaukutus muutaman päivän takaa, jolloin mieliala oli, noh, oli mikä oli. ^^'

--

Ja vaikka M I N Ä sanon [[S I N Ä et ole]] sinä silti V Ä I T Ä T olevasi ja olevasi vaikka sinua E I O LE.

Ja minä tiedän ettei sinua O L E niin silti sinä O L E T ja sinä OLET.

Ja koska sinä O L E T vaikka sinä ET OLE, M I NÄ en voi O L L A.

Ja koska M I N U A ei ole, mutta S I N Ä olet, S I N U A K A A N ei ole, vaikka M E silti ollaan.

Ja me O L L A A N vaikka E I olla.

Ja M I N Ä en tiedä, O L E N K O minä.

Ja minä päätän varmistua, O L E N K O.

Ja M I N Ä en enää O L E; et O LE S I NÄ KÄ Ä N.

Ja M E I T Ä ei O L E.

Ja M E I D Ä N aivot O N seinällä.

Ja M E tiedetään, ettei M E olla enää.

En osaa kirjoittaa ei-sekavasti.

--

"Minä näinkin viime yönä sinusta unta", poika sanoi hitaasti katsellen alas sillan alla virtaavaan jokeen.
"Näitkö oikeasti? Mitä siinä oli?" tyttö innostui ja heilautti päätään poikaa kohti. Poika potkiskeli pikkukiviä alas sillalta ja katseli, kuinka ne upposivat virtaan ja painuivat pohjaan.
"Sinulla oli siinä siivet. Hienot ja valkoiset", poika totesi yhä potkiskellen pikkukiviä.
"Olinko minä kaunis?" tyttö katseli poikaa, silmät tutkiskellen pojan sinisiä, tutkimattomia silmiä.
"Sinä olit kaunis. Sinä <i>olet</i> kaunis", poika sanoi nostaen katseensa. Oli hiljainen kesäpäivä, identtinen niiden kaikkien muiden kesäpäivien kanssa.
"Minä pidän sinusta", tyttö totesi kuin ohimennen, valmiina lähtemään sillalta. Poika tarttui tytön käsivarteen ja heilautti hiukset silmiltään. Sillan ali lipui matkustajalaiva. Laivan kannella mies vilkutti tytölle, tyttö vilkutti takaisin.
"Sinä olit unessani enkeli", poika sanoi vetäen tytön nopeasti lähelleen. Laiva oli jo sillan toisella puolella. Tyttö katseli poikaa uteliaana. Nytkö poika paljastaisi pitävänsä tytöstä? Poika katseli tyttöä ja otti tytön ranteesta kiinni. Poika katseli kauas horisonttiin ja väänsi nopealla liikkeellä tytön ranteen nurin. Yhä horisonttiin katsoen poika nosti kätensä ja tyrkkäsi tytön väkivalloin alas. Kirkaisu ja loiskahdus. Tytön vaaleanpunainen hattu lipui virrassa matkustajalaivan perässä. Kannella ollut mies huusi jotain muille kannellaolijoille, mutta poika ei kuullut mitään.
"Enkä minä voi rakastaa enkeliä."

Oi, ihana. Jäin tuijottamaan suu auki tuota jälkimmäistä. Miksen minäkin osaa kirjoittaa noin..noin...*ei löydä sanoja* Rakentava palauutteeni päätti yllättäen lähteä lomalle... D Loppu pysyi arvaamattomissa, ajattelin ehkä että se loppuisi jotenkin muuten, mutta pidin. Pidin oikein paljon. Toivon että saan lukea lisää tuotoksiasi. )

... Luettuani tuon ensimmäisen jäin aivan sanattomaksi. Koskaan aikaisemmin en ole tuollaista lukenut, ja siksi se oli niin hieno.

Kuole jo, sitähän sinä tahdot. {{MINÄ EN TAHDO KUOLLA MINÄ TAHDON OLLA ONNELLINEN}}

Click to expand...

Tuo oli yksi tekstin parhaimmista kohdista. Siinä on jotain niin hienoa, jotain todella epätoivoista.
Siitä toisesta tekstistä en saanut oikein mitään selvää. Kaipa luin sen liian nopeasti.
Tämä kolmas oli taas oikein hieno. Alku saa todellakin uskomaan, että kummatkin ovat rakastuneita toisiinsa, ja sitten poika yllättäen tyrkkää tytön alas jokeen. "Enkä minä voi rakastaa enkeliä"- Wau! Tuollaista loppua ei todellakaan olisi osannut arvata.
Kaikki tekstisi ovat omaperäisiä ja todella upeita. Näitä olisi mukava lukea lisääkin.

Tra-la-la. Isot pojat ei itke.rtf.

--

Miksi ne aina tulevat öisin?

Alakerran pianon koskettimia rasvan ja hien liukastamilla sormillaan hakkasi isän veli, setä, jota me kaikki pelkäsimme. Ei se osannut pianoa soittaa, mutta sille ei uskaltanut kukaan sanoa mitään, koska isä puhui aina pahasti, jos menimme alakertaan nukkumaanmenoajan jälkeen. Kyllä me joskus sinne menimme, koska äiti huusi. Nyt äiti ei enää koskaan huutanut, sillä äiti joutui sairaalaan. Äidin kädestä oli lipsahtanut leipäveitsi sen ranteelle, kun se teki ruokaa. Niin isä sanoi. Nyt äiti oli sairaalassa ja sieltä oikeasta sairaalasta se meni sellaiseen erilaiseen sairaalaan, mistä ei saanut puhua. Niinkin isä sanoi.

Minä koitin piirtää symmetrisiä kuvioita pieneen muistikirjaani, siihen siniseen minkä sain joskus äidiltä. Symmetrisiä, täydellisiä ja kaikin puolin elämää ymmärtämättömiä. Oma pikku maailmansa, oma pikku symmetriomaailmansa. Mutta ei niistä koskaan symmetrisiä tullut, sillä minulla ei ollut viivotinta, koska se oli katkennut ja palat hävinneet ja koska oli pimeä. Öisin oli vain ajatuksia ja alakerran äänet, se iänikuinen piano ja isä laulamassa. Olisin halunnut mennä sanomaan isälle, että ei se laulu mene noin, mutta en minä saanut poistua huoneestani, koska minun piti nukkua eikä piirtää epäsymmetrisiä epätäydellisyyskuvioita muistikirjaani, siihen, jonka sain äidiltä.

Miksi epäsymmetriset ajatukset tulevat aina öisin?

Sälekaihtimien välistä näkyi puiden latvoja. Saatoin lähes kuulla, kuinka setä avasi taas yhden pullon. Kilinkolin, korkki pomppaa tuolin kautta lattialle. Suljin silmäni epäsymmetrisiltä kuvioltani ja siniseltä muistikirjaltani ja autopeitoltani, jossa oli keltaisia, sinisiä ja vihreitä autoja. Sellaisia iloisen näköisiä autoja, jotka eivät menneet koskaan minnekään. Isä nauroi hervottomasti ja läimäytti kätensä pöytään. Sen kuuli, sillä yläkerta pidätti hengitystään alakerran hidasta kuolemaa katsoessaan.

Vedin iloisen autopeittoni pääni yli ja ajattelin äitiä. En tiennyt, missä äiti tarkalleen ottaen oli, koska isä ei sanonut. Ja minä en uskaltanut kysyä uudestaan, koska isä suuttui kun kysyin. Äiti oli lähtenyt muutama päivä sitten sairaalaan, koska sen veitsi oli lipsahtanut. Keittiön lattialla oli vieläkin punainen epäsymmetriakuvio, koska isä ei ollut siivonnut eikä kukaan meistä uskaltanut. Isä kuulemma juhli kesäloman viimeistä päivää sedän kanssa tänä iltana.

Avasin silmäni, koska alakerran pianon melu sattui korviini. Katselin kattoa ja muutama suolainen kyynel vieri kielelleni. Pitkän, värisevän huokauksen jälkeen päätin, etteivät isot pojat itke. Tytöt voivat itkeä, pojat eivät. Tuota lausetta toistellen nousin hitaasti ja puin pyjaman paidan päälleni. Ressu nukkumassa. Ressu kirjoitti, mutta piirsiköhän Ressu koskaan symmetriakuvioita, vai olikohan Ressukin mieleltään epäsymmetrinen?

Lattialauta narahti jalkani alla. Tiesin, minne olin menossa. Isän ja äidin makuuhuoneeseen. Isä nauroi taas ja miljoonas korkki avattiin. Kaapinovi aukesi äänellä, joka olisi herättänyt kuolleetkin unestaan ja minä tiesin sen, mutta minun oli pakko, sillä isot pojat eivät itke. Otin, mitä tarvitsin, ja käännyin pois vilkaisematta kertaakaan kaappia, josta olin ottanut jotain tärkeää. Kantaen painavaa esinettäni minä astuin alas narisevia portaita, yksi kerrallaan. Toinen, kolmas, neljäs porras...

"Poika perkele!"

Minä katsoin isää, mutta en itkenyt, sillä isot pojat eivät itke. Minä olin nähnyt isän käyttävän asetta ennenkin, kun se oli ampunut lintuja takapihalla. Minä matkin isää, ja leikin, että isä oli vain iso tuholaislintu. Isä lauloi, mutta huonommin kuin linnut. Suljin silmäni ja tein mitä täytyi. Mutta en itkenyt. Setäkin huojui katsomaan, mitä oli tapahtunut. En tajunnut, mitä hän sanoi, mutta hän aikoi lyödä, sen minä tajusin. Peräännyin ja kaaduin selälleni portaille, jotka narahtivat kuin kärsisivät kovastikin. Porras painoi selkääni ja setä ryntäsi minua kohti. Hänen rintansa räjähti auki vain metrin päässä minusta, ja Ressu peittyi epäsymmetrisiin punaisiin pisteisiin. Minä laskin isän haulikon ja menin takaisin iloisen autopeittoni alle nukkumaan, sillä olihan huomenna jo koulun ensimmäinen päivä, ja minä menisin silloin neljännelle luokalle.

Hui, tuo viimeisin novellisi oli todella hyvä! Naiivi kerrontatyyli teki siitä todella vaikuttavan, etenkin se kohta, jossa poika kertoo miten äidiltä oli lipsahtanut leipäveitsi ranteelle oli hieno. Millään muulla tavoin kerrottuna se tuskin olisi ollutkaan noin vaikuttava, se toimi hienosti juuri tuollaisena.

Symmetriset ja epäsymmetriset kuviot, symmetriset ja epäsymmetriset ajatukset... Kaunista, se oli todella kauniisti kirjoitettu. Oikeastaan se osa oli ehkä parasta tässä novellissasi. Oli pakko lukea se osa useampaan kertaan. Teit minuun vaikutuksen.

Ja aivan loppu, se kun poika käpertyy nukkumaan "sillä olihan huomenna koulua" oli hieno myös. Kaikessa koruttomuudessaan se oli vaikuttava.

Se aikaisempi pieni tarinasi, se enkelijuttu, oli muuten hieno sekin. Ei ehkä niin kauhean omaperäinen, mutta onnistuit kirjoittamaan sen niin pelkistetysti, niin koruttomasti, että se toimi hyvin. Ei liikaa tunteilua, ei liikaa dramatisointia. Hienoa.