Mikä on kaunista?

Kertokaa te viisaat kontulaiset mikä on teidän mielestänne kaunista.
Totta kai luonto ja taivas on kauniita, mutta ootteko työ ikinä huomannu miten kauniilta kirjat voi näyttää. Kuvitelkaapa vanha kirjasto täynnä vanhoja nahkakantisia ja kellertävä sivuisia kirjoja. Kuvitelkaa niitä tuhansia hyviä kirjoja joita ette ole vielä lukeneet ja niitä elämyksiä joita tulette kokemaan niiden kirjojen kautta.
Kaunista, eikö...

Yksi asia mikä minua aina hirveästi koskettaa on auringonlasku.
(tiedän että mainitsit jo luonnon mutta ihan sama minulle,
minä pidän tätä yhtenä maailman kauneimpana asiana)
Auringonlasku ja vielä meren rannalla on niin kaunista.
Vähän niin kuin jossain maalauksessa.
Kun se aurinko heijastuu sinne veteen... ah ja voih!
Pilvet on myös kauniita. hihii.

Ehkä kannattaisi myös keskustella siitä miksi jokin on kaunista, miten kokee kauneuden etc., muuten tämä menee vähän listaukseksi.

Minusta meri aurinkoisena kesäpäivänä on aivan mielettömän kaunis. Pidän siitä miten aurinko välkehtii vedessä ja voi nähdä vesilintujen uivan, kalastavan ja lentävän. Aurinko on todella kaunis miten se sitten onkin, on varsinkin hyvin mielenkiintoista tutkia varjoja ja miten ne menevät. Juuri auringon takia monet ankeatkin paikat näyttävät miekestäni kauniilta. Myös myrskyisä ja pimeä saattaa olla kaunista, mutta harvemmin (ukkosen- ja pimeänpeloillani saattaa olla tekemistä asian kanssa)

Mielestäni kauneus on suhteellinen käsite. Jokin asia, joka mielestäni on kaunista, ei välttämättä ole jonkin muun mielestä kaunistaa, vaan saattaa olla jopa rumaa. Otetaan vaikka esimerkiksi ihmiset; Minun mielestäni kauhean laihat ihmiset eivät noin yleisesti ottaen ole yhtä kauniita kuin hieman tukevammat (toki poikkeuksiakin on). Jonkun toisen mielestä taas laihuus on kaunista.

Kauneus on myös hyvin kulttuurisidonnaista, esimerkiksi mielestäni kiinassa (kauan sitten) tehdyt liljan malliset jalat eivät ole kauniita, mutta siellä niitä pidettiin erittäin kauniina.

Jokainen asia on jotenkin kaunis. Riippuu miten asiaa katsoo ja kenen silmällä. Toisien mielestä se on kaunista, mutta ei toisen mielestä. Eli se on maku asia ja maku asiasta ei voi kiistellä, että on turha ryhtyä kiistelemään mitä on kaunista loppujen lopuksi.

Omasta mielesta kasvit ovat hyvin kauniita. Varsinkin, jos ne ovat ihanasti asetelmaan laitettu yhteen sopivaksi. Loppujen lopuksi jos alan miettimään mikä on minun mielestä kaunista niin niitä on monta. Aivan liian monta tähän kertomiseen. Sillä jo on kaunista minun mielestä katsoa jotakin ihmistä joka on tullut hyvin onnelliseksi. Se pieni hymy sen kasvoilla. Tai suloista pikku veitikkaa joka leikkii iloisena. Maailmassa on aivan liian monta kaunista asiaa. mutta onneksi on niitä.

Kauneus on tosiaankin suhteellista. Taisinpa tehdä aiheesta joskus äidinkielen aineenkin.

Tietysti nämä kaikki mahtavat maisemat, auringonlaskut sun muut ovat kauniita, mutta kauneus on niin paljon muutakin. Katulamput, astiastot, sateenvarjot, surullisuus, onnellisuus, itkeminen, elokuvat, musiikki, sympaattisuus... Niin monen asian voi mieltää kauniiksi, jos asiaa ajattelee siltä kantilta. Usein ihmiset eivät vain jaksa huomata kauneutta ja keskittyvät olemaan järkeviä realisteja (Miksi katulamppu olisi muka kaunis? Se on vain katulamppu, hei haloo!).
Mutta kauneutta on joka paikassa ja koko ajan ja siitä pitäisi osata iloita.

Niin, ja Joanna kirjoitti aiheesta aivan mainiosti.

Kauneus on katsojan silmissä. Kauneus on kaikkea ja ei mitään. Aina löytyy ihminen, joka pitää tiettyä asiaa kauniina. Aina löytyy ihminen, jonka mielestä se on rumaa.
Minä pidän yksinkertaisia asioita kauniina. Kaikki ylimääräiset krumeluurit ja röyhelöt ovat rumia!
Luonto on kaunis. Ainakin minun mielestäni.
Kissat ovat kauniita.
Minä pyrin sisäiseen kauneuteen, mitä se sitten lieneekin.
Minusta se on hyvää moraalia ja selkeitä arvoja, ymmärrystä ja omapäisyyttä. Ei ole kaunista olla muiden ohjailtavissa.
Minä pidän "renesanssi" ihmisiä kauniina. Luovuus ja älykkyys on kaunista.
Kaunista on katsoa ulkokuorta syvemmälle.
Eh, jep, jep menipä syvälliseksi...

Luonto koskettaa minua usein kauneudellaan. Auringonlaskut, mutta myös nousut, luminen metsä, kuun valaisema järvenjää... Olen aina rakastanut luontoa ja jokin siinä koskettaa minua kerta toisensa jälkeen.
Pidän monia asioita kauniina: esineitä, ihmisiä ja taideteoksia, mutta silti en koe niitä samalla tavoin kauniina kuin luontoa. Jollakin tapaa luonto on minulle aidompi. Sitä on kovin vaikeaa selittää. Jotenkin näiden kahden asian välillä vain tuntuu olevan ero.

Eihän tällaista voi kysyä. Kaunista on tässä maailmassa niin tolkuttomasti. Välillä joku asia voi vaikuttaa kauniilta ja toisena päivänä ei. Ensimmäisenä kuitenkin mieleen tulee puut, lumi, ihmiset, hillopurkit, saippuakuplat ja puutarhat (paitsi omani :roll: ). Kaunista on paljon, mutta listaamiseksi menisi jos kaiken yrittäisin mahduttaa tähän.

Valokuvat on kauniita, aiheesta ja kuvaustavasta riippumatta. Ei niiden tarvitse edes mitään esittää, ne itsessään kertoo vaan niin paljon. Aina tulee mietittyä sitä kuvaushetkeä, kuka sen on ottanut, miksi, missä tilanteessa.. Niissä on jotain mielettömän kaunista.

Kaikki voi olla kaunista. American Beautyssa se taiteilijapoika kuvaa ilmassa leijuvaa muovipussia vaikka kuinka kauan, koska se on hänestä kauneinta mitä maailmassa on. Siinä on hyvä esimerkki miten kaikki voi olla kaunista.

Mikähän olisi kauneinta mitä minä olen nähnyt? Mikä on kauneinta mitä te olette nähneet?

Luonto salpaa hengityksen usein kauneudellaan. Ehkä kauneinta mitä olen nähnyt on kuitenkin kahden ihmisen välinen järkkymätön ja pyyteetön rakkaus. Kun näet kaksi ihmistä, jotka eivät näe tai tunne mitään muuta kuin toisensa, ja tiedät, että asia todella on niin, että he elävät vain toisilleen. En tiedä onko mitään kauniimpaa.

Danyan sanoi:

Kaikki voi olla kaunista. American Beautyssa se taiteilijapoika kuvaa ilmassa leijuvaa muovipussia vaikka kuinka kauan, koska se on hänestä kauneinta mitä maailmassa on. Siinä on hyvä esimerkki miten kaikki voi olla kaunista.

Click to expand...

Itseasiassa se muovipussi oli kaunis omalla tavallaan. Tai ainakin se sen kuvaama video. Miehestä puhumattakaan! Voi kun itsekkin osaisi kuvata tuollaista..

MUOKSIS
Danyan, Kyllä se Valintatalo on. Ja melko onnistuneesti mainos suttaantui.

Ja samoilla linjoilla liikutan Valintatalon (?) mainoksessa, jossa on musiikkia Joutsenlammesta, siinä muovipussi harhailee ympäri ämpäri joka puolella. Se on tosi kaunis mainos.

Mm..tällähetkellä kun katson ikkunasta ulos, en muuta näekään kun kaunista. On juuri satanut (ellei sada vieläkin) ja näen alkavan metsän reunan, paljon vihreän eri sävyissä kukkivia puita ja märän asfaltti (kirjoitusasu lienee väärä) tien, jonka vieressä on pieni lampi.

Kauneus on suhteellista tosiaan, ja niin pitääkin. Ei tulisi mitään, jos kaikki vaan olisi kaunista, koska jos ei ole rumaa, ei ole myöskään vertausta sille mikä on kaunista.
Sekava kun olen.

Myös musiikki joka soi nyt minulla, on ihan mielettömän kaunista.

Tämä on ehkä hassu vastaus, mutta mielestäni värit ovat kauniita. Kaikki värit siis. Mitä maailma olisi ilman värejä? Välillä kun näkee jonkun ihmisen kadulla erittäin värikkäissä vaatteissa tulee heti itsellekin pirteämpi olo. Tai kun joku osaa hienosti yhdistää eri värejä eri tilanteissa, otetaan nyt esimerkiksi rakastamani elokuva Amélie

Onhan sitä kaikkea muutakin kaunista, mutta tämä nyt tuli eka mieleen

No nyt kuitenkin tulee tästä luonnosta..

Minusta sade on ehkä kaunein asia maailmassa. Puut voidaan viedä, vihreys tuhota, vaikka mitä, mutta sadetta ette voi poistaa. Sade kuullostaa musiikilta, näytää kyyneliltä, antaa elämän, hyväilee, lohduttaa.

Ystävyys ja rakkaus, superclisheet. Mutta kauniita ovat.

Ja arjen hymy, sekin on ehkä kaunein asia maailmassa. Kun voi nauttia arjesta, hymyillä sille, että käy rakkaansa kanssa kaupassa.

*muoksii* Minä teen pitkälti eroa ihanan, kauniin ja rakkaan välille. En lesim. laittanut musiikkia tähän listaan, vaikka se onkin yksi tärkeimmistä asioista elämässäni. Rakastan sadetta ja musiikkia, mutta musiikkia siksi, että se on ihanaa, vapauttavaa, tunne ja sadetta siksi, että se on kaunista.

Mahtoikohan kukaan ymmärtää...

Danyan sanoi:

Ehkä kauneinta mitä olen nähnyt on kuitenkin kahden ihmisen välinen järkkymätön ja pyyteetön rakkaus. Kun näet kaksi ihmistä, jotka eivät näe tai tunne mitään muuta kuin toisensa, ja tiedät, että asia todella on niin, että he elävät vain toisilleen.

Click to expand...

Minusta taas niin omistautuva rakkaus, ettei maailmassa ole mitään muuta kuin rakkauden kohde, on vaarallista ja arveluttavaa, eikä siksi kovin kaunistakaan. Järkkymätön ja pyyteetön rakkaus on kunnioitettavaa ja hienoa, mutta niin intohimoinen rakkaus, että oma olemassaolo on täysin toisesta kiinni, voi johtaa onnettomuuteen. Rakkauden suhteen itse pidän kauneimpana ehkä sitä lajia, joka kestää horjumatta vuosikymmeniä yhtä lämpimänä ja hellänä kuin alussakin, mutta sallii sen osapuolille riittävästi itsenäistä elämää yhteiselon lisäksi.

Pikkuenkeli jo ehtikin esittää kysymyksen miksi jokin on kaunista. Olen viettänyt tuntikausia meren rannalla ja vain tuijottanut aaltoja yrittäen vangita mieleeni sen ohikiitävän hetken kun aalto murtuu vaahdoksi rannassa. Tai katsomassa lähes tyyntä järven pintaa jossa hopea, musta, harmaa ja sininen vaihtelevat niin etten osaa sanoa minkä värinen vesi oikeastaan on. Tai paljaat puun oksat katulampun valossa, niiden muodostama hauras kuvio. Mikä siitä kaikesta tekee niin kaunista? Miksi jokin on kaunista? En nyt tarkoita sellaisia asioita kuin rakkaus ja ystävyys, en edes sellaisia asioita kuin musiikki. Sanotaan aina, että kauneus on katsojan silmissä, että kauneus on suhteellista. Mutta on asioita, joita suurin osa ihmisistä pitää kauniini kuten auringonlaskut, revontulet tai vaikkapa vaikkapa saniaisen lehdet. Miksi ne ovat kauniita, mikä tekee niistä kauniita? Minä olen niitä ihmisiä, jotka haluavat analysoida ja selittää asiat, ymmärtää kauneuden.

Sitten tuleekin tämän topicin kornein kommentti...

Kauneinta maailmassa on omat lapset. Ne vaan ovat, kauniimpia kuin mikään muu. Esimerkiksi nukkuva vauva - sitä voi tuijottaa vaan vaikka kuinka pitkään, ja hyvä ettei itku pääse kun se on niin kaunis ja rakas.

Avainsanana siinä onkin varmaan se rakas. Mikään ei ole niin kallista ja rakasta mulle kuin nuo lapset. Vaikka ne välillä hermostuttavat ja väsyttävät, ne ovat rakkainta. Ja rakkauden silmin katsottuna myös kauniita. Tekee mieli rutistaa ja suukottaa heitä, ja kertoa kuinka paljon äiti heitä rakastaa. No, niinhän mä teenkin alvariinsa.

Kaunista ovat myös mieheni silmät, kun hän hymyilee mulle. Ne eivät ole vain kauniit silmät, vaan sanoittakin näen niissä rakkauden.

Nyt mun pitää mennä tuijottamaan nukkuvaa pikku-ukkoa, meidän junioria.

Onko niin, että tunteet tekevät jostain asiasta kauniin? Joku kaunis asia on ihan tavallisen näköinen, jos se ei liity omaan elämään erityisesti, kun taas tavallinen asia - kuten vaikka vauvanpallero - on ihmeellinen, kun siihen on tunneside?

Esteettisesti kaunis on minusta eri asia kuin rakas/kaunis. Joskus näiden välillä ei ole niin eroa, toisinaan on paljonkin. Postikorttimaisemaa voi katsella ja ihailla vain siksi, että se miellyttää silmää ilman, että edes oikeastaan haluaisi mennä siihen paikkaan tai kuvittelisi, miten ihanaa siellä olisi. Usein tietenkin asiat yhdistyvät niin, että jos näkee kuvassa kauniin valkeahiekkaisen trooppisen rannan, sinne tekisi mieli mennä lojumaan auringossa. Myös musiikkikappale, esine tai ihminen voi olla kaunis ilman, että siihen liittyy mitään tunnesidettä.

Sitten taas esimerkiksi minun isoäitini ei sairautensa loppuvaiheessa ollut enää kaunis lainkaan, mutta hän oli silti minulle rakas; rakkaus ei kuitenkaan tehnyt häntä silmissäni kauniiksi. Samoin joku minulle tuntematon valokuvamalli voi olla minusta esteettisesti ajatellen kauniimpi kuin hyvä ystäväni. Toki on sitten monia asioita, jotka ovat kauniita osittain juuri siitä syystä, että ovat minulle rakkaita. Siltikin, en automaattisesti pidä minulle rakasta mitähyvänsä myös kauniina; asian arvo on monesti jossain muualla kuin ulkomuodossa.

Eli kauneuttahan on siis varmaan erilaista. On sellaista, mikä on rakasta ja sen takia kaunista. Vauvat ovat söpöjä, mutta en välttämättä sanoisi kauniiksi, tosin oma nukkuva vauvani on kaunis. Eli on kaunista, joka tunteen kautta koetaan kauniiksi.

Sitten on kauneus esteettisenä asiana. Eli sellainen, kuten Lachesis kirjoitit - jotkut asiat vaan ovat kauniita, maisemat, ihmiset... Vaikkei niihin liittyisi mitään tunnesiteitä.

Jotain sinnepäin?

Mitähän mä yritän sanoa? Ehkä sitä, että esteettisesti kauniit asiat ovat kauniita, ne vaan ovat. Rakkaus voi tehdä vähän tavallisemmastakin asiasta kauniin.

Milloin mikäkin voi olla kaunista..
Mutta musiikki on kaunista. Ja uskokaa tai älkää, mutta joskus hevikin on kaunista, ainakin minulle.

Musta on kaunista. Se vain on.

Tässä mietinkin millä perusteella luokittelen jokin asian olevan kaunista, ehkä jos se saa aikaan jonkinlaisia liikutuksen tunteita. Useinhan kauneus on herkkää.. Siis kauniit asiat ovat usein jollain tavalla herkkiä, ehkä se on kauneutta..

(Jos joku on lukenut uusimman suosikin tänään kotona osion, niin Death-yhtyeen Chuck Schuldineria esittävä taulu.. siinä on jotain kaunista, vaikkakaan ei herkkää. Näin esimerkkinä vain. )

Minulta jäi sitten nämä luontoaiheiset osiot kokonaan pois, joten: sade, salamat ja talvi ovat kauniita. Ja meri. Moni tietää millainen on tunne, silloin kun seisoo pihalla ja sade lyö ylitse, ukkonen jyrisee ja salamoi. Ihan saa kylmiä väreitä.