Mistä tänään pidät sellaisena kuin se jo on?

Maailma on täynnä "kehitä itseäsi", "muutu", "ole tavoitteellinen" ynnä muuta vastaavaa, jonka haittapuolena on se, että se aiheuttaa tyytymättömyyttä omaan itseen. Täten tässä ketjussa tehdään täysin toisin kuin mitä vallitseva yhteiskunta meille useimmiten tällä hetkellä tuputtaa!

Siispä: kerro itsestäsi jotain minkä ei tarvitse muuttua. Se voi olla vaikka jotain mikä on hyvä jo kuten se on. Semmoinen seikka johon olet tyytyväinen. Asia jonka voi antaa olla.

Jotta ketju pysyy sutjakkana, niin vielä tämmöinen sääntö: vain yksi seikka itsestäsi per päivä. Saat kirjoittaa vaikka joka päivä jos huomaat hyödylliseksi ja haluat sellaisen tavan tehdä itsellesi, mutta pidä viesti yhden aiheen ympärillä. Vastatessasi muiden viesteihin rajoitusta ei kuitenkaan ole, eli jos haluat jakaa omakohtaisia ajatuksia jonkun toisen esille nostamasta seikasta, niin se on sallittua. Keskustelemassahan täällä ollaan!

---

Ketjun inspiroi Emilia Kujalan kolumni: Itsensä kehittäminen on yliarvostettua ja pahimmillaan uuvuttavaa, joskin tämä asia on pyörinyt mielessäni eri muodoissa jo useampina vuosina ja samasta aiheesta on toki ollut aiemminkin artikkeleita.

Minulla on hyvät hampaat, saisivat pysyä sellaisina.

Tämä onkin yllättävän vaikea kysymys, koska vaikka ensin tuntui, että onhan noita, niin tosiasiassa haluaisin kyllä tulla taitavammaksi vähän kaikessa sellaisessa, minkä tekemisestä pidän, ja myös fyysisesti terveemmäksi ja sitä kautta hyvinvoivemmaksi. Lähden siis Kointähden tavoin liikkeelle ulkoisella seikalla ja mainitsen hiukseni. Ne saavat olla sellaiset kuin ovat, eivät kaipaa saksia tai väriä, koska ovat hyvät juuri näin. Sama koskee itse asiassa ylipäätään kaikkea karvaa, mitä kropassani kasvaa. Saa olla, näin on ihan hyvä.

Tätä täytyy kyllä oikeasti miettiä enemmänkin ihan oman luonteen ja taipumusten tasolla. Ehkä kirjoittelen jossain kohtaa jonkin vähän syvällisemmänkin vastauksen.

Minun täytyy lähteä nyt samalle pinnalliselle linjalle edellisten kanssa, koska ihan sattumalta pari päivää sitten katsoin peilikuvaani ja totesin, että nyt on tukka tosi kivan mittainen, värinen ja näköinen. Toki tukka muuttuu ja on jo huomenna taas pidempi, mutta juuri nyt en erikseen odota sen muutoksia, vaan olen tyytyväinen siihen tällaisenaan.

Ulkoiset on todellakin helpompia kuin lähteä pohtimaan henkisen puolen seikkoja.

Olen kuitenkin tyytyväinen taipumukseeni "tehdä asiat vaikean kautta" kuten muut usein asian ilmaisevat. Se kun johtaa ilman erillistä painetta sellaisiin seurauksiin kuin että kuljen portaita vaikka hissi tai liukuportaat olisi tarjolla, tai että käyn vaikka hakemassa ruokaa tai syömässä ulkona omin vaivoin sen sijaan että tilaisin kotiin. Ja sitten on koko tämä autottomuus joka on varsin monelle ilmeisen outo juttu, varsinkin nyt kun minut ammatin ja siten tulotason puolesta luokitellaan ylempään keskiluokkaan. Hyötynä kuitenkin on se, että minun ei esimerkiksi ole tarvinnut erikseen repiä aikaa kuntoilulle.

Minulla on viha-rakkaussuhde päänsisäisen maailmani kanssa. Rakastan vilkasta mielikuvitustani, rakastan sitä tunnetta kun innostun asioista ihan ylitsevuotavan paljon, rakastan leikkimielisyyttäni. Olen esimerkiksi töissä mennyt lasten kanssa kierimään rinnettä alas tai rakentanut heidän kanssaan hiekkalinnoja ihan tosissaan. Toki kun on suuret tunteet ja ailahteleva mieli niin välillä keikkuu myös sinne synkempään suuntaan, mutta minusta ne hyvät hetket ovat sen arvoisia, että kestän tarpoa huonot kaudet läpi.

Minä en kaipaa tasaisempaa mielenlaatua, koska se veisi kärjen myös hyviltä jutuilta ja tämä on iso syy myös sille, että en halua lähteä ratkomaan mielialaongelmiani lääkkeillä, ellei ole ihan pakko. Vielä ei ole sellaista pakkoa tullut eikä toivottavasti tulekaan, koska minä en haluaisi kadottaa noin tärkeää ja leimallista osaa identiteetistäni vain päästäkseni eroon huonoista hetkistä.

Olen tyytyväinen taipumukseeni ja kykyyni ottaa asiat puheeksi ja nostaa ns.kissa pöydälle. Arvostan itsessäni myös rohkeutta sanoa asioita ääneen, vaikka ne olisivat vaikeita tai hankalia. Kykenen myös keskustelemaan vaikeista asioista rakentavasti ja löydän niihin hyviä ratkaisuja. Ylipäätään sellainen sosiaalinen, kaikkien kanssa toimeentuleva luonne on nyky-yhteiskunnassa piirre, josta on aika paljon apua. Nämä taipumukset ovat auttaneet minua esim. työuralla merkittävästi ja saan usein kehuja siitä, että kävelen täysin pelottomasti vaikka toimitusjohtajan juttusille jos se on mielestäni tarpeellista. En siis länkytä turhasta vaan sanon, jos on oikeasti tarvetta ja asiaa. Yhtälailla sanon hyvistä asioista ja annan paljon palautetta; sekä positiivista että rakentavaa.

Omista taipumuksistani aika monet "pidettävät" ovat sellaisia, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä tai jopa arvostettuja, joten en ala niitä tähän listata. Sen sijaan yksi sellainen "kehitä itseäsi" -tyylinen asia, joka tuli mieleen, on introverttius. Aikammehan arvostaa nimenomaan tiimipelaajia: ihmisiä, jotka ovat avoimia ja sosiaalisia, viihtyvät parhaiten ryhmässä, tekevät kaiken mielellään yhdessä ja saavat virtaa nimenomaan joukolla "pöhisemisestä". Minä olen aikalailla antiteesi tälle, mutten silti katso, että minun pitäisi jotenkin alkaa opetella toisenlaiseksi, vaikka kuinka sellaiseen kehotettaisiin avaimena menestykseen.

Ensinnäkään en usko, että ihminen voi ylipäätään muuttaa peruspersoonallisuuttaan kovin paljon, ja toisekseen itsekseen viihtyminen ja riippumattomuus muiden seurasta ovat minun mielestäni omanlaisiaan vahvuuksia eivätkä mitään asennevirheitä. Sosiaaliset taidot toki ovat asia erikseen, mutta niitähän introvertti usein joutuukin hiomaan jopa ekstroverttiä kovemmin opetellessaan selviytymään elämän välttämättömistä sosiaalisen kanssakäymisen hetkistä. Itse olen asiakaspalvelutyötä tehdessäni saanut aika tukevasti oppia sillä saralla.

Siispä säilytettävä asia: introvertti luonne ja sille tyypillinen sosiaalinen käyttäytyminen.

Saako matkia? Koska täällä on toinen ylpeä introvertti, joka ei missään nimessä haluaisi muuttaa kyseistä piirrettä itsessään.

Hyvin fyysinen piirre tämäkin, mutta olen tyytyväinen rintoihini. Ne ovat raskauksien ja imetysten raatelemat ja kutsun niitä välillä leikilläni tyhjiksi tiskihanskoiksi, mutta luulen tämän tulevan enemmän siitä, että ne eivät ole normi-ihanteiden mukaiset ja tunnen tarvetta ilmaista tietoisuuteni siitä muille. Ne roikkuvat ja ovat arvilla, mutta minulla ei ole sitten teini-iän ollut minkäänlaisia suurempia hyväksymisongelmia niiden kanssa. Ensin olivat pienet ja kätevät, sitten paisuivat kuin kakkutaikina ja törmäilin seiniin, mutta se oli tavallaan enemmän mielenkiintoista kuin ärsyttävää seurata niiden muutoksia. Sitten niille kävi kuin epäonnistuneelle kakulle, joka lässähtää uunista otettaessa. Jonkun tovin ihmettelin niitä ja sitten totesin, että selvä, olette sitten sellaiset. Eivät kutistuneetkaan ennalleen vaan tyhjenivät vain
Silti en lähtisi korjaamaan niitä, ellei tulisi jotain terveydellisiä ongelmia niiden kanssa. Kyllä kehossa saa näkyä elämän jäljet. Ehkä minusta tulee vanhana ryppyinen, roikkuposkinen mummo, joka heittää rinnat olalle suihkussa käydessään, mutta se on minulle ihan okei. Joskus jopa hykertelen tällaiselle ajatukselle ja toivon, että niin käy

Toinen asia, jonka suhteen olen ilolla "vääränlainen" ja suositusten vastainen, on se, ettei minulla ole elämässäni yhtä suurta intohimoa ja päämäärää, johon keskittyisin. Sitähän nimittäin usein suositellaan, että ihminen löytäisi jonkin tietyn tarkoituksen elämälleen ja paneutuisi sitten sen toteuttamiseen. Sen pitäisi ilmeisesti johtaa suureen tyytyväisyyteen oman elämän suhteen tai jotain sellaista. Itse kuitenkin olen tyytyväisempi rönsyillessäni vapaasti kaikenlaisten vastaan tulevien kiinnostavien asioiden suuntaan ja kokeillessani ja opetellessani vähän sitä ja vähän tätä. Toki ymmärrän, että tullakseen todella hyväksi jossain asiassa on juuri sitä asiaa tehtävä paljon, mutta kun minulle riittää hyvin olla ihan vain kelvollinen niiden tietojen ja taitojen suhteen, jotka itseäni kiinnostavat. En koe erityisempää tarvetta olla ihmeellinen ja ihailtava huippu jollain yksittäisellä alalla, vaikka siihen kovasti tunnutaankin mediassa kannustettavan.

Pidettävä asia: taipumus kiinnostuksen rönsyilyyn ja siitä seuraava monipuolinen joskin myös jokseenkin pintapuolinen tieto- ja taitokokoelma.

Jaamar sanoi:

Minä en kaipaa tasaisempaa mielenlaatua, koska se veisi kärjen myös hyviltä jutuilta ja tämä on iso syy myös sille, että en halua lähteä ratkomaan mielialaongelmiani lääkkeillä, ellei ole ihan pakko. Vielä ei ole sellaista pakkoa tullut eikä toivottavasti tulekaan, koska minä en haluaisi kadottaa noin tärkeää ja leimallista osaa identiteetistäni vain päästäkseni eroon huonoista hetkistä.

Click to expand...

Pitää tähän väliin huomauttaa, että mielialalääkkeiden tarkoitus tai väistämätön vaikutus ei ole viedä kärkeä kaikilta tunteilta. Ne (lääkkeestä, ihmisestä ja lääkkeen käyttötarkoituksesta riippuen) voivat toimia myös ihan niin, että ne yksinkertaisesti vaimentavat huonoja hetkiä ja huonoja puolia, that's it. Minulla ne vaimensivat aivojen ahdistusyksikön tehoa 90 prosenttia ja vapauttivat kaistaa kaikelle kivalle (ja kuivattivat vähän suuta.) Eivät ne lääkkeet aina muuta ihmisiä miksikään tunteettomiksi zombeiksi, eli sen takia niitä ei kannata vastustaa. (Hyvä syy vastustaa on "en koe lääkitykselle tarvetta", totta kai.)

Minä pidän itsessäni siitä, että olen enemmän asia- kuin ihmisihminen. Ihmissuhteet ovat vaikeita ja hankalia, mutta monen Asian kanssa olen hyvä. Tämä on eniten ollut nyt mielessäni töitä etsiessä, kun vähän kaikissa töissä pitäisi olla sosiaalinen ja hyvä verkostoitumaan ja nauttia ihmisten kanssa työskentelystä. Minä siedän ihmisten kanssa työskentelyä, mutta niiden Asioiden kanssa olenkin sitten vastaavasti tosi hyvä. Kyllä tämä jako minulle ihan passaa, enkä pidä itseäni mitenkään myrkyllisenä ihmisvihaajamulkerona, jonka kanssa ei voisi esimerkiksi tehdä töitä ilman, että hermo menee.
(Sitten kun useammat rekrytoijat osaisivat arvostaa niitä, joille ne ihmishommat eivät ole niin mieluisia ja luontaisia.)

Katson nyt ympärilleni (en sisääni) ja huomaan, että nautin asioista, joita kerään ja sijoittelen / sommittelen ympärilleni. Kölliessäni kotikolossani jään usein tuijottamaan ja kokemaan mielihyvällä halpaa taidetta seinilläni (ks. kuva, joka on otettu just nyt, siivoamatta ). Tällainen(kin) olen ja se on hyvä niin.