Mor Nienor
Hobitti
Elikkä tässä on rustaamani Sormustenherraficci, lyhyehkö, mutta se oli alunperin suunnitelmanakin ^^ Hahmoina Èowyn ja Faramir. Palautetta (varsinkin rakentavaa!) otetaan oikein mielellään vastaan. 8))
Muurinharjalla
Rohanin neito, kyynelet silmissään. Edessään Mordorin pimeys, takanaan Valkoisen Tornin kiviset kadut. Yksinäisenä kaupungissa, katsellen muurinharjalta loittonevaa armeijaan, joka ratsasti sotaan. Sotaan joka voisi olla heidän loppunsa, kaiken loppu. Tai uusi alku, pahuudesta vapaan elämän alku.
Kyynelet valuivat silmistään, alas kasvoiltaan, vaaleaa pukua alas, aina maahan asti. Suru ja pimeys pitivät kaunottaren mielen vallassaan, ei ollut toivoa jäljellä hänen sielussaan.
”Miksi itket, oi neito?” kuului hiljainen ääni taakseen kävelleen miehen huulilta. ”Minne on toivosi kadonnut? He selvisivät kerran, he voivat selvitä uudelleen.”
”Varjo on minun ylläni, ja se on karkottanut toivon ja uskon mielestäni. Ei ole sijaa ilolle, ei riemulle, vain surulle ja kuolemalle”, vastasi neito, katsoen yhä kaukaisuuteen.
Sotamies katsoi ymmärrys silmissään neitoa, joka painoi päänsä alas, ja siveli sirolla kädellään muurinharjaa. ”Mikä saisi tuon varjon väistymään, ja silmäsi loistamaan riemusta kauneutesi lailla?” Kysyi Gondorin käskynhaltija.
”Olen rakastanut, mutta en rakkautta saanut niiltä joita rakastan. Ja Mordorin varjo on päälläni, eikä se väisty ennen kuin Hän on henkensä menettänyt”, neito vastasi.
”Voisiko rakkaus sinut parantaa?” kysyi Faramin Denethorin poika, ottaen toisella kädellään neidon käden omaansa, ja kääntäen toisella neidon kasvot itseensä päin.
Viaton suudelma, ja neidon silmiin palasi taas valo.
muoks.// Kirjoitusvirheitä ym.
Muurinharjalla
Rohanin neito, kyynelet silmissään. Edessään Mordorin pimeys, takanaan Valkoisen Tornin kiviset kadut. Yksinäisenä kaupungissa, katsellen muurinharjalta loittonevaa armeijaan, joka ratsasti sotaan. Sotaan joka voisi olla heidän loppunsa, kaiken loppu. Tai uusi alku, pahuudesta vapaan elämän alku.
Kyynelet valuivat silmistään, alas kasvoiltaan, vaaleaa pukua alas, aina maahan asti. Suru ja pimeys pitivät kaunottaren mielen vallassaan, ei ollut toivoa jäljellä hänen sielussaan.
”Miksi itket, oi neito?” kuului hiljainen ääni taakseen kävelleen miehen huulilta. ”Minne on toivosi kadonnut? He selvisivät kerran, he voivat selvitä uudelleen.”
”Varjo on minun ylläni, ja se on karkottanut toivon ja uskon mielestäni. Ei ole sijaa ilolle, ei riemulle, vain surulle ja kuolemalle”, vastasi neito, katsoen yhä kaukaisuuteen.
Sotamies katsoi ymmärrys silmissään neitoa, joka painoi päänsä alas, ja siveli sirolla kädellään muurinharjaa. ”Mikä saisi tuon varjon väistymään, ja silmäsi loistamaan riemusta kauneutesi lailla?” Kysyi Gondorin käskynhaltija.
”Olen rakastanut, mutta en rakkautta saanut niiltä joita rakastan. Ja Mordorin varjo on päälläni, eikä se väisty ennen kuin Hän on henkensä menettänyt”, neito vastasi.
”Voisiko rakkaus sinut parantaa?” kysyi Faramin Denethorin poika, ottaen toisella kädellään neidon käden omaansa, ja kääntäen toisella neidon kasvot itseensä päin.
Viaton suudelma, ja neidon silmiin palasi taas valo.
muoks.// Kirjoitusvirheitä ym.
