Muutto

Muutto, tuo ihanan kauhea tapahtuma, jonka varmaan suurin osa täälläkin on joskus kokenut. Tänne siis kokemuksia kaikesta siitä tavaroiden roudaamisesta, muuttosuunnitelmista, kauhukertomukset aikaisemmista muutoista ynnä muusta muuttoon liittyvästä.

Katso myös asunnoista ja asunnon etsimisestä täältä. Tuo sivuaa osittain aihetta, vaikka käsitteleekin suurimmaksi osaksi opiskelijakämppiä.

Minä olen siis itse muuttamassa. Heti kesän alussa pakkaan tavarani ja lähden kohti Pohjanmaata täältä Savosta. Todella järkevä liike muuttaa viimeiseksi lukiovuodekseen toiselle puolelle Suomea. Tilannetta ei varmaan paljoa helpota, että huoneellinen tavaraa pitäisi siirtää yhdellä kertaa yhden päivän aikana (jos kesätyösuunnitelmat onnistuvat).
Muutan siis isovanhempieni luoksee maalaiskaupunkiin (siis maalle, siis minä koko elämäni kaupungissa asunut), kun en kestä enää äitiäni. Hyvä puoli tuossa on se, että ainakin ruoka ja asunto kustannetaan siellä (nykyisessä se ei ole aivan niin säännöllistä) ja taitaahan siitä kaksi karvapalloakin tulla (suomeksi: kissa ja koira) vuodeksi hoidettavaksi. (Saatan jatkaa joskus myöhemmin johonkin toiseen viestiin, viimeistään sitten kun olen oikeasti muuttanut.)
Ja vielä lohduttavampaa on, että pääsee taas vuoden kuluttua muuttamaan, jes.

Mutta mitenkäs teidän muutot?

Toivon etteivät arvoisat konnavahtimme katso tämän olevan liikaa päälle tuon asunto-topicin kanssa vaan antavat tämän olla, onhan tämä nyt sentään laajempi (enkä löytänyt etsi-toiminnolla mitään muuta joka voisi mennä päällekäin). Toivon myös että tästä syntyy keskustelu, eikä mikään pelkkä omien kokemusten kertomus -topic.

Minun tilanteeni on juuri päinvastainen: muutan pikkukaupungista Helsinkiin, vanhempien luota omaan talouteen, ja kissakin jää vanhemmille. Tosin minullekin on helpotus päästä pois äitini luota. Minulla tämä ensimmäinen muutto on siinä mielessä kovin helppo, että saan asunnon kalustettuna. Ystäväni muuttaa poikaystävänsä luokse kesäksi, eikä siis tarvitse kalusteitaan. Riittää, kun roudaan sinne henkilökohtaiset kamani, ja ne saa helposti vietyä henkilöautolla. Seuraavan kerran muutto on edessä elokuun lopussa, kun hankin Hoasilta ihan omiin nimiini kämpän. Silloin joutuu taas raahaamaan kamaa Jyväskylästä saakka kun pitää tuoda sänky ja kaikki muu roina. Mutta se on sen ajan murhe, nyt keskityn olemaan innoissani uuden elämän alkamisesta.

Asunto sijaitsee siis Kannelmäessä, ihan aseman vieressä. Siitä pääsee M-junalla keskustaan 12 minuutissa. Iso soluhuone sekä yhteinen keittiö, kylppäri ja eteinen kämppiksen kanssa. Saa tulla tapaamaan.

Menen töihin Linnanmäelle lipunmyyjäksi, eikä siellä palkka päätä huimaa. Köyhää tulee olemaan, mutta se on minulle ihan yksi lysti, kunhan pääsen aloittamaan oman elämän Helsingissä. Eipähän sitten ainakaan tarvitse syksyllä valitella opintotuen pienuutta. Ja onneksi vanhempani ovat valmiita tukemaan minua taloudellisesti, olenhan perheen ainut lapsi.

Muuttopäivä on 22.4., siihen on siis enää 34 aamua. Laskuri onkin läynnissä tuossa viestieni vieressä.

Minä olen muuttanut elämässäni nejä kertaa, eikä mistään kerrasta ole kauheita traumoja. Kaksi ensimmäistä oli tosin vanhempien kanssa, joten en niihin järjestelyihin hirveästi osallistunut. Sen muistan, että oli kiva päästä huonekalukauppoihin valitsemaan uusia kalusteita omaan huoneeseen.

Kun muutin poikaystäväni kanssa yhteen, lähes kaikki kalusteet saatiin kerättyä kasaan sukulaisten jämistä ja omista vanhoista. Silloin muutin hiljalleen parin viikon ajan (kämppään ei tarvinnut muuttaa saman tien) ja kuljettelin tavaroita hissukseen autolla paikasta toiseen. Pari vuotta sitten kun ostettiin oma asunto, muutto piti tehdä yhdessä rytäkässä isolla muuttoautolla, johon mahtuivat oikeastaan kaikki tavaramme. Pakattiin kihlatun ja hänen isänsä kanssa epätoivon vimmalla jotain lautasia ja kuppeja sanomalehtipaperiin vielä viimeisenä iltana, kun tuli tietenkin kauhea kiire, ja muuttoauto oli tilattu seuraavaksi aamuksi. En käsitä, miten meille olikin kertynyt niin kauheat määrät tavaraa; yksin kirjojakin oli ties kuinka monta muuttolaatikollista. Saimme kalusteet ja tavarat suunnilleen paikoilleen uuteen kotiin yhden viikonlopun aikana, mikä olikin hyvä, sillä en oikein kestä sellaista viikkotolkulla jatkuvaa epäjärjestystä, kun mikään ei ole vielä valmista. Se otti koville, kun tilatun sohvan saapumiseen meni yli kuukausi.

Uuteen kämppään oli taas kiva käydä hankkimassa uusia kalusteita, mutta tällä kertaa piti katsoa ihan hintaakin, eikä kaikkea haluamaansa voinut saada . Ylipäänsä en oikein pidä muuttamisesta, siinä on niin valtavasti pakkaamista, purkamista ja yleistä järjestelyä, puhumattakaan siitä, jos uudessa tai vanhassa kodissa pitää tehdä jotain remonttia samassa yhteydessä.

No eihän minunkaan täydy varsinaisesti mitään huonekaluja sinne raahata, saan siskon vanhan huoneen (opiskeli siellä vähän yli vuoden), jossa on sängyt ym. Siinä vaiheessa kun pitää pakata kirjahyllyllinen kirjoja laatikoihin voi tulla tuskanhiki ja edelleenkin sama sitten uusintaan vuoden kuluttua, tosin silloin pitää hankkia jostain ne huonekalutkin (miksi mistään ei löydy hyvää hymiötä tähän). Tuo kalustettu huone kyllä helpottaa muuttoa, mutta kun pitäisi muuttaa uudelleen (vaikka matka olisikin lyhyt) joutuu näkemään suunnattomasti vaivaa kalusteiden takia.

75 päivää (nopea lasku, saatoin mennä sekaisin) jäljellä minulla muuttoon. Laitan laskurin allekirjoitukseen, kun pääsen edellisestä eroon.

Muutin tässä neljä kuukautta sitten pois äitini luota isäni luo. Vähän oli ankea muutto, kun muutin pakon edessä, enkä pitkään aikaan edes ollut varma muutanko kokonaan, vai vain hetkeksi. Olen nyt joka tapauksessa jo sopeutunut, tosin vieläkin raahailen kamojani äidin luota tänne, kun en koskaan mitään virallista muuttopäivää pitänyt. Minun oli siis pakko muuttaa äitini luota pois, koska en kestänyt olla siellä, isosisko valmistautumassa kirjoituksiin, pikkusisko tulossa teini-ikäiseksi, äidillä uusi työ ja kaikilla pinna kireällä. Ja kenellekkäs muulle on kiva huutaa kuin minulle. Muttei siitä sen enempää. Muutto sujui hitaasti mutta varmasti, huonekalutkin olivat melkein valmiina, tosin toisen vaatekaapin jouduin hankkimaan (isin rahoilla tietty). Ensi syksynä olisi tavoitteena muuttaa yhden ystäväni kanssa yhteen meidän koulumme lähelle, ystävälläni lähtee järki vanhempiinsa ja minä tunnen itseni täällä ylimääräiseksi. Ja siinä vaiheessa kumpikin olemme täysikäisiä, joten sekään ei ole ongelma. Pitää nyt sitten katsoa miten asiat sujuvat. Hyvällä tuurilla muutto on edessä elokuussa. Tavaroita meillä kahdella on onneksi jo niin paljon, ettei melkein mitään tarvitse hankkia ja sittenkin turvaudumme käytettyihin tavaroihin, kuka sitä nyt uusia hankkimaan.

Minä olen näitä säälittäviä tapauksia, 20-v. työtön ja asun vanhemmillani. Järki lähtee, mutta pakko täällä sinnitellä... Jos ja kun pääsisi yliopistoon, niin sitten voisi muuttaa pois kotoa. Enää puoli vuotta siihenkin, toivottavasti. Rahat muuttoa varten ovat jo säästössä, muttei ole varaa elää, vaikka oma kämppä olisikin... Siksen vielä muuta, vaikka mieli kyllä tekisi.

Mä oon muuttanut ihan liikaa. Jos vielä kerrankin joudun muuttamaan niin varmaan kuolen. Ensimmäisen kerran muutin 2- vuotiaana ja omakotitalo johon muutimme oli ihana. Se on kaikista taloista, joissa olen asunut minun suosikkini. Meillä oli iso piha ja semmoinen pieni pelto. Yhtenä kesänä meillä oli lampaita.
Mun kaverit siellä oli aivan ihania. Ja eräs oli mulle kuin isosisko. Me muutetiin sieltä kuukaudeksi Jyväskylään ja sitten takaisin. Mutta me muutettiin kokonaan pois sieltä kun olin 8 vuotta.

Me muutettiin Mikkeliin, tai oikeastaan Anttolaan, joka kuului Mikkelin maakuntaan (nykyisin Anttola kuuluu Mikkeliin). Siitä paikasta en ollenkaan tykännyt. Ihmiset oli uskomattoman passiivisia ja sisäänpäin kääntyneitä. Ja melkein kaikki olivat jollain tavalla sukua toisilleen! Mä sain Anttolassa kavereita, jotka oli samana vuonna muuttaneet Anttolaan. Mä oon tavannut näitä ihania ihmisiä vieläkin, viimeksi viime kesänä. Mä inhosin Anttolaa oikeastaan ensimmäiset 4 vuotta. Me asuttiin siellä 5 vuotta.
Viimeisenä vuotena me tutustuttiin kavereitteni kanssa tosi hyvin ja tuntui ihan hirvittävältä muuttaa pois.
Mikkelistä me muutettiin vuosi sitten.

Mä oon joutunut 2 kertaa muuttamaan kunnolla ja aina aloittamaan alusta kavereitten kanssa. Se ei ole kivaa!
Nyt asun Joensuussa.

Mä en voi sietää muuttamista, kun aina joutuu aloittamaan alusta ja tavaroiden pakkaaminen on kaikista ikävintä, jos jotain joutuu jättämään pois.

Nyt tuli aika pitkä valitus-viesti muuttamisen traagisuudesta, mutta sorry vaan grin

Tarkalleen ottaen olen muuttanut kolme kertaa, mutta ensimmäisellä kerralla olin hiljaa tuhiseva käärö, joka kannettiin talosta toiseen, joten muuttaminen ei ollut kohdallani kovin ahdistava prosessi ensimmäisellä kerralla. Perheeni viihtyi sangen hyvin omaksi ostetussa omakotitalossa ja yhä yli puolet perheen vahvuudesta on samassa osoitteessa.

Itse muutin viime syksynä Jyväskylään opiskelujen perässä ja kihlattuni muutti samalla. Jotenkin sitä muuttoa valmisteltiin pitkät pätkät, vähän kerrassaan saatiin molempien perheiltä kaikki ylijäämäinen tavara, mitä kukaan muukaan ei tahtonut Kyllähän se jännitti, varsinkin kun määränpää oli yksiö kaupungin asuntopulan takia. Onneksi oltiin molemmat isoista perheistä ja totuttu siihen, että varsinaista omaa tilaa ei oikeastaan ole hirveästi. Siinähän se aika meni ja vähän kerrassaan tavaroille alkoi löytyä paikat.

Puolen vuoden asumisen jälkeen saimme tiedon kaksiosta, joka sijaitsee vain noin sata metriä yksiöstämme. Niinpä me sitten pakkasimme kimpsumme ja kampsumme ja aloitimme muuttotyöt. Hirveää souvaamista ja ei voi kuin ihmetellä miten pieneen yksiöön voi mahtua niin tajuttomasti tavaraa. Hirvittävän ryntäyksen saattelemana saimme kämpän tyhjäksi päivässä ja tavarat uuteen asuntoon. Meitä oli muuttomiehinä tasan minä ja kihlattuni. Piti vikitellä pari kaveria kantamaan sohvamme ylös, minä kun en jalkavammaisena saisi edes kantaa mitään vähänkään painavampaa. Päivässä meidän onnistui joka tapauksessa siirtää maallinen omaisuutemme paikasta toiseen vaikkakin hieman mutkien kautta. Vei vielä reilun viikon ennen kuin järjestys alkoi löytymään sisään kannetuille tavaroille.

Muuttamisesta en pidä ja toiveena olisikin, että tästä asunnosta en muuta ennen kuin olen matkalla omaan taloon. Jännitävää se oli toki ekalla kerralla, mutta koko prosessi käsittää niin mielettömän määrän työtä ja järjestelyjä, etten mielelläni sitä tekisi toiste.

Dinker sanoi:

Minä olen näitä säälittäviä tapauksia, 20-v. työtön ja asun vanhemmillani. Järki lähtee, mutta pakko täällä sinnitellä... Jos ja kun pääsisi yliopistoon, niin sitten voisi muuttaa pois kotoa. Enää puoli vuotta siihenkin, toivottavasti. Rahat muuttoa varten ovat jo säästössä, muttei ole varaa elää, vaikka oma kämppä olisikin... Siksen vielä muuta, vaikka mieli kyllä tekisi.

Click to expand...

En nyt sitten tiedä mitä säälittävää tuossa on, tuollasia tapauksia nyt on maailma täynnä. En muutenkaan tajua sitä, että heti kun täyttää 18-vuotta niin ollaan muuttamassa väkisin omaan kotiin, ihan kuin se kuuluisi jotenkin siihen ikään. Ei se kenestäkään tee aikuisempaa jos on oma asunto.
En itse ainakaan vielä tunne mitään hirvittävää tarvetta muutta kotoa pois vaikka työ ja tyttöystävä ja kaikkea muuta aikuishömppää elämääni jo kuuluukin. Muutan sitten kun siihen on oikeasti tarvetta, kuten opiskelupaikka tai tyttöystävän kanssa jos muutetaan yhteen.

Juu, ja 19-vuotias siis olen.

-Ville

Hei. Minä, taas täällä.

Kaipa minäkin voisin kertoa aikaisemmista muutoistani.
Ensimmäinen muutto tapahtui minun ollessa 2-vuotias (lähes 3). En muista siitä paljoa muuta kuin sen että minut ja siskoni istutetiin sukulaisen miehen ajamaan pakettiautoon ja kärrättiin mökille isovanhemmille kesäksi. Sitten syksymmällä vain vanhempien kanssa sitten Tampereen Lielahteen, kerrostaloon Oulun luttitalon asunnon jälkeen. Ja mikä riita sinäkin iltana sitten tuli...
Toisen kerran muutin sitten Hervantaan vähän yli puolen vuoden jälkeen. Omituista etten muista tästä muutosta mitään, kun muistan sentään ensimmäisestä. Muistamattomuus saattaa kyllä johtua siitä, että vanhemmat hoitivat muuttamisen ja asuimme tuon puoli vuotta aika alkeellisissa oloissa, eikä näin tarvinnut paljoa aikaa tavaroiden kuskaamiseen.
Kolmas muutto tapahtui pari vuotta tuon jälkeen toiseen kerrostaloon Hervannassa. Tästä muutosta muistan remontin ja ensitapaamisen naapurin kakaroiden kanssa (ei voisi olla älyttömämpiä tyyppejä).
Seuraava muutto olikin sitten muutto Kuopioon. Aivan älytön souvi, joka kesti koko kesän. Muutto kesti alkukesästä syksyyn, jona aikana remontoitiin asuntoa ja roudattiin tavaroita Tamperelta Pohjanmaan kautta Kuopioon (suuri osa tavaroista on edelleen Pohjanmaalla) tai siis kesällä tyhjennettiin Tampereen asunto ja remontin jälkeen syksyllä rahdattiin tavarat Suomen poikki. Asuimme tuon ajan opiskelija-asunnossa. Aivan järkyttävä aika, jolloin koulumatkani oli jotain liikaa kilometrejä eikä siinä opiskelija-asunnossakaan ollut liikaa niitä neliöitä.

Oroch sanoi:

Dinker sanoi:

Minä olen näitä säälittäviä tapauksia, 20-v. työtön ja asun vanhemmillani. Järki lähtee, mutta pakko täällä sinnitellä... Jos ja kun pääsisi yliopistoon, niin sitten voisi muuttaa pois kotoa. Enää puoli vuotta siihenkin, toivottavasti. Rahat muuttoa varten ovat jo säästössä, muttei ole varaa elää, vaikka oma kämppä olisikin... Siksen vielä muuta, vaikka mieli kyllä tekisi.

Click to expand...

En nyt sitten tiedä mitä säälittävää tuossa on, tuollasia tapauksia nyt on maailma täynnä. En muutenkaan tajua sitä, että heti kun täyttää 18-vuotta niin ollaan muuttamassa väkisin omaan kotiin, ihan kuin se kuuluisi jotenkin siihen ikään. Ei se kenestäkään tee aikuisempaa jos on oma asunto.

Click to expand...

Höh ei minulla vain ole mitään tarvetta vielä muuttaa. Asiaa tietysti helpottaa se, että tulen toimeen vanhempieni kanssa (tai lähinnä osaan käsitellä heitä sopivalla tavalla) ja asumme suht. isossa omakotitalossa. Ja välin toukokuu-syyskuu porukat ovat pitkälti kaiken vapaa-aikansa mökillä, joten minulla on koko talo käytössäni. :wink:

Helsingissä muuttamista vaikeuttavat isot vuokrat ja pienet opintotuet eli jotta olisi varaa elää olisi otettava opintolainaa tai tehtävä paljon töitä opiskelujen ohella. Kumpaakaan en tahtoisi tehdä, joten kun asun kotona kulutkaan eivät ole kovin kummoiset ja kesätyörahoilla voi vaikka matkustella (elokuussa Islantiin!). Toki minä aion muuttaa, heti kun se on millään tavalla järkevää. Eli kun on säännölliset tulot ja joku oikea syy muuttaa. Viimeistään sitten kun valmistun eli noin 2 vuoden päästä.

Minusta kotona asuminen yli 20-vuotiaaksi on aika yleistä. Ainakin omassa kaveripiirissäni aika iso osa asuu vielä kotona.

Olemme siis minä äiti ja veli muutamassa hieman isompaan, mutta halvempaan asuntoon tässä keväällä. Vaikka (tai KUN) pääsisin opiskelemaan niin en ihan vielä aio muuttaa pois kotoa. Tulen äidin ja veljen kanssa erinomaisesti toimeen joten siinä mielessä ei ole mikään kiire. Ja kun muutamme, saan paljon isomman huoneen, mikä on hieman erillään muusta kämpästä. Eli odotan rauhassa, että saan opiskelut alotettua ja mahdollisesti työn jostakin. Ja ehkä, että pääsen äidin vuokraamaan asuntoon Töölöön... Silloin ei tarvitsisi mennä heti edes töihin. No saa nyt nähdä. Vähän se kyllä pelottaa, vaikka haluasikin jo muuttaa ylhäiseen yksinäisyyteen.

Asunto sijaitsee siis Kannelmäessä, ihan aseman vieressä.

Click to expand...

Hei asun siinä ihan lähellä! Aika hyvän paikan olet kyllä löytänyt. Junia menee maanantaista lauantaihin kymmenen minuutin välein, isohko kirjasto vieressä ja ruokakaupat kanssa... Yhtä kaveria kyllä puukotettiin siinä asemalla, mutta sillä oli vain todella huono tuuri. En pelottele tai mitään Vitsi. Siellä on ihan rauhallista, mutta liian kriittinen ei saa olla.

Ystäväni kutsuvat perhettäni mustalaisiksi - niin monta kertaa olemme muuttaneet, Englantiin ja Kanadaankin asti. Liiallisella muuttamisella on huonotkin puolensa - sitä jää ikäänkuin juurettomaksi. En edes oikeasti osaa sanoa, mikä on kotikaupunkini. Kai se kuitenkin on Helsinki, synnyinkaupunkini, jonne aivan kohta palaan.

Toisaalta elämäni on ollut monimuotoisempaa muuttojemme ansiosta. Ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin. Koulu vaihtui onneksi vain kerran tuon muuttorumban aikana - toinen niistä oli nimittäin asuntolakoulu (tosi mahtavat muistot sieltä ).

Kotoa muutin 20-vuotiaana, ja mielestäni se oli itselleni aivan oikea ikä. Itse kukin tietää kyllä, milloin on henkisesti valmis muuttamaan. Kauhistelin aikoinani siskoani, joka muutti 17-vuotiaana Sveitsiin asumaan YKSIN, mutta hän kyllä olikin siihen valmis. Ja nyt hän asuu onnellisena Oxfordissa, Lyran ja daimoneiden synnyinkaupungissa (ihana paikka!).

Kotoa lennettyäni (äitee sanoi, että jos en 20 ikävuoteen mennessä muuta pois, se omin käsin heittää minut kotoa. sanoi rakastavansa minua, mutta minun on myös itsenäistyttävä. kyllä minä sitten olinkin samaa mieltä ) suuntasin Jyväskylään, juuri oikea kaupunki asua ensimmäistä kertaa yksin. En tosin tykännyt yhtään Kortepohjan yo-kylästä, ja parin vuoden päästä muutin keskustaan, missä minulla oli aivan ihana kämppä ystäväni kanssa.

Kävi kuitenkin niin, että päätin vaihtaa koulua, ja seuraavaksi määränpääksi osoittautui Vantaa (vain siksi, että oli kiire löytää kämppä halvalla), kaksio Hoasilta. Hyi, Koivukylä. Tämä on niin pelottava paikka, että. Etenkin öisin. Luojan kiitos viikon sisällä muutamme poikaystäväni kanssa yhteen, suloiseen vaaleanvihreään omakotitaloon Malmille.

Se ei kuitenkaan tule olemaan lopullinen asuntomme - edessä on vielä muuttoja, viimeistään ensi vuoden heinäkuussa, kun vuokrasopimuksemme päättyy. Inhoan syvästi muuttoja siitä syystä, etten osaa organisoida muuttotavaroita, ja ne sitten häviävät matkan varrella tai rikkoontuvat. :hups: Tässä tarvitaan aina äidin auttavaa kättä. =P

Onnea teille itse kullekin muuttoon! =)

Muutin pois kotoa juuri 20-vuotiaana. Tunsin itseni hieman vahaksi mutta tyottamana ei tosiaankaan ollut mitaan syyta muuttaa pois ja halusin asua viela vuoden lapsuudenkodissani, tiesin etta joutuisimme luopumaan siita pian. Ennen tuota asuntoa olin muuttanut kolme kertaa mutta viimeinen muutto oli ehka kuusivuotiaana joten en ollut muuttanut pitkaan aikaan ja olin hieman harjoituksen puutteessa. Muuttaminen ei muutu helpommaksi ajan myota mutta harjoittelusta on hyotya. Neljan ja puolen vuoden aikana olen muuttanut laskutavasta riippuen yhdeksan kertaa ja olen oppinut ainakin sen etten heita hyvia pahvilaatikoita roskiin. Tavaroiden pysyva sailyttaminen erilaisissa laatikoissa on myos katevaa.
Ensimmainen muuttoni oli Hollolaan, Lahden lahelle uuden kouluni asuntolaan. Se oli pelottavaa, varsinkin kun asunnossa piti olla nelja ihmista kahdessa huoneessa (onneksi asuntola ei ollut erityisen suosittu ja meita oli vain kaksi). Siina vaiheessa minulla ei ollut juuri huonekaluja, huoneeni kotona oli kalustettu aika kamalilla huonekaluilla ja paatin luopua niista (ja sankynikin oli huoneeseen rakennettu parvisanky josta ei ollut hyotya muualla). Asuntola oli sita paitsi kalustettu, en tarvinnut kalusteita. Muuta tavaraa minulla kylla oli, liiankin paljon. Jatin osan tavaroistani viela aitini luokse. Asuntolassa ei saanut asua kesalla joten muutin kevaalla takaisin Jyvaskylaan. Syksylla muutin takaisin Hollolaan, toiseen asuntoon asuntolassa. Asuntolassa asuminen oli minulle helppoa, varsinkin kun minun ei tarvinnut maksaa vuokraa. Toisen vuoden joulukuussa muutin Turkuun pariksi kuukaudeksi tyoharjoittelua varten, muutin matkalaukun kanssa ensimmaiseen asuntoon, josta minun piti maksaa vuokraakin. Huoneeni oli ankea ja kalustus hyvin alkeellista eika matkalaukuissakaan voinut juuri kuljettaa paljon tavaraa. Palasin takaisin Hollolaan kevaaksi. Jossain vaiheessa olin hankkinut lisaa tavaraa, huonekalujakin. Seuraava muutto oli vaikein. Kuten muissakin muutoissa isani tuli muuttamaan minua Turusta enka kylla olisi selvinnyt ilman hanta (varsinkaan kun minulla ei ole ajokorttia). Autovaikeuksista johtuen kevaan muutto tapahtui pikkuautolla, josta takapenkit istuimet oli laskettu alas. Joitain tavaroita jouduin heittamaan pois ja lahjoittamaan mutta suurin osa omaisuudestani mahtui autoon, yhtaan tyhjaa tilaa ei kylla jaanyt, isani on hyvin taitava pakkaamaan tavaroita. Jotenkin selvisimme Jyvaskylaan ilman onnettomuuksia tai poliiseja, ilmeisesti ei ole ihan laillista tayttaa autoaan niin tayteen ettei takaikkunoista nae ulos. Taasa vaiheessa aitinikin oli muuttanut pois ja asuin kesan hanen uuden asuntonsa olohuoneessa laatikoineni ja huonekaluineni. Syksylla muutin taas isani avustuksella, talla kertaa Ouluun. Se muutto oli todella helppo, han vuokrasi pakettiauton tavaroilleni, mina ajoin hanen vaimonsa kyydissa perassa. Kerrankin ei tarvinut huolehtia siita kestaako auto. Muutto oli muutenkin helppo, yhdeksan aikoihin olin saanut kaikki tavarani paikoilleen. Mielestani yhdessa paivassa muuttamisessa ei ole mitaan ongelmaa. Auttaa kylla jos pakkaa hyvissa ajoin etukateen (ensimmaista muuttoani ennen asuin pari kuukautta pahvilaatikoiden kanssa mutta siihen aikaan olinkin hieman oudossa mielentilassa). Puolentoista vuoden soluasumisen jalkeen sain samasta talosta yksion viime kevaana ja talla kertaa muutto kesti melkein pari viikkoa. Sain tietaa asunnosta hyvin viime hetkella ja pidin vanhan asuntonikin viela kuukauden verran, minulla ei ollut mitaan kiiretta muuttaa. Kuljetin tavaroitani ylakertaan iltaisin, varsinaiselle muuttopaivalle jai vain huonekalut ja tietokoneen monitori joka painaa parikymmenta kiloa. Loput tavarat raahjasin ylakertaan ystavani kanssa, suurin ongelma oli uuden asuntoni pieni koko, sanky vaikutti melkein mahdottomalta saada sisaan. Olen vahitellen kerannyt huonekaluja, kun muutin ensimmaisen kerran pois mukanani seurasivat vain kirjani ja vaatteeni ja joitain muita tavaroita, nyt minulla on lipastoja ja kirjahyllyja ja poyta ja sanky. Olen ostanut vain yhden tuolin kaupasta, muut olen saanut (isani ja hanen vaimonsa harrastivat ennen 30-luvun huonekaluja ja heidan siirryttyaan IKEAan mina olen saanut kaikenlaista) ja osan ostanut vuokranantajaltani, soluhuoneeni oli alunperin kalustettu mutta siita luovuttiin jossain vaiheessa ja sain alle sadalla eurolla hyvat ja suhteellisen uudet kalusteet.
Seuraava muuttoni on todennakoisesti oikeaan vuokraasuntoon. Minun pitaisi valmistua vuoden paasta ja ellen jatka opintojani (vaihtoehdot olisivat Helsinki ja Rovaniemi eika kumpikaan juuri houkuta minua) joudun hakemaan oikeita toita ja muuttamaan oikeaan asuntoon. Minua houkuttelee ajatus isommasta asunnosta, olen kyllastynyt soluasuntoihin ja pikkiriikkisiin huoneisiin, haluan kaksioon tai edes isompaan yksioon (17 neliota ei ole paljon). Muutto kylla hermostuttaa, en edes tieda missa kaupungissa haluan asua tai mista loydan toita ja en tieda saanko isani taas auttamaan.

Melkein unohdin viimeisen muuttoni. Muutin puoleksi vuodeksi kahden matkalaukun kanssa Hollantiin opiskeleeman helmikuun alussa, taas kalustettuun huoneeseen. Muuttona se oli helppo, mutta taas jouduin miettimaan mita todella tarvitsen ja otin mukaani aivan liikaa tavaroita. uudessa huoneessani ei ollut niille oikein tilaa joten jouduin ostamaan taaltakin vaikka mita.

Taas keino todistaa itsensä hetkenmielijohteessa toimivaksi.
Kenelle kerrotaan ensiksi muuttoaikeista? Tietysti ystävälle, nettisellaiselle, jolle ei ole mitään merkitystä, missä asun. Seuraavaksi opolle ja vanhemmille. Sitten seuraa ongelma: kukaan koulukavereista ei tiedä (tai edes aavista). Ehdotuksia?
Tilanne on juuri ylläoleva. Miten pitäisi kertoa koulukavereille muuttoaikeesta, (tai tilanteessani melkein pakatuista tavaroista) kun kukaan ei osaa odottaa mitään sellaista? Olisi tietysti voinut miettiä jo vähän aikaisemmin, mutta ei sille enää mitään voi.
Sain tänään tulevan koulun valintapaperit jo postiin, joten tilanne näyttää jo hyvältä. Ainoa kouluongelma on, miten saa historianopettajan käsittämään, että tarvitsen oman kokeen itsenäiseensuoritukseen, kun en pääse muiden kokeeseen ja toisena mahdollisena koepäivänä olen jo muuttanut.(Tietysti kertomalla muuttavansa, se ehkä voisi auttaa)

Suosittelen jymy-yllätystä... Ne ovat aina hauskoja. Ota tuollaisesta tilanteesta kaikki irti ja järkytä ihmisiä oikein kunnolla. Se on hauskaa ja kunnon tilaisuuksia tulee eteen harvoin. Kokoa porukka vaikka yhteen ja ilmoita, että minä muuten muutan ja heippa vaan...

Voi jee, tajusin juuri, että jos pitäis muuttaa niin nyt ois paras aika. Eli: olen muutamat viime kerrat muuttanut raskaana ollessani. Erittäin käytännöllistä, sanoisin. Toisen kerran kuukausi ennen hoppelin laskettua aikaa, exän ja mun asunnosta omaan kaksioon (no siis vuokra-asuntoja kummatkin mutta siis pois historiasta). Ja edellinen muutto pikku-ukkoa odottaessa, 3 kk ennen laskettua aikaa. Eipä mun annettu paljon kantaa raskaita tavaroita, kätevää. Nyt jos tää on viimeinen raskaus mulla, kuten hiukka suunniteltu on, niin mähän joudun tästä lähin osallistumaan muuttoihin muutenkin kuin asettelemalla astioita keittiön kaappeihin... Apua!

Itse asiassa myös äitini ja veljeni muuttivat pikku-ukkoa odottaessa, meidän jälkeemme. Muuttoapuna oli serkkuni kaveri, sama joka oli ollut muuttoapuna tädilleni kun hän muutti - odotin silloin hoppelia. Tämä serkun kaveri tuijotti tovin mahaani ja heitti jotain tyyliin "sie se aina osaat ajoittaa tuon muuttojen kannalta hyvin". :wink:

Minä olen muuttanut elämäni aikana useammin kuin osaan laskea, tosin suurin osa muutoista oli ennen kouluikää, joten minulla ei oikeastaan ole muuta muistikuvaa asiasta kuin se, että pahvilaatikoita seisoi joka puolella ja vanhemmilla oli hermot kireällä. Kouluaikanani emme onneksi muuttaneet kuin kaksi ja puoli kertaa, ja niistäkin ensimmäinen muutto oli vain muutto suurempaan asuntoon saman kaupungin sisällä. Tosin siinä vaiheessa se tuntui melkein maailmanlopulta, sillä jouduin yllättäen eri kouluun kavereitteni kanssa. Jälkeen päin ajatellen se ei ollut niinkään paha asia, sillä pidin tiiviisti yhteyttä muutaman entisen koulukaverin kanssa ja voi olla, että meistä ei olisi tullut niin läheisiä, ellemme olisi joutuneet aloittaneet kirjeen vaihtoa juuri siksi, että asuimmekin peräti kuuden kilometrin päässä toisistamme :roll: Sen sijaan se toinen kouluaikainen muutto vei minut kokonaan toiseen kaupunkiin juuri abivuodeksi, mikä kyllä harmitti silloin kovasti. Ja se puolikas muutto, olimme vuoden ulkomailla ala-asteaikanani ja palasimme sitten samaan asuntoon. Pisin aika, minkä olen yhdessä asunnossa asunut on viisi vuotta.

Opiskeluajan olenkin sitten asunut koko ajan samassa asunnossa, lukuun ottamatta yhtä vuotta, jonka olin Oulussa, missä onnistuin vuoden aikana asumaan kolmessakin eri asunnossa.

Joskus lukioiässä koin muuttamisen aiheuttavan juurettomuutta ja toivoin, että olisi jokin paikka, johon voisin todella tuntua kuuluvani. Mutta en tiedä, ei asia oikeastaan minua vaivaa. Minä vaan en pidä muuttamisesta. Inhoan kaikkea sitä pakkaamista, tavaroita näyttää aina olevan paljon enemmän siinä vaiheessa kun ne pitäisi saada mahtumaan pahvilaatikoihin. Ja minä en koskaan löydä oikeaa paikkaa kaikille tavaroille heti, vaan ensimmäisen viikot ja joka kuukaudet uudessa asunnossa tuppaavat menemään niin, että siirtelen tauluja seinältä toiselle ja yritän löytää muutenkin kullekin tavaralle sopivan paikan.

Minä taas haluaisin saada kaikki mahdolliset asiat pysyvästi paikoilleen mielellään jo muuttopäivän iltana, mikä on useinkin aivan mahdotonta toteuttaa. En oikein meinaa sietää edes sitä, että koriste-esineitä on vielä hujan hajan ja vaatteet eivät ole juuri oikeilla paikoillaan kaapissa suunnilleen kun ollaan päästy uuden asunnon ovesta sisään. Viimeksi kun muutimme, ja miehellä oli muuttoviikonlopun jälkeisenä maanantaina niin kiire töissä, että tuli aika myöhään kotiin, itkin makuuhuoneen nurkassa istuen sitä, että mikään ei koskaan valmistu ja olen ihan yksin sen kaiken kaaoksen keskellä, eikä toinen ole yhtään kiinnostunut meidän uudesta kodista :roll: . Muuttaminen ei sovi minulle, mutta siitä huolimatta tykkään suunnitella uutta sisustusta, huonekaluja, tauluja sun muuta sitten kun tiedän, mihin muutetaan ja milloin.

Minulla on omasta mielestäni varmasti syksyllä edessä muutto pois kotoa. Saan valkolakin tänä keväänä ja opintojen perässä pitää täältä Porvoosta lähteä, koska täällä ei ole mitään, mitä haluaisin opiskella, kun täällä ei ole 3. asteen oppilaitoksia oikeastaan yhtään. Jos ei tule opiskelupaikkaa, niin muutan sitten työn perässä ja päästäkseni pois kotoa.

Oma kotini on kyllä mukava ja pidän perheestänikin, mutta kolme vuotta lukiota ja reissaamista kavereiden ja kodin välillä ja siihen liittyen omista liikkeistään raportoiminen ärsyttää liikaa. Raportoimisella en tarkoita mitään ylenmääräistä tiedottamista, mutta se on liikaa silloin, kun en itse ole varma, tulenko kotiin syömään tai nukkumaan ja tiedän, ettei äiti nuku levollisesti, jos ei tiedä, milloin olen tulossa. Siksi täältä muuttaminen olisi ihanaa. En sitten tiedä, miten syksyllä uskallan, mutta enköhän uskalla. (Kämppis tosin voisi olla kätevä varsinkin, jos en opiskelemaan pääse..)

Tällä hetkellä asun omakotitalossa ja olen asunut täällä 13 vuotta. Sitä ennen kahdessa kerrostalossa, joista ensimmäisestä muutin pois ihan vauvana. Pitää taas sopeutua kerrostaloelämään, kun ei IHAN varat riitä omakotitaloon. Tähän mennessä olen pitänyt muuttamisesta, mutta tähän mennessä en oikeastaan ole muuttanut, vaan seurannut vierestä pahvilaatikoiden teippaamista ja lattian luuttuamista. Uskon silti pitäväni siitä hetkestä, kun ladon kirjani, julisteeni ja karttani laatikoihin ja vaihdan osotetta. Kunhan sitten selviän itsekseni.