Nettipeleistä

Amroth

Vaeltava haltianeito
Eli ideana olisi keskustella nimenomaan internetin pelisivuilla olevista peleistä. Minä esimerkiksi olen pelannut Älypää-sivuston pelejä, ja voin suositella sivua muillekin. Eli sivun pitäisi löytyä, jos laittaa Googleen hakusanaksi älypää, ja valitsee peleistä esim. urheiluaiheiset kysymykset. Itse en pahemmin pelaa mitään ajanpuutteen takia, mutta internetpelejä on tullut pelailtua.
 

Caladwen

Hobitti
Minä olen pelannut paljon nettipelejä (pelikonsoleja kun ei ole Wiin lisäksi) ja kyllä niiden parissa saa aikaa kulumaan. Itsekin olen Älypäässä pelaillut niin tietovisoja kuin muitakin pelejä (esim. Virhevisaa) ja nettitietokilpailuja noin muutenkin. Minä satun pitämään tietovisoista todella paljon melkein missä muodossa tahansa, ja siksi kaikenlaisia sivustoja on tullut kokeiltua.

Olen toki pelannut myös muunlaisia pelejä, tasohyppelystä korttipeleihin. Kaksinpelit ovat hauskoja, sekä sellaiset, missä voi pelata ystävän kanssa samaan aikaan ja sellaiset, missä vastustaja on toisella koneella. Olen pelannut paljon tyttöjen pelisivustoilla (niitä on netissä yli tarpeen), erityisesti Girlsgogames.comissa. Tosin sivustolla ei ole niin paljon väliä, vaan enemmänkin pelillä.

Ihmettelen muuten, miksei tästä ole aloitettu keskustelua aiemmin. Luulisi nettipelien pelaajia olevan paljonkin.
 

Qohelet

Kontulainen
Pelaan aika paljon flash-pelejä ja eniten kaikista olen pelannut Elementsiä (kolmisen vuotta). Armorgamesin kautta löytyy myös kivoja pelejä, jos ei ole jo vanhastaan tuttu?

Näitä saitteja on vaikka miten, mutta en jaksa laittaa niitä kaikkia tähän. Jos joku innostuu elementsistä niin minulta voi kysyä vinkkejä, kyse on fantasiakorttipelistä missä kerätään oma pakka, ilmainen peli tietysti. Siellä voi pelata myös ihmisiä vastaan. Aika paljon sukua MtG:lle.
 

Dracaena

Raseena
Ennen wanhaan Aapeli oli kätevä nettipelipaikka, jossa pelata kaverien kanssa minigolfin kaltaisia helppoja ja hauskoja pelejä. Onko nykyään aapelimaisia pelisivustoja, jonne pääsisi matalalla kynnyksellä kaverien kanssa pelaamaan laajaa valikoimaa selainpelejä?
 

Luvailin

Kontulainen
Onko nykyään aapelimaisia pelisivustoja, jonne pääsisi matalalla kynnyksellä kaverien kanssa pelaamaan laajaa valikoimaa selainpelejä?
Yksinpelattavia - tai vanhaan tapaan moni pelaaja saman koneen ääressä - ikivanhoja klassikoita löytyy paljon Internet Archiven pelikokoelmista: archive.org ja ylärivin Software-valikosta ainakin "Internet Arcade" (pelihallien kolikkopelejä), "MS-DOS Games" ja "ZX Spectrum" ovat saman tien selaimella pelattavia - ei siis rekisteröitymisiä eikä asennettavia ohjelmia, joskin pelilaitteen Javascript-emulaattorin latautuminen selaimeen näyttää kestävän kymmenisen sekuntia. Näköjään usein alempana sivulla pelin kuvauksen yms. jälkeen on ohjeet siitä, millä näppäimillä peli toimii.

Mutta suosituksia verkossa mahdollisimman matalalla kynnyksellä moninpelattavista peleistä olisin itsekin kiinnostunut kuulemaan. Erityisesti siis sellaisista, jotka eivät vaadi mitään rekisteröitymistä ja toimivat tavallisella selaimella (eli ei ohjelmien asentamista).

Vapaa softa -friikkinä tiedän lähinnä Linux-levitysten mukana tulevista netissä pelattavista peleistä, mutta niissä tuntuu olevan hyvin vähän suoraan selaimella toimivia. Toki ne toimivat, jos kaikilla pelaajilla on jokin Linux-levitys, jossa peli on mukana, ja osasta on Windows- ja jopa Android-versiotkin... Löysin nyt vain yhden suoraan selaimella toimivan: näemmä Freecivistä on selainversio. (Freeciv toki vaatii pelinä aika paljon opettelua ja on aika pitkä eli ei varsinaisesti kategoriaa "helppo ja hauska".)

Toinen esimerkki sellaisesta joita haeskelen: Pretend You're Xyzzy näyttää olevan Cards Against Humanityn selainpelattava klooni. (mutta en ole kokeillut pelata joten en osaa suositella)

Löysin BoardGameGeekistä listan sivustoista, joka näytti lupaavalta, mutta moni siellä olevista näyttää vaativan rekisteröitymistä, sähköpostiosoitteita jne. Ehkä tätä listaa selaamalla voisi löytää muutaman sopivan helposti lähestyttävän moninpelin. Mutta osaisikohan joku teistä suositella jotain tiettyä?
 

Gorbag the Orc

Käärmeen asukki
Voin suositella yhtä peliä enemmän kuin mitään muuta. Slither.io. Aivan mahtava peli, eikä vaadi rekisteröintiä tai mitään maksuja. Tarkoituksena siis kasvattaa omaa matoaan suurella kentällä kukistamalla muita matoja ja syömällä niiden "raadot." Jokaista matoa ohjaa oikea ihminen jossain päin maailmaa. Jos pääsee oman pelinsä kymmenen parhaan joukkoon, näkyy oma nimimerkki ylhäällä olevalla listalla. Kannattaa kokeilla jos ette ole vielä kokeilleet, vaikka aika moni tämän hittipelin jo tunteekin. 🙂
 
Ylös