Nine Inch Nails

Olen yrittänyt nyt varmaan ainakin tunnin ajan saada kirjoitettua järkevää aloitusviestiä, mutta tämä kuume häiritsee keskittymiskykyäni. Kerta toisensa jälkeen jo pitkälle ehtinyt viesti on saanut deleteä. No, yritän olla lyhyt ja ytimekäs.

Nine Inch Nails, tuttavallisemmin NIИ, on tarjoillut meille pitkästä aikaa uutta materiaalia. Trent Reznor, mies kaiken takana, on koonnut jälleen (IMHO) aikamoisen mestariteoksen sekoittaen tuttuun tyyliinsä niin rockia, metallia, konepoppia kuin myös oudompia progehtavampia ja jatsahtavampia kuvioita, jälkimmäisiä tosin tällä kertaa hieman säästeliäästi. Tuloksena on aika suora levy, josta kaikki turha tuntuu olevan karsittu pois.

Biisit tuntuvat ensikuulemaltakin tutuilta, eikä tämä ole huono asia. Monet kappaleet heijastelevat paljon The Downward Spiralista ja The Fragilesta tuttuja piirteitä, mutta biisit ovat kuitenkin yksinkertaisempia, lyhyempiä ja täten suorempia. Mukana on tunnistettavimmat piirteet aiemmasta tuotannosta: synteettiset surinat, kauniit pianot, jykevät kitaravallit, kekseliäät rumpu- ja bassokuviot sekä monitasoiset rakenteet biiseissä. Tällä kertaa tuntuu, että se viimeinen kerros on jätetty miksatessa pois, biisit eivät kasva loppuaan kohden aivan yhtä suuriin eeppisiin mittasuhteisiin, kuin parilla aiemmalla levyllä. Mukana on myös ehkä ensimmäinen todellinen radiohitti yhtyeeltä koskaan, mikä on epäilyttävyydestään huolimatta oikeasti hieno asia. Biisi on nimittäin hyvä ja toimii.

Lisäksi on kuulunut huhuja, että seuraava levy on jo puoliksi valmiina, joten tämän jälkeen ei ehkä tarvitse odottaa yli viittä ja puolta vuotta.

Oletko jo hankkinut uuden levyn? Mitä pidit? Vai aiotko ostaa laisinkaan? Mikä on suhteesi yhtyeeseen? Kuinka tutustuit siihen? Tuletko katsomaan yhtyettä ensimmäisellä Suomen-keikallaan Provinssirockissa 19. kesäkuuta?

Itse löysin Nine Inch Nailsin noin seitsemän vuotta sitten. Ensimmäisenä kolahti The Downward Spiral ja se onkin kyllä aika hittilevy (hyvällä tavalla). Sitten löytyi Pretty Hate Machine ja sen myötä ei paluuta olekaan ollut. The Fragilen ilmestymistä odotin kuin kuuta nousevaa ja petyin ihan mielettömästi. Mielestäni The Fragile on bändin heikoin levy (jos ei oteta lukuun remixauksia jne.). Levyllä on muutama ok kappale ja loput tasapaksua täytettä. Yhden levyllisen siitä olisi ehkä saanut ihan jees materiaalia, kaksi levyä on aivan liikaa. Toisaalta, suosikkilevyni onkin Broken eikä The Fragilella ole juuri Brokenin kanssa yhteistä...

With Teethin kuulin tuossa muutama päivä sitten kokonaisuudessaan, kun se oli streamattavana yhdellä sivustolla (ihan laillisesti ja taitaa olla sielä vieläkin, linkki virallisilla sivuilla eli täällä) ja ihan hyvältähän tuo kuulosti, vaikka oli mielestäni myös aika paljon biisejä, jotka eivät ensikuuntelemalla antaneet juuri minkäänlaista vaikutelmaa. Muutama suhteellisen tarttuva ja joukosta erottuva biisi oli ja pitäähän tuo ehdottomasti hommata, kunhan vain ehtii. Ehkäpä tuo "faniuteni" on tässä vuosien saatossa vähentynyt, koska tätä levyä en ole juurikaan odottanut. Mutta onpa noita Nine Inch Nailsin levyjä jo kahdeksan (+mini-cd, joka on Brokenin ohessa) päätynyt hyllyyn, joten pitäähän sitä uusinkin levy hommata.

Mitä tulee siihen keikkaan, minä ainakin yritän parhaani mukaan päästä sinne. Vaikken uudemmasta materiaalista olekaan niin välittänyt, olen kyllä senverran monta vuotta pitänyt bändistä ja joskus NIN oli hetken aikaa maailman kovin bändi henkilökohtaisesti, joten pitää tuo livenä todistaa, kun kerran mahdollisuus on. Täytyy myöntää, että muuten olisi koko Provinssi jäänyt väliin ja nytkin kyllä aikomus on mennä ainoastaan sunnuntaiksi sinne. Ei kai oikein festarointi jaksa kiinnostaa enää...

Nine Inch Nails on mulle sellanen ikuisuusjuttu, että pitäis tutustua aina tosi paljon tarkemmin, mutta en ikinä saa aikaiseksi. Mulla on aika monia biisejä koneella ja kaikki on hyviä, mutta yhtään levyä en oo saanu hankittua! Silti se on pakko nähdä Provessa.

Mikä levy mun kannattaa ostaa?

PS. Silttis, miten sä sait ton ännän väärinpäin? :hups:

Danyan, ensimmäiseksi levyksi ostat joko tämän uusimman (With Teeth) tai sitten The Downward Spiralin. With Teeth on Nine Inch Nailsin levyistä se helpoiten lähestyttävä, vaikka siinäkin riittää kuunneltavaa. Siinä jotenkin kiteytyy musiikillisesti yhtyeen koko tähänastinen ura, IMHO.

The Downward Spiral on taas kaikessa legendaarisuudessaan jonkinmoinen pakko-ostos, siinä voisi sanoa metallin, rockin, industrialin, konepopin ja angstin yhdistyvän populäärisesti täydellisimmillään. TDS:stä ilmestyi viime vuoden lopulla Deluxe Edition, joka pitää sisällään bonus-CD:llisen remiksauksia, demoversioita yms. Ja jos kotistereoista löytyy SACD-tuki ja 5.1-surround, niin vielä parempi! En ole itse päässyt levyä vielä surroundina kuulemaan, mutta voisin kuvitella sen olevan aika kokemuksen.

Jaa niin, tuo N väärinpäin... & # 1 0 4 8 ; (ilman välejä).

Mäkin suosittelisin ensimmäiseks levyks Downward Spiralia. Se on jotenkin sellainen välipyykki vanhan ja uuden Nine Inch Nailsin välillä. Mielestäni TDS on helpommin lähestyttävä kuin With Teeth mutta se voi johtua siitä, että spiraalia on tullut kuunneltua kertaan jos toiseenkin ja With Teethin olen kuullut vain kerran...

Tulikin tässä vielä mieleeni, että Nine Inch Nailsia luullaan usein tekoverellä läträäväksi shokkirokkiaktiksi, mutta lähes turhaan. Toki laulujensa aiheet ovat melkoisen synkkiä, kylmiä ja ahdistavia, sisältäen ihmismielen pimeimpien sopukoiden tonkimista ja kaikenlaista tabujen kyseenalaistamista, eivätkä musiikkivideonsakaan tai lavashownsa ole sieltä kesyimmästä päästä, mutta kyse ei ole silti mistään Marilyn Manson kakkosesta. Vertaus on tosin ontuva siinäkin mielessä, että Trent Reznoria voidaan pitää ainakin osin Mansonin musiikin ja imagon pääarkkitehtina tämän läpimurron kynnyksellä, kun meni ottamaan silloin kömpelön shokkirokkiyhtyeen levy-yhtiönsä suojiin ja tuottamaan tämän pari ensimmäistä levyä.

Hoo. Hieno bändi, hienoa musiikkia ja pimeitä musavideoita. Tykkään

En oikein muista koska koukutuin bändiin, mutta luulisin että joskus viime vuoden keväällä. Nine Inch Nails on minulle sellainen bändi jota en kovin suurissa erissä kuuntele vaan pidän lyhyitä NIИ-sessioita. Yhtäkään levyä tältä(kään) bändiltä ei ole vielä tullut ostettua koska olen ollut vähän siinä asemassa etten oikein tiedä minkä levyn ostaisin. Muutenkin pitäisi oikeasti uppoutua yhä vain syvemmin orkesterin materiaaliin, kun kuitenkin tämä mun kuuntelu on ollu melko passiivista.

Meinasin juuri tulla perustamaan tämän topicin. Mutta Silttis oli pari päivää edellä.

Noniin, NIИ on suorastaan loistava yhtye, itse löysin bändin tässä vuosi sitten, eli myöhäisherännäinen taidan olla. Viime aikoina olen eniten kuunnellut bändin livelevyä And all that could have been, joka on mielestäni loistava (jota itse suosittelen Dannylle). Myös Download spiral on kerrassaan hyvä, monet suosikit löytyy tältä levyltä. March of the pigs on joitain mitä odotan hyvin paljon tulevalta Provinssin keikalta.

Uudelta levyltä olen kuullut vain pari biisiä, hyvältä vaikutti. Pitää tähän vielä tutustua hieman paremmin..

Hieno bandi. Vielä hienompaa on se, että pääsee vihdoin provinssissa näkemän livenä.

The Perfect Drug menee kyllä kovimmat biisit 10. Minullei Downward Spiral ja Fragile on kovimmat levyt. Molemmat on alusta loppuun hittiä.

En ole oikein koskaan pitänyt Soundia maailman parhaimpana musiikkilehtenä, vaikka siinä toisinaan ihan hyviä ja mielenkiintoisia juttuja onkin. Nykyään juttujensa parhaimmistoa ovat kuitenkin lähes pelkästään ulkomaisten musiikkilehtien artikkeleista tehdyt käännökset ja suomalaista rokkia jokseenkin retrospektiivisesti käsittelevät kirjoitukset.

Levyarvostelut ovat sitten erikseen. Joskus tuntuu, ettei arvostelija ole kuunnellut arvostelemaansa levyä lainkaan, katsonut vain, mitä Rolling Stone tai jokin muu vastaava julkaisu lätystä kirjoittaa, ja tehnyt siitä sitten Soundiin lyhennelmän. Ja nyt tämä saamattomuus on sitten osunut Nine Inch Nailsin uuden levyn kohdalle. Arvostelussa ei käsitellä levyn kappaleita lainkaan, ei nosteta edes yhtä biisiä edustamaan koko levyä (tyyliin "sinkkubiisi nönnönnöökin nyt on semmoinen"), kuten joskus huonoissa arvosteluissa näkee tehtävän.

Kriitikko Petri Silas mainitsee sangen lyhyessä jutussaan kuitenkin, että hänen mielestään Nine Inch Nailsin toistaiseksi parhaan levyn The Fragilen mukanaan tuomat pianot ovat saaneet uudella levyllä oman tilansa, muuten peruselementteinä ovat "suurimmalta osin yhä ne tutut spectoriaaniset särökitaravallit ja pöksyttävät vuosikertarumpukoneet".

Täh? Suurimmalla osalla levyn biiseistä pöksyttää ihan oikeiden rumpujen takana Dave Grohl, joka ei kuulosta mielestäni miltään vuosikertarumpukoneelta. Reznor on itsekin todennut, että oikeiden rumpujen aiempaa isompi rooli ja niiden tuoma fiilis on juttu, joka saa levyn poikkeamaan edeltäjistään, ja tulos on kyllä ihan tavallisen kaduntallaajankin kuultavissa. Särökitaravallitkaan eivät nyt niin "spectoriaanisia" ole, jos vaikka vertaa siihen edelliseen levyyn, The Fragileen. Säröistä bassoa ja liverumpuja muuten aika minimalistisilla taustoilla on sen sijaan reilusti aiempaa enemmän.

Arvostelun kritiikkikin kohdistuu lähinnä siihen, että kuinka 40-vuotias Reznor voi laatia tekstejä, jotka "ovat kuin ensimmäiset Nietzchensä ja Sartrensa juuri läpi äimistelleen lukiolaisen runokirjasta". Huoh. Lopuksi ihmetellään hieman kansitaiteen, krediittien ja sanoitusten siirtymistä kansilehdyköiltä pelkästään nettiin, ja sitten vielä kerrotaan tämän olevan 19. "olennainen NIИ-julkaisu", vaikka eivätköhän ne olennaisimmat julkaisut ole kuitenkin nämä viisi studioalbumia (joista Broken on kuitenkin itse asiassa EP). Virallisia julkaisuja on toki kaikkiaan ne 19, remix-albumit, sinkut, videoboksit ja muut mukaanlukien.

Sitten loppuun pläjäytetään kolme tähteä. Rivien välistäkö tässä pitäisi lukea? Ja mitä? :roll:

Heh, olen erittäin samaa mieltä Soundin arvosteluista. Eikä koske pelkkää Nine inch nailsin arvostelua, ilman mitään ammattitaidon/kunnioituksen häivää jotkut kriitikot polkevat levyt lyttyyn ilman lähempää tarkastelua. Ja todella toisinaan tuntuu että arvostelut ovat referaatteja isompien pamppujen duuneista. Argh. Suosittelen etsimään käsiinsä Musen Absolution levyn arvostelun Soundista. Se on aikalailla huonoin mitä olen koskaan lukenut.

With Teeth ei sentään saanut Soundissa huonoa arvosanaa, kolme tähteä on ihan kohtalaisen hyvin. Vain itse arvostelu oli luokattoman ala-arvoinen. Samaiseen lehteen olisi voinut odottaa vielä jotain juttua Nine Inch Nailsista tai Trent Reznorista (ensimmäinen studiolevy kuuteen vuoteen, ensimmäinen Suomen-keikka lähestyy...), mutta ei. Sen sijaan mukana on yhtä tyhjän kanssa oleva parin sivun Marilyn Manson -turhake. Lukekaa vaikka Soundin nettisivuilta, se on sinnekin päässyt "kuukauden juttuna".

nessa sanoi:

Suosittelen etsimään käsiinsä Musen Absolution-levyn arvostelun Soundista. Se on aikalailla huonoin mitä olen koskaan lukenut.

Click to expand...

Missä lehdessä se Absolutionin arvostelu oli? Itse en muista "huonoista" Muse-arvosteluista kuin Origin Of Symmetryn tapauksen (löytyy selaamalla täältä), mutta siitä sentään käy ilmi, että arvostelija on kuunnellut levyn.

MUOKS: Löytyipäs, tuolta. Kuinka yllättävää, asialla on Petri Silas! Huoh.

Oli pakko nostaa tämä topicci, koska olen aivan fiiliksissä. Nine Inch Nails kyllä lunasti kaikki odotukset, jotka olivat henkilökohtaisesti aika korkealla. Kuitenkin senverran monta vuotta odottanut ja miettinyt, että minkälainen olisi livenä ja nyt tuli nähtyä. Suurin osa parhaista biiseistä tuli keikan aikana ja muutenkin aika hyvä setti. Ainoa miinus oli mielestäni se, että keskellä keikkaa tuli todella monta biisiä The Fragilelta ja With Teethiltä peräkkäin ja kun kumpikaan ei ole minulle (eikä varmasti monelle muullekaan, joka on Nine Inch Nailsia kuunnellut esim. yli kymmenen vuotta mutta ei enää juurikaan ole fani, NIN on kuitenkin ollut olemassa kuutisentoista vuotta jo...) kovin tuttu, joten meni ehkä vähän ohi. Alun ja lopun hittiputket pelastivat kyllä paljon.

Jos pitäisi sanoa jotain biisejä, mitä olisi itse vielä halunnut kuulla niin olisin mielelläni kuullut mr. selfdestructin ja perfect drugin. Muuten aika loistava setti ja esim. reptile, josta en ole hirveästi koskaan välittänyt levyllä, kuulosti tosi hyvältä livenä. Olin myös todella tyytyväinen siihen, ettei keikalla ollut välispiikkeja juuri lainkaan (ennen march of the pigsiä tullutta "Thank you, PIGS!" -spiikkiä lukuunottamatta, joka itsessään oli niin loistavaa kettuilua yleisölle, silleen hyvällä tavalla). Nine Inch Nailsin keikalla ei saisikaan olla välispiikkejä, muutamat kiitokset (joita ei kyllä montaa ollut) olivat ihan ok. Henkilökohtaisesti myös miellytti, että Brokenilta tuli niinkin monta biisiä (periaatteessa kolme, jos lasketaan suck) vaikka aika lyhyt ep onkin.

Parasta keikassa oli kuitenkin ehkä se, että vaikka Nine Inch Nails = Trent Reznor, oli livekokoonpano kuitenkin oikean bändin oloinen. Ajattelin etukäteen, että onhan se varmaan ihan ok livenäkin, mutta että se tulee olemaan lähinnä Trentin oma show. Mutta ei ollut. Bändi tuntui jotenkin kokonaiselta eivätkä muut soittajat tuntuneet olevan mitenkään taka-alalla vaan koko bändillä oli sellaista kommunikaatiota, mitä bändeiltä yleensäkin lavalla odotan. Tuo oli kyllä yksi pääsyy siihen, miksi keikka oli niin loistava. Toinen syy oli kyllä se, että vaikka en ole vuosiin enää juurikaan Nine Inch Nailsia kuunnellut muuta kuin satunnaisesti, ne vanhat biisit (varsinkin Brokenilta mutta myös TDS:lta ja PHM:lta) muisti oikeastaan täysin vieläkin ja niistä tuli oikeasti kylmiä väreitä ja ihan mielettömän fiilikset, kun muisti juttuja seitsemän-kahdeksan vuoden takaa. :roll:

Nyt on kyllä hyvä fiilis. Ei ole enää montaa bändiä, jotka tahtoisin ehdottomasti nähdä (tuollaisia isompia). On noita tietysti sellaisia, jotka olisi kiva nähdä uudestaan (Thrice, Most Precious Blood, Sick Of It All, Strike Anywhere, Bouncing Souls, jne.) mutta ei juurikaan sellaisia, joita ei olisi jo nähnyt. Nekin bändit, jotka tahtoisi vielä nähdä ovat lähinnä sellaisia, joista tietää, ettei tule koskaan näkemään ainakaan sillä kokoonpanolla, jolla on mitään merkitystä (esim. Sepulturan tahtoisin nähdä vain ja ainoastaan Maxin kanssa, mutta aika hiljaista, Metallica on tullut nähtyä vuonna 99 mutta olisihan se siistiä nähdä niin, että Cliff olisi bassossa koska Cliff nyt oli ainoa oikea Metallica-basisti, Jason kelpasi juuri ja juuri...) tai ettei tule ylipäätänsä koskaan näkemään.

Joo. En ehtinyt ennen Provinssia tutustumaan bändiin, vaikka piti kovasti. Mutta! Ei haitannut yhtään! Oli ihan mielettömän hyvä keikka. Jengiä oli ku pipoa ja fiilis oli aivan loistava.. Nyt tänään on jo pakko mennä levykauppaan.

Voivoi, kannatti kyllä käydä ihmettelemässä provinssissa. NIN oli kyllä loistava, sain kuulla ne biisit mitä odotin, ja tuo "thank you pigs" oli kyllä aika osuva. Ja siitähän seurasi yksi parhaista, march of the pigs. Jouduin kesken keikan poistumaan, mutta kyllä oli NIN aivan yhtä hyvä kun odotinkin, ehkä jopa parempi.

Bändi oli yhtenäinen, ja ukot vaikutti ihan innostuneilta soittamaan provinssiyleisölle. Huhhuh, kyllä nyt on semmonen olo että kaikki nähty.

No vieläkään en saa oikein ääntä. Jokainen biisi piti huutaa. I WANNA FUCK YOU LIKE AN ANIMAL. Ei piru ku räjähti tajunta.

vajaa kaksi tuntia ja oli 99% täydellinen setti. Perfect Drug olisi pitänyt vielä tulla, mutta ei todellakaan jäänyt harmittaa. Kolme ensimmäistä biisiä oli jo sellasta kamaa, että ei ole toista. Pinion, Sin, Wish.. HUHU

Parhaiten jäi mieleen: Pinion, Wish, Sin, Closer, Home, Dead Souls, Head Like A Hole ja Starfuckers inc.

Ihq-Trent.

Jepjep. Onpa taas aikaa siitä, kun on viimeksi tullut Musahuoneessa aikaa vietettyä, joten on jäänyt tällainenkin keskustelu huomiotta. Provinssikin tässä välissä ehti tulla ja mennä, tokihan siellä tuli käytyä. Harvoin (jos koskaan) on festareilla tympinyt niin pahasti kuin nyt, kun piti jättää Trent seisoskelemaan keskenään lavalle tunnin soitannan jälkeen, kiitos matkustusaikataulujen. En silti voi kovin paljon valittaa, tunnissakin sain enemmän kuin olisin uskaltanut odottaa. Kyllä, oli se vain hienoa.
Itselläni on viime vuosina ollut pientä suvantovaihetta havaittavissa NINin kuuntelun suhteen, mutta nyt tämäkin asia on taas korjaantunut. Vasta viime perjantaina tosin sain With Teethin käsiini (kipitin kesken suihkun avaamaan postinkantajalle ovea, jotta varmasti saan levyn mukaani Miittimatkalle) ja olen kyllä ollut enemmän kuin tyytyväinen. Tällä hetkellä ainakin olen täysin valmis nostamaan WT:n omaksi suosikikseni NIN-tuotannosta. (Tai ainakin jaetulle ensimmäiselle sijalle.) Mitään valittamista en ole vielä kokonaisuudesta löytänyt, rohkeasti tilasin levyn tuon mainitun Soundin arvostelun "perusteella". En oikein jaksanut uskoa siihen (arvosteluun) silloin, enkä liiemmin nyt, levyä kuunneltuanikaan.

Mitä noihin aiempiin levyihin ja ostosuosituksiin tulee, niin voin muiden tavoin kyllä suositella WT:tä ensiostoksi. Siinä mielessä olen kyllä vähän huono ihminen, että Downward Spiralista en ole koskaan oikein osannut innostua sen maineen vaatimalla tasolla. Huonoksi en sitä toki mene väittämään, mutta minun kohdallani levyn kappaleet jakautuvat turhan vahvasti niihin mahtaviin ja vähän vähemmän kiinnostaviin. Tällä hetkellä en kyseistä levyä omistakaan, olen joskus sen (kuten joitain muitakin levyjä) mennyt myymään köyhyyspäissäni, vakaana aikomuksenani ostaa se vielä tulevaisuudessa takaisin. Nyt sitten voisikin ostaa tuon Deluxe Editionin, kun sellainen on tosiaan sopivasti kauppoihin tuotu.
Itse aloitin NIN-kokeiluni yläasteella ostamalla Tampereen Swampista luokkaretken luppoajalla Brokenin ja siitä se ajatus sitten lähti. En tosin muista ollenkaan miten päädyin NINiä ostamaan, kukaan ei sitä minulle ollut suositellut enkä muistanut tietoisesti kuulleeni yhtään kappalettakaan. (Toki myöhemmin huomasin, että kyllähän Closer ainakin oli entuudestaan tuttu viisu, kuten niin monien muidenkin hyvien artistien kohdalla on käynyt.) Levyjä selaillessani muistan kuitenkin ajatelleeni, että "nyt tuota Nine Inch Nailsia kyllä voisi vihdoin ostaa", ja totesin itsekseni, että Broken on varmaan hyvä valinta. Olkoonkin, että osasin kyllä mielessäni yhdistää DS:n jonkinlaiseen maailman maineeseen.
Tänäkin päivänä Broken on sillä korkeimmalla NIN-jalustalla, vaikka WT kyllä kipuaa hyvin lähelle. Onhan se toisaalta myös vähän paha vertailla täyspitkää levyä ja EP:tä keskenään. Jo ensimmäisen kuuntelukerran (siinä kotimatkalla bussissa CD-soittimen kanssa angstaillessani) Wish ja Happiness In Slavery tekivät sellaisen vaikutelman, ettei se hevillä unohdu.

Hei kaikki pienet iloiset lapsoset. On tullut aika kaivaa tämäkin topikki Käärmeen uumenista, sillä Nine Inch Nails saapuu viihdyttämään meitä kaikkia Helsingin Jäähalliin tiistaina 10. huhtikuuta 2007. Liput tulivat tänään yhdeksältä myyntiin, ja niitä on yhä jäljellä (kello on nyt vähän yli kymmenen). 42 euroa on pieni raha maailman parhaimman yhtyeen keikasta.

Kaveri lupasi hankkia liput, joten elättelen toiveita että tuonnekin pääsisi (tosin yksi tuleva työmatka saattaa sotkea suunnitelmat... toivottavasti ei osu samalle viikolle). Itse en mikään suunnaton NIN-fani ole koskaan ollut, mutta tuli kuitenkin nähtyä Provinssissa, että hienosti toimivasta livebändistä on kyse! Ja siinä jo on hyvä syy käydä katsomassa uudestaankin. Ehkä ennen huhtikuuta saisi kuunneltua vähän enemmänkin bändin tuotantoa, etenkin juuri tuota uudempaa. Vanhempaa on tullut kuunneltua joskus 10 vuotta sitten aika paljonkin, mutta sen jälkeen ei kamalasti. Niin paljon musiikkia, niin vähän aikaa.

Hei kaikki pienet halipalleroiset. Nine Inch Nailsin uusi levy ilmestyy huhtikuussa, ja ovatpahan tällä kertaa viritelleet oikein erikoislaatuisen markkinointi- ja myynninedistämiskampanjan tuota lähitulevaisuuteen sijoittuvaa dystopistista teemalevyä "Year Zero" varten. Kampanja on jokseenkin monimutkainen ja ainakin sangen kekseliäs: jonkinmoinen koottu alustus tuosta salapoliisileikistä on luettavissa esim. täältä.

Jo "vuotaneista" neljästä biisistä päätellen tuleva levy vaikuttaa jälleen aika mainiolta.