Nokkahuilu ystävineen

Nyt, ennen kuin äitini syö minut elävältä, tahdon aloittaa keskustelun Käärmeessä. Syy siihen, miksi äitini minut söisi, liittyy hyvinkin läheisesti tähän aloittamaani aiheeseen. Äitiltä ei nimittäin kovinkaan paljon heru rispektiä sille, että toinen hänen tyttäristään on mennyt jokseenkin sekaisin jokaisesta instrumentista, joka kyseisen perheen luota löytyy.

Uusin ihastuksenihan on siis nokkahuilu. Jep, tuo kamala ala-asteaikoina raiskattu muovinen pilli kimeine äänineen ja soravingahduksineen. Jokainen osaa soittaa nokkiksella täydellisesti kappaleen nimeltä "Lokki, joka lentää, syö, ui, ja pitää hemmetinmoista ääntä".
Noei. Ihan kauniistikin nokkahuilua voi näköjään soittaa. Äänialaltaan ei ehkä niitä valovoimaisimpia tiluttimia, mutta kelpaa perussoittimeksi ja seuraksi muille soittimille.

Muita huiluihin hurahtaneita? Soititpa sitten sopraano-, altto- tai tenorinokkista, poikkihuilua, panhuilua tai muuten vaan tykkäät puhaltaa pilliin jos toiseenkin, paljasta itsesi!

Taka-ajatushan tässä on se, että haluan tietää kuinka paljon alttonokkahuilusta kannattaa maksaa, onko se yleensäkään mukava soitin ja jaksaako sitä Erkkikään kuunnella.

Itse en osaa kyllä alkuunkaan soittaa mitään puhaltimia, mutta tykkään nokkahuilun äänestä hirveästi. Esimerkiksi Vivaldin nokkahuilukonsertot on ihan parhaita. Nokkahuilu on hyvä seuralainen vaikkapa luutulle tai cembalolle, mutta sille on sävelletty myös hienoa soolomusiikkia, kuten Jacob van Eyckin kappaleet jo 1600-luvulla, mutta myös nykymusiikkia.

Tiedän nokkiksista kyllä niin vähän, että parempi, etten ehkä hirveästi muuten komentoi. Olen kyllä nähnyt nokkahuiluja melkein kaikenkokoisia, ja kyllä ne kaikki kuulostavat hyvältä. Oikeat konserttinokkahuilut eivät minusta kyllä hirveästi edes muistuta niitä koulusta tuttuja muovisia Yamahoita, on sekä ääni että ulkonäkö sen verran eri maailmasta. Olen ylipäätään soittimien hankinnassa sitä mieltä, että jo ensimmäiseen soittimeen kannattaa panostaa kunnolla. Harjoittelu sujuu paljon helpommin ja ääni on sellainen jota kestää kuunnella. Laatusoittimesta saa myös käytettynä usein ihan hyvän hinnan, kun taas halpiksesta saa myytäessä tuskin mitään.

Minun puoleeni ei kannata kääntyä jos haluaa tietää jotain ostamiseen liittyvää tai yleensäkään, mutta ängenpä silti kertomaan suhteestani huiluihin. Sikäli kun sellaista on...

Ala-asteella nokkista tuli siis silloin tällöin soitettua (mikä ihmeen perustaito sitä muuten on osata soittaa? Eikö lapset kannattaisi opettaa soittamaan mieluummin pianoa?) ja minä sain joskus joululahjaksi ihan ikiomankin nokkiksen, joka tietysti oli parempi kuin ne koulun pillit *köh köh*. Ainoa vika oli se, että olisin halunnut viulun

Jollain soittimen mukana tulleella lapulla on ne otteet joilla saa näitä ylennettyjä/alennettuja säveliäkin soitettua, mutta kun en niitä koskaan jaksanut opetella, minun soitteluni jäi pitkälti C-duuriin. Nyt en ole pitkiin aikoihin nokkikseen koskenutkaan, voisi joskus taas kokeilla, mutta muistaakseni sain siitä ihan suhteellisen hyvää ääntäkin ilmoille.

Ainoa puhallin, jonka soittamiseen olen koskaan erityistä mielenkiintoa tuntenut, on poikkihuilu. Varmaan alkaisin soittaakin sitä, jos täältä saisi opettajan ja lainata huilun. Tosin siihen kärsivällisyyteni ei varmaan riittäisi, eikös sen oppiminen kuulemma aika hankalaa ole?

Poikkihuilu on minullekin tavoittamaton haave - ensinnäkin jo sen takia, että opettelu vaatisi aika todennäköisesti opettajan ja toisekseen sen takia, että moinen kapistus maksaa kohtalaisen paljon.

Halvemmalla päästiin tänään - mukaan jäi vahingossa musiikkiliikkeestä Yamahan alttonokkahuilu. Mukavan näköinen ja -kokoinen, hintaakin vajaat 20 euroa. Ei kirpaise kovinkaan paljoa. Ja äänikin on mitä kivoin, päihittää kevyesti sopraanon piipitysmäisen soinnin.

Nyt alan tutkiskelemaan ja tuskailemaan otetaulukkojen kanssa. Saa nähdä mitä tästä tulee. On kiva huomata, että korvakuulolta soittaminen onnistuu myös tämän pelin kanssa - tarvitsen ensimmäisen äänen, jonka jälkeen osaan soittaa kipaleen, jos se on minulle tuttu. Jänskää.

Steelsheen sanoi:

Ala-asteella nokkista tuli siis silloin tällöin soitettua (mikä ihmeen perustaito sitä muuten on osata soittaa? Eikö lapset kannattaisi opettaa soittamaan mieluummin pianoa?)

Click to expand...

Idea ala-asteen huilunsoiton takana lienee sellainen, että lapset tulee tutustuttaa musiikkiin ja yhden soittimen taitaminen helpottaa muiden soitinten soiton oppimista. Piano olisi kenties fiksumpi soitin opetettavaksi, mutta kovasti iso ja kallis - siksipä nokkahuilu on valittu piinaksi. Se on pieni ja halpa, niitä voidaan ostaa niin että jokaiselle riittää. Huilun, toisin kuin pianon, voi pienuutensa vuoksi myös kantaa kotiin ja harjoitella siellä.

Mutta olen siinä uskossa ja toivossa, etteivät nykyään ja tulevaisuudessa nokkahuilujen piinaa joudu enää kokemaan niinkään monet lapset, kun vanhat opettajatartädit alkavat olla eläkkeen puolella. Toivottomat yritykset saada nakkisormillani moisesta aikaan mitään muuta kuin hirveää vinkunaa eivät ainakaan parantaneet minun ajatuksiani musiikista tai soittokyvyistäni, ja käsittäisin tämän varsin yleiseksi traumaksi.

[off-topic]

Steelsheen sanoi:

Ala-asteella nokkista tuli siis silloin tällöin soitettua (mikä ihmeen perustaito sitä muuten on osata soittaa? Eikö lapset kannattaisi opettaa soittamaan mieluummin pianoa?)

Click to expand...

En ole perehtynyt syvällisesti musiikin opetussuunnitelmiin, mutta arvelisin että ne voivat mennä kokolailla uusiksi, mikäli jokaiselle peruskoululaiselle alettaisiin opettaa pianonsoittoa.

Musiikinopetusta taitaa luokilla 1-6 olla 1 tunti viikossa, luokilla 7-9 tuntimäärä kai vaihtelee jaksoittain. Jos luokassa on 20 oppilasta, jokaiselle riittää opetusaikaa 3 minuuttia viikossa. Tämäkin silloin, kun ei opetella joulu-, kevätjuhla- tai maakuntalauluja. Toinen vaihtoehto olisi tietysti ostaa useampi piano ja palkata lisää opettajia. Varmasti lukuisat vapaaehtoiset tulisivat palkatta levittämään pianonsoiton perustaitoa, tuoden myös omat pianonsa mukanaan.

Eli siis nokkahuilu on melko halpa ja helppo keino saada lapset itse tuottamaan ääntä instrumentilla, ehkä joskus myös nuottien mukaan.
[/off-topic]
Ja pahus. Halti ehti ensin.

Itselläni nokkahuilu oli ensimmäinen soitin, johon ihastuin. Korvakuulolta soittaminen ei ole minulta koskaan onnistunut, joten nokkahuilu innoitti opettelemaan nuotit, mikä taas myöhemmin johdatti soittamaan pianoa, huilun kovin pieneen äänialaan kyllästyttyäni. Taisin olla lähes ainut, joka piti nokkiksen-vingutus-musiikintunneista.

En tunne yleviä nokkahuilulle sävellettyjä klassisia kappaleita, mutta itse ainakin soittelin sillä mitä tahansa, mihin löytyi nuotit ja mikä pysytteli suunnilleen oktaavin sisällä. Hepokatista maantiellä poikittain Biitlesiin ja Karjalan kunnailla lehtii puuhun.

Täällä päin opetettiin äidin kouluaikoina soittamista melodikoilla. On siinäkin varmaan ollut kuuntelemista.

Minä aloitin olisikohan ollut 7-vuotiaana (sopraano)nokkahuilun soittamisen Tampereen Konservatoriolla. Nelisen vuotta tuli soiteltua ja tykkäsin ihan hirveästi. Nokkahuilussa on tosi sympaattinen ääni, jos sitä siis osaa soittaa. Jossain vaiheessa soitettiin kahden muun kaverin kanssa cembalon säestyksellä. Oli itseasiassa tosi kivaa. Jouduin valitettavasti lopettamaan kun opettajani muutti Englantiin eikä sopivaa aikaa uudelta opettajalta löytynyt. Tämän jälkeen siirryinkin sitten klarinettiin, mutta huomasin aika pian että keväisin allergia-aikaan soittaminen on mahdotonta koska silmissä pimeni kun puhalsi... uch:

Nykyisin omistan ainakin kolme nokkahuilua, joista yksi on se alkuperäinen, joka ostettiin kun aloin nokkista soittaa. Ainakin kaksi näistä on..öö..englantilaisia ja yksi taitaa olla saksalainen. Noissa siis on vähän erilaiset otteet, jotkut väittävät että englantilainen olisi hankalampi. En tiedä, kun itse olen alusta asti tottunut soittamaan sillä, mutta kumpi tahansa kyllä tietysti menee kun on senverran tullut kuitenkin soiteltua.

Nokkiksen lisäksi kaappiin on kertynyt muutama muukin pikkupuhallin. Lähinnä pari okariinoa, jotka ovat kyllä senverran huonoja ettei kamalasti mitään suuria melodioita niillä pysty soittamaan, sekä muutama enemmän tai vähemmän autenttinen panhuilu. Onpa sitä joskus tullut jonkinlaista tinapilliäkin soiteltua. Niinjoo ja melodikakin oli joskus pienenä, mutta se varmaan hajosi tai hukkui jo vuosia sitten... Puupuhaltimista aika monesta varmaan saisin ihan fiksunkuuloisen äänen aikaan, mutta kokeillut en ole. Mitään kunnollista ei ole kyllä tullut soiteltua vuosiin, mutta nokkahuilunsoitto on kuin pyörälläajo - ei sitä unohda!

Kyllä tuosta alttonokkiksesta tuli hyvä kaveri minulle!

Ensin oli (paljon) hankaluuksia löytää tavismusiikin joukosta kappaleita jotka sopisivat hallitsemaani äänialaan äffästä ylöspäin. No mutta, joku minua fiksumpi huomautti sitten, että onhan digipianoissa transponointinappulat. Kyllä siinä sitten hakkasin päätäni seinään, totta kai osasin moista namikkaa käyttää ja olin monasti sitä ennen käyttänytkin, tosin vain hakeakseni vähän eri ääntä vanhoihin kappaleisiin. Mutta että en ollut sitten tajunnut. Hoh minua.

Sen jälkeen onkin soittelu ollut mallillaan. Armaaseen digipianooni äänittelen muutamia kivoja kappaleita, ja soitan huilulla päälle. Äsken taittuivat My heart will go on, May it be ja Can you feel the love tonight. Kaikki kolme huilulle ah niin sopivia. Koska soitan aikalailla korvakuulolta, en tarvitse nuotteja huiluun, ja näinollen vain soitan kyseisiä piisejä aloittaen sellaisesta nuotista, että koko kappale mahtuu yhden huilun äänialan sisään. Nerokasta, sanon minä. Ylistäkäämme transponointimahdollisuutta!

Kyllä tuosta pillistä on saanut huvia ja hyötyä ihan reilusti yli sen 19 euron, jonka moisesta maksoin. Kyllä maailma on ihana.

Johtuen "hienosta musiikillisesta lahjakkuudestani" olen haudannut huiluni kaappiin. Siellä se tulee pöydymään aina. Valitettavasti kyseinen muovinpala ei tuo mieleeni muuta kuin ala- asteen kaameat nokkahuilukokeet...ostakaa makkaraa,markalla ja kahdella sitä jo saa!...hirvee biisi. Tosin tunnustan että huilulla voi soittaa ihan kauniistikin- jos vain osaa. Ja tykkään kyllä kuunella huilumusiikkia.Minusta se on kaunista. Mutta itse en kyllä huilun varteen taida tarttua vielä pariin sataan vuoteen...

Heei, poikkuhuilun haaveilijat, siitä vaan. Ainoa ongelma on tosiaan tuo hinta, uutenahan tuo maksaa ihan tuhottomasti. Itse ostin juuri uuden huilun viime syksynä, ja kyllähän siihen hyvin yli 500 euroa upposi. Käytettyjä sitten halvemmalla.

Eikä poikkihuilun soitto loppujen lopuksi ole hirvittävän vaikeaa. Itse soitan nyt katkonaisesti yhdeksättä vuotta, tosin olen ehkä samalla tasolla kuin musiikkiopistoa kolmesta neljään vuoteen käyneet - sinne en koskaan hankkiutunut ja katkonainen kansalaisopisto-opetus ei ihan tehnyt tehtäväänsä. Huilun perusteet oppii äkkiä, varsinkin, jos on soittanut nokkahuilua. Sormituksissa on paljon samaa. Ainoa alkuhankaluus voi olla se puhallustekniikan oppiminen, mutta jos kykenee soittamaan tyhjää pulloa, siitä se lähtee. Itselläni ensimmäiset oikein todelliset vaikeudet tulivat eteen siinä, kun kertakaikkiaan ei nopeus riitä. Vaikka voisinkin katsoa ja ymmärtää nuotteja sillä nopeudella, jota monet vaativammat huilukappaleet vaativat, sormet eivät kertakaikkiaan liiku niin nopeasti.

Nyt tässä on taas inhottava tauko soitosta meneillään, en tiedä yhtään, kuinka tuntien käy tänä vuonna. Minulla ei ollut mitään sitovaa sopimusta viimevuotisen opettajani kanssa tästä vuodesta, pitäisi varmaan ottaa yhteyttä taas. Tarkoituksena olisi päästä tässä joku syksy musiikkiopistoon avoimelle linjalle, jos vaikka oikeastikin tämä homma lähtisi taas kunnolla käyntiin. Tuntuu, että soittoni ovat junnanneet paikallaan jo pari vuotta ilman mitään edistystä.

Mutta, nokkahuilu. Sitä tosiaan tuli ala-asteella soitettua. Meille annettiin koulusta kolmannella luokalla ihan omat nokkahuilut, ja sitä sitten vinguttelin vajaan vuoden, kunnes opettaja käski heittää sillä vesilintua, ja se vaihtuikin sitten poikkuhuiluun. Jossain vaiheessa soittelin huvikseni myös alttonokkahuilua. Ihan omituista, kokeilin viime vuonna pitkästä aikaa soittaa oikein vanhaa kunnon pikkunokkahuilua, ja sitä hädin tuskin sai soimaan! Niin se vaan äkkiä katoaa sormista ote, kun tottuu toiseen soittimeen. Toisaalta tulisi varmaan äkkiä takaisinkin harjoittelemalla, kun sen kerran on kunnolla opetellut.