Niin. Täällä on viittailtu Radioheadiin useammassakin topikissa (ainakin Muse & Coldplay), eiköhän yhtye jo ansaitse ihan omankin.
Itse tutustuin Radioheadiin ajatuksen kanssa vasta pari vuotta sitten. Creepin nyt tietävät kaikki, se oli joskus ihan tajuttoman hyvä biisi, nykyään se kyllä ainakin minulle kalpenee esimerkiksi Exit Musicin tai Street Spiritin rinnalla. Minulla on levyt Pablo Honey, The Bends, My Iron Lung ja OK Computer.
Noista suosikkini on kyllä luultavasti OK Computer. The Bendskin on hienohieno levy, mutta OK Computerissa on jotain sellaista mukavaa ja salaperäistä hulluutta (tai jotain..) mistä minä pidän. Kid A:ta minulla ei ole omana, mutta se on myös hyvä levy.
Olen tainnut jossain aikaisemmassa topikissa mainitakin, että Radioheadin levyt vaikeutuvat mitä uudempaan tuotantoon mennään.. Sen huomaa minusta jo OK Computerissa, ja jos miettii tätä viimeisintä albumia, Hail to the Thiefiä, niin sitä saa kyllä jo kuunnella aika tarkkaan, että jotain saa irti. Itse en ole oikein vieläkään sisäistänyt koko levyä, pitäis tosiaan kuunnella ajan ja ajatuksen kanssa. Tällä hetkellä se on minusta vaan jotenkin ontto ja tylsä.
Hyviä biisejähän Radioheadilla -kuten kaikilla hyvillä bändeillä- on miljoona, niitä on aina turha lähteä sen kummemmin luetteloimaan. Ehkä semmoisia tärkeimpiä ovat kuitenkin Let Down, Exit Music (for a film), Street Spirit (fade out), Paranoid Android... Ja Fake Plastic Trees.
Mikä siinä Radioheadissa sitten niin viehättää? Thom Yorke nyt ainakin. Harva laulaja saa ladattua sellaista tunnetta ja voimaa ääneensä, ja samalla laulaa ihan älyttömän herkästi ja nätisti.. Ja ylipäätänsä se fiilis, mikä niissä biiseissä on. Samaan aikaan toivoton ja toiveikas. Välillä ihan kaikki on menetetty ja välillä toivoa taas on. En mä oikein osaa kauheen tarkasti selittää. Radiohead on musta ihan älyttömän tunteikas bändi, siitä musiikista kuvastuu ihan kaikki.
Jepulis. Ois mulla vielä lisääkin sanottavaa, mutta sanonpa sen ehkä myöhemmin.
Itse tutustuin Radioheadiin ajatuksen kanssa vasta pari vuotta sitten. Creepin nyt tietävät kaikki, se oli joskus ihan tajuttoman hyvä biisi, nykyään se kyllä ainakin minulle kalpenee esimerkiksi Exit Musicin tai Street Spiritin rinnalla. Minulla on levyt Pablo Honey, The Bends, My Iron Lung ja OK Computer.
Noista suosikkini on kyllä luultavasti OK Computer. The Bendskin on hienohieno levy, mutta OK Computerissa on jotain sellaista mukavaa ja salaperäistä hulluutta (tai jotain..) mistä minä pidän. Kid A:ta minulla ei ole omana, mutta se on myös hyvä levy.
Olen tainnut jossain aikaisemmassa topikissa mainitakin, että Radioheadin levyt vaikeutuvat mitä uudempaan tuotantoon mennään.. Sen huomaa minusta jo OK Computerissa, ja jos miettii tätä viimeisintä albumia, Hail to the Thiefiä, niin sitä saa kyllä jo kuunnella aika tarkkaan, että jotain saa irti. Itse en ole oikein vieläkään sisäistänyt koko levyä, pitäis tosiaan kuunnella ajan ja ajatuksen kanssa. Tällä hetkellä se on minusta vaan jotenkin ontto ja tylsä.
Hyviä biisejähän Radioheadilla -kuten kaikilla hyvillä bändeillä- on miljoona, niitä on aina turha lähteä sen kummemmin luetteloimaan. Ehkä semmoisia tärkeimpiä ovat kuitenkin Let Down, Exit Music (for a film), Street Spirit (fade out), Paranoid Android... Ja Fake Plastic Trees.
Mikä siinä Radioheadissa sitten niin viehättää? Thom Yorke nyt ainakin. Harva laulaja saa ladattua sellaista tunnetta ja voimaa ääneensä, ja samalla laulaa ihan älyttömän herkästi ja nätisti.. Ja ylipäätänsä se fiilis, mikä niissä biiseissä on. Samaan aikaan toivoton ja toiveikas. Välillä ihan kaikki on menetetty ja välillä toivoa taas on. En mä oikein osaa kauheen tarkasti selittää. Radiohead on musta ihan älyttömän tunteikas bändi, siitä musiikista kuvastuu ihan kaikki.
Jepulis. Ois mulla vielä lisääkin sanottavaa, mutta sanonpa sen ehkä myöhemmin.