Oudot tavat / Hauskat maneerit

En löytänyt tällaista topickia, ja siis, lukkoon saa laittaa jos niikseen tulee. Tämän tarkoitus on siis kertoa, millaisia outoja tapoja muilla täällä käyvillä on: pitääkö tarkistaa useaan kertaan, onko ovi kiinni, kännykkä mukana ja avaimet tallessa? Jutteletteko julisteillenne (jos teillä on sellaisia) englanniksi ja kerrotte niille päivän tapahtumia? Ajatteletteko vieraalla kielellä? Tässä vain muutama esimerkki...

Itselläni on sellaisia outoja tapoja, että kun puhun puhelimessa, minun on aivan pakko nyplätä korvakoruani, nenäkoruani tai kaulakorujani. Revin huomaamattani sanomalehtien marginaaleja (tätä en edes tajunnut, ennen kuin kaverini huomautti asiasta!), ajattelen usein asioita englanniksi ja lauleskelen itsekseni. Olen myös vainoharhainen, sillä minun on aivan pakko kokeilla ainakin kolme kertaa että laitoin varmasti sen ulko- oven kiinni, ennen kuin lähden.

Entäs te?

Ilmeisesti jonkin verran ohikulkijoissa huomiota herättävää toimintaa on tapani puhua itsekseni kävellessäni (tai siis ei itselleni, vaan käyn hypoteettista keskustelua jonkun tuttuni kanssa). Tuo nyt saattaa olla ihan normaalia mutta kun huulet sattuvat liikkumaan keskustelun mukana olen huomannut joidenkin vastaan tulevien vilkuilevan vähän syrjäkarein. Mutta minkäs teet, minun mielestäni kävellessä on sopivasti aikaa kelailla kaikenlaisia asioita jotka eivät muuten mieleen tulisi ja paremmin niitä voi kehitellä kun saa "palautetta" jolta kulta, vaikka sitten omalta mielikuvitukselta. Ja muistaapahan ainakin jutunaiheita kun seuraavan kerran tapaa tuttunsa noin ihan IRL

Minäkin puhelen yksinäni (tai ' yksinäni ' ). Yleensä selitän jotain tyyliin omaa elämäntarinaani tai musiikkihistoriaani, englanniksi, istuessani saunassa tai ollessani yksin kotona. Lisäksi laulan joka paikassa, joko ääneen tai sitten vain auon suutani, minkä luulisin näyttävän vähintään epäilyttävältä. Mutta mitä? Minä vain treenaan sisäistä musiikkikorvaani ja kielitaitoa

Ennen minulla oli myös oma radio-ohjelma, joka tosin loppui viime keväänä. Lähetys oli aina sen ajan, mikä minulla meni kävellä tienvarteen ja odottaa taksia

Voi näitähän löytyy!

Noo lauleskelen aina vähän missä sattuu. Koulussa, töissä, kotona, suihkussa, hyvä etten tentissä sentään.
Kun laitan kurkkua tai tomaattia viipaleina leivän päälle, minulle on erityisen tärkeää, että laitan ensimmäisen viipaleen ekalle leivälle, toisen tokalle jne. Siis joka toisen aina, en halua, että vierekkäiset viipaleet menee samalle leivälle. Tätä kaverit on kyllä ihmetelly.
Kimpaannun, jos shampoopurkin korkki on jäänyt auki, ja pyydänkin purkilta aina anteeksi jos näin on käynyt.
Mulla on noita lävistyksiä, niin kielikoru on aina säännöllisin väliajoin aina työntää smielystä läpi niin, että se jää jumiin. Sen irtisaaminen on muuten vaikeeta!

Eiköhän näitä tuu vielä lisää!

Kielikorusta, mulle on tullut tapa veulata sitä milloin milläkin tavalla edestakaisin, huomaamattani kunnes kaverit huomauttaa että yök, lopeta :hups: .
Ja toinen hauska juttu oli kun asuin vähän aikaa yksinäni tuli tosiaan tavaksi välillä puheskella enemmänkin allekirjoittaneen kanssa. Nykyään kun asu enää yksin saan outoja silmäyksiä, kun joudun keskusteluun itseni kanssa, varsinkin silloin kun teen jotain tyhmää ja haukun itseni pystyyn, kovaan ääneen ...
Syön leivästäni ensin reunat...

Revin ja pureskelen huuliani. Siis huuleni ovat aina punaiset ja arat, koska revin ihoa huulten päältä. En huomaa sitä ennen kuin huuli vuotaa verta ja kirvelee, varmaan todella hyvä huulille. Pääsin kynsien pureskelustakin eroon, niin enköhän pääse joskus tuostakin. Pitäisi vain ensin huomata, kun sitä tekee. Enpä tiedä muuta, joka repisi huuliaan...

Ilmeisesti tuo 'itsekseen' juttelu on melko yleistä, kun kaikki tähän asti topiikkiin kirjoittaneet puhuvat itsekseen... :wink: Siis myös minä teen sitä. Käyn asioita läpi mielessäni keskusteluna. Jostain syystä puhun aina ennen syntymääni kuolleelle isoisälleni Kun en jaksa olla sosiaalinen ja purkaa itseäni jollekin kaverille, niin höpötän 'isoisälleni'... Se tuntuu kyllä itsestänikin oudolta, mutta väliäkös sillä.

Lentävä lumi sanoi:

Enpä tiedä muuta, joka repisi huuliaan...

Click to expand...

No, minä ilmoittaudun (anteeksi pilattuani ilosi olla maaliman ainoa huultenrepijä. :roll: ). Ei muuten niinkään, mutta talvella ne kuivuu niin paljon, eikä huulirasvat toimi. Sitten on huulet tosi kauniit jälkeenpäin, kun verta alkaa vuotaa. Minä muuten revin huulia nimenomaan hampailla . Terveellistä...

Enpä tiedä muuta, joka repisi huuliaan...

Click to expand...

Minä! Saan kuulla siitä jatkuvasti! Tiedän, ettei se ole hyväksi huulille, mutta se rauhoittaa minua. Esimerkiksi jonkin kokeen aikana revin niin hirveästi huuliani, että verta tippuu koepaperille. Kaverit sanovat aina, että lopeta tuo, mutta yhtä hyvin voisi käskeä lopettaa puhuminen. En voi vain tavalleni mitään. Olen yrittänyt lopettaa sitä, mutta ei mikään auta!

On sitten vielä kaksi outoa tapaa. I tell about them.

Toinen on se, kun käyn ruokkimassa kaksi kaniani (ne ovat ulkona koiranhäkissä), suunnittelen kunnon sotasuunnitelman, että mitä teen, jos joku hiippari tulee ja yllättää minut. Tämä alkoi siitä, kun sain kuulla, että lähistöllä joku hiippari käy toisten pihoilla, koputtelemassa ikkunoihin tai muuten vain hiippailemassa siinä talon edessä. Valmistaudun aina parhaani mukaan!

Ja viimeinen on... Kun tulen luokkaan, minun on pakko tarkistaa, kenellä on puhtaat hiukset. Sitten, jos itselläni sattuu olemaan likaiset hiukset, en tunne huonoa omatuntoa tai ei hävetä! On jotenkin ärsyttävä tapa, kuulemma. Opettajat ovat pari kertaa kutsuneet takaisin maankamaralle ja kysyneet, mitä teen, kun katson jotain tyyppiä takapenkkiin, onko hänen hiuksensa puhtaat.

Eye sanoi:

Minä!

Click to expand...

No jee! En olekaan yksin...

Muutamia omituisia tai ainakin erikoisia ominaisuuksia itsessäni olen huomannut.

Ensinnäkin, en pidä saunasta. Käyn saunassa todella harvoin, vaikka sellainen löytyy nykyisestä asunnostanikin. Silloin kun siellä käyn niin nautin vain vienoista löylyistä ja lämpimästä olotilasta. Ei löylyjä minulle, kiitos.

En tiedä mistä se on tullut, mutta pitsasta pitää aina ensin syödä reunat.
Muissa ruoissa en ole tätä huomannut, pätee siis vain tähän italialaiseen herkkuun.

Joskus kun on mieli maassa, niin piristän itseni laittamalla kruunun päähäni.
(Kyllä! Jokaisella naispuolisella pitäisi olla oma kruunu.) Se vain tuntuu mukavalta ja saa hyvälle päälle kun katsoo itseään peilistä. Ehkä näytän vain niin naurettavalta, että itseänikin naurattaa.

Viime aikoina olen huomannut itsessäni aivan uuden piirteen eli halun tanssia. Jos kuulen hyvää musiikkia, varsinkin latinoa, niin pakko saada muutama tanssiaskel tehdä tai ainakin vähän lantiota heiluttaa. Tavallisesti tälle halulle annan vallan, jos en julkisella paikalla ole.

En myöskään osaa käydä nukkumaan ilman että luen ennen sitä jotain. Siis jotain. Joskus on ollut niin hätätapaus, että olen "lukenut" Hobby hallin katalogia, kun en ole muuta löytänyt.

Muoks/ Pää kuin emmental, täynnä reikiä

Ruby sanoi:

Viime aikoina olen huomannut itsessäni aivan uuden piirteen eli halun tanssia. Jos kuulen hyvää musiikkia, varsinkin latinoa, niin pakko saada muutama tanssiaskel tehdä tai ainakin vähän lantiota heiluttaa. Tavallisesti tälle halulle annan vallan, jos en julkisella paikalla ole.

Click to expand...

Itse tanssin kotona varmaan pari kolme vuotta ennen kuin ymmärsin aloittaa tanssin. Se tosin pahensi vielä enemmän tuota tanssimisen halua, tekee mieli heti alkaa jotenkin liikkumaan melkein mitä tahansa musiikkia kuullessa. Joudunkin aika usein hillitsemään itseäni julkisella paikalla tuli iPodistani kuinka tanssittava teknokipale. Mutta hyväksihän tuo on, saapahan liikuntaa

Puhun välillä yksin itsekseni, saatan välillä kommentoida esimerkiksi englannilla omia tekemisiäni. Tai yritän sönköttää jotain ruotsiksi. Ja tuleehan sitä välillä lauleltua, vaikka omassa äänessä ei juuri ole kehumista.

Minäkin revin ennen huulien ihoa, ihan kynsillä tosin. Pahimmillaan taisi tuo vaihe olla päällä päiväkodissa ja ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Verta vain tuli ja huulet olivat jatkuvasti rohtuneet. Sittemmin löysin huulirasvan, josta on tullut joka paikassa mukana kulkeva kaveri. Ilmankaan ei pärjää, kun huulet tulevat inhottavan kuiviksi.

Minun täytyy aina iltaisin tarkistaa onko herätykset ja äänitaso kohdallaan kännykässä. Ja jos poistun huoneesta edes minuutiksi, pitää tarkistaa uudelleen etteivät vain ajat olisi muuttuneet, vaikka hyvin tiedän ettei kukaan ole voinut käydä huoneessani, saati että haluaisi herätyksiä räplätä.
Kouluun lähtiessä pitää aina tarkistaa useita kertoja että kaikki tavarat ovat varmasti mukana. Muutenkin olen juuri tälläisissä asioissa hyvin tarkka, vaikka haluaisinkin suhtautua niihin vähemmän tunnontarkasti. Se on hyvin rasittavaa.

Aina kun selailen sisustuslehtiä tai naistenlehtiä, keräilen sieltä mukavia esineitä, huonekaluja ja vaatteita ja järjestän ne mielessäni omiin paikkoihinsa. Vaihtelen teemoja. Saatan esimerkiksi kuvitella, että on vuosi se ja se ja olen lähdössä uudisraivaajaksi. Mitä tarvitaan? Kerään mahdollisimman hyvän varustuksen lehdestä ja jos lehti ei ollut kovin kattava, voi katsoa vielä toisesta lisää sälää. Mieletön määrä tulitikkuja, puukko ja suolaa tulee aina bonuksena. Ja kirves ja saha. Ja nämä kuuluvat lastiin, oli vuosi mikä tahansa! En taitaisi oikeasti kovin hyvin pärjätä tavaralastini kanssa keskellä korpea, mutta tämä on mukavaa ajanvietettä

zerythe sanoi:

Minun täytyy aina iltaisin tarkistaa onko herätykset ja äänitaso kohdallaan kännykässä. Ja jos poistun huoneesta edes minuutiksi, pitää tarkistaa uudelleen etteivät vain ajat olisi muuttuneet, vaikka hyvin tiedän ettei kukaan ole voinut käydä huoneessani, saati että haluaisi herätyksiä räplätä.
Kouluun lähtiessä pitää aina tarkistaa useita kertoja että kaikki tavarat ovat varmasti mukana. Muutenkin olen juuri tälläisissä asioissa hyvin tarkka, vaikka haluaisinkin suhtautua niihin vähemmän tunnontarkasti. Se on hyvin rasittavaa.

Click to expand...

Minulla hiukan sama vaiva. Herätys täytyy todellakin tarkistaa useaan otteeseen peräkkäin. Jos minä menen viimeisenä nukkumaan ja lukitsen ulko-oven, on kahvaa kokeiltava moneen otteeseen. Kotoa lähtiessä kännykän, lompakon ja avaimen mukanaolo täytyy myös tarkistaa useasti ja olenpa joskus ottanut ne kaikki käsiini ja kävellyt ulos ovesta, silloin voin olla varma, että ne tulevat mukaan. Laskuja maksaessa kaikki numerot tarkistan moneen kertaan, ettei tulisi virheitä. Kaikki täytettävät kaavakkeet yms. tulee myös luettua yhä uudelleen, jotta ne oikeat tiedot olisivat oikeilla paikoilla. Taidan olla hiukan epäileväinen henkilö...tai ehkä epävarma kuvailisi paremmin.

Minulla on myös tuo tapa puhua itsekseni. Käyn keskusteluja ihmisten kanssa, jotka eivät ole läsnä. Tai jos mieleeni tulee jokin vanha nolostuttava tapaus ja olen yksin kotona, sadattelen kovaan ääneen ja haukun itseni idiootiksi moneen kertaan. Jos matkustan bussilla, junalla tai istuskelen kirjastossa, vaivun yleensä syviin mietteisiin ja saatan todellakin ruveta huomaamattani nauramaan tai puhumaan ääneen! Se voi olla aika noloa toisinaan.

Yksi kumma tapa, joka minulla on, on nimetä soittimia, tyynyjä ja huonekasveja. Tällä hetkellä sängyssäni on Lizko, Sir, Kille ja Nalle. Kasvieni nimet ovat Albus, Paula, Pauli, Tao Tao ja Gilbert. Saksofonini nimi on James. On todellakin helpompaa kutsua esineitä nimeltä.

Jes, täällä on muitakin jotka repivät huuliaan! luulin jo olevani aivan yksin.
Pahoihin tapoihini kuuluu kaiken luettelemani lisäksi myös naksuttelu. Naksuttelen sormiani, selkääni, lantiotani, polviani, varpaitani, niskaani...pitäisi vissiin lopettaa, mutta vaikeaa on. Kynsin järsiminen on jäänyt vähemmälle kun pureskelen huuliani.

Kun olen koulussa ja teen jotain tehtävää tai koetta, muotoilen, tai siis sillä tavalla silittelen niitä järjestykseen, vapaalla kädelläni kulmakarvojani, aivan kuin pelkäisin niiden harottavan miten sattuu, vaikka aina nypin ne kyllä, jos ne sitä tarvitsevat. Pinseteillä siis. Mutta myös sormilla revin niitä aina silloin tällöin, onhan sekin tietysti tapa.. :roll: ja tämän takia tunnen itseni friikiksi!

Havaitsin tänään olevani potentiaalinen tupakoija, sillä vaikka minulla ei ole aikomustakaan alkaa polttaa enkä ole ikinä polttanut, teen nykyään aina kynällä "tupakointiliikettä" jos minulla sattuu olemaan kynä kädessä enkä juuri sillä hetkellä kirjoita mitään.

Esineiden, varsinkin soittimien, nimeäminen on hauskaa. Lapsenahan piti aina kaikilla pehmoleluilla ja nukeilla olla nimet, miksi ei sitten soittimillani jotka ovat vähintään yhtä rakkaita. Selloni on Anselmi, kanteleelleni en ole vielä löytänyt sopivaa nimeä, varmaan jotain kalamaista (se on vähän kalan muotoinen).
Uskovaisena minulla on se etu, että en juttele itsekseni vaan Jumalalle. Usein juttelen myös koiralleni. Lauleskelu on hauskaa aina mahdollisimman julkisilla paikoilla, viimeksi Eurohostellin aulassa aamulla kun olimme lähdössä ja piti odottaa varmaan puoli tuntia että porukka suvaitsi saapua. Ehdin laulaa melkein koko kansanlauluohjelmistoni läpi, ruotsalaisia herännäisvirsiä myöten.

Laulan radion mukana. Tosin ainoastaan autossa. Kappaleen laadulla tai sillä, osaanko sanoja, ei ole väliä.

Autollani on nimi. Takakontissa lukee kyllä aikanaan äitini sille antama nimi, mutta itse kutsun sitä Mussukaksi. Jos Mussukka kipuaa kunnolla mäen ylös talvipakkasella ja puolikylmällä koneella, kehun sitä. Kannustan toki myös nousun aikana "Kyllä me selvitään" "Pääset kotona tuulensuojaan talliin" "Lupaan laittaa sut huomenna lämppäriin ennen kuin lähdetään kouluun". Ja, jos olen meinannut tärmätä postilaatikkoon peruuttaessani tai joutunut muusta syystä tekemään epäkohteliaan teräviä ohjausliikkeitä, silittelen autoani ja annanpa joskus pusujakin sille. Ja pyörät pitää ehdottomasti jättää suoraan, että Mussukan on hyvä levätä. Jos isä on käynyt ajamassa ja unohtanut tämän oleellisen asian, pyytelen Mussukalta anteeksi.

Ja tottakai minäkin puhun itsekseni. (Mussukalle puhuminen on siis eri asia.) Useimmiten kyse tosin on jostakin uskomattomasta ja pateettisesta draamasta, joka miltei saa minut kyyneliin, joten myötätunnon huokaukset kesken tylsän luennon eivät ole lainkaan epätavallisia.

tulitikku sanoi:

Selloni on Anselmi

Click to expand...

Amanda-niminen huiluni lähettää Anselmille terveisiä. Kalpani Jeanne ja Lise sen sijaan nyhjäävät vain säiläni Boudiccan kanssa eivätkä ole soittimista tietääkseenkään...

Minullakin on tapana antaa rakkaille esineille nimiä (niille Kauan palvelleille ja todella kestäville) koripalloni on nimeltään Sara. Muun muassa. Todella hankala saada ihmiset vakuuttumaan tästä esineille nimien antamisen tärkeydestä. Selitän sen yleensä näin: "Tiedät kai yleisnimet ja erisnimet. Sinulle tämä on ehkä vain koripallo, mutta minulle se on Erityinen Koripallo, joka on ollut minulla pitkän aikaa. Siksi sillä on oma erityinen nimensä, joka erottaa sen muista. Sara."
Se ei ole vieläkään kovin hyvä, pitääpä koettaa hioa selittelytaitoa... Minä olen antanut nimiä myös mm. pyörälleni, tulevalle autolleni ja tietyille metsän kiville ja puille. Ja kaikille meidän pihassa kasvaville koivuille.
Lisäksi puhun kissalleni englanniksi. Se tuntuu ymmärtävän puheitani parhaiten siten.