[R] Dilraenin ylipitkiä runoja

Juu.. pari vuotta sitten en olisi koskaan voinut kirjoittaa runoa Boromirista. Nyt olen vihdoinkin oppinut ymmärtämään häntä, ja oli ihan pakko kirjoittaa runo tästä sankarista: (se on aika pitkä)
(jos et jaksa lukea ensimmäistä, voit hypätä sen ylikin; on täällä näitä lyhyempiäkin runoja :wink: )

Hän on poissa

Hän oli poika Gondorin,
tullut kaupungista valkoisen tornin.
Hän näki unen toivosta,
ja ratsasti Imladrisiin.

Siellä paljastettiin Sormus Turmion,
siellä perustettiin Saattue Sormuksen.
Vain jaloimmat sinne valittiin..
..ja hän oli siellä.

Matka pitkä ja vaarallinen,
täynnä houkutusta Sormuksen,
sekä epäilystä tovereiden.
Sormus kalvoi häntä.

Kun pimeyden maahan astuttiin,
siellä miekkataidot punnittiin.
He menettivät johtajansa viisaan,
kynsiin varjon ja liekin.

Siunattuun valtakuntaan he saapuivat,
katosi taakka hartioiden.
Sai hän vihdoinkin levähtää,
ja Sormuksen hetkeksi unohtaa.

Kanssa pohjoisen samoojan ylhäisen,
tahtoi hän ratsastaa Kaupunkiin Valkoiseen,
torvien tervehtiessä heitä sanoen:
'Gondorin ruhtinaat ovat saapuneet!'

Pitkin Vuolasta Virtaa saattue matkustaa,
kauas pois siunatun metsän autuudesta,
turvasta ja kauneudesta.
Joki heitä eteenpäin kuljettaa.

Mukanaan kultainen vyö Lothlòrienin,
sekä suojaava viitta haltioiden;
seuranaan kaksi puolituista,
soutavat he ohi Argonathin.

Enää idästä eikä lännestä,
voi turvaa hakea.
Vihollinen on kaikkialla,
kulkee jopa auringon alla.

He leiriytyivät rantaan Sarn Gebirin,
päättämään suunnasta Sormuksen.
Hän ehdotti etelää, Vahtitornia Valkoista.
Muut hänet torjuivat;
metsikön suojaan Sormuksen Viejä katosi.

Silloin otti Sormus hänestä vallan,
ei enää tahtoa riittänyt miehellä jalolla.
Kilpensä pyöreän hän rantaan jätti,
seurasi jälkiä puolituisen.

Suojaton oli Viejä Sormuksen.
Hulluus vallan otti,
tajunnut tekoaan ei,
usva punainen kaiken vei.

Hän puolituisen Sormuksen halusi,
eikä Viejä sitä luovuttanut.
Kävi hän käsiksi puolituiseen,
ja suurimman virheen teki.

Käytti Sormusta puolituinen,
ja pakeni metsiin Sarn Gebirin.
Kun järki päähän soturia kolahti,
ei hän ehtinyt sanoa "anteeksi".

Silloin hyökkäsi joukko örkkejä Valkoisen Käden.
Saattue hajallaan metsässä,
nuoret puolituiset kaksistaan,
vihollisen edessä.

Mies jalo tätä kestänyt ei,
veti miekkansa,
puhalsi torveen Gondorin,
ja asettui eteen puolituisten.

Vihollisia kaatui jalkoihin hänen kasapäin.
Ei ollut haastajaa,
ei vastustajaa,
jota hän ei olisi voinut olla voittamatta.

Silloin saapui kuolema,
se saapui örkin muodossa,
örkin, jolla oli jousi.
Ei huomannut tätä soturi.

Urheasti pikkuväkeä puolustaen;
ilman kilpeä suojaavaa,
osui rintaan nuoli musta,
jousesta Uruk-Hain.

Lannistunut ei soturi etelän,
ei edes kuoleman kylmyyden lähestyessä.
Jälleen miekka urhon välähti,
ja viholliselta hengen riisti.

Jousi naksahti uudelleen, kahdesti.
Osui nuoli vatsaan, rintaan,
horjui askel Gondorin pojan.
Lysähti tuskasta polvilleen.

Puolituiset vietiin edestä hänen silmien.
Kyynel vierähti;
Enempää hän pikkuväen hyväksi,
ei pystynyt enää tekemään.

Kuolemaa odottamaan jäi,
yksin,
vailla lohduttajaa,
urho Valkoisen Kaupungin.

Elämästä yhä kiinni pitäen,
makasi maassa soturi jalo.
Saapui paikalle hänen veljensä,
kapteeninsa, kuninkansa.

"Ne veivät pikkuväen"
sanoi hän, silmät kyyneleissä.
"Yritin ottaa Sormuksen,
anna anteeksi!"

Kuoleman jo tullessa, ehti urho lisätä;
"Hyvästi! Mene Minas Tirithiin ja pelasta kansamme!"
Näin hän kuoli,
saaden virheensä lopulta anteeksi.

Hänet laskettiin veneeseen haltioiden,
päänsä painoivat
ihminen, haltia ja kääpiö.
Ja niin päästettiin vene matkalle viimeiselleen.
Se lipui hiljaa alas putouksista Raurosin.

Viimeisenä näki hänet rakas veli,
rannalla Valkoisen Kaupungin.
Etelässä levisi tieto:
"Kuollut on urhea poika Gondorin!"

Tarinan loppua, eikä Valkoista Kaupunkia,
hän ei enää koskaan nähnyt.
Mutta kuollessaan,
hän hymyili:
Lopussa hän tiesi miten tulevaisuudessa tulisi käymään.

Hän matkusti taakse tähtien,
maahan kuolemattomaan,
missä hänen muistonsa säilyy ainiaan.

Hyvästi Boromir,
sinua jäämme kaipaamaan.



Siinä se oli.
Kommenteja...

Runon pituus ei haittaa minua ollenkaan, koska se on niin mukaansa tempaava ja hyvin kirjoitettu. Monet kohdat ovat erittäin osuvia ja hyviä, ja lopussa tuli haikea olo. Kuitenkin lukemista helpottaisi se, jos lukisit runon (vielä) kerran, katsoisit tarkkaan, missä kohdassa on iso, missä pieni kirjain ja jopa merkitsisit pisteet. Haluaisin mielelläni lukea muitakin runojasi, yhtä pitkiäkin

Minustakin tuo runo oli todella hyvä.
Jatka vain noiden runojen kirjoittamista, koska niitä on kiva lukea.

Lauremírë sanoi:

Runon pituus ei haittaa minua ollenkaan, koska se on niin mukaansa tempaava ja hyvin kirjoitettu. Monet kohdat ovat erittäin osuvia ja hyviä, ja lopussa tuli haikea olo. Kuitenkin lukemista helpottaisi se, jos lukisit runon (vielä) kerran, katsoisit tarkkaan, missä kohdassa on iso, missä pieni kirjain ja jopa merkitsisit pisteet. Haluaisin mielelläni lukea muitakin runojasi, yhtä pitkiäkin

Click to expand...

Kiitoksia, kiitoksia! Oli mukava saada kommentteja. Katson ne isot ja pienet kirjaimet sekä pisteet tänään.

Magic- peli

Kun kerran Magicia enoni kanssa pelasin,
ja sille kurjasti hävisin.
Kun Denying Wind voimaan astuu,
seitsemän parasta korttiani hautuumaalle astuu.
Avatar of Hopea tai Serraakaan,
en enää pysty pelaamaan.
Ei minun puolellani puollustajia näy,
kun eno isolla porukalla kimppuuni käy.
Elämän pisteet laskee nollaan.
Nyt alkaa ottaa jo pollaan!

Tämä runo perustuu tositapahtumiin... vieläkin harmittaa se häviö.

Minusta sinä teet ihania runoja...
Kuten tuo edellinen. Se mukaan temppasi minut... Kuten tuo ensimmäinen runo Boromista. Se ei ollut minulle pitkä, kun se runo vie minut mukanaan mukana runon sisältöön sisälle...

Lyhyt runo Gimlistä

Glòinin poika,
Aulën lapsi,
Vuoren Yksinäisen asukas,
Kimaltelevien Luolien valtias,
Haltiamieli.

Runosi ovat edelleen upeita. Niissä on hyvät riimiparit ja ne ovat muutenkin hyviä. Ensimmäisestä pidin ehkä eniten. Se oli vain jotenkin niin koskettava. Viimeinen oli lyhyt ja ytimekäs. Pidin siitäkin paljon. Toivottavasti teet pian lisää runoja että pääsisin lukemaan niitä. :mrgreen:

Lisää Gimlistä

Suunnittelin vähän pitempääkin runoa Gimlistä, mutta se ei oikein toiminut. Tässä kuitenkin yksi onnistunut pätkä siitä pitemmästä:

"Pitkällä matkallaan näki hän,
esi-isiensä kodin,
Morian hylätyn,
ja sai tuta Durinin Turman,
kansansa karkoittajan."

Löytyihän sieltä toinenkin hyvä pätkä:

"Hän koki Sormuksen Sodan,
hän oli Neuvonpidossa Elrondin,
hän käveli Kuolleiden Kulkutietä,
hän taisteli rinnalla kuninkaan ja haltian,
hän rakastui kaikkein kauniimpaan,
ja matkusti yli Meren."

Repikää siitä

Miten tähän on tultu

Netissä Konnun mainoksen huomasin,
ja sinne kiireesti hyppäsin.
Vihreään Lohikäärmeeseen ihastuin,
ja viikkoa myöhemmin sinne kirjauduin.

Tulin tänne etsimään ihmisiä,
samanlaisia kuin minä.
Esittämään mielipiteitä,
kysymään kysymyksiä,
löytämään ystäviä.

Nuotiolta tilaisuuteni löysin,
sinne runojani kirjoittelen.
Nytkin,
onnellinen mä olisin,
jos kommentteja runoistani saisin.


Lisää runoja tulossa! (joskus)

Hienoa hienoa Sinulla on hyvin omanlainen tyyli josta pidän. Runosi ovat eripituisia ja juuri oikea on joka runon pituus. Pidin Gimli runon molemmista osista, tuo toinenkin on todella hyvä.

Uusin runosi on hauska, on mukava kun teet tuollaisiakin runoja. Ne saavat hyvälle mielelle todellakin.

Boromir-runo oli todella koskettava. Se oli hyvin kirjoitettu ja siihen oli saatu asiaa kunnolla ja hienoon järjestykseen. Pidin todella.

Magic-peli runosi oli hiukan outo, ei pahalla. Minusta se ei oikein sopinut muuten kauniiseen ja rikkaaseen tyyliisi.

Laita ihmeessä lisää. On ilo lukea runojasi.

Jee! Pääsin taas lukemaan runojasi. :mrgreen:
Ne ova edelleenkin erittäin hyviä. Tuo viimeinen runosi sopisi aika hyvin minuunkin, paitsi että mietin ainakin kaksi viikkoa ennen kuin kirjauduin.
Runosi ovat senkin takia erityisen hyviä koska teet niistä yleensä pidempiä kuin muutaman rivin.
En nyt keksi muuta sanomista.

Nyt kun näitä runoja tuli kirjoiteltua, piti myös tehdä uusi aluevaltaus: lööv story.
(ei perustu tositapahtumiin)

Tää puna poskien ops:

Kuljet käytävillä koulun,
kävelet ohitseni,
minuun vilkaiset.
Poskeni ovat punaiset.

Sut myöhemmin päivällä näin,
ja sydän pompahti rinnassain,
minuun katsoit,
hymyilit.
Huomasin tuijottaneen.

Kellon soitua tulit luoksein,
paniikin tunsin iskevän,
kun sanoit minulle "Hei."
Mutisin sanan yksitavuisen,
ja syvään maanrakoon valahdin.
Miten sieltä ylös pääsisin?
Sitä tiedä en.

Tää ujous raastaa sisältä,
se estää ihmistä täysillä elämästä.
Nää sanat polttaa sisälläin,
ne sulle tahdon sanoo vain.
..Mutt tää puna poskien,
estää kaiken rakkauden.

uih.

todella ihana tuo viimeinen runo. :!:
minä pidin kovasti.
tee lisää noita runoja koska ne on niin ihania. :wink:

Olen samaa mieltä kuin mimir. Tuo viimeinen runosi oli todella ihana. En nyt keksi muuta sanottavaa.

Tätä runoa olen kehitellyt pitkään, ja tänään, nuhaisena ja kuumeisena, sain sen vihdoinkin valmiiksi. Siinä saattaa olla joitakin virheitä ja muuta korjattavaa, mutta hoidan ne sitten kun tämä tauti on ohi. Olkaapa hyvät!
(hyppikää yli, te, joita pitkät runot kyllästyttävät. Tämän runonkin jälkeen on vielä lisää tekstiä )

Angmarin Noitakuninkaan Tuho

Osui nuoli hevoseen valkeaan,
Rohanin kuninkaan ratsuun,
Lumiharjaan.

Nousi hevonen takajaloilleen,
kaatui kyljelleen,
jättäen kuninkaan Rohanin alleen.

Taivaalle ilmestyi varjo,
Siivekäs peto, sulaton,
valtava, ikivanha.

Ja selässä sen istui,
Valtias Nazgûlien,
Noitakuningas Angmarin;
teräskruunu päässään,
tumma kaapu päällään,
musta tappara kädessään.

Pedon kynnet saivat otteen ratsusta,
Kurotti se kaulaansa kohti kuningasta.

Noitakuninkaan tappara lähestyy,
kuolema noutaa,
heidän takaa ääni huutaa:
”Jätä kuolleet rauhaan!”

Sotilas Rohanin,
astui eteen varjon.
”Älä tule väliin Nazgûlin ja tämän riistan!”
Muutti suuntaa tappara Noitakuninkaan.

Hypähti suojaan sotilas,
Miekka huotrasta vedettiin:
”Minä sinua isken, jos kosket häneen!”

”Elävä mies ei minua estä!”
Huusi aave hirviön selästä.
Lensi kypärä sotilaan päästä,
Naisen kasvoja suojaamasta.

Nazgûl taaksepäin kavahti,
ja petonsa eteenpäin usutti.
Pelotta miekallansa sivalsi,
Neito kultahiuksinen.

Teräs lihaan upposi,
Se pään hirviöltä leikkasi,
Kuollessaan peto ratsastajansa maahan heitti.

Tummana hahmona maasta nousi hän,
Paha ratsastaja lentävän pedon.
Hän kohotti mustan tapparan,
Neito Rohanin nosti kilpensä pyöreän.

Tappara kun putoaa,
Se neidon kilven hajottaa,
Naisen käden murtaa,
Saa kivun esiin tulemaan.

Selustansa vahtimatta jätti,
Noitakuningas Angmarin,
Viimeisen iskun neidolle,
Valmistui hän antamaan.

Hiipi taakse nazgûlin,
Urhea hobitti Konnun,
Iski pahaa polveen,
Terällä westernessen.
Karjui tuskasta johtaja yhdeksän sormusaaveen.

Nosti päänsä neito Rohanin,
Otti käteensä miekan,
Sen iski väliin kruunun ja kaavun,
Nazgûlin päähän näkymättömään.

Kirkaisu korvia vihlova,
Nousi kurkusta Noitakuninkaan.

Maahan tipahti kruunu teräksinen ja
tappara musta.
Nazgûlin kaapu sekä haarniska tumma.
Tyhjinä.

Ei enää Keski-Maassa,
Tavattu tätä olentoa,
Vihollisen palvelijoista mahtavinta,
Angmarin Noitakuningasta.


Siinä se oli, toinen tälläinen pitempi runo. Minä olen aina pitänyt Noitakuninkaasta..Kommentteja saa laittaa..

Tosi upea runo. Se oli sopivan pituinen ja muutenkin hyvä. Riimiparit olivat enimmäkseen hyvät ja sanatkin sopivat hyvin Noitakuninkaaseen ja Eowyniin.
En taaskaan keksi enempää kommentteja.

Lueskelin Kuninkaan Paluun soundtrackin vihkosta, ja sen takaa löytyi Annie Lennoxin "Into the West" laulun sanat. Ne olivat varsin upeat! Käänsin laulun suomeksi, ja huomasin samalla, että Elendawen oli jo aikaisemmin laittanut oman käännöksensä tänne Nuotiolle. Toivottavasti et pahastu, jos laitan oman käännökseni myöskin tänne... :roll: Ilmoita, jos pitää ottaa pois.


Länteen

Lepoon laske,
sun väsynyt ruumiisi.
Yö saapuu,
olet tullut tiesi päähän.

Nuku nyt;
uneksi heistä, jotka menivät edellä.
He kutsuvat sua,
tuolta Meren takaa.

Miksi sä suret?
Miksi nuo kyyneleet?
Pian näet sen,
ja kyyneleet vaipuvat unholaan.

Turvassa sylissäin,
sinä nukut.

Mitä näet
kaukaisuudessa?
Miksi lokit mua kutsuu?

Yli Meren
-kun kuu nousee-
laivat tulleet,
viemään sut kotiin.

Ja kaikki muuttuu..lasiksi vaan.
Kuin valo vedessä,
lepoon pääset.

Toivo katoaa,
yön maailmaan.
Varjot laskeutuu,
mutta ne jäävät taa.

Ei,
emme ole tulleet loppuun.
Valkeat rannat kutsuu,
siellä me tapaamme jälleen.

Ja sinä olet sylissäin,
nukkumassa.

Mitä näet
kaukaisuudessa?
Miksi lokit mua kutsuu?

Yli Meren
-kun kuu nousee-
laivat tulleet,
viemään sut kotiin.

Ja kaikki muuttuu..lasiksi vaan.
Kuin valo vedessä,
laivat menneet...
...Länteen.


Tämä oli aika vapaa käännös.
<-- aina positiivinen(ko?)

Ai niin, kiitoksia kommenteista. Ne ovat aina mukava asia kirjoittajalle, niin hyvät kuin huonotkin, sillä ne osoittavat, että ihminen on tosissaankin lukenut tekstin.
Siis kiitoksia!

Lisää runoja tulee aikanaan, kunhan keksin aiheita. Koulu vie paljon aikaa, mutta kyllä lisää uusia tuotoksiakin joskus tulee :wink:

Mitä mainioimpia runoja. Olen usein yrittänyt itsekin runoilla, mutta tajuan aina, että proosa luonnistuu minulta parhaiten...