Sûlwen
Tuulistukka
En näköjään pysty edes koskemaan Tolkienin opuksiin ilman, että minun seuraavassa hetkessä on alettava kirjata riimejä ylös. Tässäpä seuraus viimeisimmästä TSH:n parissa vietetystä tuokiosta, pitkästä aikaa syntyi hobittiruno.
En tunne tietä
En tunne tietä. Se minne mut vie?
Yli Konnun niittyjen katseeni kantaa.
Vain ajatus yksi nyt lohtua antaa:
Kai askelissa Bilbon käy tämä tie.
Kuinka kaunis on vanha Repunpää,
niin lämmin ja kotoisa tunnelma sen.
Nyt luon siihen silmäyksen viimeisen.
Se muistoihin kauniina kuvana jää.
En tunne tietä, en tiedä sen määrää.
Mikä tarkoitus askeleitani johtaa?
Missä polkuni taas tien suuremman kohtaa?
Mistä tiedän, etten käy reittiä väärää?
Miksi osakseni tuli tämä taakka?
Niin pienenä seison kohtalon edessä
kuin kaulaani myöten tummassa vedessä.
Kuinka ikinä selviän rannalle saakka?
Niin rakas on minulle tämä maa,
joka ainoa kumpu ja niitty sen.
Sitä milloinkaan enää kai näe en,
silti todella tahdon sen pelastaa.
Jo lähdön odotus kutittaa jalkaa,
käy lempeä tuuli nyt ylitse maan.
Tie vieköön minut mukanaan;
tänä yönä on aika matkani alkaa.
14.7.2005
En itse pysty lainkaan arvioimaan runojani heti kirjoittamisen jälkeen, joten kommentit ovat hyvin toivottuja. Siinä on muutama kohta, joista en pidä, mutten juuri nyt osaa tehdä mitään asian hyväksi.
En tunne tietä
En tunne tietä. Se minne mut vie?
Yli Konnun niittyjen katseeni kantaa.
Vain ajatus yksi nyt lohtua antaa:
Kai askelissa Bilbon käy tämä tie.
Kuinka kaunis on vanha Repunpää,
niin lämmin ja kotoisa tunnelma sen.
Nyt luon siihen silmäyksen viimeisen.
Se muistoihin kauniina kuvana jää.
En tunne tietä, en tiedä sen määrää.
Mikä tarkoitus askeleitani johtaa?
Missä polkuni taas tien suuremman kohtaa?
Mistä tiedän, etten käy reittiä väärää?
Miksi osakseni tuli tämä taakka?
Niin pienenä seison kohtalon edessä
kuin kaulaani myöten tummassa vedessä.
Kuinka ikinä selviän rannalle saakka?
Niin rakas on minulle tämä maa,
joka ainoa kumpu ja niitty sen.
Sitä milloinkaan enää kai näe en,
silti todella tahdon sen pelastaa.
Jo lähdön odotus kutittaa jalkaa,
käy lempeä tuuli nyt ylitse maan.
Tie vieköön minut mukanaan;
tänä yönä on aika matkani alkaa.
14.7.2005
En itse pysty lainkaan arvioimaan runojani heti kirjoittamisen jälkeen, joten kommentit ovat hyvin toivottuja. Siinä on muutama kohta, joista en pidä, mutten juuri nyt osaa tehdä mitään asian hyväksi.
mitään kovin rakentavaa kritiikkiä en tähän hätään osaa antaa, luen kyllä mielelläni lisää runojasi!