Sûlwen runoilee: Niennan kehtolaulu

Tämän runon kirjoittaminen olikin varsinainen urakka. Kesti yli kuukaudenpäivät ennen kuin sain väännettyä sen nykyiseen muotoonsa. Sen nimi on nyt Niennan kehtolaulu, mutta sen nimi voisi olla jokin muukin. Tuon nimen pohjalta lähdin sitä alun perin rakentamaan, mutta se kehittyi vähän eri suuntaan kuin aluksi ajattelin. Kommentteja rohkeasti tänne päin kii-too-os.

Niennan kehtolaulu

Murhetta ja tuskaa täynnä elon tiesi lie
Pelkäät että pahuus koko Ardan tuhoon vie
Pimeys mustaa sielun, sydämes on toivoton
Vaan usko: missä elämää on, siellä toivo on

Älä pelkää vaikka Arda huokaa tuskissaan
Kerran Toinen Soitto kaikki haavat parantaa
Älä huuda, älä huokaa, luota sanaan viisaiden
Jotain hyvää syntyy hedelmistä pahuuden

Surun maljaan kätketty on voima viisauden
Pohjaan asti juomalla vain saavuttaa voit sen
Vaikka maku katkera niin mieltä kirveltää
Usko: ei se ainiaaksi korventamaan jää

Älä pelkää vaikka kuolo korjaa satoaan
Kerran koittaa aika tyystin vailla kuolemaa
Älä huuda, älä huokaa, vaikka pimeä on yö
Kerran Valo voittaa, kaiken pahan maahan lyö

Tahtoisit kai luovuttaa jo turhan taistelun
Sielullesi löytää rauhan kauan kaivatun
Vaan pako ei nyt auta, täytyy mennä tulta päin
Tulevaisuus suuntaansa voi muuttaa yllättäin

Älä pelkää vaikka pahuus heittää varjojaan
Kerran koittaa aika, jolloin luodaan uusi maa
Älä huuda, älä huokaa, vielä aamu valkenee
Toisen Soiton myötä riitasoinnut vaikenee

10.12.2004 - 15.1.2005

Hienosti on tässä eläydytty Niennan hahmoon, joka on "surun tuttu ja murehtii jokaista haavaa jonka Arda on saanut Melkorin turmelustvyön tähden." Mielestäni Nienna onkin yksi merkittävimmistä valarin edustajista. Hänenlaisiaan tämäkin maailma tarvitsee. Yksi kysymys vain jäi kaivertamaan mieltäni. Miksi Nienna sanoo "älä itke?"

Hyvä pointti, äärimmäisen hyvä pointti. Ärsyttävää kyllä en osaa vastata, kun asiaa nyt tuolta kantilta ajattelen.

Tuo on "niennamainen", ei siinä tosiaan häirinnyt mikään muu kuin tuo "älä itke." Tuli kristillinen fiilis, kun luin tuota... Et varmaan tarkoittanut sitä sellaiseksi, mutta sellainentunne vain tuli...

Kristillinen fiilis? Niin no, onhan kristinuskossakin tuo maailman uudeksi luomisen idea kyllä.

No niin, muoksin runoa.. toimiiko se paremmin noin?

Oletkos huomannut, että tätä voi laulaa Maanpakolaisen valituslaulun sävelellä? Ne kun ovat mitaltaan täysin yhteneviä, mitä nyt tuo "älä huuda, älä huokaa" ei mahdu siihen. Tämä runo on muutenkin varsin samanhenkinen, joten se sävel sopii siihen mainiosti. Runonakin se on yhtä hyvä, eli kerrassaan mainio.

No enpä ole moista huomannut, enkä ole Maanpakolaisen valituslaulun säveltä kuullut. Mitta tosiaan näyttää olevan yhteneväinen ja runot samanhenkisiä, joskin minun runossani on astetta toiveikkaampi sävy. :wink:

Herranpieksut. Sehän oli hyvä! Todellakin.

Kyllä siinä oli paljon Niennaa - vaikka kenties minun silti on helpompi tämä mieltää kehtolauluksi, jota joku haltia Beleriandissa laulaa lapselleen, ja joka tunnelmansa vuoksi on nimikoitu Niennalle.
Ja vaikka tämän sävy on tosiaan toiveikkaampi* kuin Hathan Maanpakolaisen valituslaulun, kyllä nämä silti läheisiä hengenheimolaisia ovat - ne lähestyvät (minun tulkintani mukaan) molemmat Ardaa samasta näkövinkkelistä, tavallisen haltian (niihinhän Tolkien ei juuri painota, hän kertoo lähinnä suurista ruhtinaista) ahdistuksen, toivon ja epätoivon läpi.

* Tämä on taas minun tulkintaani toki, mutta siinä missä Maanpakolaisen valituslaulu kyllä pääsee siihen, että toivoa on ja joskus vielä päästään Toiseen Soittoon, se ei, toisin kuin tämä laulu, juurikaan käsittele sitä, että Toiseen Soittoon päästään juuri tämän maailman kärsimysten ja kokemusten kautta, ja ilman niitä ei Uutta Maailmaakaan tulisi. Jälkimmäinen näkökulma on toiveikkaampi, tai onnellisempi, tai miten sen haluaa ilmaistakaan, koska sen mukaan kaikessa on jotain hyvääkin.
Ja tämä ei taas ole missään määrin Maanpakolaisen valituslaulun mollausta, siinä pidän juuri siitä toivottomuudesta nykytilanteen suhteen - kaikki paitsi yksi (ja Yksi?) ovat hyljänneet, eikä nykytilanteessa ole kerrassaan mitään hyvää.

Pari kohtaa tästä runosta aavistuksen takeltelivat lukiessani. Ensinnäkin kohdassa:
"Pimeys mustaa sielun, sydämes on toivoton
Vaan usko: missä elämää on, siellä toivo on"
On minusta kuitenkin yksi 'on' liikaa, vaikka toisto kenties on tehokeinoksi tarkoitettu? Runomitat ovat minulle sen verran hepreaa etten yritäkään ymmärtää, mutta voisiko tuon muotoilla näin:
"Pimeys mustaa sielun, sydämes on toivoton
Vaan usko: missä elämää, siellä toivo on"
tai
"Pimeys mustaa sielun, sydämes on toivoton
Vaan usko: miss' on elämää, siellä toivo on"
Tämäkin riittäisi jo purkamaan toiston, kun lauseenjäsenten järjestys ei toistuisi aivan samana. Tai sitten vain hourailen ja tuo kohta toimii nykyiselläänkin aivan yhtä loistavasti kuin koko muu runo?

Aivan oikea tulkinta tuossa Haltilla (tai ainakin yhteneväinen omani kanssa, jokaiselle jääköön omansa). Lähdin kirjoittamaan tätä nimenomaan tavallisen haltian näkökulmasta ja koskapa runosta tuli hyvin niennamainen sävyltään, nimesin sen hänen mukaansa.

Itse asiassa pyörittelin juuri tuota mainitsemaasi kohtaa hyvin monella eri tavalla ennen kuin se sai nykyisen muotonsa. Kieltämättä siinä on toistoa, mutta muunlainen ajateltavissa oleva ratkaisu taas rikkoisi rytmin, mikä minun mielestäni on runon toimivuuden kannalta pahempi asia.

Niin, ja nuo kaksi on-sanaa sopivat tuohon minun mielestäni mainiosti. Tehokeinona ne korostavat lausetta, saavat sen erottumaan. Ja ksoka tuolla lauseella on melko tärkeä merkitys, niin pieni korostus on paikallaan.