Musiikki on äärimmäisen hieno asia, eikös totta? Katselin tuota " Missä kappaleessa/yhtyeessä/artistissa on sitä jotain?"-topicia ja päähäni pälkähti pari muistikuvaa vuosien takaa. Olin jo kirjoittamaisillani vastausta, kun ymmärsin, etten ollut ihan oikean otsikon alla, etsiskelin, mutta olin kai niin kertakaikkiaan sokea etten tällaista löytänyt.
On olemassa kappaleita jotka tuovat hymyn huulille joka kerta, tai joista tulee aina haikea olo. Mutta sitten on niitä kappaleita, jotka iskevät vain kerran, siinä tietyssä tilanteessa, ja ne osuvat jonnekkin syvälle juuri silloin, vaikka muuten et välttämättä edes viitsisi kuunnella moista.
Haluan kuulla siis mitkä biisit kolahti, milloin kolahtivat, miksi kolahti, ja miten kolahti: haluan kuulla niitä hetkiä jolloin yksittäinen kappale auttoi sinua ymmärtämään jotain, mitä et ennen tajunnut. :3 Haluan että jaat sen muillekin, koska ehkä sinun kolahduksesi kolahtaa nyt jollekkin muulle.
Esimerkki lienee paikallaan.
Kun vanhempani aikoinaan erosivat, tilanne oli harvinaisen kiusallinen. Äiti ja isä ovat aina, eron jälkeenkin, pysyneet parhaina ystävinä, ja autaarmias miten hankalaa oli meidä äidille olla ex-vaimo ja paras kaveri meidän isälle aikanaan. Äiti oli väsynyt ja surullinen, vanhempi pikku-veli hankkiutui masennuksissaan ongelmiin ja nuorempi rikkoi kaiken mitä käsiinsä sai. Isällekin se oli vaikeaa, se kokoajan pelkäsi että minä ja veljet äkkiä päätetään olla puhumatta sille, vaikka yhteispäätös koko ero oli. Henkilökohtaisesti en alkuitkujen jälkeen osannut enää surra itsekseni, koska kärsin "pitää jaksaa muiden takia"-kompleksista, joka on aina ollut ehkä pahimpia henkilökohtaisia vikojani, koska se hajottaa pään. -.-
Isää näki enää joka toinen vikkonloppu, ja työnarkomaani kun meidän isä tuppaa olemaan, se ei ollut silloinkaan aina paikalla. POjat marisivat mutta minä seisoin kun mikäkin kivipatsas, pidin veikoista huolta niin kuin isosiskon kuuluu.
Meni kaksi pitkää vuotta. Pojat ja äiti hinasivat itseensä pystyyn ja kaikki alkoi näyttää hyvältä, minä vaan pysyin omituisena. Isäkin alko rauhottua. Sitten yksi päivä isän luona, kun isä oli töissä ja pojat pihalla, mulle tuli hirmu tylsää. Etsin jotain musiikkia, kun koko kämppä oli niin hiljaa, mutta isä humpan ja klassisen ystävänä ei omannut mitään mitä olisin halunnut kuunnella. Mutta sitten jostain hyllynpohjalta löytyi Jean S:n levy, varmaankin isän nykyisen vaimon. :3 Ihana nainen muuten. No, ei sekään sitä lempikuunneltavaani ole, mutta vältti silloin.
Biisit pyörivät, en edes kuullut sanoja. Mutta sitten kaijuttimista soi: "Isä kulje hitaammin, isä kulje hitaammin, etkö oottaa vois, mulla asiaa ois, isä kulje hitaammin." Ne jotka eivät biisiä tunne, se kertoo miehestä joka on jättämässä perheensä, kun häänen pieni tyttärensä huomaa hänen lähteneen ja lähtee juoksemaan isänsä perään.
Silloin kolahti. Ekaa kertaa sitten eron, minä itkin. Ekaa kertaa tajusin että minullakin oli oikeus surra, koska päinvastoin kun laulun lopussa, minun isä ei tulisi enää takaisin kotiin. Surullinen, mutta vapauttava tunne.
Illalla kun isä tuli kotiin tölväisin itseni isämnpolvelle niin kuin joskus ennen vanhaan, ja isä mietrti että nyt se hänen murrosikäisensä on seonnut. "No?"
"Ei mitää, oli vaa ikävä."
Tällainen tuli mieleen tälläkertaa. :3 Joku toinenkin oli mielessä mut... hukkasin sen. :'D
On olemassa kappaleita jotka tuovat hymyn huulille joka kerta, tai joista tulee aina haikea olo. Mutta sitten on niitä kappaleita, jotka iskevät vain kerran, siinä tietyssä tilanteessa, ja ne osuvat jonnekkin syvälle juuri silloin, vaikka muuten et välttämättä edes viitsisi kuunnella moista.
Haluan kuulla siis mitkä biisit kolahti, milloin kolahtivat, miksi kolahti, ja miten kolahti: haluan kuulla niitä hetkiä jolloin yksittäinen kappale auttoi sinua ymmärtämään jotain, mitä et ennen tajunnut. :3 Haluan että jaat sen muillekin, koska ehkä sinun kolahduksesi kolahtaa nyt jollekkin muulle.
Esimerkki lienee paikallaan.
Kun vanhempani aikoinaan erosivat, tilanne oli harvinaisen kiusallinen. Äiti ja isä ovat aina, eron jälkeenkin, pysyneet parhaina ystävinä, ja autaarmias miten hankalaa oli meidä äidille olla ex-vaimo ja paras kaveri meidän isälle aikanaan. Äiti oli väsynyt ja surullinen, vanhempi pikku-veli hankkiutui masennuksissaan ongelmiin ja nuorempi rikkoi kaiken mitä käsiinsä sai. Isällekin se oli vaikeaa, se kokoajan pelkäsi että minä ja veljet äkkiä päätetään olla puhumatta sille, vaikka yhteispäätös koko ero oli. Henkilökohtaisesti en alkuitkujen jälkeen osannut enää surra itsekseni, koska kärsin "pitää jaksaa muiden takia"-kompleksista, joka on aina ollut ehkä pahimpia henkilökohtaisia vikojani, koska se hajottaa pään. -.-
Isää näki enää joka toinen vikkonloppu, ja työnarkomaani kun meidän isä tuppaa olemaan, se ei ollut silloinkaan aina paikalla. POjat marisivat mutta minä seisoin kun mikäkin kivipatsas, pidin veikoista huolta niin kuin isosiskon kuuluu.
Meni kaksi pitkää vuotta. Pojat ja äiti hinasivat itseensä pystyyn ja kaikki alkoi näyttää hyvältä, minä vaan pysyin omituisena. Isäkin alko rauhottua. Sitten yksi päivä isän luona, kun isä oli töissä ja pojat pihalla, mulle tuli hirmu tylsää. Etsin jotain musiikkia, kun koko kämppä oli niin hiljaa, mutta isä humpan ja klassisen ystävänä ei omannut mitään mitä olisin halunnut kuunnella. Mutta sitten jostain hyllynpohjalta löytyi Jean S:n levy, varmaankin isän nykyisen vaimon. :3 Ihana nainen muuten. No, ei sekään sitä lempikuunneltavaani ole, mutta vältti silloin.
Biisit pyörivät, en edes kuullut sanoja. Mutta sitten kaijuttimista soi: "Isä kulje hitaammin, isä kulje hitaammin, etkö oottaa vois, mulla asiaa ois, isä kulje hitaammin." Ne jotka eivät biisiä tunne, se kertoo miehestä joka on jättämässä perheensä, kun häänen pieni tyttärensä huomaa hänen lähteneen ja lähtee juoksemaan isänsä perään.
Silloin kolahti. Ekaa kertaa sitten eron, minä itkin. Ekaa kertaa tajusin että minullakin oli oikeus surra, koska päinvastoin kun laulun lopussa, minun isä ei tulisi enää takaisin kotiin. Surullinen, mutta vapauttava tunne.
Illalla kun isä tuli kotiin tölväisin itseni isämnpolvelle niin kuin joskus ennen vanhaan, ja isä mietrti että nyt se hänen murrosikäisensä on seonnut. "No?"
"Ei mitää, oli vaa ikävä."
Tällainen tuli mieleen tälläkertaa. :3 Joku toinenkin oli mielessä mut... hukkasin sen. :'D
