Isilmírë
Kuukivi
Valaquenta on käytännössä silkka Ardan jumalluettelo – tai alkuajan tapahtumien dramatis personae. Opimme, kuka valarista on minkäkinlainen ulkonäöltään ja luonteeltaan ja mitä maailman ilmiöitä kukin heistä edustaa. Itselleni tulee väkisinkin mieleen Agricolan esittämä luettelo suomalaisten vanhoista jumalista, vaikka sen sävy onkin kaukana Valaquentan ihannoivasta tyylistä.
Ardan hallinnossa vallitsee alusta asti selkeä, jyrkkä, muuttumaton hierarkia, jossa yksi hallitsee muita, 13 muuta mahtavinta vastaa kukin tietystä hallinnon osa-alueesta, ja loput palvelevat edellä mainittuja. Ainoan poikkeuksen tiukassa hierarkisessa kaavassa muodostaa tottelematon Melkor vasalleineen, eikä hänkään mitään anarkistista utopiaa ole rakentamassa vaan omaa kilpailevaa hierarkiaansa. Muiden hallinnosta vapaana eläminen ei ole vaihtoehto Ardassa.
Myös sukupuolijako on Ardassa selkeä: niitä on vain kaksi, ne ovat selkeästi erotettavissa toisistaan, ja pariskunnan voi muodostaa vain kaksi eri sukupuoliin kuuluvaa olentoa. Ei tietenkään mitään uutta auringon alla siihen nähden, miten jumalhahmot mytologioissa yleensä esitetään, ja harvapa kirjailija (varsinkaan niin konservatiivinen kuin Tolkien oli) nykyaikanakaan sisällyttää teoksiinsa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustajia, mutta koin asian kuitenkin mainitsemisen arvoiseksi. Tämän jumaljoukon muovaamassa maailmassahan me tarinan sisäisesti ajatellen edelleen elämme.
Torvet ovat selkeästi iso juttu Valarin – ainakin miespuolisten – keskuudessa, sillä peräti kolmella seitsemästä on niin ihmeelliset tuututtimet, että ne on erikseen nimetty ja kahden vaikutus Ilúvatarin lapsiinkin on kuvattu. Pitiköhän Tolkien vaskimusiikista?
Maiaria käsittelevästä osuudesta saamme tietää mm. sen, että Gandalfilla on Amanin aikoinaan ollut lieviä stalkkeritaipumuksia. Toki esimerkiksi kristilliseen ajattelutapaan istuu ihan kauniisti ajatus, että jokin näkymätön henkiolento hengailee tämän tästä luojan luotujen liepeillä ohjailemassa heitä salaa, mutta henkilökohtaisesti koen ajatuksen salaisesta tarkkailijasta hiukan epämiellyttäväksi.
Vihollisten valintojen ja tekojen seurauksesi esitetään vääjäämätön tuho. Paha on Ardassa olemassa vain kontrastina ja katalyyttinä hyvälle, ja se saa poikkeuksetta lopulta rangaistuksensa, vaikka olisikin ensin saanut riekkua vapaasti useamman aikakauden verran toteuttamassa vastoin pyrkimyksiään Ilúvatarin salaisia tarkoituksia.
Kaikesta tästä hassutuksesta huolimatta pidän Valaquentasta kovasti. Se on kirjoitettu – ja suomennettu – niin kauniin eeppisellä ja elävällä tyylillä, että pääkoppani täyttyy sitä lukiessa kauniista kuvista.
Ardan hallinnossa vallitsee alusta asti selkeä, jyrkkä, muuttumaton hierarkia, jossa yksi hallitsee muita, 13 muuta mahtavinta vastaa kukin tietystä hallinnon osa-alueesta, ja loput palvelevat edellä mainittuja. Ainoan poikkeuksen tiukassa hierarkisessa kaavassa muodostaa tottelematon Melkor vasalleineen, eikä hänkään mitään anarkistista utopiaa ole rakentamassa vaan omaa kilpailevaa hierarkiaansa. Muiden hallinnosta vapaana eläminen ei ole vaihtoehto Ardassa.
Myös sukupuolijako on Ardassa selkeä: niitä on vain kaksi, ne ovat selkeästi erotettavissa toisistaan, ja pariskunnan voi muodostaa vain kaksi eri sukupuoliin kuuluvaa olentoa. Ei tietenkään mitään uutta auringon alla siihen nähden, miten jumalhahmot mytologioissa yleensä esitetään, ja harvapa kirjailija (varsinkaan niin konservatiivinen kuin Tolkien oli) nykyaikanakaan sisällyttää teoksiinsa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustajia, mutta koin asian kuitenkin mainitsemisen arvoiseksi. Tämän jumaljoukon muovaamassa maailmassahan me tarinan sisäisesti ajatellen edelleen elämme.
Torvet ovat selkeästi iso juttu Valarin – ainakin miespuolisten – keskuudessa, sillä peräti kolmella seitsemästä on niin ihmeelliset tuututtimet, että ne on erikseen nimetty ja kahden vaikutus Ilúvatarin lapsiinkin on kuvattu. Pitiköhän Tolkien vaskimusiikista?
Maiaria käsittelevästä osuudesta saamme tietää mm. sen, että Gandalfilla on Amanin aikoinaan ollut lieviä stalkkeritaipumuksia. Toki esimerkiksi kristilliseen ajattelutapaan istuu ihan kauniisti ajatus, että jokin näkymätön henkiolento hengailee tämän tästä luojan luotujen liepeillä ohjailemassa heitä salaa, mutta henkilökohtaisesti koen ajatuksen salaisesta tarkkailijasta hiukan epämiellyttäväksi.
Vihollisten valintojen ja tekojen seurauksesi esitetään vääjäämätön tuho. Paha on Ardassa olemassa vain kontrastina ja katalyyttinä hyvälle, ja se saa poikkeuksetta lopulta rangaistuksensa, vaikka olisikin ensin saanut riekkua vapaasti useamman aikakauden verran toteuttamassa vastoin pyrkimyksiään Ilúvatarin salaisia tarkoituksia.
Kaikesta tästä hassutuksesta huolimatta pidän Valaquentasta kovasti. Se on kirjoitettu – ja suomennettu – niin kauniin eeppisellä ja elävällä tyylillä, että pääkoppani täyttyy sitä lukiessa kauniista kuvista.