Suomalainen musiikki on niin iloista

Jaamar

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Suomalaisilla on paha tapa täyttää musiikkikappaleet surulla ja murheella ja nyyhkytyksellä tai ahdistuksella. Vaihtoehtoisesti voi olla ironinen. Lauletaan vakavista aiheista pilke silmäkulmassa. Sitten on tietysti juomalaulut ihan omanaan.
Löytyykö alkuperäisiä suomalaisia kappaleita joissa kaikki nyyhkytys ja voivotus on unohdettu ja jotka eivät muistele kurjuutta ja murhetta? Onko yhtään iloista äitienpäivälasulua tai löytyykö alkuperältään suomalaisista joululauluista puhtaasti iloisista asioista kertovia sanoituksia?
Näin äkkiseltään tulee mieleen iloisina lauluin (jos lastenlauluja ei lasketa) vain Junnun Käyn ahonlaitaa ja Hectorin Heinäpellolla (vai heinäpelto?). Miksi Suomalaisten sanoitukset ovat niin synkkiä? Miksi pitää ne muutamatkin iloiset sävellykset täyttää ironialla? Vai olenko väärässä ja meiltä löytyykin ilopista musiikkia?
 
Iloinen musiikki on pinnallista. Murhe on osa elämää, ja kun sen pitää mielessä, ilo loistaa kirkkaampana.

Mutta onhan meillä sanoituksia, joissa ei suruja muistella ja joissa sävelkään ei kulje mollissa (vaikka moni kyllä mieltää mollin duuria kauniimmaksi). Joululauluista tulee mieleen vaikkapa Maa on niin kaunis, jonka sävel toki on Ranskasta kotoisin mutta sanoitus aitoa Suomi-kamaa.

Maa on niin kaunis,
kirkas Luojan taivas,
ihana on sielujen toiviotie.
Maailman kautta kuljemme laulain,
taivasta kohti matka vie.

Kiitävi aika,
vierähtävät vuodet,
miespolvet vaipuvat unholaan.
Kirkasna aina
sielujen laulun
taivainen sointu säilyy vaan.

Enkelit ensin
paimenille lauloi,
sielusta sieluhun kaiku soi:
"Kunnia Herran,
maassa nyt rauha
kun Jeesus meille armon toi."

Kannattaa myös muistaa, että musiikkia on paljon muutakin kuin vain se kevyt, joka kliseitä (mm. juuri se surussa piehtaroiminen tai kyynisyys ja ironia) pursuen tulvii radiosta. Yleensä synkähköksi mielletyltä uskonnolliselta puoleltakin löytyy kipaleita, joissa duurisävelten saattelemana suoraan kehotetaan jättämään murehtiminen sikseen, esimerkkinä vaikkapa tämä:

Pikkulintu riemuissaan
laulelevi onneaan,
ei hän jouda kaipaamaan
eikä suremaan.
Ei hän, ei hän
jouda suremaan.

Herättyään oksalla
alkaa kohta laulella;
vaikkei tiedä ruuastaan,
laulaa sentään vaan.
Laulaa, laulaa,
laulaa sentään vaan.

Kuule linnun laulua,
katso kohti taivasta:
surut kulkee kulkuaan,
laula sinä vaan.
Laula, laula,
laula sinä vaan.
 
Onhan näitä vanhoja iloisiakin joululauluja, kuten Joulupuu on rakennettu. Sitten on näitä mollissa olevia, mutta joulun riemua korostavia lauluja, kuten On hanget korkeat nietokse tai Arkihuolesi kaikki heitä. Niissä kyllä mainitaan elämän murheet, mutta kehotetaan unohtamaan ne jouluna.
 
Huomauttaisin, että Joulupuu on rakennettu liikkuu sekin molliasteikolla. Mutta esimerkiksi Joulu tullut on on sekä iloinen sanoiltaan että duuriasteikolle sävelletty. Ja kuitenkin rauhallinen eikä mikään ylihilpeä kilkutus.

Taas sykkivi sydämet ihmisten
niin hellään ja hartahasti,
ja kynttilät kuusessa kuiskaa sen,
mitä toivoimme kesästä asti:
joulu, joulu, joulu tullut on.

Nyt juhla on suuri ja herttaisin
ja rauhan ja onnen hetki,
nyt kuollehet nousevat sielutkin
ja sydämet särkynehetki':
joulu, joulu, joulu tullut on.

Oi, kuuletko laulua enkelten
nyt rintasi kammiosta,
ja eikö jo tähtönen taivainen
myös sielusi silmihin loista:
joulu, joulu, joulu tullut on.

Ja jos tämä ei ole kyllin iloinen (särkyneet sydämet mainitaan), niin entäs No onkos tullut kesä?

No onkos tullut kesä
nyt talven keskelle,
ja laitetaankos pesä
myös pikkulinnuille?

Jo kuusi kynttilöitä
on käynyt kukkimaan,
pimeitä talven öitä
näin ehkä valaistaan.

Jo vanhakin nyt nuortuu
kuin lapsi leikkimään,
ja koukkuselkä suortuu,
niin kaikk' on mielissään.

Niin hyvä, lämmin, hellä
on mieli jokaisen;
oi jospa ihmisellä
ois joulu ainainen.
 
Kuorossa lauletuista kappaleista tulee mieleen yksi "vakiokappaleistamme", Mia Makaroffin säveltämä Mitä kaikatat kivonen, jonka teksti on kotoisin Kantelettaresta ja on hyvinkin positiivishenkinen, kuten myös sävellys. Rajattoman esittämänä tämä löytyy Youtubesta tai Spotifysta.

Vielä näille neitosille
näille kaunoille kanoille
kihlat kiljuen tulevi
rahat suuret raskutellen!

Tulihan tätä kysymystä miettiessä vähän sellainen olo että pystyy tarjoilemaan lähinnä yksittäisiä vastauksia, mutta todistavathan yksittäiset vastaesimerkit jo aivan pätevästi ettei kaikki suomalainen musiikki ole murhetta ja kurjuutta ;) PMMP:n Matkalaulu oli toinen äkkiseltään mieleen tullut iloinen kappale. Riippuuhan tietenkin myös omista musiikkimieltymyksistä, että minkätyyppisiä tekstejä ja sävellyksiä tulee todennäköisemmin vastaan. En kuitenkaan yleistäisi kaikkea suomalaista musiikkia synkäksi. Useinhan myös näitä jos ei nyt ylitsevuotavan iloisia niin ainakin ei-erityisen-negatiivisia tekstejä löytyy sellaistenkin sävellysten "takaa", jotka eivät välttämättä mene duurissa tai ole muuten rempseitä.
 
Olen kuitenkin siinä uskossa että suomalasisten musiikista on (ainakin monilla suomalaisilla) sellainen käsitys että on aika murheellista ja/tai synkkää. Pitääköhän tämä enää nykypäibänä paikkansa? Olette kuitenkin jo todistaneet että iloisia kappaleita löytyy. Entä millainenkohan käsitys ulkomaalaisilla on suomalaisesta musiikista?
 
Entäs Värttinä? Elämänmakuista...

Olin Sari Kaasisen jossain tilaisuudessa syksyllä. Oli tehnyt itkuvirren kaipuusta, kun lapsi oli jossain vaihto-oppilaana tms. Tehosi meikäläiseenkin, oikeasti alkoi itkettää... Mutta kun iloinen musiikki on aiheena, niin löytyyhän sitä iloistakin tuosta tilaisuudesta, en tosin muista kappaleen nimeä, jotta yhdessä rallateltiin. Kyllä löytyi jäykistä suomalaisista ääntä ja naureskelua...
 
Ei tule mitään iloisempaa kuin "Säkkijärven polkka" nyt mieleen. Kaipa suomalaiset ovat hirvän murheellista kansaa...
 
Eivätkös monet kesähitit ole ihan kohtuullisen iloisia biisejä? Itselleni tulisi mieleen
ainakin Valvomon Mikä Kesä?-kappale, jossa on iloiset sanatkin:

Tästä kesä voi alkaa
Nosta tanssija jalkaa
Kohta pääsee rytmiin
Hypnoosiin ja transsiin
Päättymättömät illat
Polttamattomat sillat
Aamuhetken taikaa
Keskikesän aikaa

Hietaniemen rantaan
Hiekka kohtaa varpaat
Lokkikin jo nauraa
Nyt on huvi halpaa
On syksy vielä kaukana
Ei syytä huoleen
Tunnen, olen nuorempi kuin moneen vuoteen

Must tuntuu mitä vaan voi tapahtuu
Eikä siihen mitenkään voi varautuu
Kun koko luomakunta laittaa parastaan
Nyt on valvottava kunnes aamu koittaa

Kun mökkimakkaraa maistaa
Ja ilta-aurinko paistaa
Niin setä hetken luulee
Löytäneensä taivaan
Leirinuotio kuumaa
Kun katselen liekkien huumaa
Tähän tahdon jäädä
Kunnes aamu koittaa

Kun syksyn sateet alkaa
Aitan kumpparit jalkaan
Mut vielä viljaa
Vihreänä kasvaa
Ja lounastuuli
Lämmittää mun huulii
On vielä aikaa
Lantsareihin vaihtaa
Must tuntuu mitä vaan voi tapahtuu
Eikä siihen mitenkään voi varautuu
Kun koko luomakunta laittaa parastaan
Nyt on valvottava kunnes aamu koittaa

Ja kalliolla kun makaat
Luulet että oot vapaa
Kun metsätuulet vastaa
Niinkuin sinne huudat
Ja peukalolla taas pääsee
Uimapaikkojen ääreen
Katso ihmisten silmiin
Näätkö katseen villin?

Hei siksi lintunen laulaa
Riemu kuuleman kautta
Ihmiseenkin tarttuu
Tietynlainen kaipuu
Kaikki juhlat päättyvät
Sen kaikki tietää
Oot odotusta täynnä
Kunnes juhla puhkeaa

Hei kuka jää kotiin odottamaan
Ja kuka tulee sieltä hakemaan
Mene ulos katsomaan mikä sää
Mikä kesä!

Tästä kesä voi alkaa
Nosta tanssija jalkaa
Kohta pääset rytmiin
Hypnoosiin ja transsiin
Päättymättömät illat
Polttamattomat sillat
Aamuhetken taikaa
Keskikesän aikaa

Hietaniemen rantaan
Hiekka kohtaa varpaat
Lokkikin jo nauraa
Nyt on huvi halpaa
On syksy vielä kaukana
Ei syytä huoleen
Tunnen, olen nuorempi
Kuin moneen vuoteen

Joululauluista iloisia mielestäni olisivat ainakin Joulumaa, ja etenkin Nissepolkka.
 
Anssi Kelakin on kiinnittänyt huomiota, ei nyt niinkään pelkästään suomalaisen musiikin, vaan koko hevimusiikin mollivoittoisuuteen ja vastuunsa tuntevana muusikkona on haastanut kaikki hevi-ihmiset suuriin hevitalkoisiin eli vaihtamaan mollit duureiksi. Videon saamista kommenteista eniten peukutettu kuuluu näin: "En tiiä kyl mitkä on hauskempia, noi häiriintyneen kuuloset duuriversiot vai huumorintajuttomien idioottien pöyristyneet kommentit."
 
Jaamar sanoi:
Olen kuitenkin siinä uskossa että suomalasisten musiikista on (ainakin monilla suomalaisilla) sellainen käsitys että on aika murheellista ja/tai synkkää. Pitääköhän tämä enää nykypäibänä paikkansa?
Click to expand...

Riippuu siitä mihin vertaa. Meillä on ja on aina ollut paljon hilpeitä lauluja, syvästä onnellisuudesta kertovia lauluja ja huolettomuuteen rohkaisevia lauluja. Mutta meillä on myös paljon murheellisia lauluja (myös duuriasteikolla likkuvia kuten vaikkapa Tuomi on virran reunalla ja Sä lumi lentävä), syvästä surusta kertovia lauluja ja synkyyteen kehottavia lauluja. Ja hyvä niin, onpahan rikas ja monisävyinen musiikkiperinne. Ihan kuin itänaapurissa, josta ei myöskään niitä haikeita mollisäveliä ja murheellisia sanoituksia puutu, vaikka iloinen sävy osataan ihan yhtä lailla.

Sellainen muistikuva on kuitenkin mielen pohjalle yliopistoajoilta jäänyt (olisiko ollut kirja Suomalaisen lähtö. Kirjoituksia pohjoisesta kuolemankulttuurista, joka tämän kertoi), että meiltä löytyy yksi surullisten laulujen variantti, jota ei esiinny oikeastaan missään muualla: tuutulaulut, joissa suorasanaisesti toivotaan lapsen kuolemaa. Ne ovat perintöä ajalta, jolloin naisihmisillä ei avioiduttuaan ollut mahdollisuutta kontrolloida omaa lisääntymistään ja jolloin ns. tavallisen kansan elämä oli niin kovaa, että varsinkin loppuun nääntyneet äidit saattoivat todella toivoa osan mittavasta lapsikatraastaan muuttavan tuonen tuville. Muistelisin myös, että osassa lauluista kuolemaa toivotaan nimenomaan tyttölapsille, etteivät joutuisi aikuisiksi kasvettuaan kestämään sietämättömän kovaa naisen elämää.

Tuuti lasta Tuonelahan,
alla nurmen nukkumahan,
Tuonen lasten laulatella,
Manan neitosten pidellä.
Tupa suuri Tuonelassa,
Manalla majat avarat,
Tuonen kätkyt kaunoisempi,
Manan tuutunen parempi.

Entä millainenkohan käsitys ulkomaalaisilla on suomalaisesta musiikista?
Click to expand...

Tähän en osaa sanoa paljon muuta kuin että monella suomalaisbändillä (kuten Nightwishillä) on käsittääkseni vankka fanijoukko myös ulkomailla. Jostain vuosien takaa tosin muistan myös mielipidekirjoituksen, jossa joku Suomeen siirtolaistunut britti purki joulukirkon synnyttämää pöyristymistään. Hän oli järkyttynyt siitä, että suurta kirkollista ilojuhlaa vietettiin murheellisia, laahaavia virsiä veisaten ;D
 
Noita tuutulauluja, joissa lasta nukutetaan kuolemaan, on tullut meilläkin yliopistossa vastaan. Luin syksyllä Kantelettaren, ja siinä niitä oli vaikka millä mitalla. Pelkästään Kantelettaren pohjalta uskaltaa melkein todeta, että suomalaiset laulut ovat hyvin murheellisia, sillä välillä oli todella masentavaa lukea niitä kansanrunoja, joissa kuolema ja murhe ja ahdistus tuntui olevan niin suuressa osassa. Oli mukana tietysti iloisempiakin lauluja, kuten miesten juomalauluja, mutta niitä oli selvä vähemmistö. Jopa häälauluihin ne saivat kaikkea ikävää ujuteltua, vaikka tarkoitus olikin rohkaista morsianta (ja sulhasta). Kuinka anoppi on hirveä, ja kuinka tyttö joutuu raatamaan ja tulee ikävöimään lapsuudenkotiaan todella paljon...
Kanteletarta ei minulla nyt enää tässä ole, että voisin siteerata niitä iloisia tai surullisia, tämä oli vain tämmöinen lyhykäinen huomautus, että Kanteletar ei ainakaan ollut mikään iloisten laulujen kokoelma.
 
Kanteletar onkin Lönnrotin kokoilema, ja Lönnrot tykkäsi synkistelystä. Hän myös halveksui naisten lyyristä runoutta, jota Kanteletar lähinnä sisältää, sehän kun kertoi vain tunteista eikä ollenkaan Suomen kansan mahtavasta myyttisestä historiasta kuten miesten enemmän suosimat eeppiset runot. Ei siis liene ihme, jos hän on poiminut talteen vain omasta mielestään parhaat lyyriset ruhot - keskittyen niihin riipaisevimpiin. Jos haluaa kokonaisvaltaisemman kuvan kansanrunouden kirjosta, kannattaa selailla kirjasarjaa Suomen kansan vanhat runot.

Kalevalaisen kansanrunouden kurssimme aikoinaan vetänyt professori taisi myös sanoa, että runot ovat pitkälti syntyneet yhteiskunnassa, jossa naisten ei ollut lupa ääneen valittaa elämän ikävistä puolista kuten kurjasta aviomiehestä, kamalista appivanhemmista, lapsettomuudesta, liian suuresta lapsilaumasta tai mistään muustakaan sellaisesta, joka olisi voitu tulkita moitteeksi omille tai appivanhemmille, saati aviopuolisolle. Laulaa sai kuitenkin vapaasti, ja niinpä lyyrisestä runoudesta muodostui oiva keino purkaa pahaa mieltä. Onko siis ihme, jos hilpeiden, kärkevien tai onnesta kertovien runolaulujen joukossa on myös aimo annos itkuja? Vaikkei edes ottaisi huomioon sitä seikkaa, että tietyissä tilanteissa kuten vaikkapa avioituessaan naisen velvollisuus oli itkuvirsin ilmaista murhetta, tunsi sitä oikeasti tai ei.
 
Joululauluista mitä ei ole mainittu on ainakin mielestäni Tulkoon joulu, muita kappaleita ei juuri nyt tule mieleen.

Niityllä lunta
Hiljaiset kadut
Taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus
Muistojen virta
Lapsuuden sadut
Sanoma joulun on uusi mahdollisuus

Joulu on taas
Riemuitkaa nyt
Lapsi on meille, tänä yönä, syntynyt
Tulkoon toivo kansoille maan
Pääsköön vangit vankiloistaan
Uskon siemen, nouskoon pintaan
Olkoon rauha loppumaton
Joulu on taas, kulkuset soi
Jossakin äiti, lasta seimeen kapaloi
Tulkoon juhla todellinen
Tulkoon Jeesus herraksi sen
Nouskoon rakkaus, ihmisrintaan
Silloin joulu luonamme on.
 
You must log in or register to reply here.
Ylös