Tajunnan virtaa

Mmmm.. ruokaa *homerkuolaus* Minoon kehittänyt tiedättekö addiktion nuudeleihin.. vedän niitä ruuakasi ja välipalaksi joka päivä. Kun mi kuolen ja miit tuhkataan niin hautakiveen tulee kirjoittaa "Kyllästetty Colalla ja Nuudeleilla" Sittenpähän tietävät ne jotka meinaavan puutarhaansa ripotella min tuhkat, että mitä se oikein sisältää

Ruokahan on oikein loistava elämäntarkotus.. ihan yhtä loistava kun syöminenkin.. ja lisääntyminen (pelkkä vietti ei oikeen mene tarkotuksesta miulle). Sitähän ihmiset pyrkii aina tekemään.. syömään ja lisääntymään. How much more does a hobbit need

Adelnel sanoi:

Mmmm.. ruokaa *homerkuolaus* Minoon kehittänyt tiedättekö addiktion nuudeleihin.. vedän niitä ruuakasi ja välipalaksi joka päivä. Kun mi kuolen ja miit tuhkataan niin hautakiveen tulee kirjoittaa "Kyllästetty Colalla ja Nuudeleilla"

Click to expand...

Nuudelit ovat kyllä yllättävän hyviä. Niihinkin on tosin helppo kyllästyä, joten ei niitä joka päivä voi syödä. Nuudeleiden sekaan on helppo sekoittaa melkein mitä vaan, etenkin herkkusienet toimivat hyvin.

Koirat ovat hassuja olentoja. Minulla on tässä perheen koira päivähoidossa, kun muut ovat töissä, koulutuksessa tms. Kerrostaloon tottumattomana se ihmettelee jokaista risausta ja kolahdusta. Sillä kesti pitkään ennenkuin se uskalsi mennä parvekkeelle tai hissiin.

Mutta heti kun mennään ulos lenkille ja on tuttu panta ja hihna kiinni, niin se posottaa iloisesti menemään kuin missä muualla tahansa.

Koirat on kyllä ihania. Minä kävelen joka päivä vähän pitemmän kautta kouluun, koska yhden talonpihassa on joskus aamuisin semmoinen tosi suloinen pieni koira, jonka näkemisestä tulee hyvälle tuulelle. Mulla on välillä kauhean ikävä meidän omaa Sirua... Tänään koulussa tutkin semmoista käsinsidottua kirjaa, jossa oli turkiskansi, ja se tuntu niin samanlaiselta ku ois silittänyt koiraa, että meinas ruveta melkein itkettään.. Mä oon kaite tullu meijän isään tässä, että arvostan koirien seuraa melkein enemmän kun ihmisten. Ihmisten kanssa on niin väsyttävä kommunikoida välillä.. Iskääkin on välillä ikävä, kun sen kanssa mä en oikein puhu koskaan, niin en voi soittaakkaan sille niinku muille ihmisille. Mä tahtoisin olla kotona nyt kun jäät lähtee ja se laittaa verkot järveen, niin voisin lähtee mukaan soutamaan venettä. Se on semmosta mitä me tehään iskän kanssa. Ja sit se kertoo mulle kaikkien lintujen nimet mitä nähään, kun en ikinä oikeesti opi muistamaan niitä. Mut muuten me ei puhuta välttämättä mitään, paitsi että "tuolla on seuraava verkko" ja nyt voidaan taas lähtee" jne. ja musta on ihan kivaa, kun on semmosia ihmisiä joitten kanssa ei tarvii puhua mistään, jos ei oo mitään asiaa. Nyt mä melkein tunnen veneen keinumisen ja nään ne jännät kauniit maisemat, jotka on jänniä siks, kun keväällä vedet nousee pelloille, ja yhtäkkiä järvi onkin paljo isompi kun muuten ja puut kasvaa siellä ihan syvässä vedessä. Ja pienenä oli hassua kun ajettiin sinne järvelle pyörällä, ja mä olin vielä niin pieni, että istuin iskän pyörän ritsillä siinä lasten istuimessa, eli olin kaite tosi pieni, ja vedet oli tulvinu tielle asti ja musta oli kauheen hassua että iskä ajo pyörällä järvessä..

Toissayönä tuli ikävä myös äitiä. Olin ollut kuumeessa muutaman päivän, ja siksi ruokahalu oli kadoksissa, enkä kai syönyt koko päivänä kovin paljoa.. Yöllä heräsin omituiseen tunteeseen ja ajattelin käydä juomassa vettä tai jotain, pääsin juuri ja juuri oman huoneen ovelle, kun tajusin, että nyt maahan ja heti, etten putoa kovin korkealta. Olen elämässäni pyörtyillyt niin usein, että tiedän heti mitä tehdä: ensin maahan ja sitten huudetaan äiti paikalle tuomaan jotain sokerista. Paitsi että nyt äiti oli vähän kaukana. Pyörtyminen tuntuu kamalalta. Tai ei oikeastaan, jos se tapahtuu tosi nopeasti, silloin ei ehdi kuin ehkä tajuta hämärästi ettei pinta johon nojaa olekaan seinä vaan lattia, mutta se, kun silmissä alkaa hitaasti mustenemaan ja korvissa humisemaan, ja sitten yrittää kaikin voimin vielä roikkua todellisuudessa kiinni, vaikka aistit alkavat huutamaan kaikkea mahdotonta ja ristiriitaista.. Nyt varsinkin säikähdin jotenkin ihan kamalasti, olin jotenkin täysin varma, että kuolisin jos todella menettäisin tajuntani. Ainut pelastukseni mielestäni oli appelsiinimehu tölkki jääkaapissa, jonne oli kuitenkin vielä monen metrin matka huoneen ovelta. En muista miten sinne pääsin, luultavasti jotenki kontaten ja ryömien, muistan miten tarkkailin itseäni objektiivisesti ulkopuolelta (kuten aina kun olen jossakin äkillisessä hätätilanteessa) ja nauroin hassua käytöstäni.. Onneksi löysin mehun ja pystyin taas ajattelemaan sen verran että sain jotenkin huudettua kämppikseni hereille. Olin niin helpottunut kun kuulin hänen äänensä vaikka en pystynytkään edelleenkään näkemään mitään. Muistan vain olleeni paniikistani huolimatta ylpeä itsestäni kun puolitajuissanikin vielä pystyin kommunikoimaan suht selkeällä englannilla... Sitten kun aloin vielä hämärästi erottaa asioiden ääriviivoja, huomasin tuolin, jolle nostaa jalkani ja nyt tietysti virkosin nopeasti. Juttelimme ja joimme teetä keittiössä muutaman tunnin ja menimme takaisin nukkumaan ja aamulla kuumeeni oli kadonnut ja oloni oli kuin kirjoissa, joissa aina sankaritar on vaarallisesti sairas, ja yhtenä yönä lääkärit sanovat, että nyt tapahtuu käänne joko parempaan tai huonompaan.. ja sitten kaikki jännittävät ja pelkäävät ja sankaritar kuumeissaan hourailee jotain ja tunnustaa samalla rakkautensa sankarille (tätä kohtaa jäin kaipaamaan... thih.. olisin voinut keksiä jotain hienoa kuumehourejuttuja..) ja sitten aamulla hän yhtäkkiä herää heikkona mutta terveenä...

Samooja sanoi:

Adelnel sanoi:

Mmmm.. ruokaa *homerkuolaus* Minoon kehittänyt tiedättekö addiktion nuudeleihin.. vedän niitä ruuakasi ja välipalaksi joka päivä. Kun mi kuolen ja miit tuhkataan niin hautakiveen tulee kirjoittaa "Kyllästetty Colalla ja Nuudeleilla"

Click to expand...

Nuudelit ovat kyllä yllättävän hyviä. Niihinkin on tosin helppo kyllästyä, joten ei niitä joka päivä voi syödä. Nuudeleiden sekaan on helppo sekoittaa melkein mitä vaan, etenkin herkkusienet toimivat hyvin.

Click to expand...

Perheeni sai lahjaksi laatikollisen purkkinuudeleita. Minä tietysti ihastuin kokeilemaan ja pari päivää en muuta syönytkään. :hups: Sitten alkoi tökkiä ja pahasti, mausteet maistuivat liikaa ja purkin pohjalle jäi aina sellaista ikävää mössöä, jota ei voinut syödä kirveelläkään. (Hassu sanonta, muuten.)

Hmm, ulkona on yhä lunta. Aika kivaa. Kävelin tänään kymmenen kilometrin lenkin järven ympäri. Kynnöspelto tuoksuu ihanalle.

Mietin tässä maailman vääryyksiä.
Tai oikeastaan vain sellaista, että eikö se ole typerää, että jos joku minuun liittyvä asia on sille ongelma, siitä pitää tulle minulle ongelma että hänellä on ongelma?
Pätee moneen asiaan. Oikeastaan todella moneen asiaan. Miksei se joku voi vain tyytyä, että asiat nyt vain menevät näin? On se hankalaa.

Joku puhui myöhästymisestä. Myöhästyn melko harvoin ja yleensä vain hajamielisyyden vuoksi. Paras selitykseni oli viime vuonna "Kello oli väärässä". Oikeastaan katsoin vain kelloa väärin, mutta koska oli aamulla aivan sekaisin ja elin pääni sisällä vieläkin tuntia myöhässä ja kello oli siihen nähden väärässä, en jaksanut selittää muuta. Luokka sai hyvät naurut selityksestäni ja siitä tulikin aika legenda. Pitää varmaan olla ylpeä :yay:
Jos myöhästyisin aamulla vaikka vartin, ajattelen, että turha se on enää hoppuilla. Kettumaiset opettajat kuitenkin laittavat koko tunnin poissaoloksi, vaikka tulisinkin. Miksipä minä sielä tunnilla riutuisin loppuun kerran ne väittää etten ole siellä käynytkään?

Myöhästyminen on kamalaa. Tai ei välttämättä. Mutta jos on sopinut tapaavan jonkun paikassa X eikä tätä sitten kuulu ollenkaan, niin odottaminen on hirveää. Olen aina ihan paniikissa että olen itse tullut väärään aikaan jne. Jotenkin mä otan sen luottamuksen rikkomisena. Mä tapasin käydä kävelyllä yhden kaverini kanssa ja se oli melkein säännönmukaisesti aina myöhässä. Mä kilttinä menin aina sovittuun aikaan, kunnes puolentoista kuukauden jälkeen aloin olla välittämättä ja lähdin tahallani myöhässä. Mutta silloin mulla oli tosi kurja olo jos se oli siellä jo odottomassa. Jotenkin mulle on tärkeetä pitää kiinni sovituista ajoista, tiedä sitten.

Fröbelin palikoiden laulut on kamalia. Mä muistan kauhulla kun vanhemmat kidutti meitä lapsia mökkimatkoilla laittamalla jonkun kamalan renkutuksen soimaan non-stoppina. En tajua miten selvisin edes puoliksi selväjärkisenä. Sinänsä pelottavaa, että yksi ekoista jutuista, jotka muistan on se kun vanhemmat vei meidät niiden konserttiin. Hirveetä. Nyt mulle tuli pelottava ajatus mieleen: mitä jos mä oikeasti tykkäsin näistä pienenä (kuuntelen niitä siis juuri nyt).

Mutta joo, pitää lopettaa tää kuunteleminen ennen kuin sekoan.

Eilen aamulla heräsin aika hassusti. Ekana olin stressannut vaikka kuinka, että pitäisi saada opiskelupaikka jne. ja ikään kuin mennä elämässä eteenpäin. Mutta sitten vaan yhtäkkiä ajattelin, että miksi. Sinänsä se oli tosi outoa, koska normaalisti mä kysyn miksi paljon aikaisemmin. Ilmeisesti mulle on kotona tai jossain tuputettu käsitys, että pitää mennä koko ajan ensin opintoputkessa ja sitten työputkessa ja parhaimmillaan molemmissa samaan aikaan eteenpäin. Ihan liian hektistä. Eihän elämä ole sellainen juttu, jossa on tietyt saavutettavat asiat listattu.

Miksi mulla muka pitäisi olla koulutus johonkin ammattiin ennen kuin täytän kolmekymmentä tms. Eihän mun tarvitse näyttää kenellekään. Jotenkin tuntuu että olen aikaisemmin ajatellut tuolla jossakin olevan ulkopuolisen tarkkailijan, joka asettaa mulle kamalasti vaatimuksia ja mun pitää pyrkiä koko ajan olemaan niitä parempi. Varmaan lähinnä vanhempien odotukset tai jotain. Jotenkin nyt tuntuu paljon kevyemmältä, vaikkein oikeastaan tiedä yhtään sen paremmin, mitä aion ensi syksynä tehdä. Vielä viime vuonna toi oli tosi häiritsevää, mutta nyt se on vaan fakta etten tiedä missä olen syksyllä. Oikeastaan ihan hauskaa, ainahan voin elätellä toivoa että löydän itseni vaikka Timbuktusta...

Tulevaisuus on kyllä aika pelottava asia. Kun rupee stressi iskemään päälle edessä olevista jutuista, niin haluis vaan työntää koko ajatuksen syrjään ja mennä riippukeinuun löhöilemään, lukemaan jotain hassua kirjaa ja leikkimään että on kesä.
Ja sitten iskee vaan pahempi stressi, kun huomaa, että on sitten tullutkin yhtäkkiä istuttua riippukeinussa kesäisissä tunnelmissä 3 kuukautta ja alkaa olla stressipiruilla kiire. Kökkö homma. Kallista ja vaikeeta tämä elämä.

Olipas ihana, kun vilkasin ikkunasta ulos. Ei enää ollut Tuomion palatsin juurella kuin vähän lunta ja aurinko paisto ja kaikki oli niin lämmintä ja oranssia ja ja... Voi kun tulis kesä... Ei talvi ja harmaus oo kellekkään terveellistä. Eikä kylmä. Polvia jomottaa. Aurinko on kiva kun se hymyilee tännekin. Ehkä se on huomannut, että talvi alkaa ottaa jo kunnon ja mielenterveyden päälle, ja päätti nyt sitten suoda pienen riemukkaan ja haaveellisen hetken...

Kello soi, on mentävä töihin... Ehkäpä sielläkkin jostain näyteikkunan raosta voin käydä kurkkimassa ja ihastelemassa kaasupallon positiivista vaikutusta ihmisiin ja luontoon...Kesä on kiva.

pb sanoi:

Ei talvi ja harmaus oo kellekkään terveellistä.

Click to expand...

Rohkenen olla eri mieltä. Mä tarvitsen talvea, se on kaunista aikaa. Ja rauhallista. Jos on stressaantunut tai väsynyt tai muuten vaan huonolla tuulella niin tarttee vain mennä pihalle kattomaan tähtitaivasta illalla niin tulee parempi ja ihanan rauhallinen olo. Sit voi aina miettiä että miten ihmiset eri puolilla maailmaa kattelee samoja tähtiä iltaisin.

On kevätkin ihanaa. Sitten kun lumi on sulanu kokonaan ja on vähä lämpimämpää niin on mukava mennä pihalle soittamaan ja laulamaan.

Appelsiinimehupurkki kirjotetaan Amtjoska yhteen.

Pimeät illat ja yöt ovat jälleen saapuneet, ja on se kyllä pakko myöntää, että tähdet ovat kauniita. Kun niitä tuijottaa, rentoutuu kunnolla. Toisinaan voi miettiä suurta maailmankaikkeutta, mutta pelkkä katseleminenkin on mukavaa. Jotenkin sitä vain tuntee itsensä silloin hyvin onnelliseksi. Aivan kuin millään muulla ei olisi väliä, kuin sillä, että tähdet loistavat.

Ostin ensimmäistä kertaa itselleni appelsiinimehupurkin. En oikein pidä kaupassa myytävien appelsiinimehujen mausta. Niissä tuntuu olevan sellainen pieni kitkerä jälkisäväys, jota ei itse hedelmissä ole. Saattaa johtua aivan hyvin säilöntä- tai lisäaineista. Vitamiininkaipuu ja parempien mehujen talvea kohti kohonneet hinnat saivat kuitenkin tekemään erikoisen ratkaisun.

Talvella jostain kumman syystä pilvet tuntuvat selkeämmiltä, ihan kuin niille olisi piirretty tarkat rajat. Samalla ne näyttävät yleensä erityisen muhkeilta. Tietysti tämänkin asian pystyy selittämään tietellisesti, mutta maailma tuntuu vain paljon mukavemmalta paikalta elää, kun ei tarvitse aivan kaikkea tietää. Pidän niin paljon asioiden katselusta. Kuten myös kuuntelusta. Sitä on onnensa kukkuloilla, kun kuulee talitintin titityyn tai puron lirinän, sammakon kurnutuksen tai laineiden liplatuksen, kotkan villin huudon tai myrskyn pauhinan. Onkin varsin kurjaa huomata näön ja kuulon hitaasti heikkenevän. Siis todella hitaasti, mutta varmasti. Tällä vauhdilla kuurous ja sokeus saapuisivat luultavasti tuossa 500 ikävuoden paikkeilla (eli ei mitään rillejä tahi muita apuvälineitä tarvitse vielä). Niinhän sitä kuitenkin sanotaan, että elämä on ihmisen parasta aikaa ja kukin on oman onnensa seppä. Pienistä ei pidä murehtia. Kuten veljeni sanoo: älä itke, ruma laps, ota rusina

Olen aivan innoissani lumesta! Pompin ja hihittelin ilosta, kun tuossa olisiko ollut eilen vai toissapäivänä heräsin ja näin ulkona valkoisen maailman! (Okei, lumi oli märkää ja lähes loskaa, mutta sillä ei ollut mitään väliä, koska ei ollut enää mustaa maata.) Pakkanen ja tuulikin tuntuvat paljon helpommilta kestää, kun on lunta. Ulkona on niin kaunista! Pimeällä on ihana käpertyä kaakaon tai teen kanssa kullan kainaloon ja sytyttää paljon kynttilöitä ja parvekkeelle lyhtyyn tuikku palamaan.. Kesän jälkeen tällaista tarvitsee. Kavereiden kommentit lumesta iloitsemiselleni olivat 'kohta lämpötila on taas plussan puolella ja loskaa kaikkialla'. Vastasin siihen, että 'No niin ehkä, mutta Nyt On Lunta ja kaunista ja kivaa...' Kaikki tämä menisi hukkaan, jos ajattelisi, että kohta nämä kuitenkin sulaa ja on vain loskaa. Näistä hetkistä on nautittava nyt! Sunnuntaina, jos on vielä pakkasta, aion heittää kaikki petivaatteet parvekkeelle ja vähän siivota (ei sillä, että erityisesti pitäisin siivoamisesta) ja vaihtaa lakanat. Se on ihana tunne, kun illalla menee nukkumaan puhtaiden vielä vähän viileän raikkaiden vällyjen väliin. Kävisin saunassakin, jos voisin, niin olisi vielä ihanampi olo, mutta saan tyytyä vain kuumaan suihkuun. Silti. Kohta alkaa joulun odotus ja sitten kaikki on vielä ihanampaa!

Pururadalle on kuulemma tehty ladut. Jos jaksan sunnuntaina herätä, kellon apua siihen kyllä tarvitaan, voisin lähteä kirkkaaseen aamuun suksimaan, en kuuseen, vaan pari kierrosta näin talven alkajaisiksi.

Sunnuntaiaamu on kuitenkin pilvinen ja jään sängyn pohjalle, mutta suunnittelu ja kuvittelu on kivaa.

Alkaa pikkuhiljaa tajuamaan, että huomenna on lähtö MM-kisoihin. Edelliset päivät ollut aivan normaali olotila, mutta tänään oman joukkueen saunaillassa, kun olin lähtemässä kaikki vain tuli onnittelemaan ja toivottamaan tsemppiä ja lopulta koko Tikkurila taisi raikua Lissu!Lissu!Lissu!Lissu! -huudoista. Onhan se kivaa, että kaverit muistaa ja on henkisesti messissä. Saa nähdä tuleeko yöllä loppujen lopuksi nukuttua. Alkaa pientä jännitystä olla havaittavissa. Vitsi, huomenna lähtö. Enää 21h ja 30min kisojen avajaisiin, ja lähtöön 14h ja 35min. :yay: Iiks

Tein juustokakkua ja siihen tuli Bona-persikkasosetta päälle. Bona-purkeissa näkyi olevan mukana jotkin keräilykampanja-koodit.
Lieköhän täällä pienten lasten 'omistajia' joille olisi kyseisistä koodeista jotain iloakin? En raaskisi heittää poiskaan... En kyllä tiedä miksi :roll:
Kuiteskin... Kampanja on voimassa 30.6. asti (kääreissä lukee 31.5., mutta kävin Nestlebona-sivuilla katsomassa ja siellä kerrottiin, että voimassaoloaikaa on pidennetty.
Koodeista pitäisi kerätä kaiken kaikkiaan 400 pistettä, joilla saisi sitten valokuvakirjan omista kuvista.
Näillä kahdella koodilla ei saa kuin kai neljä pistettä, joten tarvitaan joku soseiden suurkuluttaja .
Tästä tuli nyt vähän tällainen tajunnanvirta-teksti, mutta aihealue taisi olla siihen sentään oikea. (Olen jo vähän unessa.)
Eli, jos jollain on käyttöä, saa ilmoittautua ja luovutan koodit.