Tanssiminen

Tanssiminen on ihanaa! Itse käyn kerran pari viikossa Latinos-nimisellä tunnilla, jossa siis lattareita vedetään. Se on parasta. Vielä kivempaa on mennä bestikseni pihan nurmikolle stereoiden kanssa vetämään kunnon chill out-meiningillä. Yleensä tanssitaan väh. 2 h, usein paljon enemmänkin. Todella rentouttavaa.

Julkisilla paikoilla (disko tms.) en kuitenkaan tanssi. Tulee jotenkin vaivautunut olo. :roll: Pidän enemmän tanssimisesta ainakin suurinpiirtein tuttujen ihmisten kanssa, se on jotenkin "turvallista". Ne ei ainakaan naura, tai jos nauravatkin, niin eivät ilkeästi.

Mä tanssin melkeimpä ainoastaan konemusiikin tahtiin ja mitä nopeempaa sitä parempaa eli I'm a polca lover. En kai oo ainut täällä joka käy bilettääs raveissa? Mut joo, kyl mun pää vaati et käy tamppaamassa oikein kunnolla ees kerran kuukaudessa. Tanssilattialla pääsee purkamaan kaikki ne patoutumat ja stressin ku tanssii ittensä ihan piippun Saan varmaanki samallaisia kiksejä kunnon hiki tamppauksesta ku joku saa esm. aerobic tunnilla treenauksesta... setin jälkeen olo on väsynyt mutta levollinen ku tietää et on pistäny kaikkensa peliin

Pekka K. sanoi:

Tanssiminen on tytöille ja hinteille.

Click to expand...

No höh! Eihän tuo nyt ole totta! Miksei pojat voi tanssia ihan kuin tytötkin? Ja ei poikien tanssi välttämättä tarkoita heti balettia ym. (vaikka voi pojat harrastaa sitäkin). Minä itse harrastan tanssia ja AH! se on ihanaa!

Toki tanssimista yleensäkin pidetään tyttöjen harrastuksena, mutta minusta tuohon pitäisi tulla muutos. On se ikävää jos tommoisilla "yleisasenteilla" vähän niinkuin "suljetaan" lupaavien tanssioiden harrastusmahdollisuudet!

Itse tanssin historiallisiatansseja (keskiaika ja renessanssi). Kovin hyvä en ole, mutta kokoajan oppii lisää. Näitä tanssitaan erilaisissa tapahtumissa ja joskus niitä on tanssittu Konnun miiteissäkin, ainakin helpoimpia.

Pornopolkasta (kyynärtanssi/strip the willow) monet lienevät jo kuulleet. Musiikkina siis Hedningarnan Pornopolka. Pornis ei kuulu historiallisiin tansseihin. Pornis on luultavasti helpon tanssi mitä tiedän, mutta se on myös hauska. Tanssiessa kannattaa otta kaikki kaulakorut yms. pyöriessä muille vaaralliset esineet pois ja korkokengät ovat asia jota ei kannata edes harkita laittavansa jalkaansa jos aikoo saada nilkkansa pysymään vähäänkään ehjinä. Milloinkahan tulee seuraava Pornismaratoni: http://www.freewebs.com/polkka/

Sukupuolijakauma riippuu kai tanssilajista. Historiallisissa tansseissa se on aika tasan molempia.

Jos historialliset tanssit kiinnostavat niin lisää tietoa tanssiharjoituksista, askelista, musiikeista yms. löytyy: http://tanssi.dy.fi/

Satekain kanssa samoilla linjoilla. Itsellä tosin harjoitustahti on sen verran harva, että valitettavan harvoja tansseja muistan kunnolla ulkoa (lähinnä muutaman brandlen ja pari yksinkertaista ECD:tä).

Pornis on tietysti luku sinänsä, joskin on sillä rajoilla laskenko sitä tanssiksi vai koordinoiduksi riehumiseksi.

Muitakin tansseja olisi kiva kokeilla, Wanhojen tansseja muistelen haikeudella. Musiikki, liikunta, estetiikka ja kontakti toiseen ihmiseen, onhan se hienoa. Valitettavasti vain ei aika enää riitä uusille harrastuksille.

Pornopolka oli ihan hyvä tanssi niin kauan kuin sitä tanssittiin Strip the Willow'n nopeutettuna versiona. Mutta siinä vaiheessa kun tanssivuoroista typistettiin pois kaksi kolmasosaa (onko tosiaan ylipääsemättömän vaikeaa muistaa, kumman vuoro on tanssia, vai onko vain niin melkorin tärkeää että mahdollisimman moni pääsee mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman usein pyörimään?!?) ja hyppyaskelista siirryttiin päättömään kaahottamiseen, meni hommasta ainakin minun mielestäni maku. Yhtä hyvin sitä voisi vain riekkua ympäriinsä ja pyöriä kenen kanssa sattuu, niin älyttömäksi meno on mennyt. Tanssista siinä ei ole enää tietoakaan.

Itse tykkään sekä ECD:stä että italialaisista renessanssitansseista, vaikkei niitä olekaan tullut vuosiin treenattua. Vakaa aikomus on kuitenkin joskus vielä aloittaa treeneissä käyminen uudestaan.

Hmm, minä en ole tuota Pornopolkan vanhaa versiota tainnutkaan tanssia. Sait kiinnostumaan, mutta toisaalta ehkä on parempi etten tiedä. Tanssia se ei ehkä ole, mutta kivaa silti, varsinkin isolla porukalla esimerkiksi Ropeconissa.

Ja kyllä, pahaa pelkään että kyse on juuri siitä, että on Melkorin tärkeää että kaikki pääsevät pyörimään mahdollisimman nopeasti ja usein.

Ah. Vanhojen harjoituksissa opin rakastamaan paritansseja. Yläasteella sain aina olla poika, koska poikia oli liian vähän eikä kukaan heistä halunnut tanssia kanssani, ja kun pääydin tyttöparin pariksi, olin poika. Mutta lukiossa, yllättäen, sain muutamankin paripyynnön, ja ilahduin kovin.

En ole pahemmin soolotansseja tanssinut, Irlannin matkaa lukuun ottamatta. Siellä käytiin diskossa kahdesti viikossa ja se oli kivaa, oikealla musiikilla ja rennolla meiningillä tanssiminen kyllä sujuu. Varsinkin, kun porukka ei ota sitä liian vakavasti.

Vanhanaikaiset ympyrätanssit ja parinvaihdot ovat suosikkejani. Tykkäsin valtavasti avaustanssista, joka on täynnä kuvioita ja niiauksia ja kumarruksia. Jenkkakin on kiva ja valssi, jos paristaan pitää - muuten se tuntuu vaivautuneelta.

Ja hii, kiitos opettajien, saatiin liput lavatansseihin palkkioksi vanhojen kurssin käymisestä. ^_^

Suhteeni tanssimiseen on vähän niin ja näin: diskoissa en ole juuri käynyt ja vaikea uskoa että pystyisin ihan spontaanisti sielläkään tanssimaan. Kotona kyllä luonnistuu radion tahtiin, mutta se että toiset näkee oman heilumisen, tuntuu todella epämiellyttävältä ajatukselta. Ehkä siihen tottuu joskus...? Paritanssit ovat sitten ihan asia erikseen...

Vehka sanoi:

Tykkäsin valtavasti avaustanssista, joka on täynnä kuvioita ja niiauksia ja kumarruksia.

Click to expand...

Minä myös! Vanhojen tanssit jäi todella hienona kokemuksena mieleen, yksi elämäni parhaimmista päivistä tähän mennessä. En olisi ikinä uskonut oppivani kaikkia tansseja (joita meillä ei ollut edes kovin montaa mutta silti) mutta osasinpas ja suurempia mokiakaan ei sattunut. Mutta tanssiin jäin kyllä koukkuun! Siinä ei edes tajua varsinaisesti harrastavansa liikuntaa samalla kun puolet aivokapasiteetista menee askelien miettimiseen. Liikuntaa niin ruumiille kuin aivoillekin, heh.

Lisäksi yhdessä tanssiminen paransi myös luokkamme yhteishenkeä ja ihmisiin tutustui ihan eri tavalla kuin pelkästään luokassa/välitunneilla pölistessä. Vanha klise pitää siis paikkaansa, että tanssissa on jotain taikaa... Harmittaa suorastaan kun enää ei ole tanssiharkkoja

Oih...en ylensäkään voi olla tanssimatta jos lähden paikkaa jossa on mahdollisuus tanssia. En ole kauhean kranttu musiikin suhteen, koska jos tulee jokin biisi josta en tykkää ja kuitenkin tanssijalkaa tykyttää tulee ne huonommat biisit pelleiltyä läpi.
Tulee tuota tanssimista harrastettua ihan muutenkin niin ei ne ilta reissutkaan siltä selviä!

Wanhojen tanssit.... hähähähää....

Mutta silloin tällöin on kiva pistää tanssiksi ihan spontaanisti, vain koska on niin iloinen ja tanssittaa. Vaikkapa kadulla tai kokatessa tai ulkoilupolulla. Ei siinä mitään askelia tarvita, kunhan katsoo ettei kaadu kovasti pyöriessään.

Tanssiminen on kivaa!!!
Joskus ala-asteella olen käynyt äidin kanssa latinotansseissa ja harrastanut balettia.
Nykyään tanssin musikaaleissa ja harrastan taitoluistelua, sehän on tavallaan jäällä tanssimista.
(':roll:')

Meikä harrastaa tanssia, ja olen harrastanut 3 vuotiaasta asti. Lajeina on baletti ja karakteri.
Kaikki varmaan kysyivät jälkimmäisen kohdalla "mikä?". No, ns. flamenkoa, joka on räväkämpää... Ja itseasiassa, ei sillä ole mitään muuta asiaa falmenkon kanssa kuin samanlaiset kengät, jotka jalassa hakkaamme lattiaa, välillä vähän kiljahtelemme ja juoksemme ympyrää. Karakteria on varmaan yli 50 eri tyyliä, meillä käytössä enimmäkseen venäläinen, opettaja kun on kyseisestä maasta, mutta kyllä sitä on paljon muitakin tullut tansittua.

Esityksiä on usein viikonloppuisin aikavälillä 06-22, viikolla sitten kahdet baletti-, ja yhdet karakteriharkat. Treenien jälkeen on aina ihan kuollut, opettajamme, Yulia Van Camp kun ei ole ihan löyhimmästä päästä...

Ihan mukava harrastus, vaikka lopettaminen on kyllä usein käynyt mielessä, mutta päätin, että kun näin pitkälle on tultu, vedän vielä ainakin sen yhden tai kaksi vuotta saadakseni tanssin peruskurssit läpi, ihan vain tulevaisuuden kannalta, jos en oikeasti haluamalleni alalle pääse joskus tulevaisuudessa , niin voinkin aloittaa vaikkapa syventävät opinnot jos en niitä perusten jälkeen heti aloita, nekun voi tanssissa tehdä vaikka ala-asteella taikka 50 vuotiaana, jos on jo läpäissyt perukset, mutta sitä nyt vielä mietin, saattaisin joutua ottamaan 3. aineen ja ties miten monet kurssit ja harjoitukset... Mieluummin vain harrastuksena, se on jo ammatillista, ainakin lähes.

Herätän eloon näemmä ikivanhan topikin.
Olen epäsäännöllisen säännöllisesti tanssinut nyt puolitoista - pari vuotta. Korona katkaisi hyvin lähteneen kehityksen, mutta täällä ollaan taas. (Seuraavassa kirjoituksessa näkyy vahvasti tanssitunnin jälkeinen endorfiinipläjäys. )

Näiden parin vuoden aikana on käyty aikuisbaletin alkeet, jazz- ja broadway-tyylien perustekniikkaa, useampi koreografia sekä yksittäisillä tanssitunneilla, joissa ammennetaan eri tyylien perusliikkeistä. Tätä nykyä omistan normaalit tanssikengät mutta myös ihanat, kliksuvat steppikengät. Molemmat hankin musiikkiteatterikoulussa ollessani, ja ilokseni youtube on pullollaan irlantilaisia steppivideoita. Kenkien käyttöä tansseissa on pystynyt opettelemaan onneksi itsenäisesti.

Voi mahdoton miten rakastan tanssimista. Erinäisistä syistä kumpuava tyytymättömyys omaan kehoon saa ensimmäisenä kyytiä tanssitunneilla. Aavistuksen kömpelöstä ihmisestä (huom. näin minä näen itseni suurimman osan ajasta ja tiedän ettei se pidä alkuunkaan paikkansa) kuoriutuu sekä lyyristä, laajaliikkeistä linjaa että isolation-tekniikoita hyödyntävä sulava tanssija. Olo on aina niin vahva, voimakkaasti ilmaiseva ja herkkä. Aivan mieletöntä nähdä peilistä miten omat liikelaajuudet ja tarkkuus kehittyvät. Muistan, miten joskus nuorena toivoin että olisin valmis ja täydellinen, mutta mitä vanhemmaksi tulen niin sitä enemmän rakastan epätäydellisyyttä ja sen mukanaan tuomaa mahdollisuutta kehittyä! Tiedän että täällä on muitakin jotka jakavat innostuksen tanssimiseen, ilmiantakaa itsenne.

Tanssimisessa on jotain ihmeellistä. Olen tainnut tanssia juurikin seitsemän vuotta. En enää edes muista tarkasti, millaista oli olla ennen, muistan että ensimmäisillä tanssitunneilla oli aivan kamalaa. Tunsin olevani norsu lasikaupassa, valtava kömpelö otus joka ei taivu mihinkään eivätkä raajat tottele. Kaikki muut olivat noin 12v ja itse yhdeksännellä luokalla, kaksi päätä pidempi ja niin valtavan huono.

Treenasin monta vuotta orjallisesti. Tiesin, etten voisi tulla musiikkiteatterin ammattilaiseksi osaamatta lainkaan tanssia. Tanssin kaikenlaisia lajeja, pääosassa kuitenkin jazz, show ja nyky. Jossain vaiheessa pakkopullasta tuli intohimo. En muista koska aloin hahmottamaan, että minua pidettiin tanssijana. Ehkä viime kaudella kun minut laitettiin ensimmäistä kertaa töissä yhden parhaan tanssijamme pariksi. Iski kriisi, saanko hänet näyttämään huonolta. Noh, tuskin. Tänä vuonna olen hänen parinsa uudelleen. Ammattikentällä lajit ovat vaihdelleet perinteisestä musikaalijazzista argentiinalaiseen tangoon, sambaan, salsaan, suomalaisiin ja unkarilaisiin kansantansseihin (eli tuttavallisemmin läpsyihin) ja nykytanssiryömintään.

Tämä on ollut hurja matka itselle. Olin koululiikkunnasta ja kiusaamisesta traumatisoitunut ja pidin itseäni täysin kyvyttömänä liikkujana, jolla ei ollut sitten minkäänlaisia lahjoja. Tanssin kautta olen alkanut pikkuhiljaa löytää muidenkin liikuntalajien pariin. Yksinäni teen tanssijan lihaskuntoa, joogaa, pilatesta, saliharjoittelua, ja jopa välillä kesäisin juoksen, mitä pidin aivan mahdottomana vielä muutama vuosi sitten. Nykyinen työpaikkani on tehnyt minusta salipirkon, yhdessä on jumpattu ja tehty kaikenlaisia hulluja temppuja arvottamatta ja arvostelematta ja kukin oman kuntonsa mukaan. Nykyään itselleni on pakollista tehdä hiit-treeni ennen jokaista esitystä. En olisi voinut kuvitellakaan moista tapaa kolme vuotta sitten . Tällä hetkellä käyn vain balettitunneilla, ja kohta alkaa toinen tiiviskurssini steppiä. Itsekseni harjoittelen muita lajeja, rahaa ei sen kummempaan harrastamiseen tällä hetkellä ole. Mutta tanssi ja liike on minulle tärkeä ilmaisukanava ja ihanaa tunteiden purkua. Ihana maailma, josta löytyy jotain ihan kaikille.

Arwen Undomiel Iltatähti sanoi:

Ihana maailma, josta löytyy jotain ihan kaikille.

Click to expand...

Siis tämä!!! Oman ilonpurkaukseni aiheutti osittain myös se, että tämänpäiväinen tanssitunti oli opettajamme "työhaastattelu." Hän on todella valovoimainen ihminen, hänen vartalomallinsa ei vaan ole stereotyyppisen ammattitanssijan vartalo. Mutta se on juuri parasta!! Se ei vie piiruakaan pois ammattitaidosta, olipa vartalo tiimalasi, omena tai jotain siltä väliltä. Hänen energiansa sai minut antamaan kaikkeni ja vielä sen maagisen "vähän ylimääräisen" päälle. Minusta on upeaa että Unisport rekrytoi kaikkia sukupuolia ja todella katsoo vain ammattitaitoa. Toivon että yhä useammat miesoletetut löytäisivät tämän ohjaajan tanssitunneille, koska tanssi ei tosiaan ole vain "naisten laji" vaan kuuluu aivan kaikille, ja representaatiolla on todellakin väliä!

Minä harrastin itämaista tanssia kansalaisopistossa lukuvuonna 2019–2020, kunnes eräs pandemia keskeytti kurssin, enkä ole sen koomin palannut minkäänlaisen tanssiharrastuksen pariin.
Sitä ennen olin käynyt kokeilemassa historiallisia tansseja, mutta se porukka tuntui silloin liian sisäpiiriltä, että minun olisi ollut kiva ja mukava tulla uudestaan. Lisäksi koin itse todella hankalaksi sen, että kaikissa niissä tansseissa, joissa on ns. miesten ja naisten roolit ja askeleet, piti käydä joka kerta se vääntö, että kumpaa sukupuolta nyt tällä kertaa tanssii, kun naisia oli paljon enemmän kuin miehiä. Jos en olisi niin sosiaalisesti vinksahtanut, olisin ehkä tuosta selvinnyt, mutta silloin en selvinnyt, joten jäi historialliset tanssit yhteen kertaan.

Se itämainen tanssi oli siitä kivaa, että se on puhtaasti yksilölaji ja siellä soi itämainen tai itämaisehko musiikki (esim. Loreena McKennit). Minulla on siis sellainen ongelma, että on hirveän paljon musiikkia, jota en voi sietää. Siis niin, että esimerkiksi nykypopista voi nousta hillitön ahdistus ja tarveta paeta tilasta, jossa sitä soi*. Sitten esim. lattareista en muuten vain tykkää. Sen takia en ole löytänyt kovin paljon tanssityylejä, joita voisin kuvitella harrastavani viikoittain – pelkään, että tunneilla soi minulle vääränlainen musiikki. En ole täältä läheltä löytänyt sitä itämaista tanssiakaan, jonne voisin mennä taas helistelemään kolikkovyötä.

(*Oletan, että tähän liittyy minulla ikävät, vuosikausien kokemukset siitä, että minun pitää teeskennellä, että tykkään milloin mistäkin Kaikki Muut tykkäävät, ja luonnollisesti monet epäonnistumiset tässä. Ei minulla ole mitään henkilökohtaista vaikkapa Taylor Swiftiä tai Antti Tuiskua vastaan.)

Onneksi minulle tanssi ei ole tärkeä itseilmaisun keino, se oli vain hauska liikunnallinen harrastus. Joo, oli kiva nähdä, miten kivasti ruumistaan osaa heilutella, ja jonkinlainen vapautuneisuuskin. Mutta en ole itse koskaan kokenut, että vapautuneisuus ja estottomuus tanssiessa siirtyisi mihinkään muuhun elämän osa-alueeseen. Vaikka voisin sen kolikkovyön kanssa heilua tanssisalissa lantio hytkyen, en silti pysty tanssimaan missään bilekonteksteissa. Edes kontulaisten kanssa vuosijuhlassa ei ollut mitään saumaa, että olisin osallistunut tanssahteluun.

Mutta minulle se on ihan OK, olen täysin sinut tanssillisten, musiikillisten ja sosiaalisten estojeni kanssa, koska ne eivät rajoita elämääni kielteisellä tavalla (no ehkä siitä sosiaalisesta puolesta voi keskustella). Kotona voin omaksi iloksi tanssahdella, jos tanssittaa, ja joskus opetin puolisolle vähän tangoa (lapsuuden tanhuharrastus, peruskoulu, vanhojen tanssit ja joku Yläkaupungin yön tangokokeilu opettivat perusjuttuja) ja sitten tangoiltiin ehkä kymmenen minuuttia hyvällä mielellä, ja se taas siitä.

Ei haittaisi, jos löytäisin sopivan tavan harrastaa tanssia uudelleen. Joskus kaipaan sitä, miltä tuntuu heittäytyä musiikin pariin ja eläytyä koreografiaan. Se tanhu oli lapsena kivaa, musikaalikokemukset teinimpänä oli kivoja. Mutta nääh, kaikkea ei ehdi eikä ole varaakaan harrastaa, ja esimerkiksi sopivan joogapaikan löytäminen on prioriteettilistallani korkeammalla.

Minä en ole vielä päässyt eroon kömpelöyden tunteesta, mutta muutaman kerran täällä Japanissa yosakoi-esityksiä ihaillen katselleena päädyin sitä viime kesänä pikaisesti kokeilemaan matalan kynnyksen väliaikaistiimissä, jota mainostettiin sopivana myös "lapsille ja ulkomaalaisille". Totesin, että itse asiassa oli tosi kivaa päästä esiintymään pitkästä aikaa - täällä kun en ole päässyt kuorokeikoille tms. -, ja tanssityylinä yosakoi on sellainen, että ei tuntunut ihan mahdottomalta opetella rutiinia. Muutama kuukausi sitten liityin ihan oikeasti paikalliseen yosakoi-ryhmään, ja rehellisesti sanottuna kaikki tuntuu kyllä edelleen vaikealta. Mutta on kiva olla osa tällaista porukkaa, ja toivottavasti saan rutiininkin haltuun ennen kesäkuun isoa festivaalia! En edes vielä tiedä mitä tullaan siellä esittämään - tiedän teeman, mutta koreografian paljastus on vasta tämän sunnuntain treeneissä. En onneksi ole ainoa uudempi tässä porukassa, niin saa vähän vertaistukea jos ei heti suju.