Runoäänestys on sitten päättynyt! Voittajateoksiksi, eli tasapeliin ylsivät Eldarin muisto sekä Kääpiö ja haltia. Tasapeliä helpottaa onneksi se, että molemmat runot on kirjoittanut yksi ja sama henkilö, Sûlwen Niniel. Onnea tuplavoittajalle!
Kolmannen sijan valloitti aluksi kovasti ääniä kerännyt In Memoriam: Namàrië, Eldar!, jonka kirjoitti Lachesis. Ääniä runoille annettiin viikon aikana yhteensä 106 kappaletta. Tähän jatkoksi voi alkaa kirjoittamaan mielipiteitään runoista, kertoa ketä äänesti ja miksi!
<B CLASS=vtb>Jaettu 1. sija: Eldarin muisto</B>
<B>Kirjoittanut Sûlwen Niniel</B> [40 ääntä]
Vielä haltialaulun kaikua huokaa Caras Galadhon;
Vielä eldarin muistoa kultaa lasku Vardan auringon.
Vielä tuulessa mallornin kultalehtiä putoo hiljalleen.
On mennyt, mennyt ja poissa voima kolmen Sormuksen.
Varjo väistyi, mutta väistyä täytyy myös Esikoisien.
On tähtien lasten aika nyt ohi; Keski-Maa on ihmisten.
Valkopurjeiset laivat lipuvat hiljaa Lännen satamiin.
Lohduton, viimeinen syksy saapui Lothlórieniin.
Vielä kuihtuvain puiden alla viipyy henki eldarin.
Menneen loiston raunioilla on järkkyvä mieli vahvankin.
Vielä pulppuaa lähteistä Nimrodelin laulua kaihoisaa,
vielä lähtijäin sydämiin siintämään jää muistojen Keski-Maa.
Niin paljon kaunista katosi Tuomiovuoren uumeniin.
Ei kuki enää ihana elanor, ei tuoksu niphredil.
Vaan meren aalloissa yhä kuulla voi sen Soiton ikuisen
ja sydämessä tähtiä tähyyvän soi Elbereth Gilthoniel.
<B CLASS=vtb>Jaettu 1. sija: Kääpiö ja haltia</B>
<B>Kirjoittanut Sûlwen Niniel</B> [40 ääntä]
Kantoi kaukaista kaunaa kääpiömies
kohden sukua haltiain.
Uljas haltiaprinssi puolestaan ties:
on kääpiö "kääpiö vain".
"Sinä haiset", mietti haltia,
mutta sanoi sen kauniimmin:
"Eikö arvosta peseytymistä
uljas väki Ereborin?"
Heille sattuman oikku tai Erun armo
sääti saman kohtalon:
Haltian viisaus ja kääpiön tarmo
Suursormuksen turvana on.
"Jokin mättää", tuumi kääpiö,
ja mutisi ääneenkin:
"Ilman kaunotukkien apua
on tässä pärjätty ennenkin."
Saattueen mukana lähti he kaksi
pitkää matkaa taittamaan.
Muuttui haltian hahmo tummemmaksi,
kun he joutuivat Moriaan.
"Vaara vaanii", näin hän aavisti,
ja tiukasti kommentoi:
"En tahtoisi astua pimeyteen,
jonka kitukansa loi."
Jälkeen Morian synkän kauheuden
he jatkoivat kulkuaan.
Luona Lothlórienin metsien
näin sättivät toisiaan:
"Minä tahdon", sanoi kääpiö,
"että minuun luotetaan!"
"Paha periköön", huusi haltia,
"nuo kääpiöt uhmassaan!"
Muutos kai tapahtui viimein sen myötä,
kun heille sanottiin:
"On Sauronin voiman kauheinta työtä,
kun jälleen väiteltiin."
"Jotain järkeä", mietti kääpiö,
"Valtiattaren sanoissa on."
Myöskin haltia tuumi: "Taitaapa
olla aika sovinnon."
Ystävykset oli siitä lähtien
kääpiö ja haltia.
Toinen kaunis tuijottaja tähtien,
toinen taitava takoja.
"Tahdotteko", sanoi haltia,
"nyt nuolen sydämeen?"
Ja haltiaa puolustaakseen
tarttui kääpiö kirveeseen.
Monet taistot ja seikkailut yhdessä
koki parivaljakko tuo.
Oli viimein matka viimeinen edessä,
haltian matka Amanin luo.
"En yksin", sanoi haltia,
"voi laivaani astua.
Tuletko, herra kääpiö,
vai pelkäätkö kastua?"
Niinpä kerrotaan, että he lähtivät
pois harmaalla laivallaan.
Minne loppujen lopuksi päätyivät?
Sitä pelkästään arvaillaan.
Vanha kauna taakse jäänyt on
kahden kansan urhean.
Elää alla Vardan auringon
taru kääpiön ja haltian.
<B CLASS=vtb>3. sija: In Memoriam: Namàrië, Eldar!</B>
<B>Kirjoittanut Lachesis</B> [26 ääntä]
Maailman aamunkoitossa
heidän silmänsä loistivat tähtien lailla.
He olivat nuoria silloin kun
päivä uutena hohti Idän mailla.
He metsissä kulkivat, laulaen
linnuille, puille ja kukkasille.
Heidän äänensä kuuluivat tähtien alla,
laulunsa kantautui taivahille.
On aamu kirkas koitossaan
ja päivä nousussansa.
Sen halki soitto heläjää
ja laulaa Jalo Kansa.
Auringon kulkeissa korkealla
he istuivat ylväissä hoveissaan;
halliten maita Idän ja Lännen
he kantoivat kirkkaita kruunujaan.
Vuorten takaa ihmisten saapuessa
he ottivat vastaan heidätkin.
Kansa hennompi, heikompi luonteeltaan
nuo olivat rinnalla Eldarin.
Taivaankannella Auringon hohtaessa
on päivä huipussansa
ja silkkiin, kultaan verhoutunut
on uljas, Jalo Kansa.
Vaan Auringon aikojen jatkuessa
jo ihmiset täyttivät haltiamaita.
He kaatoivat metsiä talojen tieltä,
halki niittyjen marssi sotilaita.
Silloin astuivat Viisaat sivuun
ja asuivat hämyssä tihentyvässä.
Vain harvoin soi laulu tähtien alla;
oli henkien aika päättymässä.
Varjot pitenevät aikaa myöten,
ja päivä kulussansa
on kääntynyt jo Länttä kohti.
Valmistautuu Kansa.
Näen rannalla laivoja harmaita.
Tuuli noussut on haikeena laulamaan.
Väkijoukko, kääntynyt merelle päin
tuolla seisoo ääneti harmaissaan.
Lokki valkea taivaalla valittaa
ja tuuli on Lännestä, suolainen.
Illan tullessa haltiat nostavat purjeet
ja vartovat sylissä laivojen.
Jo illan varjot saapuvat,
on päivä laskussansa.
Sen uuden enää nousevan
ei näe Jalo Kansa.
Päivän viimeinen säde on kadonnut,
ovat laivat lähteneet matkalleen.
Minä viimeisenä näin loistavat silmät,
joiden tiedän ajassa himmenneen.
Ehkä Lännessä aurinko paistaa vielä,
mutta sitä en minä voi saavuttaa.
Tämä maailma vajaa ja vähempi on
haltioiden mentyä meren taa.
Nyt kylmät tähdet syttyvät,
on mennyt Jalo Kansa.
Jää ihmisille omakseen
tää tyhjä maailmansa.
Kerro mielipiteesi runoista!
Kolmannen sijan valloitti aluksi kovasti ääniä kerännyt In Memoriam: Namàrië, Eldar!, jonka kirjoitti Lachesis. Ääniä runoille annettiin viikon aikana yhteensä 106 kappaletta. Tähän jatkoksi voi alkaa kirjoittamaan mielipiteitään runoista, kertoa ketä äänesti ja miksi!
<B CLASS=vtb>Jaettu 1. sija: Eldarin muisto</B>
<B>Kirjoittanut Sûlwen Niniel</B> [40 ääntä]
Vielä haltialaulun kaikua huokaa Caras Galadhon;
Vielä eldarin muistoa kultaa lasku Vardan auringon.
Vielä tuulessa mallornin kultalehtiä putoo hiljalleen.
On mennyt, mennyt ja poissa voima kolmen Sormuksen.
Varjo väistyi, mutta väistyä täytyy myös Esikoisien.
On tähtien lasten aika nyt ohi; Keski-Maa on ihmisten.
Valkopurjeiset laivat lipuvat hiljaa Lännen satamiin.
Lohduton, viimeinen syksy saapui Lothlórieniin.
Vielä kuihtuvain puiden alla viipyy henki eldarin.
Menneen loiston raunioilla on järkkyvä mieli vahvankin.
Vielä pulppuaa lähteistä Nimrodelin laulua kaihoisaa,
vielä lähtijäin sydämiin siintämään jää muistojen Keski-Maa.
Niin paljon kaunista katosi Tuomiovuoren uumeniin.
Ei kuki enää ihana elanor, ei tuoksu niphredil.
Vaan meren aalloissa yhä kuulla voi sen Soiton ikuisen
ja sydämessä tähtiä tähyyvän soi Elbereth Gilthoniel.
<B CLASS=vtb>Jaettu 1. sija: Kääpiö ja haltia</B>
<B>Kirjoittanut Sûlwen Niniel</B> [40 ääntä]
Kantoi kaukaista kaunaa kääpiömies
kohden sukua haltiain.
Uljas haltiaprinssi puolestaan ties:
on kääpiö "kääpiö vain".
"Sinä haiset", mietti haltia,
mutta sanoi sen kauniimmin:
"Eikö arvosta peseytymistä
uljas väki Ereborin?"
Heille sattuman oikku tai Erun armo
sääti saman kohtalon:
Haltian viisaus ja kääpiön tarmo
Suursormuksen turvana on.
"Jokin mättää", tuumi kääpiö,
ja mutisi ääneenkin:
"Ilman kaunotukkien apua
on tässä pärjätty ennenkin."
Saattueen mukana lähti he kaksi
pitkää matkaa taittamaan.
Muuttui haltian hahmo tummemmaksi,
kun he joutuivat Moriaan.
"Vaara vaanii", näin hän aavisti,
ja tiukasti kommentoi:
"En tahtoisi astua pimeyteen,
jonka kitukansa loi."
Jälkeen Morian synkän kauheuden
he jatkoivat kulkuaan.
Luona Lothlórienin metsien
näin sättivät toisiaan:
"Minä tahdon", sanoi kääpiö,
"että minuun luotetaan!"
"Paha periköön", huusi haltia,
"nuo kääpiöt uhmassaan!"
Muutos kai tapahtui viimein sen myötä,
kun heille sanottiin:
"On Sauronin voiman kauheinta työtä,
kun jälleen väiteltiin."
"Jotain järkeä", mietti kääpiö,
"Valtiattaren sanoissa on."
Myöskin haltia tuumi: "Taitaapa
olla aika sovinnon."
Ystävykset oli siitä lähtien
kääpiö ja haltia.
Toinen kaunis tuijottaja tähtien,
toinen taitava takoja.
"Tahdotteko", sanoi haltia,
"nyt nuolen sydämeen?"
Ja haltiaa puolustaakseen
tarttui kääpiö kirveeseen.
Monet taistot ja seikkailut yhdessä
koki parivaljakko tuo.
Oli viimein matka viimeinen edessä,
haltian matka Amanin luo.
"En yksin", sanoi haltia,
"voi laivaani astua.
Tuletko, herra kääpiö,
vai pelkäätkö kastua?"
Niinpä kerrotaan, että he lähtivät
pois harmaalla laivallaan.
Minne loppujen lopuksi päätyivät?
Sitä pelkästään arvaillaan.
Vanha kauna taakse jäänyt on
kahden kansan urhean.
Elää alla Vardan auringon
taru kääpiön ja haltian.
<B CLASS=vtb>3. sija: In Memoriam: Namàrië, Eldar!</B>
<B>Kirjoittanut Lachesis</B> [26 ääntä]
Maailman aamunkoitossa
heidän silmänsä loistivat tähtien lailla.
He olivat nuoria silloin kun
päivä uutena hohti Idän mailla.
He metsissä kulkivat, laulaen
linnuille, puille ja kukkasille.
Heidän äänensä kuuluivat tähtien alla,
laulunsa kantautui taivahille.
On aamu kirkas koitossaan
ja päivä nousussansa.
Sen halki soitto heläjää
ja laulaa Jalo Kansa.
Auringon kulkeissa korkealla
he istuivat ylväissä hoveissaan;
halliten maita Idän ja Lännen
he kantoivat kirkkaita kruunujaan.
Vuorten takaa ihmisten saapuessa
he ottivat vastaan heidätkin.
Kansa hennompi, heikompi luonteeltaan
nuo olivat rinnalla Eldarin.
Taivaankannella Auringon hohtaessa
on päivä huipussansa
ja silkkiin, kultaan verhoutunut
on uljas, Jalo Kansa.
Vaan Auringon aikojen jatkuessa
jo ihmiset täyttivät haltiamaita.
He kaatoivat metsiä talojen tieltä,
halki niittyjen marssi sotilaita.
Silloin astuivat Viisaat sivuun
ja asuivat hämyssä tihentyvässä.
Vain harvoin soi laulu tähtien alla;
oli henkien aika päättymässä.
Varjot pitenevät aikaa myöten,
ja päivä kulussansa
on kääntynyt jo Länttä kohti.
Valmistautuu Kansa.
Näen rannalla laivoja harmaita.
Tuuli noussut on haikeena laulamaan.
Väkijoukko, kääntynyt merelle päin
tuolla seisoo ääneti harmaissaan.
Lokki valkea taivaalla valittaa
ja tuuli on Lännestä, suolainen.
Illan tullessa haltiat nostavat purjeet
ja vartovat sylissä laivojen.
Jo illan varjot saapuvat,
on päivä laskussansa.
Sen uuden enää nousevan
ei näe Jalo Kansa.
Päivän viimeinen säde on kadonnut,
ovat laivat lähteneet matkalleen.
Minä viimeisenä näin loistavat silmät,
joiden tiedän ajassa himmenneen.
Ehkä Lännessä aurinko paistaa vielä,
mutta sitä en minä voi saavuttaa.
Tämä maailma vajaa ja vähempi on
haltioiden mentyä meren taa.
Nyt kylmät tähdet syttyvät,
on mennyt Jalo Kansa.
Jää ihmisille omakseen
tää tyhjä maailmansa.
Kerro mielipiteesi runoista!
Vielä vinkiksi laitan, että kannattaa tosiaan viimeistellä tarina ja tarkistaa kirjoitus- ja asiavirheet! Raati sakottaa niistäkin. Hyvä idea ei riitä, se pitää myös toteuttaa hyvin!
Hieno juttu tämä on!
ops: )Ja jos minä laskin oikein, niin runokilpailuun osallistui 15 runoa.
