Matkaa jatketaan tällä kertaa Lórienissa, heti aluksi saavutaan galadhrimin kaupunkiin, jossa Celeborn ja Galadriel asuvat. Kaupunkiin! miten en ole huomannut tuota aikaisemmin! Olen jotenkin olettanut, että Lórien muodostuu pienistä kylistä kuin yhdestä keskittymästä, mutta uusia ihmeellisiä asioita tuppaa tulemaan eteen joka lukukerralla (joka on varmaan joku sadas, muistaakseni lakkasin laskemasta päästyäni pariinkymmeneen joskus teini-ikäisenä).
Lisäksi tässä ihmeellisessä kaupungissa on myös portti, ihan oikea sellainen, ja johon "oli ripustettu runsaasti lamppuja". Nättiä.
Sitten täytyy myöntää että Jackson on korruptoinut aivoni, koska oletin että valtiaitten luo kiivetään kierreportaita, vaan ei, tikkaitahan sinne mennään. Herättää huomattavasti enemmän korkean paikan kammoa kuin kierreportaat, mutta olkoon.
Galadriel ja Celeborn toivottavat vieraat tervetulleiksi ja alkaa ihmettely Gandalfin puuttumisesta.
Väittelisin hetken Legolasin sanoessa balrogien olevan "kaikista haltioiden tuhoojista kammottavin" (miinus Sauron). Onko näin? Mieleeni tulee kovin monta lohikäärmettä ja muuta kammotusta, myös Morgoth itse. Ehkä tämä on mielipide ja siitä ei sovi kiistellä.
Keskustellaan hetken paikallispolitiikasta eli Gandalfin edesottamuksista, kunnes Galadriel testaa kaikkia saattueen jäseniä katseellaan ja heidät päästetään nukkumaan tämän jälkeen.
Boromir keksii tästä oitis jos jonkinmoisen salaliittoteorian, muut tuntuvat ymmärtävän Galadrielin uteluiden tarkoitusperät. Sormus vaikuttaa Boromirissa, katso kuvat! (anteeksi, olen vähän väsynyt.)
Gimli ja Legolas ystävystyvät ja käyvät hippaamassa jotain kummallista yön pimeydessä (vaan mitä, on pohtinut monikin fanficcia kirjoittanut aikojen saatossa). Frodo alkaa runoilla ja Sam liittyy siihen.
Jälleen jännä huomio, Lórienissa tuntuu että "mitään ei tapahtuisi eikä kukaan tahtoisi mitään tapahtuvankaan", mikä vaikuttaa ehkä hieman tylsältä, elää nyt samaa päivästä toiseen. Mutta ehkä se on rauhoittavaa, zen-mäistä tapahtumattomuutta eikä semmoista rauhatonta ja painostavaa. Samin ja Frodon puhuessa Galadriel tulee heidän luokseen "pitkänä, valkeana, kauniina", kerta kaikkisen eteerisenä, ellei olisi sen verran pitkä kuitenkin.
Galadriel johdattaa hobitit peilinsä luo, ja Sam katsoo siihen ensin. Lisäpisteitä Samille heti alkuun, hän hermostuu nähdessään Ted Hiesulin kaatavan puita ja sitten jotain kaameaa, kuten oman ukkonsa kodittomana. Galadriel rauhoittelee häntä sillä, että Peilin näyttämät asiat eivät välttämättä ole vielä totta tai käy koskaan toteen.
Seuraavaksi Frodo katsoo Peiliin, hän hänee ensin velhon, jota epäilee ensin Gandalfiksi, mutta miettii sitten, onko tämä Saruman. Sitten hän näkee Meren ja allegorisesti ilmeisesti Gondorin historiasta (korjatkaa, jos olen väärässä). Sitten hän näkee Sauronin silmän, ilmeisesti etsimässä itseään.
Galadriel paljastaa kantavansa yhtä kolmesta, ja Frodo kysyy, joskos Galadriel tahtoisi ottaa Sormuksen häneltä itselleen. Galadriel ei muutu vihreäksi (sic!) vaan päätyy oman sormuksensa valokeilaan, kunnes palaa normaali-itsekseen.
Lyhyt huomio Galadrielin ruumiinrakenteesta: hänen sanotaan nyt olevan "jälleen hento haltianainen". Mitä sanaa tästä hennosta käytetään alkuperäistekstissä? Minulle nimittäin tuli sellainen aavistus, että ehkä alkuperäistekstissä lukee "slender", joka voisi myös viitata jonkinlaiseen jäntevyyteen, suomessa ei taida olla vastaavaa sanaa, koska hennosta tulee mieleen myös jonkinlainen ruumiillinen voiman puute, mitä Galadrielilla tuskin on.
Tämän jälkeen Galadriel kertoo saattuen lähtevän seuraavana aamuna. Hän kysyy Samilta, näkikö tämä Nenyan, mihin tämä vastaa ei, mikä on sinänsä kiintoisaa, pystyykö Galadriel samaan aikaan pitämään omaansa sormessa ja sormuksensa näkymättömissä? Mitäs taikuuksia tämä nyt on? Samin ehdottaessa samaa kuin Frodo Galadriel kieltäytyy uudelleen ja luku loppuu.
Pidän tästä luvusta erityisesti, koska Galadrielin hahmo on yksi suosikeistani ja tässä pääsemme seuraamaan hänen edesottamuksiaan ja ajatuksiaan enemmän. Myös Peili on kutkuttanut minua aina, se on ikään kuin Galadrielin oman viisauden ja intuition jatke, vaikkei sitä itse suoraan ohjailekaan; Peili tuntuu olevan itsenäinen olentonsa.
Lisäksi tässä ihmeellisessä kaupungissa on myös portti, ihan oikea sellainen, ja johon "oli ripustettu runsaasti lamppuja". Nättiä.
Sitten täytyy myöntää että Jackson on korruptoinut aivoni, koska oletin että valtiaitten luo kiivetään kierreportaita, vaan ei, tikkaitahan sinne mennään. Herättää huomattavasti enemmän korkean paikan kammoa kuin kierreportaat, mutta olkoon.
Galadriel ja Celeborn toivottavat vieraat tervetulleiksi ja alkaa ihmettely Gandalfin puuttumisesta.
Väittelisin hetken Legolasin sanoessa balrogien olevan "kaikista haltioiden tuhoojista kammottavin" (miinus Sauron). Onko näin? Mieleeni tulee kovin monta lohikäärmettä ja muuta kammotusta, myös Morgoth itse. Ehkä tämä on mielipide ja siitä ei sovi kiistellä.
Keskustellaan hetken paikallispolitiikasta eli Gandalfin edesottamuksista, kunnes Galadriel testaa kaikkia saattueen jäseniä katseellaan ja heidät päästetään nukkumaan tämän jälkeen.
Boromir keksii tästä oitis jos jonkinmoisen salaliittoteorian, muut tuntuvat ymmärtävän Galadrielin uteluiden tarkoitusperät. Sormus vaikuttaa Boromirissa, katso kuvat! (anteeksi, olen vähän väsynyt.)
Gimli ja Legolas ystävystyvät ja käyvät hippaamassa jotain kummallista yön pimeydessä (vaan mitä, on pohtinut monikin fanficcia kirjoittanut aikojen saatossa). Frodo alkaa runoilla ja Sam liittyy siihen.
Jälleen jännä huomio, Lórienissa tuntuu että "mitään ei tapahtuisi eikä kukaan tahtoisi mitään tapahtuvankaan", mikä vaikuttaa ehkä hieman tylsältä, elää nyt samaa päivästä toiseen. Mutta ehkä se on rauhoittavaa, zen-mäistä tapahtumattomuutta eikä semmoista rauhatonta ja painostavaa. Samin ja Frodon puhuessa Galadriel tulee heidän luokseen "pitkänä, valkeana, kauniina", kerta kaikkisen eteerisenä, ellei olisi sen verran pitkä kuitenkin.
Galadriel johdattaa hobitit peilinsä luo, ja Sam katsoo siihen ensin. Lisäpisteitä Samille heti alkuun, hän hermostuu nähdessään Ted Hiesulin kaatavan puita ja sitten jotain kaameaa, kuten oman ukkonsa kodittomana. Galadriel rauhoittelee häntä sillä, että Peilin näyttämät asiat eivät välttämättä ole vielä totta tai käy koskaan toteen.
Seuraavaksi Frodo katsoo Peiliin, hän hänee ensin velhon, jota epäilee ensin Gandalfiksi, mutta miettii sitten, onko tämä Saruman. Sitten hän näkee Meren ja allegorisesti ilmeisesti Gondorin historiasta (korjatkaa, jos olen väärässä). Sitten hän näkee Sauronin silmän, ilmeisesti etsimässä itseään.
Galadriel paljastaa kantavansa yhtä kolmesta, ja Frodo kysyy, joskos Galadriel tahtoisi ottaa Sormuksen häneltä itselleen. Galadriel ei muutu vihreäksi (sic!) vaan päätyy oman sormuksensa valokeilaan, kunnes palaa normaali-itsekseen.
Lyhyt huomio Galadrielin ruumiinrakenteesta: hänen sanotaan nyt olevan "jälleen hento haltianainen". Mitä sanaa tästä hennosta käytetään alkuperäistekstissä? Minulle nimittäin tuli sellainen aavistus, että ehkä alkuperäistekstissä lukee "slender", joka voisi myös viitata jonkinlaiseen jäntevyyteen, suomessa ei taida olla vastaavaa sanaa, koska hennosta tulee mieleen myös jonkinlainen ruumiillinen voiman puute, mitä Galadrielilla tuskin on.
Tämän jälkeen Galadriel kertoo saattuen lähtevän seuraavana aamuna. Hän kysyy Samilta, näkikö tämä Nenyan, mihin tämä vastaa ei, mikä on sinänsä kiintoisaa, pystyykö Galadriel samaan aikaan pitämään omaansa sormessa ja sormuksensa näkymättömissä? Mitäs taikuuksia tämä nyt on? Samin ehdottaessa samaa kuin Frodo Galadriel kieltäytyy uudelleen ja luku loppuu.
Pidän tästä luvusta erityisesti, koska Galadrielin hahmo on yksi suosikeistani ja tässä pääsemme seuraamaan hänen edesottamuksiaan ja ajatuksiaan enemmän. Myös Peili on kutkuttanut minua aina, se on ikään kuin Galadrielin oman viisauden ja intuition jatke, vaikkei sitä itse suoraan ohjailekaan; Peili tuntuu olevan itsenäinen olentonsa.
