TSH 2023: I/1.2 Menneisyyden varjo

Tämä luku on oikeastaan samankaltainen (ja yhtä merkittävä) kuin Elrondin neuvonpito: molemmissa lähinnä puhutaan ja puhutaan nimenomaan olennaisista asioista. Tässä luvussa äänessä on lähinnä Gandalf, joka keskustelee Frodon kanssa Repunpäässä huhtikuussa vuonna 1418 kl. (Vuosien kirjan mukaan, s. 929, velho tuli Hobbittilaan 12. huhtikuuta ja varsinainen keskustelu käytiin seuraavana aamuna.)

Mutta ennen tätä keskustelua käydään nopeasti läpi seitsemäntoista vuotta Bilbon jäähyväisjuhlasta 1401 kl. (s. 40-42) ja siirryttäessä vuoteen 1418 (jolloin Frodo täytti 50 vuotta) piipahdetaan ensin Vihreässä Lohikäärmeessä, jossa Ted Hiesuli ja Sam sanailevat tuopin ääressä kummallisista tapahtumista, jotka enteilevät kenties jotakin synkkää (s. 42-43), tai sitten eivät yhtikäs mitään, jos Tediä on uskominen.

Synkkyys pääsee valloilleen Repunpään kammarissa, jossa Gandalf (aloitettuaan jo edellisiltana) ensin käy läpi Sormusten sormuksen historian melko seikkaperäisesti ja tekee ratkaisevan tunnistuskokeen (s. 44-48) ja sitten vielä seikkaperäisemmin kertoo Klonkun tarinan (s. 49-55) jonka hän on ottanut selville ihmeteltävän tarkasti (osin kiduttamalla Klonkkua). Tämän jälkeen velho siirtyy sulavasti siihen, että antaa Frodon ymmärtää, että tämän olisi ryhdyttävä Sormuksen viejäksi (s. 55-57). Ja Frodohan ryhtyy, ihan itse lupautuu näemmä huomaamatta, että velho on hänet siihen ovelasti johdatellut. Lopuksi – ikään kuin Kymmenen uutisten loppukevennyksenä – Sam napataan ikkunasta sisään ja rekrytoidaan luutnantti Frodon sotilaspalvelijaksi. Gandalf on hoitanut hommansa kunnialla perille. Eikö olekin kiero tyyppi? Ja kaikki tämä hyvän asian vuoksi.

Velho onnistuu jopa istuttamaan Frodon päähän ratkaisevan ajatuksen, joka pelastaa tämän (ja koko Keski-Maan) Tuomiovuoren retkellä: Monet niistä, jotka elävät, ansaitsevat kuoleman. Ja jotkut, jotka kuolevat, ansaitsisivat elämän. Pystytkö sinä antamaan sen heille? Älä sitten ole niin innokas jakamaan kuolemantuomioita. Eivät edes kaikkein viisaimmat näe loppuun asti. (s. 55)

Ja samaan suuntaan vei tietysti myös toinen väkevä lausahdus velhon suusta: "Sääli? Sääli pidätteli hänen kättään. Sääli ja armo: ei iskua ilman syytä. Ja hän sai palkkansa, Frodo. Juuri sen tähden paha vahingoitti häntä niin vähän ja hän pystyi lopulta pakenemaan, koska hänen ensimmäinen tekonsa Sormuksen hallussapitäjänä osoitti sääliä. Sääliä." (s. 54) Näiden kahden ohjeen ansiosta Sormuksen sota päättyi niin kuin päättyi. Eikö vain?

Tässä luvussa on siis taottu koko matkan raamit ja sen onnistumisen avaimet, loppu on vain teknistä toteuttamista. Vai kuinka? Elrondin neuvonpidossa Gandalfin esitelmä toistetaan useammalla suulla, arvovaltaisemmalla tasolla ja uusilla yksityiskohdilla ja historiakatsauksilla päivitettynä, mutta todellinen ratkaisu tehtiin Repunpäässä 13. huhtikuuta 1418. Ja lukijakin tietää nyt kaiken oleellisen voidakseen seurata tulevia tapahtumia. Ensimmäistä kertaa Sormusten herraa lukevalle voisi melkein suositella, että lukee tämän luvun hyvin hitaasti ja ainakin kahteen kertaan.

* * *

Kiinnostavista yksittäisistä asioista joitakin nostoja:

Gandalf pohtii merkillistä kysymystä: Miksi Sormus valitsi juuri Bilbon Klonkun jälkeen seuraavaksi haltijakseen?


Olisiko tässä viittaus siihen, että valar sittenkin olivat mukana Sormuksen sodassa, hienovaraisesti ja taustalla, mutta kuitenkin juuri silloin kun heitä eniten tarvittiin? Vai mikä tämä "jokin muu voima" voisi olla? Ei niitä voimia niin paljon Keski-Maassa kuitenkaan ollut.

* * *

Mitä tulee eroihin uuden ja edellisen laitoksen välillä, käytyäni koko luvun läpi rinnakkain 2007 ja 2023 laitosten kanssa ajatuksenani esitellä muutokset, totesin että niitä on niin paljon ettei jaksa. Siis korjauksia sanamuotoihin, sanajärjestykseen ym. on kymmeniä. Muutaman voisi kuitenkin mainita:

Frodon järjestämät kemut Bilbon 112-vuotispäivän kunniaksi eivät ole enää sentaalijuhlat vaan sentnerijuhlat (s. 40). Tähän on saattanut vaikuttaa Kontuwikin Sentaalijuhlat-artikkeli, jossa sanotaan:


Merkittävä muutos on myös lauseessa, jossa Gandalf kertoo Sormusrunosta, jonka kaksi ensimmäistä riviä hän on juuri lausunut:


Tämä rivi oli aiemmin muodossa "Ne ovat kaksi säettä tunnetusta haltiarunosta:", mutta kuten alkutekstissä sanotaan, "It is only two lines of a verse long known in Elven-lore", kyseessä ei toki ole haltiaruno, vaan haltioiden hyvin tuntemat Sauronin lausumat säkeet.

Ja sivulle 51 on lisätty aiemmin pois jäänyt kokonainen virke:


Aiemmin tämä oli siis näin:


* * *

Ai niin, Samin serkkupojan Pohjannummilla näkemät puumiehet tahi kävelevät jalavat tai mitä sitten lienevätkään, ovat myös kiinnostava yksityiskohta. Mutta enttejä (tai entvaimoja!) ne tuskin olivat. Vai olivatko? Varmaa vastausta tai edes epävarmaa sellaista tuskin koskaan saamme. Varmaan olivat joitakin tyhmänkankeita peikkoja, luulen ma.

* * *

Ja sitten vielä tämä: Varsinkin luvun alkuosasta käy ilmi, ettei Kontu ollut tuolloin eikä aiemminkaan ainakaan täysin itseriittoinen ja ulkoisesta todellisuudesta erillinen kupla, vaan hobittien maan läpi kulki jatkuvasti kaikenlaista liikennettä, kääpiöitä, haltioita ja tarkemmin tunnistamattomia matkalaisia, joilta kuultiin uutisia kaukaakin, sodista etelässä ja idässä, Mustan tornin noususta, Vihollisesta, Mordorista ja mistä vielä. Ja hobittien vanhat tarut (joihin ei tosin ehkä suhtauduttu kovin vakavasti) kertoivat nekin ulkomaailman tosiasioista, Merestä, Harmaista satamista, haltioiden haipumisesta ynnä muusta. Joten vähän tavallista tiedonhaluisempi hobitti olisi saattanut muodostaa itselleen yllättävän valistuneen kuvan maailman asioista, varsinkin jos olisi käynyt vaikkapa Briissä kuuntelemassa juttuja. Yksi tällainen valistunut yksilö (kuten vaikuttaa) tavataankin kohtapuoliin, nimittäin isäntä Magot.

Tik sanoi:

Olisiko tässä viittaus siihen, että valar sittenkin olivat mukana Sormuksen sodassa, hienovaraisesti ja taustalla, mutta kuitenkin juuri silloin kun heitä eniten tarvittiin? Vai mikä tämä "jokin muu voima" voisi olla? Ei niitä voimia niin paljon Keski-Maassa kuitenkaan ollut.

Click to expand...

Joo, tämä lienee ainoa mahdollisuus. Sen sijaan en pitäisi mahdottomana, että Gandalf itse olisi lähettänyt Faramirille ja varmuuden vuoksi kerran Boromirille unissa ennustuksen Isildurin turmasta. Mutta hänellä piti tässäkin tapauksessa pokka. Istareissa kertovassa tarinassa kun mainitaan, että Gandalfilla oli kyky loihtia mielikuvia.

Tik sanoi:

Merkittävä muutos on myös lauseessa, jossa Gandalf kertoo Sormusrunosta, jonka kaksi ensimmäistä riviä hän on juuri lausunut:

"Ne ovat kaksi säettä haltiain taruntiedon hyvin tuntemasta runosta:" (s. 47)

Click to expand...

Tämä on tärkeä lisäys. Sormusruno avautuu avain uudella tavalla. Se oli Sauronin laatima, ei haltioiden. Ihmettelinkin, että miten haltiat olivat tietoisia samalla kun Sauron laittoi sormuksen sormeensa, että kuinka monta sormusta taottiin kullekin kansalle jne.

Tik sanoi:

Ai niin, Samin serkkupojan Pohjannummilla näkemät puumiehet tahi kävelevät jalavat tai mitä sitten lienevätkään, ovat myös kiinnostava yksityiskohta. Mutta enttejä (tai entvaimoja!) ne tuskin olivat. Vai olivatko? Varmaa vastausta tai edes epävarmaa sellaista tuskin koskaan saamme. Varmaan olivat joitakin tyhmänkankeita peikkoja, luulen ma.

Click to expand...

Vohobitista kävelevä jalava vaikuttaa enemmän entiltä kuin peikolta. Nimittäin todennäköisesti kyseinen entiteetti bongattu päiväsaikaan, jos se on bongattu matkanpäästä, peikot eivät liiku auringon ollessa ylhäällä, ja jos se olisi mennyt vierestä, niin peikko olisi popsinut hobitin. Harmi, ettei Tolkien tähän kysymykseen palannut kirjeissään (tai muualla). Todennäköisesi siis entti, koska entvaimon olisi pitänyt olla ruusunsukuinen puu, esim. päärynä, pihlaja tai omena.

Tässä luvussa käy heti ilmi se jatkon kannalta erittäin olennainen asia, että Frodo ei pysty tuhoamaan sormusta. Tietenkään sormus ei halua tuhoutua, eikä myöskään noin vain päästää irti isännästään. Kuten Gandalf huomauttaa, sen väkisin vieminen murtaisi Frodon, ja siksi Bilbonkin oli luovuttava siitä vapaaehtoisesti. Frodohan ei tosiaan pysty nakkaamaan sormusta edes omaan takkaansa Konnussa, kaukana Tuomiovuoresta, missä sen valta olisi vielä moninkertaisesti suurempi. Ja Gandalf sen kuin vain naureskelee synkästi!

Gandalfista puheen ollen, häntä olen kyllä ihmetellyt monta kertaa. Ja mitä enemmän ihmettelen, sitä vähemmän hänestä pidän - vaikka ymmärränkin, että kyseessä ovat isot asiat. Hän pelaa koko ajan jotain suurempaa peliä missä Frodo tuntuu olevan vain pelinappula - sinänsä ymmärrettävää, onhan Gandalf maia jolla on oma tehtävänsä, mutta kun hänen kerrotaan kuitenkin olevan hyvin kiintynyt sekä Bilboon että Frodoon, niin aika tunteettomalta hän kyllä vaikuttaa. Tai mistä me toisaalta tiedämme millaisia tunnontuskia Gandalf sisimmässään kärsii. Myöntää sentään, että asia on vaivannut häntä. Ehkä se onkin huono omatunto, joka saa Gandalfin monta kertaa vastaamaan hädissään olevan Frodon kysymyksiin niin töykeästi?

Frodoon sen sijaan ihastuin aikoinaan jo silloin ensimmäisellä lukukerralla vuosia sitten. Pystyn jotenkin tosi hyvin tuntemaan hänen ristiriitaiset ajatuksensa. Ja vaikka Frodo ei tiedä vielä paljoakaan, hän tietää silti tarpeeksi ja siitä huolimatta lupautuu huolehtimaan sormuksesta ja jättämään kotinsa. Gandalfkin tuntuu olevan tästä yllättynyt.

"Hobitit ovat totta tosiaan yllättäviä otuksia, niin kuin olen ennenkin sanonut. Heidän elämänmenostaan voi oppia kaiken olennaisen kuukaudessa, ja kuitenkin he vielä sadan vuoden kuluttua saattavat yllättää, kun joudutaan pinteeseen." Tämä on varmaan myös Tolkienin oma ajatus - eihän hän alunperin ollenkaan suunnitellut, että jostain hupaisista hobiteista ja heidän seikkailuistaan tulisi hänen suurin tarinansa.

Taustalla vaikuttava "muu voima" - kyllä minä olen aina ajatellut, että tässä puhutaan Erusta. Pidän ajatuksesta, että taustalla tosiaan on joku, eikä kaikki ole ihan vain sattumaa. Mutta pidän myös ajatuksesta, että uskontoja ei ole. Kunpa tässä todellisessa maailmassamme olisi samoin.

"Hyvä on" sanoi Sam ja nauroi muiden mukana. "Mutta entä sitten puumiehet, jättiläiset tai miksi niitä sanoisi?

(Hobitti) ... Bilbo makasi huovan peitossa vavisten päästä jalkoihin. Kun hän kurkisti huovan alta, hän näki salaman leimausten valossa että laakson toisella puolella olivat kivijättiläiset liikkeellä.

En ole itse lukenut History of Middle-earth sarjaa, mutta muistelisin kohdanneeni huomioinnin, että nämä Hobitin kivijättiläiset olisivat olleet Tarun kirjoittamisen alkuvaiheessa Enttien esiaste – olisiko jopa Puupartakin ollut alkujaan kivijätti? Tämän vuoksi kiinnitti huomioni Samin viittaus puumiehien lisäksi jättiläisiin. Olisiko nähty "jalava" voinut olla maassa pitkään maannut kivijätti, joka oli tulossa jostakin missä jalavaa kasvoi – häneen kiinni kasvaneen juuriltaan revityn jalavan pitäen edelleen tiukasti kiinni kivijätin ruumiista?

Sam istui hiljaa eikä sanonut enää mitään. Hänellä oli paljon ajeteltavaa. Ensinnäkin Repunpään puutarhassa olisi huomenna melkoisesti tekemistä mikäli ilma kirkastuisi. Ruoho kasvoi nopeasti. Mutta Samilla oli mielessä muutakin kuin puutarhanhoito. ... Aurinko oli laskenut.

Montakin asiaa lieni Samin mielessä, mutta olisikos Ruusa ollut yksi niistä. Kun olikos se nyt niin, että Töllin asunnon voitiin katsoa olevan virranvarren toisella puolen ja Vihreä lohikäärme Hobittilan puoleisessa päässä – kätevästi kotimatkalla, kun iltamyöhällä käppäilee Ruusan luota kohti Hobittilaa?

Tuon suvun tiedonhaluisin ja uteliain jäsen oli nimeltään Sméagol. Kaiken alku ja juuri kiinnosti häntä, hän sukelsi syviin vesiin ja hän kaivautui puiden ja kasvien alle ja ruohokumpuihin; hän lakkasi katsomasta ylös, kohti vuorten huippuja tai puiden lehvistöjä tai avautuvia kukkia: Hänen päänsä ja silmänsä olivat alasluodut.

Sméagol = Aristoteles? Erityisesti tämä kuvailu saattaa mieleeni Platonin ja Aristoteleen elekielen Rafaelin freskossa Ateenan koulu.

Tik sanoi:

Gandalf pohtii merkillistä kysymystä: Miksi Sormus valitsi juuri Bilbon Klonkun jälkeen seuraavaksi haltijakseen?

"Siinä toimi jokin muu voima, joka oli Sormusten tekijän suunnitelmien ulkopuolella. En osaa sanoa sitä sen selvemmin kuin että Bilbon oli tarkoitus löytää Sormus, ja että tarkoitus ei ollut lähtöisin Sormuksen tekijästä. Missä tapauksessa sinunkin oli tarkoitus saada se. Ja tämä saattaa olla rohkaiseva ajatus." (s. 52)​

Olisiko tässä viittaus siihen, että valar sittenkin olivat mukana Sormuksen sodassa, hienovaraisesti ja taustalla, mutta kuitenkin juuri silloin kun heitä eniten tarvittiin? Vai mikä tämä "jokin muu voima" voisi olla? Ei niitä voimia niin paljon Keski-Maassa kuitenkaan ollut.

Click to expand...

Oli voima minkä luonteinen hyvänsä, niin eikös tässä voi vähintäänkin pyöritellä ajatusta, että Tom Bombadil olisi ainakin tiennyt jotain tämän voiman luonteesta? Kohtalo, jos kohtaloksi haluat sitä kutsua, vai miten se nyt menikään se vastaus siellä metsässä...

Hanna Kullanväärtti sanoi:

Gandalfista puheen ollen, häntä olen kyllä ihmetellyt monta kertaa. Ja mitä enemmän ihmettelen, sitä vähemmän hänestä pidän - vaikka ymmärränkin, että kyseessä ovat isot asiat. Hän pelaa koko ajan jotain suurempaa peliä missä Frodo tuntuu olevan vain pelinappula - sinänsä ymmärrettävää, onhan Gandalf maia jolla on oma tehtävänsä, mutta kun hänen kerrotaan kuitenkin olevan hyvin kiintynyt sekä Bilboon että Frodoon, niin aika tunteettomalta hän kyllä vaikuttaa.

Click to expand...

Samanlaista kuvaa Gandalfista olen itsekin vähän saanut. Hän saattaa olla, ja onkin, kiintynyt kuolevaisiin ystäviinsä, mutta se ei estä häntä lähettämästä heitä vaaraan tai melkeinpä varmaan kuolemaan, kun hän katsoo sen suuren tehtävänsä kannalta välttämättömäksi.

Yksi lisäesimerkki tästä on esimerkiksi hänen puheensa Denethorin kanssa:
"Omalta osaltani en ole kokonaan epäonnistunut vaikka Gondor tuhoutuisi, jos tämän yön jälkeen jää vielä jotakin mikä voi vielä kasvaa kauniiksi..."

Aika kovaa puhetta Denethorin ja Gondorin kannalta katsottuna tuossa tilanteessa. Ja Denethor puolestaan ajettelee vain Gondorin etua ja tekee omat päätösensä sen tarpeiden nojalta. Lähettäähän hän oman poikansakin melkein varmaan kuolemaan Gondoria puolustaessaan. Gandalfissa ja Denethorissa on siis tässä asiassa paljon yhteistä minun mielestäni. Kummankin "suuri asia" menee kaiken muun edelle. Jos he jotain muuta "uhraamalla" voivat tuon korkean päämäärän saavuttaa, he sen tekevät.

Ei Gandalf silti tunteeton ole. Kuten Hanna jo tuossa toi ilmi, niin kyllä Gandalf tuntuu tuntevan huolta ja tunnonvaivoja päätöksiensä seuraamuksista. Ja aivan lopuksi Denethorkin katuu tylyyttään ja kovuuttaan Faramiria kohtaan, vaikka tuossa vaiheessa Sauronin aiheuttama epätoivo viekin häntä muuten jo mielettömyyteen.

Sanoisin, että Gandalf olisi kyllä lähtenyt itse mukaan Mordoriin. Hänhän oli jo aiemminkin tunkeutunut Sauronin linnoituksiin (ainakin Dol Gulduriin), ja hänellä olisi ollut tähän parhaat edellytykset. Vaikka G. olisikin ollut valmis uhraamaan "ystäviään", niin tässä oli koko Gandalfin tehtävän onnistuminen kyseessä. Frodo olisi tarvittu mukaan kantamaan sormusta, ettei sen voima olisi alkanut humahdella liikaa Gandalfin päässä.

Ketkä tai mitkä suuremmat voimat olivat mukana näissä yhteensattumissa, enneunissa jne? Ajattelisin että unet ja näyt eivät olleet Gandalfin ainakaan tietoisesti aiheuttamia, vaikka hän Valaquentan mukaan oli näitä nuorempana Olorinina kyennyt aikaansaamaan. Kiinteästi ruumiiseensa sidottuna kolmannen ajan velhona hänen kykynsä olivat ilmeisesti rajallisemmat. Ja joka tapauksessa kaikki nämä unet eivät olleet Gandalfin lähettämiä viestejä, Elrondin neuvonpidossahan Gandalf yllättyy kun Frodo kertoo nähneensä hänet tornin huipulla, ja toteaa, että tämä Frodon uni oli siinä tapauksessa ollut myöhässä. Ja olisi luullut Gandalfin kyetessään heti lähettäneen uniavunpyyntöjä ja -viestejä, sekä Orthancin parvekkeelle vangittuna että eräissä muissa pahoissa paikoissa.

Unissa lähetetyt vanhahtavan runomuotoiset kehotukset ja Kotkan esittämä voitonhymni Minas Tirithin yllä sopisivat minusta valarin lähettämiksi viesteiksi kuin nyrkki silmään. mutta muuten voisi olla niinkin, että Sormusten herran maailmassa kaksijalkaiset saattoivat oikean hetken tullen nähdä enneunia ilman, että kukaan yliluonnollinen entiteetti oli niitä juuri tuossa tilanteessa lähettänyt?

...Kuinka sen kuulla sait/ salaisen viestin
Valtiailta Lännen maan,/ maassa Amanin?
Hukkaan joutuivat tiet/ jotka johtivat sinne,
eivät ihmiset kuolevaiset/ voi kuulla sanoja Manwën.
Se tuli Lännestä- joka-oli/ tuuli toi sen
nukkujan korvaan/ kautta hiljaisuuden,
alla yön varjon/ kun viesti saapuu
unohtuneista maista/ takaa menneitten aikain...

("Istari", KTK, s. 541)

Vielä syvemmät, henkilötason yhteensattumat, kuten se, että juuri Bilbo löytää sormuksen, panisin Erun henkilökohtaisen intervention tai muinoin Suuressa soitossa fiksatun kaitselmuksen piikkiin. Jos kyse on Soitosta, niin tilanne voisi olla sellainen, että oli määrätty, että joku löytäisi sormuksen ja tuhoaisi sen, mutta henkilötasolla kyse olisi silti sattumasta.

Olen aikalailla samaa mieltä unista ja kohtalosta Telimektarin kanssa.

En ole tullut ajatelleeksi Gandalfin johdattelua. Mitä Gandalfin luonteeseen tulee, seuraavasta luvusta käy ilmi, että hän antaa periksi Frodon halulle vitkutella lähtöä. Vaikka hän on vaativa, tulee hänestä ajoittain kiivasluontoinen kuva. Lauhduttuaan hän sitten voi antaa periksi.

Noin muuten luku omalla tavallaan vertautuu ensimmäiseen lukuun. Alussa kerrotaan, missä vaiheessa Reppuleiden elämää mennään, sitten seuraa kohtaus kapakassa, jossa vanhempi tai nuorempi Gamgi juttelee, minkä jälkeen Reppulit huomaavat, kuinka vaikea sormuksesta on luopua. Toki luku on teemaltaan paljon synkempi.

Lagrangian sanoi:

Montakin asiaa lieni Samin mielessä, mutta olisikos Ruusa ollut yksi niistä.

Click to expand...

Tarinassa näin voi toki olla. Mutta Tolkienin ajatuksissa Ruusa Tölli on muistaakseni aivan viime metreillä tekaistu hahmo. Mikä kyllä selittää yhtä ja toista, esimerkiksi sen että Sam ei kertaakaan koko matkan aikana tunnu ikävöivän häntä ollenkaan (ei kertaakaan mainitse koko Ruusaa). Omasta mielestäni Tolkien olisi saanut jättää pois koko Ruusan, mutta ei nyt mennä siihen.

Telimektar sanoi:

Sanoisin, että Gandalf olisi kyllä lähtenyt itse mukaan Mordoriin. Hänhän oli jo aiemminkin tunkeutunut Sauronin linnoituksiin (ainakin Dol Gulduriin), ja hänellä olisi ollut tähän parhaat edellytykset. Vaikka G. olisikin ollut valmis uhraamaan "ystäviään", niin tässä oli koko Gandalfin tehtävän onnistuminen kyseessä. Frodo olisi tarvittu mukaan kantamaan sormusta, ettei sen voima olisi alkanut humahdella liikaa Gandalfin päässä.

Click to expand...

Samoin minäkin ajattelen. Ja Frodo varmasti luotti siihen, että Gandalf keksisi jonkin ratkaisun. Koska, kuten sanottua, Frodo tiesi alusta alkaen ettei pystyisi sormusta tuhoamaan eikä luultavasti myöskään luopumaan siitä.

Telimektar sanoi:

Jos kyse on Soitosta, niin tilanne voisi olla sellainen, että oli määrätty, että joku löytäisi sormuksen ja tuhoaisi sen, mutta henkilötasolla kyse olisi silti sattumasta.

Click to expand...

Mielenkiintoinen ajatus. Itse olen ajatellut, että Soitto vaikuttaa siinä kohtaa kun Frodo puhuu Elrondin neuvonpidossa ja hänestä tuntuu kuin joku muu käyttäisi hänen ääntään. Mutta ei nyt mennä asioiden edelle!

Hanna Kullanväärtti sanoi:

Tarinassa näin voi toki olla. Mutta Tolkienin ajatuksissa Ruusa Tölli on muistaakseni aivan viime metreillä tekaistu hahmo.

Click to expand...

On vähän off-topik tai siis menee jo uuden käännöksen liitteisiin, mutta Vohobitti ajatteli Töllin viittaavan pumpuliin tai puuvillaan (engl. Cotton) samoin kuin Gamgin.

Mutta etymologisesti se Tolkienin mukaan tuleekin sanasta cottar (viikinkiajan yhteiskuntaa tunnistanevat sanan), jonka voisi suomentaa vapaasti mäkitupalaiseksi.

Kuiskaten viittailtiin vielä hirveämpiin olentoihin, mutta niille ei ollut nimiä.

Mihin tämä viittaa? Ensimmäisenä mahdollisuutena tullee useimmilla mieleen Sormusaaveet, toisilla balrogit tai Lukitar, vaikka luovempi mieli voi myös leikkiä ajatuksella että Sauronin luo oli alkanut kerääntyä vielä toisenlaisia erityyppisiä Melkorin (henki?)palvelijoita "hoviksi" ja apureiksi.

Perimätieto tiesi että siellä olivat Harmaat Satamat joista haltialaivat lähtevät matkalleen palaamatta koskaan.
"Aallot vie, vie, vie meren yli, he menevät länteen ja jättävät meidät. . ."

Tässä esiintyy kirjassa ensimmäisen kerran Aman, Tolkienin kurotelma kirjoitettua historiaa vanhempaan ja Itä-Atlantin rantoja mahdollisesti kerran yhdistäneeseen käsitteeseen merentakaisesta läntisestä paratiisista, joka välähtää Britannian mytologiassa Arthurin Avalonina ja jonka Tolkien on nimennyt läntiseen autuuden paikkaan uskoneiden muinaisegyptiläisten j-m-n'ia muistuttavalla kutsuimella. (Kuinka ollakaan, muinaisindoeurooppalaisessa paalin kielessä esiintyy niinikään tutulta vaikuttava fyysisen todellisuuden vertauskäsite ôr(im)a-tîra- "tämänpuolinen ranta" ja mahdollisesti muutakin.)

Constantine sanoi:

Kuiskaten viittailtiin vielä hirveämpiin olentoihin, mutta niille ei ollut nimiä.

Mihin tämä viittaa?

Click to expand...

Sormusaaveet minullekin tulee mieleen, ne olivat varmaan jo joitakin aikoja liikuskelleet Anduinin itäpuolisilla alueilla, esimerkiksi Dol Guldurista käsin. Nämä raportithan kuullaan "kaukaisista maista tulevilta kääpiöiltä, jotka etsivät turvaa lännestä". Kääpiöt olisivat tosin saattaneet kertoilla myös "nimettömistä olennoista" jotka kaivelivat esimerkiksi Morian alapuolella.

Far, far below the deepest dwellings of the Dwarves, the world is gnawed by nameless things. Even Sauron knows them not. They are older than he.
("The White Rider")

Jotkut, noin vuonna 3000 tuhotusta Balinin johtamasta siirtokunnasta mahdollisesti hyökkäykseen alkuvaiheessa paenneet kääpiöt olisivat voineet päästä pakoon länsiportin kautta, asustella joitain vuosia esim. Mustainmaassa, ja lähteä sitten Sinivuoria kohti. Muuten on vaikea sanoa, mistä olisivat alkuvuodesta 3018 tulossa "kaukaisista maista tulevat kääpiöt". Olivatko Rautavuoret jo jonkin hyökkäyksen kohteena, tai oliko vielä kauempana idässä asunut joitakin vaeltelevia kääpiöitä?
Mutta näiden Sumuvuorten itäpuolisten kääpiöiden olisi luullut hakeutuvan ensisijassa voimakkaimpaan kääpiövaltakuntaan, Ereborille, hakemaan turvaa heimolaistensa kirveiltä ja kivilinnoitteilta. Niitä parempaa turvaa kääpiöt tuskin osasivat kuvitella.

Constantine sanoi:

Kuinka ollakaan, muinaisindoeurooppalaisessa paalin kielessä esiintyy niinikään tutulta vaikuttava fyysisen todellisuuden vertauskäsite ôr(im)a-tîra- "tämänpuolinen ranta" ja mahdollisesti muutakin.)

Click to expand...

Tämä on kiinnostava rinnastus. Muinaisessa buddhalaisessa kosmologiassahan jumalten asuttama, valtameren ympäröimä Meru-vuori on tosin (meidän) näkyvän maailmankiekkomme keskellä, ja ihmisten asuttama manner (Jambudvipa) on tämän vuorimantereen eteläpuolella (muilla kolmella puolella on muita mantereita).

Tämä on yksi minun lempiluvuistani trilogiassa.
Ensinnäkin Samin ja Tedin käymä keskustelu Vihreässä lohikäärmeessä on jotenkin ihanan elävästi kirjoitettu. Voin hyvin aistia tunnelmat, hymyilyttää kun Ted kertoo hyvän vitsin, mutta samalla harmittaa Samin puolesta. Ja miten kiivaan keskustelun jälkeen Sam kulkee hiljaisessa pimenevässä illassa kotia kohti.

Toinen taas on kontrasti, joka syntyy kun Gandalf heittää sormuksen tulee ja sen jälkeen alkaa kertoa sen synkistä vaiheista ja sitten välillä aina Samin puutarhasaksien ääni kuuluu tai sitten ei kuulu ja voi kuvitella, miten aurinkoinen päivä ehkä ihan vähän pilkistää jostain verhon raosta ja hetkeksi keskustelijat palaavat tarinoista nykyhetkeen tajuamaan miten hämmentävää on, että aurinko edelleen paistaa ja joku puuhastelee puutarhassa ihan arkisia juttuja. Minusta nämä ovat hienoa kerrontaa ja jotenkin koko tarinan parhaiten onnistuneita hetkiä. Toki tosi hyvä hetkiä tulee myöhemminkin, mutta nämä ovat ihan timantteja.Tykkään kun Tolkien pysähtyy tällaisten pienten hetkien, maisemien tai tunnelmien ääreen ja ihan pienellä sanalla tai huomautuksella tuo siihen paljon enemmän tasoja ja tunnelmia kuin pelkkä suora tilannekuvaus ikinä voisi.

Hanna Kullanväärtti sanoi:

Tarinassa näin voi toki olla. Mutta Tolkienin ajatuksissa Ruusa Tölli on muistaakseni aivan viime metreillä tekaistu hahmo. Mikä kyllä selittää yhtä ja toista, esimerkiksi sen että Sam ei kertaakaan koko matkan aikana tunnu ikävöivän häntä ollenkaan (ei kertaakaan mainitse koko Ruusaa). Omasta mielestäni Tolkien olisi saanut jättää pois koko Ruusan, mutta ei nyt mennä siihen.

Click to expand...

Itse asiassa Sam mainitsi ja muisti Ruusan vallan hyvin pahimmassa paikassa, Mordorissa matkalla kohti Tuomiovuorta. Hän sanoi Frodolle vaelluksen loppuvaiheessa:


Lisäksi Samin kerrotaan muistelleen aurinkoisia päiviä Konnussa:


Ja Virranvarren taistelun jälkeen Sam paljasti Frodolle, kun tämä pyysi Samia asumaan luokseen Repunpäähän, että hänen ja Ruusan välillä oli ollut jotakin vakavampaa jo ennen Konnusta lähtöä:


Tämä kävi myös selvästi ilmi siitä, että Samilla oli Hobittilassa heti kova kiire päästä tapaamaan Ruusaa, ja Ruusan ensi sanoista Samille:


Näistä Samin yksityiselämän puolista ei vain käy ilmi mitään tässä luvussa.

Vohobitti sanoi:

On vähän off-topik tai siis menee jo uuden käännöksen liitteisiin, mutta Vohobitti ajatteli Töllin viittaavan pumpuliin tai puuvillaan (engl. Cotton) samoin kuin Gamgin.

Mutta etymologisesti se Tolkienin mukaan tuleekin sanasta cottar (viikinkiajan yhteiskuntaa tunnistanevat sanan), jonka voisi suomentaa vapaasti mäkitupalaiseksi.

Click to expand...

Itse olen ajatellut vuosien ajan, että läheisin käännös cottarille olisi torppari. Mutta en kyllä osaa sanoa, mistä tämä käsitys on itselleni tullut. Tietysti eri mailla ja kielillä on omat historiansa, jotka vaikuttavat termeihin, joten täyttä vastaavuutta on turha hakea.

Tarkemmin sanottuna nimen Tölli alkup. engl. muoto Cotton on sana cot 'tölli' + paikannimien yleinen pääte -ton (< muinaisenglannin tūn 'kylä', nykyenglannissa town), kun taas Töllien kantaisän Tölliläisen alkuperäinen niimi oli Cottar, joka tarkoittaa talonpoikaa joka asuu töllissään (ja kenties viljelee maatilkkua) palveluksia vastaan (näin Merriam-Webster), jota Suomen (jonkin verran erilaisissa) oloissa vastasi suunnilleen torppari tai (kenties paremmin) mäkitupalainen.

Sukupuussa Tölliläisen ja Töllin välissä on vielä Töllilä, jonka engl. nimi Cotman on Tolkienin "käännös" westroninkielisestä nimestä Hlothran, joka puolestaan saattoi Tolkienin mukaan olla muunnos sanasta hlothram(a) 'cottager' (olisiko tuo suunnilleen 'töllinomistaja, töllissäasuja'?); tästä johdetun nimen Hlothram Tolkien "käänsi" englanniksi muotoon Cotman.

Mietin Englannin perinteisiä maanomistussuhteita verrattuna vanhan Ruotsin valtakunnan vastaaviin. Englannissa lordeilla taisi olla noin 80% maatalousmaasta hallussaan ja melkein kaikki maanviljelijät olivat vuokralla, kun taas erityisesti nykyisen Suomen alueella valtaosa maasta oli talonpoikien hallinnassa eikä varsinaista maaorjuutta esiintynyt. Cottar ei taida tarkoittaa englantilaisessa maaseutuhierarkiassa yhtä lohdutonta asemaa, kuin mitä mäkitupalainen tarkoitti Suomen alueella? Torppari lienee myös suomalaisille tutumpi sana ja lisäksi Keski-Maan hobittien kontekstissa mäkitupa harhauttaa ajattelemaan smialia.

Tämän vuoksi pitäydyn omassa näkemyksessäni, että cottar on käännettävissä lähinnä torppariksi. Tieteellisessä tekstissä käytetään tietysti alkukielisiä muinaistermejä.

Kallistuin itse mäkitupalaisen puoleen kai siksi, että näillä ei ollut juurikaan maata viljeltävänään, ja cottar lienee ollut sen puoleen samanlainen, nimenomaan tölli ja "omaa" vuokrattua maata ei välttämättä lainkaan.

Mutta Suomen ja Britannian olot olivat tosiaan erilaiset, joten torppari ja mäkitupalainen ovat vain likiarvoja, jotka paraimmilaan antavat summittaisen kuvan cottarin asemasta. Tölliläinen on sen puoleen varsin osuva suomennos, että siinä keskitytään tölliin (cot) kuten alkukielisessä nimityksessäkin.

Termien kääntäminen on pulmikasta mutta kiintoisaa! Tietysti cottar ja cottage ovat vähän kuin torppari ja torppa, joka muuten eräässä tunnetussa laulussa Saimaan saaressa norpan kanssa rimmaa. Mäkitupalainen on absoluuttisen kontrolloidun maaomaisuuden näkökulmasta todellakin torpparia lähempänä termiä cottar, mutta arvioisin että mäkitupalaiset ovat olleet sosiaaliselta luokitukseltaan Suomessa englantilaisen cottarin alapuolella. Ja tietysti sama termi on eri vuosisadoilla merkinnyt käytännössä vähän eri asiaa, torppareiden määrä oli esimerkiksi kovassa nousussa Suomessa vuosikymmeninä ennen itsenäistymistä.

Täällä kun on pohdittu sitä, oliko luvussa mainittu "puumies" entti vai entvaimo vai mikä, niin mielestäni sen ei missään kohtaa sanottu olevan nimenomaan jalava vaan ainoastaan jalavan korkuinen. Puulaji sinänsä ei siis rajaisi pois sitä mahdollisuutta, että kyseessä oli entvaimo. Olisipa hauskaa, jos entvaimoja oikeasti olisikin asunut Konnun liepeillä kuten Puuparta myöhemmin tarinassa toivoo, mutta aika turha sitä kai on toivoa. Puutarhuroivat puiden paimenet tuskin olisivat jääneet vuosisadoiksi kaikilta huomaamatta.

Frodon ja Gandalfin keskustelun näyttämönä toimivan Repunpään huoneen ikkunasta puhuttaessa mainitaan luukut ja verhot. Hobiteilla ei siis ilmeisesti ollut lasiruutuja ikkunoissaan, ellei luukuilla sitten tarkoiteta nimenomaan lasitettuja ikkunanpuolikkaita, missä tapauksessa se olisi kyllä hiukan harhaanjohtava termi (toisaalta edellisessä luvussakin Bilbon cape and hood eli viitta ja huppukaulus on suomennettu aika harhaanjohtavasti kaavuksi ja viitaksi).

Kovasti minua ihmetyttää se, ettei Frodo muka osaa lukea Sormuksen tekstiä. Sehän on ihan perus-tengwaria, samaa, jolla keski-Maassa muutenkin kirjoitettiin. Jopa hobittilapset tunnistivat kirjaimen G pakkauksista, jotka olivat Gandalfin kärryillä hänen ajaessaan Kontuun.

Tässä luvussa tulee mainituksi, ettei Klonkku ollutkaan alkujaan väkevien heimoon kuulunut hobitti vaan vielä vanhempaa kansaa, jonkinlaisia väkevien esivanhempia. Täytyy sanoa, että hobittien evoluutio on ollut nopsa, kun Kurjenmiekkakenttien murhenäytelmän ja Sormusten Herran tapahtumien välissä ovat kolme hobittiheimoa ehtineet sekä ensin kehittyä että taas sekoittua toisiinsa. Mietin myös, että Déagol ilmeisesti onki varsin alkeellisella tavalla, ilman vapaa, koska hänen mainitaan päästäneen irti nimenomaan siimasta molskahdettuaan jokeen ja huomattuaan jotain kiiltävää sen pohjassa.

Vasta tällä lukukerralla heräsin itsekin ihmettelemään, että kun Frodo kerran ei todistetusti voinut nakata Sormusta edes takkatuleen, josta se oli jo kertaalleen hänen nähtensä ongittu täysin vahingoittumattomana, niin miten hän itse tai Gandalf muka ajatteli saavansa sormuksen myöhemmin Frodolta pois tuhoamista varten. Oliko tarkoitus taivutella Frodo sopivan tilanteen tullen luovuttamaan se Bilbon tavoin omasta halustaan jollekulle muulle kannettavaksi? Vai oliko Gandalfin suunnitelmana alun alkaenkin viedä Frodo Mordoriin ja siellä sitten joko ottaa Sormus häneltä ja viskata se Sammath Nauriin tai - hätätilanteessa - viskata koko hobitti sormuksineen päivineen tuleen?

Frodon lähtöhalukkuus ei ehkä loppujen lopuksi ole kovin yllättävää. Mielestäni hän mainitsee jossain kohtaa itse (ei tosin välttämättä tässä luvussa), että olisi tavallaan halunnut seurata Bilboa jo tämän lähtiessä ja on sen syvällisemmin asiaa miettimättä ajatellut, että ennemmin tai myöhemmin tekeekin niin. Ja pari lukua myöhemminhän käy ilmi, että Merrikin on kuluneet 17 vuotta vain odottanut, milloin Frodo lähtee, ja ollut tovereineen huolissaan siitä, että Frodo ehkä onnistuu livahtamaan heidän huomaamattaan. Ei siksi, että olisivat tienneet Sormuksesta, kun ei siitä silloin tiennyt vielä Gandalfkaan, vaan ihan vain koska Frodo on luonteeltaan niin samanlainen kuin Bilbo.