TSH 2023: I/1.4 Oikotie ja sieniä

Heti alkuun on todettava, että minulla ei ole uusinta käännösversiota, vaan luen vuoden 2007 yhteisnidettä.

Luvun alussa Frodo, Sam ja Pippin heräävät haltioiden illanistujaisten jälkeen eräänlaisessa lehtimajassa. Frodo herää viimeisenä ja ilmeisen pirteänä, "hyppäsi pystyyn ja meni ulos". Pippin olisi tahtonut syödä kaikki haltioiden jättämät eväät, varsinkin leipää, mutta Sam "vaatimalla vaatii" jättämään jotain Frodolle. Aamuinen keskustelu kääntyy oikopäätä mustiin ratsastajiin, Pippin ei vaikuta pelokkaalta vaikka "olisi nähnyt kokonaisen plutoonan". Plutoonan mustia ratsastajia? Melkoisen kovapäinen hobitti!
Frodo näkee heti mörköjä, koska hänestä aamun kirkkaus näyttää "petolliselta". Hän myös tahtoo ajatella kesken aamiaisen, mikä suuresti hämmentää Pippiniä. Sam väittää edelleen seuraavansa Frodoa, ja toteaa, että jos tämä ei tule takaisin, niin "sitten en minäkään". Melko synkät aamukeskustelut. Sam toteaa myös, että haltiat ovat varsin erilaista porukkaa kuin hobitit, ja toisenlaisia kuin mitä tämä oli alun perin odottanut.
Seuraavaksi aamupalan jälkeen kolmikko saa kuningasidean lähteä oikaisemaan pusikoita pitkin, ja tästä harhailusta tulee kantava teema tässä luvussa. Kultaisen Ahvenen majatalo päätetään jättää matkasuunnitelmista ulos, mikä harmittaa erityisesti Samia oluenystävänä. Länteen nousee pilviä (hox säästä keskustelijat!) ja pian luvun ensimmäinen musta ratsastaja ilmestyy hevosineen törmälle.

Päädytään Runkopurolle, liian pitkälle väärään suuntaan. Käännytään etelään, mutta oletettavasti liian pitkälle. Totta kai alkaa myös sataa. Sitten pidetään taukoa jalavan alla (jonkinlaista ennakkoa tuleville Jalavaseikkailuille?) ja hoilataan (juopottelu) pullolaulua. Laulu loppuu lyhyeen, kun mustat ratsastajat päättävät alkaa keskustella kirkuen. Päädytään ulos metsästä ja Magotin peltojen reunaan, joka toki kauhistuttaa Frodoa nuorena pikku rikkurina.
Magotin puheille päädyttäessä tehdään tuttavuutta ensin Magotin koiriin (jotka hobitin koon huomioon ottaen eivät välttämättä oikeasti ole mitään erityisen isoja hurttia, kuitenkaan). Toisaalta koirien sanotaan olevan sudennäköisiä. Magot kutsuu porukan luokseen juttusille ja kertoo, että hänen ovellaan on ollut yksi ratsastajista, joka väittää että "tulen takaisin ja tuon sinulle kultaa" (huom. metallikeskustelu). Magot kieltäytyy ja joutuu melkein yliratsastetuksi, mutta Frodo ja kaverit eivät hämmenny niin paljoa kuin Magot oletti näistä uutisista. Magot suunnittelee ensin antavan kolmikolle iltapalaa (pöytä täynnä ruokaa ja kaljaa, hobittimeno) ja sanoo sen jälkeen ajavansa kolmikon kärryillä lautalle. Jos kaljaa on kerran "mielin määrin" niin miksei kukaan hobiteista ole huppelissa illallisen jälkeen? Mielenkiintoista tosiaan.. Ehkä Pippinin seuraavan luvun alun kylpyriehuminen johtuu osittain oluesta?
Illasta nousee sumua ja kärryillä lähdetään liikekannalle. Merri aiheuttaa pienen kauhunväristyksen tullessaan paikalle ratsain ja vieläpä Reppulia kysellen.
Rouva Magotin terveisinä paljastuu korillinen sieniä, mikä lienee kallisarvoisin lahja, mitä hobitti voi hobitille antaa.

Sidhiel sanoi:

Frodoa nuorena pikku rikkurina.

Click to expand...

Rikkurina tai raggarina?

Sidhiel sanoi:

Magot suunnittelee ensin antavan kolmikolle iltapalaa (pöytä täynnä ruokaa ja kaljaa, hobittimeno) ja sanoo sen jälkeen ajavansa kolmikon kärryillä lautalle.

Click to expand...

Tässä yhteydessä pekoni on vaihtunut uudessa käännöksessä siansivuksi, slurps.

Uutta versiota lukiessani huomasin myös Magotin yhden koiruuden nimen vaihtuneen. Mutta ilmeisesti se on tapahtunut jo aikaisemmin kuin nyt. Tarrasta on tullut Yrmy. Perusteluna, että Tarra viittaisi sellaiseen liimautuvaan juttuun. Itse pidin sitä aina erisnemnä eikä paperitarra tullut siitä Vohobitin mieleen. Olisi voinut pysyä ennallaan.

Joka tapauksessa yksi parhaimmista luvuista, koska (a) kuvataan tavallista hobtin elämää kerrankin isossa maatalossa (Margotilla on ilmeisesti renkiä ja piikoja lasten lisäksi), ja (b) Magot on mainio hobitti, jolla on savea varpaiden välissä vai miten Tom Bombadilin kuvaus meni. Niin ikään tässä vaiheessa (c) Tolkien jaksaa vielä panostaa ympäristön kuvaukseen, kerronta on verkkaista.

Tulipa mieleen, että esiintyykö "plutoona" joukko-osastona Tarun maailmassa tätä kertaa lukuunottamatta uudelleen? Jotenkin tökkää silmään?

Nykysuomen mukainen nimitys on "joukkue", mutta ilmaisu "plutoona mustia ratsastajia" kuulostaa tässä paremmalta kuin "joukkue mustia ratsastajia". Sinänsä ilmaisu lienee anakronistinen, sillä mistä Pippin olisi sotilasyksiköitä oppinut.

Noin muuten yksikkö on sen verran pieni, ettei se ehkä esiinny suurtaisteluiden kuvauksissa. Samoojiakin kuvataan nimellä "Harmaa komppania", vaikka eihän heitä tainnut olla puoltakaan.

Niin, harmaan komppanian koko ois ollut just plutoona tai joukkue. Eomerin eored oli kooltaan komppania. Mut Rohanin ratsastuksessa eoredia käytetään käsittääkseni tyyliin rykmentin kokoisesta osastosta.

Sidhiel sanoi:

Tulipa mieleen, että esiintyykö "plutoona" joukko-osastona Tarun maailmassa tätä kertaa lukuunottamatta uudelleen? Jotenkin tökkää silmään?

Click to expand...

"Konnun puhdistus" -luvussa (vanha käännös) Tikli selittää Samille konnavahtien kasvanutta määrää uuden Johtajan alaisuudessa: Me ollaan Itäneljännyksen Ensimmäinen Plutoona.

Pippin, jos joku Konnussa, tunsi tämän termin jo kotikasvatuksesta, hänhän oli thainin perijä.
"Thain oli Konnunpäivien johtaja ja Konnunkatselmuksen sekä hobittiväen kapteeni." ("Prologi")

Tarran muuttuminen Yrmyksi on alkanut Tom Bombadilin seikkailuista. Runossa Mara Hultainen esiintyy järinmöyremälaïsen lihakauppiaan koira, joka on myös alkutekstissä nimeltään Grip, Alice Martinin suomennoksessa Yrmy.

Kersti Juva muutti Sormusten herran Gripin Tarrasta Yrmyksi tosiaan jo vuoden 2007 yksiosaisen laitoksen vuoden 2021 painoksessa, ja kertoi muutoksen syistä kirjassaan Tolkienin tulkkina. Hänen mielestään nimen "assosioituminen tarra-kiinnikkeeseen ei ole suotavaa", ja Alice Martinin suomennos Yrmy Tom Bombadilin seikkailuissa esiintyvästä koirannimestä Grip "on paljon parempi nimi kuin Tarra, vaikka ei seuraakaan merkitystä" (Tolkienin tulkkina, 2021, s. 184).

Itäneljännyksen Ensimmäinen Plutoona löytyy myös uudesta laitoksesta, tosin pienillä alkukirjaimilla: Itäneljännyksen ensimmäinen plutoona.

Kontuwikiin on joskus aikoinaan selvitetty plutoonan ja alkutekstin termin troop merkitystä (nähtävästi Wikipedia lähteenä), ja näyttää siltä, että käännös on paitsi hauska, myös jokseenkin tarkka:


Muuten, Pauline Baynesin näkemys Magotin koirista Tom Bombadilin seikkailujen kuvituksessa (koiria on sivun 22 kuvassa peräti viisi kappaletta) tuo mieleen lähinnä vinttikoiran, tarkemmin sanottuna whippetin (Pentulive, tiedättehän...), joka käsittääkseni ei ole luonteeltaan kovin hurja eikä varsin muistuta sutta ulkomuodoltaankaan.

Tolkien arvosti kovasti Baynesin työtä, lieneekö sitten keskustellut tämän kanssa sellaisista yksityiskohdista kuin hobittien koiraroduista. Tässä yksi Baynesin koirista:

Tik sanoi:

Pauline Baynesin näkemys Magotin koirista Tom Bombadilin seikkailujen kuvituksessa (koiria on sivun 22 kuvassa peräti viisi kappaletta) tuo mieleen lähinnä vinttikoiran, tarkemmin sanottuna whippetin (Pentulive, tiedättehän...), joka käsittääkseni ei ole luonteeltaan kovin hurja eikä varsin muistuta sutta ulkomuodoltaankaan.

Click to expand...

Lieneekö samaa rotua kuin Baynesin piirtämä isäntä Gilesin Garm?

Telimektar sanoi:

Lieneekö samaa rotua kuin Baynesin piirtämä isäntä Gilesin Garm?

Click to expand...

Lieneepä hyvinkin. Tässä Garm, saattaa olla Baynesin lempirotu tai sitten keskiaikaisimman näköinen hurtta jonka hän tunsi.

Hmm.. Magotille tosiaan tarjotaan kultaa; Ja lisäksi Magot mainitsee huhun kullasta ja jalokivistä, jonka ehkä näkisin antavan ymmärtää, että kullan ja jalokivien arvokkuudella on mahdollisesti paremmin terää kuulijoita hämmästyttäväksi huhuksi kuin hopealla.

Elrondin neuvonpito: Ratsumies tarjoaa Dáinille aivan mitättömästä palveluksesta palkkioksi takaisin kolme kääpiökuninkaiden sormusta ja Morian ikuisiksi ajoiksi – aivan posketon tarjous, jos ajatellaan että ratsumiehellä olisi puhtaat jauhot pussissaan (vai onko?); Ei tarvitse kuin hankkia erään tutun hallussa oleva rihkamasormus ja se siitä.

Tässä voisin ajatella Sauronin mietteiksi, että hän tietää varsin hyvin Dáinin epäilykset tarjouksen rehtiydestä – ja jotka valtava tarjous vielä vahvistanee; Mutta koska Sauron on laskeskellut, että tässä ei nyt millään epäilyttävillä ratsumiehillä onnistuta Annatarmaisessa koijauksessa, niin parempi pistää tarjous aivan yli äyräiden ja katsoa sattuisiko ahneus voittamaan järjen.

Analogisesti sitten, jospa myös Magotin kohdannut aave kokeilee samaa kikkaa? Tekee ahneuden voimaa koetellakseen aivan mielettömän tarjouksen – eli kultaa, eikä mitään halpaa hopeaa.

Tuossa samassa neuvonpidon kohdassa osui silmään myös maininta, että tämä ratsumies jollain tapaa pyrki lipevään mielistelyyn siinä kuitenkaan aivan täysin onnistumatta; Varmaan se sitten samaan tapaan on menetelty täällä Konnussakin, vaikka aiemmin pidin enemmän ajatuksesta, että Ukon ja Magotin vahvuus olisi voinut johtua yksin omaan aaveiden heikkoudesta kaukana lännessä.

Sidhiel sanoi:

harhailusta tulee kantava teema tässä luvussa

Click to expand...

Olen aina pitänyt tämän harhailun kuvauksesta: siinä on kiva metsäretken tunnelma, jos jättää ratsastajien pelon huomiotta. Näköjään Konnustakin löytyy aika paljon asumatonta metsää.

Magotin peltoja en ole koskaan oikein hahmottanut: mitä Pippin tarkoittaa sanoessaan, että he tulivat "kujan toisesta päästä"? Hehän tulivat portille, josta lähti pensasaitojen reunustama ajotie kohti Magotin taloa. Mutta mihin tämä tie ja portti oikein vei, jos sieltä ei ollut luvallista tulla talolle? Keskelle peltoako? Jos tie olisi mennyt Magotin peltojen ulkoreunalle asti, miksei sieltä suunnasta saisi tulla tietä pitkin talolle?

Ymmärsin, että varsinainen tie, jota pitkin Magot vei hobitit kärryllään, meni talolta itään isommalle tielle, josta käännyttiin pohjoiseen ja vähän ajan päästä itään lauttaa kohti. Meniköhän tämä toinen tie sitten talolta länttä kohti?

Ehkä se oli Magotin yksityistie? Siis tie talolta niityille itään päin. Sit talon pihapiiriltä lähti tie myös länteen kohti Rankkivuota. Ratsastaja ja vieraat käyttivät sitä.

Pippiniln lupa oikoa Magotin tilusten halki johtui varmaan siitä, että Magot halusi olla hyvissä väleissä thainin kanssa. Ei sopinut kieltää hänen pojaltaan mitään. Sama juttu Bukinmaan herran pojan eli Merrin kanssa.

Ja oletteko miettineet et olivatko Konnun siat minipossuja, kuinka muuten hobitit olisivat saaneet ne teuraaksi.

Vohobitti sanoi:

Ehkä se oli Magotin yksityistie? Siis tie talolta niityille

Click to expand...

Joku tällainen kuulostaisi muuten sopivalta, mutta olisiko pelkästään talon väen käyttämä tie "hyvin hoidettujen pensasaitojen reunustama ajotie"? Kuvauksesta tulee ainakin minulle mieleen jotain isompaa ja hienompaa. Olisiko tässä jonkinlaista näyttämisen halua? Tai ehkä hobitit vain pitävät maisemanhoidosta niin paljon, että varmaankin aika vähän käytetystä peltotiestäkin pidetään hyvää huolta?

Tiekeskustelusta tulee mieleen veljeni kertomus vuodesta tutkijanvaihdostaan Briteissä. He olivat siis joku sunnuntai työntäneet (avo)vaimonsa kanssa lastenvaunuja (vai -kärryjä?) aivan tavallisen näköistä maaseutua halkovaa hiekkatietä, kun ulkopalvelijan näköinen mies riensi kertomaan, että nuorperhe oli (luvatta) tullut hänen lordinsa maille. Minkäänlaista puomia ei ollut ohitettu eikä rakennuksia ollut lähistöllä, vain peltoja ja niittyjä. Koiria ei sentään usutettu kimppuun, mutta asiayhteydestä kävi ilmi, että veljeni tuli palata samaa tietä mitä oli tullut takaisin. Englannissa ei ole myöskään ollut ainakaan normannien valtaannousun jälkeen mitään jokamiehen oikeuksia ja termi forest onkin alunperin tarkoittanut mitä tahansa herrojen käyttöönsä varaamaa metsästysmaata, siihen ei ole tarvinnut kuulua lainkaan puita.

Onko tällä luvulla enemmänkin tarkoituksena viitata villin yhteisen luonnon ja sivilisaatioiden maanomistuksen eroon? Sienethän kasvavat (yleensä) metsässä...

Palaan vielä koiriin, koska lähes joka kerta kun luen tätä kohtaa, jossa koiria kuvataan suden näköisiksi, minulle tulee mieleen käyttölinjainen saksanpaimenkoira, mutta vaikka ne ovatkin näyttelylinjaisia pienempiä ovat ne silti valtavia hobitin rinnalla ja minun on vaikeuksia suhteuttaa hobittis tällaisen koiran rinnalle. Olisiko Magotilla voinut olla saksanpaimenkoirien tapaisia koiria? Toki siellä voi olla koiria, joita meillä ei ollenkaan tunneta ja varsin sekarotuisiakin. Esim. jotain Karjanlan karhukoiran näköisiä ja kokoisia eläimiä voisi hyvin kuvata vähän suden näköisiksi, jos ei ole henkilökohtaista kokemusta susista.

Mitä tuohon brittien ajatukseen, että toisten mailla ei sovi edes kävellä niin minua jokaisen oikeuksiin (vanha jokamiehen oikeudet-termi vaihdettu tänä vuonna neutraalimpaan muotoon) tottunutta se on aina paitsi aikoinaan nuorempana hämmästyttänyt ja jopa jossain määrin ärsyttänyt (edelleen). En ikinä uskaltaisi lähteä siellä maaseudulla rauhalliselle haahuilukävelylle. Tuo sama ärsytys vähän nousee tässä luvussa Magotin suhtautumisesta maillaan liikuskeleviin. Olen kuitenkin vakuuttunut, että tässä nimenomaan näkyy vahvasti kulttuuri ja Kointähden kuvaus asiasta lienee varsin osuva.

Villin luonnon ja Tolkienin suhde taas on minusta todella kiinnostava puheenaihe ja harmittaa, etten voi nähdä Kersti Juvan haastattelua, jossa (kuulemma) puhuttiin siitä, että Tolkienhan ei oikeastaan tuntenut todella villiä metsää ja luontoa vaan hänen mielikuvansa pohjautuu enemmän hoidettuihin metsiin ja puistoihin. Ikivanhat aarnimetsät olivat hänelle vieras ympäristö. Mutta tähän aiheeseen varmasti palataan vielä syvemmin vanhassa metsässä.

Luvailin sanoi:

Magotin peltoja en ole koskaan oikein hahmottanut: mitä Pippin tarkoittaa sanoessaan, että he tulivat "kujan toisesta päästä"? Hehän tulivat portille, josta lähti pensasaitojen reunustama ajotie kohti Magotin taloa. Mutta mihin tämä tie ja portti oikein vei, jos sieltä ei ollut luvallista tulla talolle? Keskelle peltoako? Jos tie olisi mennyt Magotin peltojen ulkoreunalle asti, miksei sieltä suunnasta saisi tulla tietä pitkin talolle?

Ymmärsin, että varsinainen tie, jota pitkin Magot vei hobitit kärryllään, meni talolta itään isommalle tielle, josta käännyttiin pohjoiseen ja vähän ajan päästä itään lauttaa kohti. Meniköhän tämä toinen tie sitten talolta länttä kohti?

Click to expand...

Nämä kaksi karttaa ovat toki vain lukijan tulkintoja, mutta tekijät ovat olleet vakavissaan, joten katsotaan.

Ensin Barbara Strachey, Journeys of Frodo, 1981, kartta 5:



Tästä olen itse pitänyt: Magotilla on siinä neljän (kuudesta) pellon risteyskohdasta (suunnilleen) alkava tie, joka olisi aika käytännöllinen peltotöiden kannalta.

Sitten Karen Wynn Fonstad, The Atlas of Middle-earth, rev. ed. 1981, s. 121:



Tässä on vain yksi hassu pelto jonka reunasta kuja lähtee. Oikealla vielä kaavio maatilasta. Peltokujan portti näkyy paremmin lähikuvassa:



Minusta tämä on vähän liiaksi piperrystä, mutta olkoon.

Kiitos! Minusta jälkimmäisessä on portti vähän loogisemmassa paikassa - ehkä Magotilla oli ympärillä muitakin peltoja kuin tuo kuvaan piirretty? Mutta edellinen kuva tuntuu muuten sopivammalta.

Omissa mielikuvissani myös itään vievän tien molemmin puolin on pellot - eli että talo olisi kokonaan peltojen ympäröimä - mutta onhan tuokin järkevää, että talo on peltojen reunalla lähellä isompaa tietä.

Alemmassa kuvassa näkyy vain yksi pelto niittyjen keskellä. Mutta tekstissä puhutaan hoidetuista pelloista ja pensasaidoista. Alemman kuvan mukaan oli sattuma, että he osuivat juuri yksinäiselle pellolle. Se ei ole aivan mitätön, mittakaavan mukaan neljännemailin pitkä ja hieman leveämpi, parikymmentä hehtaaria. Ylemmässä kuvassa peltoja on monikossa, mutta kartan mukaan ne ovat valtavia, ainakin kymmenen neliömaili jokainen. Yhteensä siis yli 10 000 ha!

Ylempi kuva siis näyttää hyvältä niin kauan kuin ei ajattele mittakaavaa. Alemmassa kuvassa on järkevä mittakaava, mutta siitä todella herää kysymys, miksi talo ei ole peltojen keskellä. Sitä paitsi molemmista kartoista saa kuvan, että peltoja ei olisi tielle asti, mutta myöhemmin kerrotaan usvan seisovan maantien ojissa ja peltojen yllä.

Minusta ei ole tarpeen kuvitella peltojen olevan yhtenäinen alue viljeltyä maata; se käsittänee myös niittyjä. Toiseksi talon ympärillä on oltava peltoja, koska tekstissä ei väitetä muuta. Kuvittelisin peltojen olevan nauhamaisesti tien vierellä. Kolmanneksi, miksi pitäisi ymmärtää, että asutun seudun ainoa tila mailien säteellä on Magotin? Vaikka kyseessä on yksittäistalo, eikö sellaisia liene perustetun muitakin?

Piirsin mukaelman ylemmästä kuvasta, mutta silti peltoja tuli liikaa talojen määrään nähden.

Luvun alussa minua huvitti se, miten Pippin "juoksenteli nurmella laulaen". Liekö haltioiden ravinto antanut ylimääräistä energiaa, hilpeyttä ja hyvää tuulta, jota piti tällä ihanan pikkulapsimaisella tavalla purkaa?

Sam taas oli ilmeisesti kokenut yön aikana melkoisen henkisen kasvun ja ottanut aimo harppauksen eteen päin luonteen kypsyydessä ja kyvyssä ajatella syvällisesti. En ennalta muistanut, että jo tässä vaiheessa tarinaa Gildorin haltiat puhuivat Samille vakavasti siitä, miten tärkeää hänen on pysytellä aina Frodon rinnalla, ja vannottivat, ettei hän jättäisi Frodoa missään tilanteessa. Toki Sam oli ennestäänkin uskollinen sielu, mutta kun hän heti unohtumattomalla ensikohtaamisellaan haaveidensa haltioiden kanssa sai osakseen tällaisen kasvatuskeskustelun, niin se kyllä varmaan lujitti huomattavasti hänen myöhempää vakaumustaan pysyä Frodon mukana, tuli mitä tuli. Ja jo tässä kohtaa tarinaa Samissa heräsi tietoisuus siitä, että hänellä on oma tärkeä osuutensa tulevissa tehtävissä, mikä ikinä se sitten tulisikaan olemaan.

Tässä luvussa tulee selväksi, että tuntematon uhka on jo aivan kantapäillä: heti hobittien ehdittyä rinteen juurelle musta hahmo on jo nuuskimassa heidän yöllistä leiripaikkaansa, heidän rämpiessään metsässä takaa-ajajien karmiva viestiulvonta keskeyttää heidän mielialankohotuslaulunsa, ja kun he vihdoin pääsevät taas sivistyksen pariin, he saavat ensi töikseen kuulla heitä jo tiedustellun siinäkin päässä. Nyt ei siis enää olla hilpeällä retkellä, jolle kummalliset melkein-kohtaamiset tuovat vähän pelottavia sävyjä, vaan ihan puhtaasti pakomatkalla.

Kuvaus metsässä rämpimisestä on sen verran elävä, että antaa olettaa Tolkienin kyllä tutustuneen myös villiin luontoon, sanoo Juva mitä vain. Mutta ilmeisesti poluton luonnonmetsä ei tosiaan kuulu Tolkienin suosikkeihin, sen verran epämiellyttäväksi meno muuttuu: on hankalaa maastoa, on kamalaa kasvustoa, on vaikea kulkea, on hiki ja väsyttää ja sataa vettä. Kaiken kaikkiaan epämiellyttävä paikka.

Magotiin ja hänen tilaansa liittyviin pohdiskeluihin lisään omiani sen verran, että ensinnäkin ajattelen kujaa reunustavan pensasaidan olevan hyvinhoidettu siksi, että se pysyisi tiheänä ja tiiviinä ja auttaisi sellaisena pitämään eläimet halutulla puolella. Kuja vie pelloille, ja ennen vanhaan oli käsittääkseni tavallista muuttaa pelto välillä laitumeksi, jotta se saisi levätä viljelystä ja kasvaa välillä jotain muuta ja eläimet lannoittaisivat sen laiduntaessaan. Kujaa pitkin siis ajetaan todennäköisesti myös Magotin karjaa, ja on tärkeää, ettei se pääse puikkimaan pensaiden raoista väärille pelloille niillä kasvavaa satoa syömään ja tallomaan.

Toisekseen mietin minäkin Magotin koirien kokoa ja rotua. Ylipäätään aihe "hobittien eläinten rodut ja koot" kiinnostaa minua. Tässä tapauksessa koirat kuvaillaan valtaviksi, ja kun miettii, miten isoja koiria ihmisilläkin on ja miten hyvin ne koosta riippumatta tottelevat, kun ne on hyvin koulutettu, en näe mitään syytä, miksei isäntä Magotillakin voisi olla omaan kokoonsa suhteutettuna hyvinkin suuria koiria. Jaamarin ehdottamat susikoirat olisivat ihan varteenotettava vaihtoehto. Vohobitin pohdinta minipossuista taas sai miettimään, tarvitseeko possun olla kovin mini, että hobitti sen pystyy teurastamaan. Nykyiset kesysiathan voivat olla valtavia, muistan aikoinaan suorastaan pelästyneeni, kun näin maatalousmessuilla parimetrisen karjun, joka tuntui täyttävän koko ison karsinansa. Niiden keskiaikaiset serkut lienevät olleet hillitymmän kokoisia ja sellaisina ihan hyvin hobittienkin käsiteltävissä, eikähän se teurastaminen tekijältään kysy niinkään kokoa kuin kyllin pitkää ja terävää veistä ja vakaata kättä sen käyttelyyn.

Kolmanneksi Sidhielin pohdintaan "kaljan" määrästä ja sen mahdollisesti aiheuttamasta humaltumisesta Magotin tarjoamalla aterialla sanoisin, että kyseessä lienee ollut vastaava mieto olut, jota suunnilleen koko Eurooppa kittasi ruokajuomana kautta keskiajan. Kun kaivo- tai jokivettä ei välttämättä voinut sellaisenaan juoda vatsatautia saamatta, oli tapana valmistaa arkijuomaksi tynnyreittäin mietoa olutta, koska käymisprosessin aikana haitalliset bakteerit kuolivat ja lopputuotetta saattoi nauttia turvallisin mielin. Humalatilaan päästäkseen sitä olisi kuitenkin joutunut juomaan valtavat määrät.

Luvun päättävä pelästys eli oletettu kiinni jääminen ja sitä seuraava helpotus ja tilanteen laukeaminen sumussa häämöttäneen synkeän ratsastajahahmon paljastuttua Merriksi on mielestäni hienosti rakennettu.

Tämä on hieno luku. Opimme vaivihkaa paljon Konnusta ja sen elintavoista sekä asukkaista, ja jotakin jopa Frodon villistä nuoruudesta. Tunnelma on pääosin melko leppoisa, on aikaa pysähdellä syömään ja päiväunille (siitä huolimatta matka etenee ripeästi, ja olenkin aina ihmetellyt hobittien kulkemia päivämatkoja). Kuitenkin Tolkien on saanut punottua mukaan alinomaa vähintäänkin taustalla väijyvän, hyvin uhkaavan tunnelman.

Hobittien kohtaaminen haltioiden kanssa oli aikoinaan myös minun ensikosketukseni haltioihin. Ja kuten Samille, myös minulle he olivat ihan erilaisia kuin millaisiksi olin heidät hämärästi kuvitellut mm. ennen Tolkienia lukemieni kirjojen perusteella. Frodo puolestaan ei vaikuta kovinkaan yllättyneeltä. Hän tuntee haltiaetikettiä ja jopa hieman brassailee kielitaidollaan, mikä huvittaa haltioita. Aikaisemmin onkin kerrottu, että Frodon ystävät arvelivat hänen tapailevan haltioita yksinäisillä kävelyretkillään, mutta toisaalta Frodo itse kuitenkin hämmästelee haltiat tavatessaan, että mistä he tuntevat hänen nimensä. Ilmeisesti haltioita liikkui Konnun metsissä useammin kuin hobitit aavistivatkaan.

Joku mainitsi, että Sam vaikuttaa kasvaneen yhdessä yössä haltioiden kanssa keskusteltuaan. Minä näen asian myös siten, että tässä Frodolle valkenee ettei Sam olekaan mikään tollura. Täytyy muistaa, että he tulevat aivan eri yhteiskuntaluokista, ja ikävä kyllä Frodo on varmaan aikaisemmin (mikäli on edes ajatellut koko asiaa) pitänyt Samia vain alempiluokkaisena työntekijänään. Ihan mukavana tyyppinä, mutta kuitenkin hobittina, jonka kanssa hänellä ei voisi olla kovin paljoa yhteistä ja jolle olisi turha selittää asioita kovin yksityiskohtaisesti. Gandalf selvästi näki enemmän.

Olen jostain joskus löytänyt käytettynä tuon karttakirjan (Barbara Strachey, "Journeys of Frodo"), ja se on kyllä aarre. Siitä on mukava seurata sankareidemme matkaa, ja se hahmottuu paljon selkeämmin kuin pelkästään kirjan kuvauksen perusteella.