TSH 2023: I/2.2 Elrondin neuvonpito

Niin, elämme nyt lokakuun 25. päivää vuonna 3018 ka. Itse asiassa luvun tapahtumat kattavat vain aamupäivän siitä kun Frodo herää aina keskipäivän kellon soimiseen. Seuraavassa luvussa samainen päivä yhä jatkuu, joten tässä todella keskitytään dokumentoimaan hyvin keskeinen tapahtuma Sormuksen sodassa.

Luku on varsin jännittävä siihen nähden, että siinä lähinnä istutaan ja puhutaan. Puhujat sentään vaihtuvat jokseenkin taajaan ja heidän puheissaan kerrotaan monenlaisista merkittävistä tapahtumista, niin kaukaisista kuin hiljattaisistakin. Ja mukana kokouksessa on myös suurin osa tulevasta Sormuksen saattueesta.

On joskus tullut merkittyä muistiin kokouksen osanottajat, joista tosin kaikkia ei nimeltä mainita:

1. haltiat: Elrond, Glorfindel, Erestor, Legolas, Galdor sekä "useita muita Elrondin talonväkeen kuuluvia neuvonantajia", joiden puheita ei kuitenkaan mainita.

2. velhot: Gandalf (jonka pitkässä selonteossa esiintyvät myös Radagast ja Saruman)

3. ihmiset: Aragorn ja Boromir (huomatkaa miten vähäinen on ihmisten osuus)

4. kääpiöt: Glóin ja Gimli (jälkimmäinen mainitaan nimeltä, mutta hänen ei tiedetä sanoneen mitään, ehkä kunnioituksesta vanhempaa kääpiötä, isäänsä, kohtaan)

5. hobitit: Bilbo ja Frodo sekä kutsumaton vieras Sam, joka onnistuu melkein pysymään koko ajan hiljaa. Samin merkitystä Sormuksen sodan sankarina osoittaa sekin, että hän katsoi välttämättömäksi tunkea mukaan kokoukseen ja oli niin ollen asioista varsin hyvin perillä alusta asti.

Siis runsas tusina mukanaoliojita. Heidän kerrotaan (Boromiria lukuun ottamatta) istuneen Elrondin ympärillä. En tiedä mistä omiin mielikuviini on aina tunkenut mukaan suuri pöytä, mutta sellaista ei ilmeisesti ollut - lukuun ottamatta pöytää Elrondin edessä. Se oli varmaan pieni. Saattoi sen päälle sentään laskea miekan.

Tärkeitä puheita (selostuksessakin mainitaan että kaikea "ei ole syytä tässä kertoa") ovat ensin Glóinin kertomus Sauronin lähettilään uhkaavasta vierailusta Ereborilla ja sitten Elrondin muistelo mahtisormuksen historiasta. Näin saadaan näppärästi taustoitettua kertomusta.

Sitten Boromir kertoo ennusunista Minas Tirithissä -- mikä taho mahtoi ne lähettää? Ettei vain yksi uniin erikoistunut maia... Mutta neuvonpidossa otetaan ikåään kuin luonnollisena asiana, että ennusunia esiintyy ja että niihin voi luottaa.

Näiden puheiden (joista myös keskuseltiin terävästi) jälkeen koittaa suuri hetki: Frodo näyttää Sormuksen. Olihan se kai tarpeen, jotta kaikki tietäisivät varmasti sen olevan totta eikä tarua.

Aragorn pitää pohjoisen samoojien puolustuspuheen lähinnä epäileväiselle Boromirille ja sitten Bilbo ja Frodo saavat kertoa omasta osuudestaan. Bilbo on varsinaisesti ainoa kokouksen keventävä tekijä kommentteineen ja omahyväisine puheineen (jokainen arvoitus Klonkun kanssa, anna mun kaikki kestää!)

Kiinnostavinta osanottajille on kuitenkin Frodon selostus: "Jokaisesta hänen matkansa askelesta Hobittilasta Bruinenin kahlaamolle kyseltiin ja keskusteltiin, ja kaikesta, mitä hän muisti Mustista ratsastajista, otettiin tarkka selko." Tulee hieman sellainen olo, että varsinkin haltiaylimysten oli vaikea uskoa Frodon pystyneen urotekoonsa.

Mutta varsinainen tarinaniskijä on Gandalf, jota kaihertaa se, ettei hän päässyt sovittuna aikana Kontuun. Niinpä hän kertoo hyvin laveasti, sanatarkasti keskusteluja siteeraten, edesottamuksistaan Sarumanin ja Radagastin kanssa. Ja sitä ennen hän selostaa Sarumanin aiemman petturuuden Valkoisessa neuvosstossa sek¨Klonkun etsinnät. Toinen dramaattinen huippukohta luvussa on tietysti Gandalfin mustalla kielellä lausuma sormuksen kaiverrus. Ja vanha kunnon Pahanilmanlintu tietysti päättää puheensa siihen, että Sauronkin tietää Sormuksesta ja sen oleskelusta Konnussa. Nyt alkavat kierrokset lisääntyä. Ainakin nokkela-aivoisimmat tajuavat, että jotakin on tehtävä ja pian.

Sitten aletaankin keskustella toimenpiteistä. Esitetään toinen toistaan typerämpiä vaihtoehtoja (Sormus mereen, Sormus Länteen, Sormus Bombadilille, Sormus käyttöön jne.) kunnes vähitellen päädytään siihen, mihin Elrond ja Gandalf ovat koko ajan tienneet ja halunneet päädyttävän: Sormus Orodruinin uumeniin.

Vielä seuraa hieman jahkailua, kunnes Bilbo siihen kylllästyy ja tarjoutuu viemään Sormuksen (mitähän siitäkin olisi tullut, Klonkku 2.0, joka kipittää Mordoriin riivittäväksi) mutta kun häntä ei huolita, Frodo näkee umpikujan johon hänet on ajettu ja tarjoutuu Sormuksen viejäksi. Mahtoi Gandalf huokaista helpotuksesta, kun hänen jo Repunpäässä aloittamansa pehmitys tuotti toivotun tuloksen. Oliko se ennaltanäkemistä, että vain tämä toimii?



Kontuwikin (puutteelliset) artikkelit:

Elrondin neuvonpito

Elrondin neuvonpito (TSH)

En ollut aiemmin huomannut, että Elrondilla oli neuvonpidossa niin vahva rooli. Hän ei puhunut paljoa - historiamuistelun lisäksi enimmäkseen jakoi puheenvuoroja - mutta luvun lopusta sain nyt vaikutelman, että Elrond kyllä koko ajan tiesi, mitä Sormukselle pitäisi tehdä. Aiemmin olin ajatellut, että päätös tehtiin vasta tämän keskustelun aikana, mutta nyt tuntui, että Elrond tiesi lopputuloksen jo etukäteen. Ehkä kuitenkin Elrondkin yllättyi siitä, että Frodo tarjoutui viemään Sormuksen?

Tik sanoi:

Niin, elämme nyt lokakuun 25. päivää vuonna 3018 ka. Itse asiassa luvun tapahtumat kattavat vain aamupäivän siitä kun Frodo herää aina keskipäivän kellon soimiseen. Seuraavassa luvussa samainen päivä yhä jatkuu, joten tässä todella keskitytään dokumentoimaan hyvin keskeinen tapahtuma Sormuksen sodassa.

Click to expand...

Tajusin tämän vasta varsin myöhäisellä lukukerralla: Elrondin neuvonpito oli niin pitkä luku, että lapsena sitä ei jaksanut yhteen menoa lukea ja aikuisenakin sen lukemisessa kestää, no ainakin jonkin aikaa, pari tuntia, ehkä. Ja jos se näyteltäisiin sanasta sanaan verkkaisesti puhuen ja välillä taukoja pidellen, niin kestoaika olisi paljon pidempi. Ja silti sieltä on pitkiä tarinoita ja selostuksia otettu pois, jotta ei olisi toistoa jne. Toisin sanoen, ajatus, että neuvonpito saatiin valmiiksi ennen puoltapäivää on epärealistinen, tai sitten sen pitäminen alkoi jo aamuyöstä. Mutta tämä onkin fantasiakirjallisuutta.

Eikös Bilbo sanonut, että Rivendellissä aika ei kulu, se vain on?

En ole itse vielä ehtinyt kahlata tätä lukua, ja kun se näyttää pitkältä ja paljon pohdittavaa sisältävältä, taidan jättää lukemisen viikonloppuun. Esitän sitten enemmän kommentteja aiheesta.

Mitähän Gandalf ja Elrond olisivat keittäneet kokoon jos yksikään (alle satavuotias) hobitti ei olisi tarjoutunut vapaaehtoiseksi sormuksenhävitysmatkalle? (Minusta muuten tuntuu että Merri olisi saattanut olla kiinnostunut astumaan Frodon kuvainnollisiin saappaisiin. Pippinille sormusta ei ehkä olisi kannattanut uskoa.)

Mutta ilman pieniä karvajalkaisia hiiviskelijöitäkin Gandalfin olisi pitänyt joka tapauksessa lähteä talsimaan kohti Tuomiovuorta. Jonkun toisen, vähemmän kunnianhimoisen ja henkisille vaikutuksille alttiin avustajan olisi ehkä ollut parempi kantaa taikaesinettä. Arvelisin että puhuvista kansoista kääpiöt olisivat parhaiten pystyneet vastustamaan sormusta. Liitteessä "Durinin heimo" todetaan (toki vain kääpiöiden "omista" sormuksista):

Ainoa vaikutus mikä sormuksella heihin oli, oli kullan ja kalliiden esineiden ahneuden liekki jonka se sytytti heidän sydämeensä, niin että milloin heiltä näitä puuttui, tuntui kaikki muu hyödyttömältä ja he täyttyivät vihasta ja kostonhimosta kaikkia niitä kohtaan jotka heitä ryöstivät. Mutta alun alkaen heidät oli tehty sellaisiksi että he kaikkein vakaimmin vastustivat kaikkea alistamista [...] eikä mikään sormus sentähden vaikuttanut heidän elämäänsä niin että se olisi sentähden ollut pitempi tai lyhyempi.
(vanha suomennos)

Kirjan tapahtumien valossa ajattelisin että melkein kuka tahansa lojaali, hyvää tarkoittava henkilö olisi saattanut pystyä muutaman kuukauden ajan jossain nahkapussukassa kantamaan Sormusten sormusta mukanaan joutumatta sen pauloihin, ainakin jos hän ei olisi koskaan käyttänyt kyseistä taikaesinettä.

Kun Gandalf keskusteli Frodon kanssa Repunpäässä (se oli Elrondin neuvonpidon esiaste) ja puhui sitä miten Bilbo löysi sormuksen, hän sanoi:


Näyttää siltä, että Gandalf oli jo tuolloin vakuuttunut siitä, että kohtalo tai Erun tahto tai hänelle entisestä elämästään Amanissa jäänyt aavistus oli määrännyt Frodon viemään Sormuksen ja että kukaan muu ei siihen pystyisi eikä kenelläkään muulla ollut siihen oikeutta.

Siinä mielessä Elrondin neuvonpito oli eräänlaista teatteria, näennäisdemokratiaa, valtuutuksen antamista väistämättömälle. Näin minä siis itse uskon.

Tik sanoi:

Näyttää siltä, että Gandalf oli jo tuolloin vakuuttunut siitä, että kohtalo tai Erun tahto tai hänelle entisestä elämästään Amanissa jäänyt aavistus oli määrännyt Frodon viemään Sormuksen

Click to expand...

Näin Gandalf saattoi uskoa ja näin se saattoi ollakin. Kuitenkaan siitä että Frodon oli ollut tarkoitus saada Sormus ei väistämättä seurannut että Frodon oli tarkoitus viedä se perille asti. Bilbonkin oli ollut tarkoitus saada Sormus ilman että hänen oli tarkoitus viedä se perille asti.

Ja ilman tätä loogista saivarteluakin on niin, että vaikka yhtäältä tämä mainitsemasi kohtalonomaisuuden vaikutelma välittyy kirjasta voimakkaasti, niin toisaalta välittyy voimakkaasti myös sellainen vaikutelma, että Frodo vapaasti valitsee tämän kohtalon. (... jos otat sen vapaasta halustasi, sanon että valintasi on oikea.) Vertaa eräs myöhempi kohtaus Amon Henillä (...Äkkiä hän tuli taas tietoiseksi itsestään. Frodo - ei Ääni eikä Silmä - oli vapaa valitsemaan ja oli vain hetki aikaa...)

Neuvonpidon hetkellä Gandalfin uskoa nimenomaan Frodolle määrättyyn kohtaloon saattoi kyllä vahvistaa Frodon selviytyminen Haudanhaamun kynsistä ja Morgulin aseen osumasta ja niistä seurannut Frodon jonkinasteinen metamorfoosi. Frodo oli jo käynyt Varjomaailmassa ja tullut takaisin.

Telimektar sanoi:

vaikutelma, että Frodo vapaasti valitsee tämän kohtalon

Click to expand...

Näinhän sanoo myös Frodo itse myöhemmin Ereborin-retken yhdessä luonnosversiossa: "luulen kyllä, että oli tarkoitus eli ei, Bilbo olisi saattanut kieltäytyä lähtemästä kotoaan ja samoin minä". Tosin hän puhuu lähdöstä Konnusta eikä Rivendellistä.

Oi, nyt on jo diippii shittii, wau! Erukin on jo mukana. Itsekin olen pohtinut muutaman kerran tuota Gandalfin lausumaa tarkoituksesta eli joku on ikään kuin ohjannut (yliluonnollisesti?) tätä sormuskuviota. Hobitti / TSH ei juurikaan pidä sisällään uskonnollisia elementtejä, mutta tässä on yksi kohta, jonka voidaan nähdä viitata sen mahdollisuuteen.
Professorilla oli varmaan mietittävää siinä, että miten hartaana katolisena kristittynä luoda mytologia (Silmarillion) ja sitä ilmentävä tai siihen uppoava suuri tarina (TSH), joka olisi se omalle kansakunnalle sopiva esikristillinen taru ilman kristillisiä aineksia (meniköhän tuo nyt niin kuin tarkoitin? No, suunnilleen noin).

Sain vasta eilen luettua itseni taas ajan tasalle lukupiirin suhteen, joten nämä pohdinnat tulevat vähän jälkijunassa, mutta tuskinpa se haittaa.

Ensimmäinen itseäni mietityttänyt asia on Sauronin Vuoren kääpiöiden pakeille lähettämän ratsumiehen ehdotus, että kääpiöt Bilbon tuntevina etsisivät Sormuksen ja luovuttaisivat Sauronille. Ajatteliko Sauron oikeasti, ettei ihana kultasormus taikavoimineen olisi juuri sellainen juttu, josta kääpiöt sen kerran haltuunsa saatuaan eivät olisi halukkaita enää luopumaan? Vai oliko tarkoitus, että kunhan kääpiöt ensin hommaisivat Sormuksen tiettyyn paikkaan, Sauronin sotajoukot kävisivät sitten pistämässä paikan matalaksi ja ottaisivat Sormuksen väkivoimin? Sitä silmällä pitäenkö joukkoja kerättiin Vuoren ja Laakson tuntumaan, ei ensisijaisesti niinkään pelotteeksi, vaikka ne sellaisenakin toki toimivat? Mietin samaan kuvioon liittyen myös sitä, oliko ratsumies nazgû vai jokin muu epämiellyttävä hiippari.

Luvun "nyt saatte tietää kaikki salassa pidetyt asiat" -asenne toi hiukan huvittavasti mieleeni klikkijournalismin, mutta nyt on sentään onneksi kyse ihan oikeista ja tarpeellisista faktoista yhteisen pohdinnan ja päätöksenteon pohjaksi. Niitähän piisaakin kokonaisten tiivistettyjen Silmarillionin kirjojen verran, ja siinä sivussa lukijakin saa vihdoin tietää, miksi Dúnadanin mielestä oli vähän hävytöntä vanhan hobitin kirjoitella runoa Eärendilista Elrondin talossa: kysehän on Elrondin isukista.

Kun Isildur kerran nimenomaisesti kirjoitti selostuksen Sormuksen ottamisesta Sauronilta, jotta asia tunnettaisiin myös Gondorissa eikä unohtuisi tulevienkaan sukupolvien aikana, on melko huvittavaa, ettei sitä ilmeisesti kuitenkaan koskaan lukenut kukaan muu kuin ensin Saruman ja sitten Gandalf, kumpikin kauan sen kirjoittamisen jälkeen. Gondorilaisten ylimystenhän, erityisesti käskynhaltian, piti olla niin kovin oppinutta ja historiasta kiinnostunutta porukkaa!

Mietin myös sanamuotoa, jonka mukaan "Arnorin kansan viholliset olivat nielleet heidät". Minulle tämä antaa mielikuvan, että Arnorin kansa nimenomaan sulautui viholliskansoihinsa sen sijaan että olisi tullut tapetuksi viimeiseen taaperoon, mutta mitä ne kansat sitten olivat ja minne ne katosivat sen jälkeen? Samaan asiaan liittyen jaksaa huvittaa verenperinnön tärkeys tässä tarinassa, kun mainitaan Gondorissa númenorilaisten veren sekoittuneen "vähäisempien vereen" ja tämän johtaneen kulttuuriseen alamäkeen.

Boromirin jutuissa mietityttää se, että Sauron lähetti nazgûlin sotakentälle vasta neuvonpitoa edeltävänä kesänä. Miksei aiemmin, kun se kerran selkeästi oli tehokas toimintatapa? Samoin nostelin hiukan kulmiani hänen maininnalleen "idän villeistä kansoista". Joo, fantasiaa, mutta kertoo ehkä kuitenkin jotain myös kirjoittajansa asenteista.

Boromirilla ja Aragornilla tuntuu olevan jonkinlainen kisa siitä, kumpi on kovempi jätkä joukkoineen ja lisäksi vielä vähemmälle kiitokselle jäänyt kaikesta sankarillisuudestaan huolimatta. Varsinainen draamalaamaele on se, että Aragorn heittää miekkansa pöydälle Elrondin eteen, kun olisi ihan hyvin voinut laskea sen siihen asiallisesti ja rauhallisesti. Mutta ehkä tässä puhuu Tolkienin rakastama vanha epiikka, samoin kuin siinä, että taas kerrataan Aragornin sukutaulu, tällä kertaa tosin Elrondin eikä hänen itsensä toimesta.

Miekkaan liittyen jäin miettimään sitä, kun Aragorn kertoo, että samoojien keskuudessa on "sanottu jo vanhastaan", että Narsil taotaan uudelleen, kun Isildurin turma löytyy. Kuinka vanhastaan? Kuka tämän jutun alkujaan laittoi liikkeelle? Onko kyse alun perin Elrondin antamasta ennustuksesta, jostain enneunesta vai mistä?

Sepittämästään runosta päätelleen Bilbo ilmeisti tosiaan tuntee Dúnadanin todella hyvin, koska on selvillä myös hänen miekkaansa liittyvästä ennustuksesta ja hänen korkeasta päämäärästään. Mutta missä välissä heillä oikeastaan on ollut tilaisuus tutustua niin läheisesti, että Aragorn on katsonut asiakseen avata sydämensä vanhalle hobitille? Hänhän on käsittääkseni viettänyt pääosan ajastaan erämaassa haahuillen, ja Imladrisissa käydessäänkin hänen kuvittelisi keskittyneen pikemmin riiusteluun Arwenin kanssa kuin läheisen ystävyyssuhteen rakentamiseen siellä viimeiset ehkä 16 vuotta asutelleen hobitinhöppänän kanssa.

Voivalvatista puhuttaessa hämmästyin mainintaa kammottavista vihollisista, jotka ovat vain päivän marssin päässä Briistä. Keitä he ovat? Missä he väijyvät? Mikseivät he ottaneet osaa tapahtumiin Briin ja Rivendellin välillä? Vai onko kyse vain niistä epämääräisistä pahoista olennoista, joilta samoojat Kontuakin suojelevat ja joista ei koskaan kerrota tarkemmin? Samoojien antamaan suojelukseen liittyen hämmästyttää myös se, että Aragorn sanoo nimenomaan haluavansa "yksikertaisten pysyvän yksinkertaisina" ja tietämättöminä siitä, mitä samoojat tekevät. Miksi? Onko muka niin kivaa olla pelätty ja halveksittu, kummallisena ja vaarallisenakin pidetty epämääräinen kulkija?

Vakoilukuviotkin vähän hämmästyttävät. Miten Gandalf onnistui hiippailemaan Dol Gulduriin nuuskimaan kenenkään huomaamatta ja vielä tulemaan uloskin? Entä miten mitään tietoa Bilbosta ja Frodosta ei tihkunut jo paljon aiemmin Mordoriin, jos kerran Konnun ympäristössä osa metsäneläimistä ja linnuistakin oli itse asiassa Vihollisen vakoilijoita?

Sormuksen tekstin suhteen huvittaa luonnehdinta "eräs Eregionin haltiakirjaimistoista". Ihan se kirjan liitteistäkin löytyvä kirjaimisto on kyseessä, eikä siellä ainakaan mainita sen olleen vain yksi monista. Se puolestaan mietityttää, onko runonpätkä ehkä jonkinlainen Sormuksen käynnistysloitsu, kun kerran Sauron katsoi tarpeelliseksi lausua sen ääneen laittaessaan Sormuksen ensimmäistä kertaa sormeensa. Tai ehkä se vain oli hänen mielestään hieno runo, jolla juhlistaa kaikkien muiden mahtisormusten kantajien alistamista oman tahtonsa alle? Joka tapauksessa on vähän huvittavaa ja ehkä jopa vähän herttaista, että haltiaylimykset tukkivat korvansa Gandalfin lausuessa sanat ääneen. Eivät kai ne nyt sentään fyysistä tuskaa aiheuta?

Legolasin kertoessa Klonkun paosta huomioni kiinnitti maininta "kuuttomasta ja tähdettömästä" kesäyöstä. Näin runsaan valon takia totaalisen tähdettömiin suomalaisiin kesäöihin tottuneena en osaa oikein hahmottaa, kuinka pimeää esimerkiksi Oxfordin leveysasteella on kesäisinä öinä, mutta ilmeisesti varsin pimeää, kun kerran Tolkienin mielikuvissa "kuuton ja tähdetön" tarkoittaa kesälläkin valotonta yötä. Klonkkuun liittyen mietin myös, että jos kerran örkit erikseen hakivat sen Synkmetsästä, se varmaan haluttiin jotakin tarkoitusta varten ja sitä siis vahdittiin ja pidettiin varmaan vähintäänkin kaulanarussa. Miten se pääsi kuitenkin livahtamaan omille teilleen?

Radagastille olisin suonut suuremman roolin tarinassa. Kun hän kerran kommunikoi eläinten, varsinkin lintujen, kanssa ja on muodonmuutosten ja värinvaihdosten mestari, luulisi hänen voineen olla avuksi muutenkin kuin vain pyytämällä lintuja välittämään viestejä Orthanciin. Mutta ehkä häntä ei kiinnostanut. Sitä jäin pohtimaan, että missähän hän piti majaansa tarinan aikaan, jos kerran Rhosgobel oli hänen entinen kotinsa mutta hänellä ei kuitenkaan ollut tapana matkustella ilman erityisen painavaa syytä. Jossainhan hänellä on siis täytynyt olla tukikohta. Se, että hän liikkui hevosella, on mielestäni vähän kesyä eläinkommunikaattorilta. Olisi nyt edes hirven selässä jolkotellut menemään. (Mutta EI jänisreellä! EI!)

Sarumanin kuvauksesta jäi mieltä kaihertamaan "silmien valkoinen valo". Nyt on jo niin monella hahmolla ollut valoja silmissä, että haluaisin todella tietää, mitä Tolkien sillä tarkalleen ottaen tarkoitti. Tuskin kuitenkaan kirjaimellista valoa? Ehkä pikemminkin sitä, miten kirkkaat silmät ovat, miten ne heijastavat valoa tai millainen niiden ilme on? Samoin Gandalfin erillinen maininta siitä, että Sarumanilla oli sormus sormessaan, on mielenkiintoinen. Oliko se jonkinlainen Sarumanin oma yritelmä mahtisormukseksi? Hänhän kutsui itseään Saruman Sormuksentekijäksi. Lisäksi mietin, uskoiko hän ihan tosissaan, että voisi ohjailla Sauronia, vai oliko se vain Gandalfille tarkoitettua mainospuhetta ja Sarumanin suunnitelmissa oli oikeasti ryhtyä suoraan valtakamppailuun Sauronin kanssa, kunhan saisi Sormuksen ensin itselleen.

Orthancin kapeat, monituhataskelmaiset portaat kuulostavat kauhean epäkäytännöllisiltä mutta myös hyvin keskiaikaisilta. Sarumanilla on ainakin kunto pysynyt yllä tähtiä tähystellessä. Olisi kiinnostavaa tietää, kuka Gandalfin vei huipulle, Jos se olisi ollut Saruman, Gandalf olisi varmaan sanonut niin, mutta nyt hän käytti vain passiivi-ilmaisua "minut vietiin". Sarumanin örkitkö veivät vai joku vähän sivistyneempi palvelija?

Rohanin kohdalla mietin, mainitaanko jossain, mistä hevoskansa ratsuineen ihan tarkalleen ottaen oli alun perin kotoisin. Tässäkin puhutaan vain epämääräisesti "pohjoisen kentistä". Samoin mainitaan "vanhan ajan vapaat päivät", ja sekin on aika epämääräinen käsite. Mihin se oikeastaan viittaa, kun kirjoja lukiessa tuntuu, että keski-Maassa on "vanhoina aikoina" rytistelty lähes jatkuvasti jotain sotaa menemään?

Niin monta kertaa kuin olenkin Sormusten Herran lukenut, vasta nyt sain sen ahaa-elämyksen, että hallavaharja on todellakin harmaa hevonen: päivällä hopeinen, yöllä "kuin hallava (eli harmaa) varjo". Tähän varmaan vaikuttaa se, että luulin aikuiseksi asti hallavan tarkoittavan tuuheaa ja ilmavaa, koska sitä yleensä käytetään vain suden turkkia tai Raamatun hallavaa hevosta kuvaavana adjektiivina. Niinpä minulle Hallavaharja oli halki vuosien vähän andalusianhevosen oloinen harmaankimo otus, jolla on tuuhea, ilmava harja. Vaan nytpä mietin, olisiko se pikemminkin kuin harmaa ahaltekehevonen. Kyseisellä hevosrodullahan on metallinhohtoinen karva, joten vaaleanharmaa ahalteke on auringonpaisteessa kirjaimellisesti hopeanvärinen. Mutta niin jaloja hevosia kuin ahalteket ovatkin, mikään niistä ei kyllä kehitä sellaista tuntinopeutta kuin Hallavaharja. Siinä ovat hippulat vinkuneet ja Gandalfin parta hulmunnut, kun Hallavaharja on karauttanut neljässä päivässä Rohanista Kontuun.

Kolme muutakin pientä kysymystä jäi askarruttamaan mieltäni:

Miksi Gandalf jäi Viimapäälle, vaikka tiesi nazgûlien väijyvän siellä ja joutui melkein tappiolle niitä vastaan tapellessaan? Ajatteliko hän riskin olevan ottamisen arvoinen, jos taistelu jotenkin heikentäisi sormusvarjoja ja/tai ajaisi ne pois paikalta?

Kuinka kauan Gandalf on tuntenut Tom Bombadilin ja kuinka hyvin?

Miksi Elrond on niin varma, ettei Sormusta otettaisi vastaan meren takana?

Isilmírë sanoi:

Rohanin kohdalla mietin, mainitaanko jossain, mistä hevoskansa ratsuineen ihan tarkalleen ottaen oli alun perin kotoisin. Tässäkin puhutaan vain epämääräisesti "pohjoisen kentistä"

Click to expand...

Juuri tällaisia kysymyksiä varten ovat Liitteet.

Liite A, "Annaalit kuninkaista ja hallitsijoista, Eorlin huone" kertoo että Eorl oli Éothéodin ihmisten herra.
Tuo maa sijaitsi lähellä Anduinin lähteitä Sumuvuorten etäisimpien jonojen ja Synkmetsän pohjoisosien väillä. He olivat muuttaneet noille seuduille kuningas Earnil II:n aikana Anduinin laaksoseuduilta Otavankalteen ja Kurjenmiekan väliltä.

Liite B, Vuosien kirja, taas mainitsee että kolmannen ajan vuonna 1977 "Frumgar johtaa Éothéodin kansan pohjoiseen".

Kiitos @Telimektar ! Muistin kyllä joskus muinoin lukeneeni aiheesta, mutta kun en yhtään muistanut, mistä, enkä jaksanut ruveta penkomaan Silmaa ja KTK:ta: aihe jäi mietityttämään.

Nytpä sitten mietin, mistä he alkujaan Anduinin laaksoon päätyivät ja elivätkö kenties alueella yhdessä hobittien esivanhempien kanssa. Saati mistä heidän hienot heppasensa olivat saaneet alkunsa. Mitään suuria villihevoslaumoja ei muistaakseni Silmassa mainita missään vaiheessa, mutta jostainhan kaikkien Keski-Maan hevosten ja ponien on oltava peräisin.

Keskeneräisten tarujen kirja kertoo tästä ja vähän muistakin kysymyksistä:

Isilmírë sanoi:

mistä he alkujaan Anduinin laaksoon päätyivät ja elivätkö kenties alueella yhdessä hobittien esivanhempien kanssa

Click to expand...

Cirion ja Eorl kertoo heti alussa, että éothéod olivat "pieni kansa, joka asusti Otavankalteen ja Kurjenmiekkakenttien välillä", ja alkujaan "pohjalaisia", "Synkmetsän ja Vuolaan virran välisellä tasangolla elävien kansojen yhteenliittymä". Aiemmin he siis elivät vähän joka puolella Synkmetsää metsän laidoilla: tässä sanotaan myös, että he olivat kaataneet puut Itäraiviosta (eli Synkmetsän kaakkoiskulman "kolosta"). Myös kerrotaan, että he olivat "saman ihmisheimon jälkeläisiä kuin ne, jotka Esiajalla kulkivat läntiseen Keski-Maahan": tarkoittaakohan tämä Beleriandiin saapuneita kolmea huonetta vai muita?

Isilmírë sanoi:

Sauron lähetti nazgûlin sotakentälle vasta neuvonpitoa edeltävänä kesänä. Miksei aiemmin

Click to expand...

Sormuksen etsinnät sanoo, että sormusaaveiden huono puoli oli heidän levittämänsä kauhu, josta "Viisaat kohta arvaisivat niiden lähteneen liikkeelle ja myös miksi ne olivat lähteneet". Mutta tätä ei selitetä enempää. Ajattelikohan Sauron, että Viisaat piilottaisivat Sormuksen paremmin tai tekisivät sille tai sillä jotain muuta, kun he saisivat selville, että Sauron oli saanut tietää Sormuksen löytymisestä? Sauron ei kai tiennyt, että Gandalf oli jo varoittanut Frodoa ja että Frodo oli jo lähdössä Konnusta.

Isilmírë sanoi:

Entä miten mitään tietoa Bilbosta ja Frodosta ei tihkunut jo paljon aiemmin Mordoriin, jos kerran Konnun ympäristössä osa metsäneläimistä ja linnuistakin oli itse asiassa Vihollisen vakoilijoita?

Click to expand...

Tästä sama kertomus sanoo, että Samoojien lisäksi se johtui "Sarumanin petoksesta, sillä Sarumanin palvelijat häiritsivät Sauronin palvelijoita ja veivät heitä harhaan."

Tässä ei sanota, mutta palvelikohan osa Samoojien huomaamista vakoojista siis Sarumania eikä Sauronia? Ilmeisesti Samoojat eivät tienneet mitään Sarumanin petoksesta, koska Gandalfkaan ei osannut sitä epäillä.

Isilmírë sanoi:

Aragorn heittää miekkansa pöydälle Elrondin eteen

Click to expand...

Alkukielellä verbi on sentään cast, joka ainakin minusta kuulostaa hieman vähemmän arkiselta kuin "tavallinen" heittäminen eli throw. Mutta kyllähän sekin heittämistä tarkoittaa, ja minuakin yllättää, ettei Aragorn suhtautunut esi-isänsä perintökalleuteen vähän kunnioittavammin. Edellisiä lukuja käsitellessä joku taisi myös ihmetellä, miksi Aragorn kantoi miekkaa mukanaan eikä säilyttänyt sirpaleita paremmassa suojassa Rivendellissä.

Isilmírë sanoi:

"eräs Eregionin haltiakirjaimistoista". Ihan se kirjan liitteistäkin löytyvä kirjaimisto on kyseessä, eikä siellä ainakaan mainita sen olleen vain yksi monista

Click to expand...

Ehkä kyse on kirjoitustavasta? Esimerkiksi Morian portissahan vokaalit ovat omina kirjaiminaan eikä Sormuskaiverruksen tapaan konsonanttimerkkien päällä. En tiedä, olisiko Eregionissa näiden kahden lisäksi käytetty myös sitä quenyalle tyypillistä tapaa, jossa vokaali on edeltävän eikä seuraavan konsonantin päällä.

Alkuteksti sanoo an elven-script, joka kyllä tarkoittaa aika samaa, mutta ehkä siinä on vähän enemmän kirjoitustapaan kuin kirjaimistoon viittaava vivahde? Toisaalta Gandalfkin sanoo Menneisyyden varjossa, että teksti on "muinaista haltiakirjoitusta" ("of an ancient mode"), mutta kirjan kuvassahan se näyttää aika tavalliselta sindarin kirjoitustyyliltä, vain vähän koristeellisemmalta. Kyllä kai Frodo tunsi nämä kirjaimet: tarkoittikohan hän, ettei ymmärtänyt Mustan kielen sanoja, vai oliko kirjoitustapa sittenkin oudompi kuin miltä kuvassa näyttää?

Luvailin sanoi:

Kyllä kai Frodo tunsi nämä kirjaimet: tarkoittikohan hän, ettei ymmärtänyt Mustan kielen sanoja, vai oliko kirjoitustapa sittenkin oudompi kuin miltä kuvassa näyttää?

Click to expand...

Ehkä Tolkien ei vielä 1930-luvun lopulla ollut päättänyt miltä normaali sindarin kirjoitustyyli näytti?

Muoks: vai milloinkohan Tolkien kirjoitti tuon Sormuksen kaiverrusta esittävän tengwar-tekstin? Tai Morian portin tekstin "Beleriandin kirjoitustavalla" eli erillisten vokaalikirjainten kanssa?

Isilmírë sanoi:

Mietin samaan kuvioon liittyen myös sitä, oliko ratsumies nazgû[l] vai jokin muu epämiellyttävä hiippari.

Click to expand...

Sen minäkin toden totta haluaisin tietää.

»Ja sitten hän alensi hirveää ääntään – –.» »Ja hänen hengityksensä muuttui kuin käärmeiden sihinäksi, ja kaikki lähellä seisovat värisivät, – –.»

Kovasti kuvaus minusta viittaa sormusaaveeseen. Toisaalta Mordorin palveluksessa saattoi olla koko joukko haudanhaamujen kaltaisia mahtisormuksettomia epäkuolleita tai mustan taikuuden avulla ylipitkään eläneitä ihmisiä, Sauronin suuta muistuttavia.

Isilmírë sanoi:

jaksaa huvittaa verenperinnön tärkeys tässä tarinassa, kun mainitaan Gondorissa númenorilaisten veren sekoittuneen "vähäisempien vereen" ja tämän johtaneen kulttuuriseen alamäkeen.

Click to expand...

Verenperintö on aina tärkeää Tolkienin Keski-Maa-tarinoissa, kaikille suurhaltioista hobitteihin. Oikeammin: sellaisena se lähes poikkeuksetta halutaan maailman sisäisissä keskusteluissa nähdä. Verenperinnön objektiivinen merkitys ei ole ollenkaan niin selvä, paitsi ehkä niissä tapauksissa, joissa hengenvoimiltaan vähäisemmät kansat saavat perintötekijöitä ainurilta tai quendiltä. Annetaanhan ymmärtää, että pohjalaisista (mukaan lukien rohanilaiset) jaloimmat voidaan huoletta risteyttää Númenorin perillisten kanssa, eivätkä jälkimmäisten haltiamaiset lahjat siitä mainittavasti heikenny.

»Gondor ja Anárionin perijät»:

»Eldacarin palattua sekoittui kuningashuoneen ja muiden dúnedainin huoneiden veri yhä enemmän vähäisempään vereen. Sillä moni suuri oli saanut surmansa Sukuriidassa; ja Eldacar suosi pohjalaisia joiden avulla hän oli saanut takaisin kruununsa ja Gondoriin virtasi Rhovanionista paljon kansaa. Aluksi tämä sekoittuminen ei edistänyt dúnedainin heikentymistä vaikka niin oli pelätty [!!]; mutta vähä vähältä he heikentyivät kuten siihenkin saakka. Sillä ennen muuta se epäilemättä johtui itsestään Keski-Maasta ja siitä että númenorilaisten lahjat vähitellen otettiin pois Tähden Valtakunnan tuhon jälkeen.»

Herääpä sellainen epäilys, että Aragorn oli, gondorilaisen perimätiedon vastaisesti, kasvatettu olemaan epärealistisessa määrin huolissaan dúnedainin puhdasverisyydestä. Motiiviksi väitän Isildurin sukuhaaran ilmeistä huolta perintöoikeuksistaan. Perimysjärjestykseen ynnä omaisuuden ja vallan jakamiseen liittyvien kysymysten näkisin muutenkin väikkyvän verenperintöhuolten taustalla, yhtä lailla Finwën haltiaruhtinashuoneen kuin Konnun Tukien keskuudessa. Tästä aiheesta voisin luetella muutamankin esimerkin, vaan eivätköhän ne ansaitse oman keskustelusäikeensä.

Isilmírë sanoi:

Miekkaan liittyen jäin miettimään sitä, kun Aragorn kertoo, että samoojien keskuudessa on "sanottu jo vanhastaan", että Narsil taotaan uudelleen, kun Isildurin turma löytyy. Kuinka vanhastaan? Kuka tämän jutun alkujaan laittoi liikkeelle? Onko kyse alun perin Elrondin antamasta ennustuksesta, jostain enneunesta vai mistä?

Click to expand...

»Mahtisormukset ja kolmas aika»:

»[Yksi kolmesta Eriadoriin palanneesta oli kuolleen] Isildurin aseenkantaja Ohtar jonka haltuun hän oli antanut Elendilin miekan kappaleet. Niin tuli Narsil lopulta Valandilille Isildurin perijälle Imladrisiin [vuonna 3]; mutta sen terä oli poikki ja sen valo oli sammunut, eikä sitä taottu ehjäksi. Ja Mestari Elrond ennusti että miekkaa ei taottaisi ennen kuin Valtasormus löytyisi ja Sauron pala[⁠i]si; ja haltiain ja ihmisten toivo oli että niin ei ikinä tapahtuisi.»

Isilmírë sanoi:

Voivalvatista puhuttaessa hämmästyin mainintaa kammottavista vihollisista, jotka ovat vain päivän marssin päässä Briistä. Keitä he ovat? Missä he väijyvät? Mikseivät he ottaneet osaa tapahtumiin Briin ja Rivendellin välillä? Vai onko kyse vain niistä epämääräisistä pahoista olennoista, joilta samoojat Kontuakin suojelevat ja joista ei koskaan kerrota tarkemmin?

Click to expand...

Minä olen kuvitellut, että nämä kammotukset olisivat etupäässä kivipeikkoja ja hukkia, vakituisemmin läsnä Briin kuin Konnun lähistöllä mutta (etenkin hukat) kykenevinä satunnaisesti vaeltamaan melko pitkälle lännen suuntaan Briimaan pohjoispuolitse. Vrt. Vuosien kirja, 2930 ka: »Arador saa surmansa peikkojen kädestä.» Paikkaa ei mainita, mutta minusta on uskottavaa, että onnettomuus kohtaa samoojain päämiestä Eriadorin koillisosissa.

Isilmírë sanoi:

Samoojien antamaan suojelukseen liittyen hämmästyttää myös se, että Aragorn sanoo nimenomaan haluavansa "yksikertaisten pysyvän yksinkertaisina" ja tietämättöminä siitä, mitä samoojat tekevät. Miksi?

Click to expand...

Sitä minäkään en ole milloinkaan käsittänyt, mitä etua samoojat katsoivat tästä olevan sen enempää briiläisille, itselleen kuin haaveelle Arnorin herättämisestä henkiin jälleen.

Isilmírë sanoi:

Klonkkuun liittyen mietin myös, että jos kerran örkit erikseen hakivat sen Synkmetsästä, se varmaan haluttiin jotakin tarkoitusta varten ja sitä siis vahdittiin ja pidettiin varmaan vähintäänkin kaulanarussa. Miten se pääsi kuitenkin livahtamaan omille teilleen?

Click to expand...

Klonkku oli kyllä täynnä pirullisia yllätyksiä. Minä sanon, että örkit aliarvioivat sen »laihana rääpäleenä» ja se yksinkertaisesti kuristi snaga-vartijansa hengiltä jonakin hetkenä, kun ne oli typerästi jätetty kahden. Mielestäni Sauron jopa toivoi moista olettaen, että hänen lahjakkaammat alaisensa ennemmin tai myöhemmin pääsisivät Klonkun jäljille ja että jälkien seuraamisesta olisi arvaamatonta hyötyä. Samasta syystä Klonkku oli alun perinkin kidutuksen jälkeen päästetty vapaaksi Mordorista.

Isilmírë sanoi:

Miksi Gandalf jäi Viimapäälle, vaikka tiesi nazgûlien väijyvän siellä ja joutui melkein tappiolle niitä vastaan tapellessaan? Ajatteliko hän riskin olevan ottamisen arvoinen, jos taistelu jotenkin heikentäisi sormusvarjoja ja/tai ajaisi ne pois paikalta?

Click to expand...

Eikö hän itse vastaa tähän kysymykseen? »Mutta toivoin että vetäisin osan niistä pois teidän jäljiltänne ja saavuttaisin silti Rivendellin ennen teitä ja voisin lähettää apua.»

Luvailin sanoi:

Myös kerrotaan, että [éothéod] olivat "saman ihmisheimon jälkeläisiä kuin ne, jotka Esiajalla kulkivat läntiseen Keski-Maahan": tarkoittaakohan tämä Beleriandiin saapuneita kolmea huonetta vai muita?

Click to expand...

Tarkkaan ottaen kahta noista kolmesta, jos Silmarillionia on uskominen. Rohirrimin kieli on läheistä sukua westronille, joka on kehittynyt adûnaicista, joka puolestaan on kehittynyt Hadorin ja Bëorin kansojen puhumasta kielestä. Verenperimältään rohanilaiset ja monet Rhovanionin pohjalaisheimot vaikuttaisivat olevan läheisempää sukua Hadorin kuin Bëorin kansalle, joskaan seka-avioliitot näitten kahden ryhmän välillä eivät olleet erityisen harvinaisia niitten vaeltaessa Beleriandia kohti eivätkä niitten asuessa siellä.

Isilmírë sanoi:
Voivalvatista puhuttaessa hämmästyin mainintaa kammottavista vihollisista, jotka ovat vain päivän marssin päässä Briistä. Keitä he ovat? Missä he väijyvät? Mikseivät he ottaneet osaa tapahtumiin Briin ja Rivendellin välillä?

Sananjalka sanoi:

Minä olen kuvitellut, että nämä kammotukset olisivat etupäässä kivipeikkoja ja hukkia, vakituisemmin läsnä Briin kuin Konnun lähistöllä mutta (etenkin hukat) kykenevinä satunnaisesti vaeltamaan melko pitkälle lännen suuntaan Briimaan pohjoispuolitse.

Click to expand...

Minulle tulevat ensiksi mieleen haudanhaamut. Tosin suojeluksen niitä vastaan tarjosi luultavasti ennemmin iloinen Tom Bombadil, mutta Aragorn ei tässä taidakaan sanoa "ellemme me [samoojat] suojelisi heitä". [En äkkiä selaamalla löytänyt tuota kyseistä kohtaa, vaikka muistan sen kyllä.]

Tarinaa ulkopuolelta ajatellen vastaus on luultavasti se, että Tolkien ei tätä kirjoittaessaan ajatellut mitä nämä viholliset olisivat, eikä myöhemmin koskaan palannut selittämään sitä.

Peikot olisivat toki sopivan järeä uhka, mutta jos päivänmatkan päässä Briistä olisi kaikenaikaa väijynyt nälkäinen peikkolauma, niin eivätkö ne, samoojien lähdettyä etelän sotaan alkuvuodesta 3019, olisi popsineet briiläisiä seuraavana kesänä ennen Gandalfin ja Sormuksen Ritarien paluuta syksyllä? Tai ehkä Aragorn hiukan väritti juttuaan, ja todellisuudessa Briin tuhoamiseen pystyviä peikkoja olisi vain joskus edellisten vuosisatojen aikana nähty päivänmatkan päässä Briistä?

Telimektar sanoi:

Peikot olisivat toki sopivan järeä uhka, mutta jos päivänmatkan päässä Briistä olisi kaikenaikaa väijynyt nälkäinen peikkolauma, niin eivätkö ne, samoojien lähdettyä etelän sotaan alkuvuodesta 3019, olisi popsineet briiläisiä seuraavana kesänä ennen Gandalfin ja Sormuksen Ritarien paluuta syksyllä? Tai ehkä Aragorn hiukan väritti juttuaan, ja todellisuudessa Briin tuhoamiseen pystyviä peikkoja olisi vain joskus edellisten vuosisatojen aikana nähty päivänmatkan päässä Briistä?

Click to expand...

Oma arvaukseni on jotakin näitten kahden ääripään väliltä: Päivänmatkan päässä briimaalaisten vakituisen käyskentelyalueen ulkorajasta oli neuvonpidon aikaan jonkin hukkalauman ynnä yksittäisen peikon tai hyvin pienen peikkoryhmän vakituisten reviirien ääriraja. Se oli samoojain torjuntaiskujen ansiosta vuosikymmenten kuluessa vakiintunut niin, etteivät hirviöt järin helposti lähteneet sitä koettelemaan. En oikein usko, että älynlahjoiltaan Tomia, Berttiä ja Viljamia vastaava peikkokolmikko kykenisi yhdellä avoimella hyökkäyksellä hävittämään koko Briimaata ja syömään kaikkia sen asukkaita suihinsa, mutta ajan mittaan voisi koko Brii muuttua aavekaupungiksi. Kuvittelemani tilanne osaltaan selittäisi briiläisten ennakkoluuloja ulkomaailmaa kohtaan: vähintään yhden tyhmänrohkean harhailijan tiedettäisiin kadonneen peikkomaitten suunnalla viimeisten noin neljän sukupolven kuluessa.

Teoriani saattaa olla täysin virheellinen. En väitä oikeasti tietäväni juuri mitään peikkojen saati hukkalaumojen lajityypillisestä käyttäytymisestä mainitunlaisessa tilanteessa. Minusta on kuitenkin hauska leikitellä ajatuksella, että koillisen kivipeikot joutuivat elämään pääasiassa riistalla – mutta toisaalta niitten ei tarvinnut kilpailla siitä ihmisten kanssa. Sekin ajatus hieman huvittaa, että Briitä samoojain poissa ollessa piirittämään ryhtynyt rosvojoukkio saattoi menettää parisen jäsentä peikkojen saaliiksi.

(Ylemmässä viestissäni minun piti mainita Aradorin kuoleman näyttämönä Eriadorin koillisosat, ei luoteisosat. Olen nyt korjannut virheen.)

LISÄYS:

Telimektar sanoi:

Minulle tulevat ensiksi mieleen haudanhaamut. Tosin suojeluksen niitä vastaan tarjosi luultavasti ennemmin iloinen Tom Bombadil, mutta Aragorn ei tässä taidakaan sanoa "ellemme me [samoojat] suojelisi heitä". [En äkkiä selaamalla löytänyt tuota kyseistä kohtaa, vaikka muistan sen kyllä.]

Click to expand...

Olet aivan oikeassa, mitä tulee ilmaisun epämääräisyyteen. Kohtaa saikin hieman hakea. Se on osa Aragornin puolustuspuhetta Boromirin epäiltyä Elendilin miekkaa ja sijaitsee tekstissä melko pian Bilbon »Ei kaikki kiiltävä kultaa lie» ‑runon jälkeen. Lainaan kyseisen kappaleen tähän TSH:n suomenkielisen kolminiteisen laitoksen 7. painoksesta (1988), sivulta 351:

»Ja kuitenkin me [pohjoisen samoojat] saamme vähemmän kiitosta kuin te [gondorilaiset]. Matkalaiset katsovat meitä ylen ja maalaiset antavat meille halventavia nimiä. ’Konkariksi’ minua kutsuu eräs paksu ihminen joka asuu päivän marssin päässä niistä vihollisista jotka saisivat hänen sydämensä jähmettymään, tai pystyisivät raunioittamaan hänen pikku kylänsä, jos häntä ei taukoamatta suojeltaisi. Kuitenkaan me emme toivo muuta. Jos yksinkertaiset ihmiset elävät vailla huolta ja pelkoa, he pysyvät yksinkertaisina, ja me teemme työmme salassa jotta näin olisi. Se on ollut heimoni tehtävä vuosien pidetessä ja ruohon kasvaessa.»

Pääsin tekstikohtaan kiinni osittain verkkohaun avulla. Samalla löysin melko tuoreen Reddit-keskustelun »Who are the foes within a day’s march of Bree?», jossa esitetään pitkälti samansuuntaisia arveluja kuin meillä täällä.