TSH 2023: Prologi hobiteista ja muustakin

Reaalimaailman näkökulmasta kirjoitetun esipuheen tunnelmista astutaan suoraan tarinan maailman sisään prologiin siirryttäessä. Nyt saamme tietää, että niin Hobitti kuin myös edessä oleva kertomus Taru Sormusten Herrasta pohjautuvatkin hobittien itse muinoin kirjoittamiin selontekoihin ja saamme hobiteista itsestään lisätietoja omassa maailmassamme eläneen ja yhä edelleen olemassa olevan kulttuurin edustajina.

Itseäni jaksaa vieläkin joka lukukerralla hätkähdyttää se, miten kovin pieniä hobitit oikeasti ovat. Vaikka mittana käytettäisiin Suomessa aikoinaan käytössä ollutta varsin pitkää venäläistä kyynärääkin, yhden ja kahden kyynärän välille sijoittuva pituus tarkoittaa silti vain noin 70 - 140 cm:n mittaa, ja kun nykyään harvat hobitit yltävät edes puoleentoista kyynärään, se tarkoittaisi vain noin metrin mittaista vartta. Toisin sanottuna hobitit ovat taaperokokoisia, pienimmät aikuiset vain muutaman viikon ikäisen suomalaisvauvan mittaisia. Tämä tuppaa itseltäni unohtumaan, koska niin monissa visuaalisissa Keski-Maa-tulkinnoissa hobitit ovat pikemminkin juuri murrosiän saavuttaneen suomalaislapsen keskimääräistä kokoa tai jopa vain vähän aikuisia ihmisiä lyhyempiä.

Maininta siitä, että hobittien ainoa tiedonjanon kohde on sukututkimus, sai miettimään syytä tähän. Jos he muuten suhtautuvat asioiden tutkimiseen piittaamattomasti, miksi kuitenkin sukujuuret ovat niin tärkeitä? Voiko se liittyä siihen, että Keski-Maan (tai nykymaailman) mittakaavassa hobitteja on loppujen lopuksi hyvin vähän ja avioliittoja suunnitellessa on tärkeää voida tarkistaa, ettei haikailun kohteena oleva sulhas- tai morsiankandidaatti olekin vahingossa turhan läheistä sukua - tai sukua turhan monelta taholta? Varsinkin, kun tämä jo kokonaisuutena pieni kansa oli vielä alkujaan jakautunut kolmeen ulkomuodoltaan selkeästi erilaiseen heimoon, eli lisääntynyt pitkään vain vielä koko kansaa pienempien ryhmien kesken.

Tarina hobittien vaelluksesta länttä kohti on kaikessa lyhykäisyydessään ja epämääräisyydessään hieno ja uskottava. Juuri sillä tavallahan ihmiset ovat historian aikana oikeastikin levittäytyneet: eivät yhtenä ryhmänä ja suunnitelmallisesti vaan pieninä, omia tarpeitaan seuraavina retkikuntina, jotka ovat pyrkineet löytämään jostain uudesta paikasta paremmat elämän edellytykset kuin mitä edellisessä oli.

Pidän myös siitä, miten ihmisten ja haltioiden kuningaskunnat ja kulttuurit voivat sortua ympärillä ilman että se millään tavalla heilauttaa keskenään rauhassa omaa elämäänsä eläviä hobitteja. He vain hyödyntävät sen mitä jää, entiset kuninkaalliset tarhat ja muut viljelmät, tekevät työtä pelloillaan ja voivat paksusti paria luonnonkatastrofin ja epidemian aiheuttamaa takaiskua lukuunottamatta. Toki samoojien suojelemina, mutta eivätpä he sellaista seikkaa muista. Hobittien Kontu on rauhan, yltäkylläisyyden, hyvinvoinnin ja tyynen onnellisuuden tyyssija. Mitään lötköjä lekottelijoita hobitit eivät silti parhainakaan päivinään ole vaan reippaan viljelijäkulttuurin edustajia ja lisäksi muutenkin selkeästi sisukkaita ja sekä puolustustaitoisia että -tahtoisia.

Olin ehtinyt unohtaa senkin, että kuten haltioille ja Elrosin sukua oleville ihmisille, myöskään hobiteille ei kasvanut partaa (eikä oletettavasti viiksiäkään). Alkaa tuntua siltä, ettei Tolkien oikein pitänyt parroista sankareilla, kun hän näin näppärästi on huolehtinut siitä, ettei sellaisia yksinkertaisesti voinut kasvaa monille hänen päähenkilöistään.

Eräänlainen toistuva ristiriita prologissa on se, että toisaalta hobittien sanotaan eläneen hiljaksiin keskenään muiden kansojen unohtamina, mutta toisaalta heidän sanotaan Kontuun asetuttuaan oppineen vaikka mitä haltioilta, ihmisiltä ja kääpiöiltä - jopa siinä määrin, että unohtivat oman kielensä ja alkoivat sen sijaan puhua dúnedainin kieltä. Ja kyllähän sekä kääpiöt että haltiat kulkivat silloin tällöin Konnun mailla vielä Sormusten Herran tapahtumienkin aikaan ja sekä Bilbo että Frodo olivat haltioiden ystäviä.

Piippukessun historia on hauska. Hobitin kirjoittamisen aikaan se ei liene ollut näin yksityiskohtaisena olemassa, jos sitä siinä vaiheessa ylipäätään oli vielä mietitty. On jotenkin hilpeä ajatus, että legendaarisesta Númenorista tuotu sulotuoksuinen kasvi päätyi kuivattuna savuamaan pikkuväen piippuihin heidän kansansa ehkä ainoana kolmannen ajan lopulla jäljellä olevana täysin omaperäisenä keksintönä.

Huvittava on myös suluissa oleva huomautus siitä, että seikkailumieli oli ominaisuus, jota Sormusten Herran tapahtuma-aikaan enää vain siedettiin vauraissa hobiteissa. Konnussakin siis rikkaille sallittiin helpommin normeista poikkeaminen.

Hämmentävä yksityiskohta on se, että Frodon mainitaan prologissa olleen Bilbon veljenpoika. Muistan jossain keskustelussa sanoneeni itsekin näin ja tulleeni asianmukaisesti oikaistuksi, sillä Bilbohan oli ainoa lapsi. Frodo ei ollut hänen veljenpoikansa vaan hänen isoisänsä veljen pojanpojanpoika, eli huomattavasti etäisempää sukua kuin veljenpoika olisi.

Hobitin tapahtumien lyhennelmästä minulla ei ole muuta kommentoitavaa kuin että sen mukana olo on looginen ja hyvä asia. Näin kirjaa lukematonkin pääsee vähän kärryille siitä, mitä aiemmin on tapahtunut ja mistä tilanteesta tähän uuteen seikkailuun nyt lähdetään.

Konnun kulttuurin jonkinasteinen akateemistuminen Sormuksen Sotaa seuranneen historiainnostuksen seurauksena on paitsi hauskan tolkienmainen juonenkäänne - hobitithan ovat tavallaan hänen alter egonsa ja heidän uusi kiinnostuksensa tutkimustyöhön vain lähentää heitä ja Professoria - myös tietysti välttämätön asia siltä kannalta, ettei muuten oikein voisi väittää koko kirjan olevan peräisin hobittien itsensä muinoin muistiin merkitsemistä lähteistä. Mutta on se lisäksi täysin looginen kehitysaskel myös reaalimaailman kulttuureihin peilaten. Kun tapahtuu jotain koko kulttuurin mullistavaa, asia halutaan luonnollisesti pyrkiä tuntemaan ja ymmärtämään ja merkitsemään muistiin, ja kun mukana mullistusta aikaansaamassa on ollut omaan ryhmään kuuluvia henkilöitä, heidän tekonsa varsinkin halutaan kirjata muistiin tuleville sukupolville - myös meille, jotka niistä nyt Tolkienin välityksellä saamme lukea.

Länsikairan Punaisen Kirjan ideallisena esikuvana on kelttiläinen Hergestin Punainen Kirja.

Todellisuudesta pikku hiljaa kirjan maailmaan johdattelevan prologin ideaa taas kehitti ja hyödynsi Tolkienin jälkeen (mahdollisesti Tarun esimerkistä inspiroituneena?) useissa romaaneissaan ainakin Michael Crichton.

En muistanutkaan, että prologissa kuvattiin näin suoraan tuo kertomus Punaisesta kirjasta. Sitä paitsi siinä väitetään hobitteja yhä eläneen Vanhan Maailman luoteisosissa.

Prologista täytyy muistaa aina mainita, että siinä kerrotaan Frodon palanneen Kontuun ja kirjoittaneen Sormusten Sodasta mainitun kirjan, että Sam sai lapsia ja että Pippinistä ja Merristä tuli mahtimiehiä. Kerrotaan olleen Gondorin ja Arnorin kuningaskunnat, joista jälkimmäinen tuhottiin. Gondorin kuningaslinjan sammumisesta ei mainita mitään. Maintaan kyllä kuningas Elessar sekä käskynhaltija Faramirin pojanpoika, mutta tieto Gondoria hallitsevasta Denethorista, jolla on Faramir-niminen poika paljastunee vasta Rivendellissä. Viimein mainitaan, että Rivendellissä asui Elrond, joka kuitenkin lähti pois kuten myös joku Galadriel, mutta tämän jälkeen sinne olisi vielä asettunut Celeborn, kunnes hänkin matkasi Harmaisiin Satamiin ja ilmeisesti pois Keski-Maasta.

Isilmírë sanoi:

Itseäni jaksaa vieläkin joka lukukerralla hätkähdyttää se, miten kovin pieniä hobitit oikeasti ovat. Vaikka mittana käytettäisiin Suomessa aikoinaan käytössä ollutta varsin pitkää venäläistä kyynärääkin, yhden ja kahden kyynärän välille sijoittuva pituus tarkoittaa silti vain noin 70 - 140 cm:n mittaa, ja kun nykyään harvat hobitit yltävät edes puoleentoista kyynärään, se tarkoittaisi vain noin metrin mittaista vartta.

Click to expand...

Tässä oli mielestäni kiinnostavasti selkiytetty vielä aikaisempaa paremmin, että hobitit todella ovat nykyään pääsääntöisesti puoltatoista kyynärää lyhyempiä, koska nykyään harva yltää siihen pituuteen. Verrattuna aiempaan, jossa harva pääsee tuohon pituuteen. Onhan tuo edellinenkin versio oikeasti ihan selkeä, mutta jos oikein hakemalla haen, niin voisin nähdä sen myös tarkoittamassa, että harva pääsee (mahtuu) puoleentoista kyynärään – ikäänkuin lyhyempi olisi se arvostettavampi pituus hobitille –, mutta (siitä huolimatta) heidän kerrotaan kutistuneen (koska ovat nyt alle 2 kyynäräisiä, kun taas ennen oli sitäkin pidempiä.)

-----------

Pyrkimyksessäni katsoa tekstiä 'niin kuin se on', välttäen enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi käyttämästä sen ulkopuolista kontekstia:

Karvajalat ovat ruskeaihoisia, ... He siirtyivät Viimapäälle saakka niihin aikoihin kun muut vielä asuivat erämaassa. He olivat tavallisin ja hobittimaisin heimo ja heitä oli ylivoimaisesti eniten.

Helokeseillä oli vaalea iho ja tukka. ... Eriadorissa he pian sekaantuivat muihin heimoihin jotka olivat tulleet ennen heitä, ... Vielä Bilbon aikana saattoi huomattavimmissa suvuissa, kuten Tukeissa ja Bukinmaan Herroissa havaita selviä helokesien piirteitä.

Eli Bilbon aikana on juuri ja juuri havaittavissa huomattavissa suvuissa Helokesien – ainoiden vaaleaihoisiksi kerrottujen hobittien – piirteitä. Näistä kohdista piirtyvä mielikuva ei mielestäni aivan vastaa tähän astista ajatustani, johon elokuvat ovat olleet vahvasti vaikuttava tekijä.

Pidättäydyn yleensä katsomasta alkutekstiä, mutta nyt tuli tarkistettua, että käytetyt termit olivat browner ja fairer; Eli ehkäpä hieman vahvoilta tulkinnoilta tuntuvat nämä suomennoksessa edelleen olevat valinnat, mutta joka tapauksessa – myös alkutekstin nojalla – olisi minun ensi ajatukseni, että hobitteja esitettäessä liikkuvana kuvana tulisi löytyä mieluiten monia ihonvärejä, olivat ne erot sitten suuria tahi pieniä.

Voidaan tietysti myös huomioida, että heti perään mainitaan konnunlaskun alkaneen, kun Helokesiveljekset lähtivät liikkeelle Briistä ..., mukanaan suuri joukko hobitteja. Mutta aiempi maininta siitä, että helokesit sekoittuivat muihin hobitteihin tekee ainakin minulle vaikeaksi uskoa, että tuo suuri joukko hobitteja ei sisältäisi juuri lainkaan karvajalkoja. Suomennoksen perusteella myös mahdolliset seka-avioliittojen jälkeläiset luulisi erottuvan hyvinkin, mutta tämä vaihtoehto ei sitten alkutekstin kanssa oli ihan yhtä selkeä*. Jokatapauksessa, koska "puhtaita" helokesejäkin oli (nuo kaksi veljestä), niin en näe miksei puhtaita karvajalkojakin olisi tuossa suuressa joukossa hobitteja, jotka heitä seurasivat; Tällöin erottuvia ihonvärejä näkisin sopivaksi olevan (ainakin vielä konnunlaskun alun aikoihin) niin suomennoksen vahvassa tulkinnassa, kuin alkutekstiä lukienkin.

*Alkutekstiin nojaten vastaus voisi mielestäni olla, että browner on hieman tummempi kuin Frodon iho elokvassa, ja fairer samoin hieman vaaleampi, jolloin pitkien vuosisatojen kuluessa kaikki ovat ehtineet sekoittua tuollaiseksi tummemman pään vaaleaihoisiksi. Mutta tämä kokonaisvaltainen sekoittuminen ei nähtävästi ollut ainakaan helokesiveljesten aikana konnunlaskun alussa vielä tapahtunut, jos nyt sellaista tulkintaa haluaisi tehdä. Ja tätä täyttä sekoittumista vastaan puhuu mielestäni esimerkiksi heti pian tekstissä vastaan tuleva tulkinta, että Nevassa yhä virtaa vahvana Väkevien veri, jonka vuoksi siellä hobiteilla kasvaa pientä parrantapaista untuvaa leuassa, kun taas helokesien tai karvajalkojen verellä varustetut hobitit ovat täysin parrattomia. Eli sekoittumisesta huolimatta on havaittavia erityispiirteitä edelleen nähtävissä, jonka johdosta ajattelisin hobitteja tulevan olla vähintäänkin useammassa kuin yhdessä ihon sävyssä –. (Ja suomennokseen nojaten teodellakin selkeästi havaittavissa eri väreissä.) Tämä tekstin kohta Nevan hobiteista taitaa nähdäkseni myös suoraan sanoa, että kontuun muutti myös – ainakin lähes täysiverisiä – karvajalkoja (ruskeaihoisia!!! T: Kersti Juva (?)), helokesiveljesten mukana tahi myöhemmin

Joskin elokuviin liittyen täytyy huomioida, etten ole perehtynyt tapaan, jolla niitä on lähdetty työstämään; Onko prologi kenties ollut tulkinnan ulkopuolella tai jotain vastaavaa.

Olen itse tulkinnut hobittien kolmen heimon erilaiset ulkonäöt samantapaisiksi eroiksi kuin Britannian historiallisilla asuttajilla: oli piktejä, oli kelttejä, oli roomalaisia, germaaneja, viikinkejä ja normanneja, kaikki kooltaan, väritykseltään ja piirteiltään vähän erilaisia, ja vaikka kaikkien näiden geenit ovat nykyään aika kauniisti sekoittuneet, nykyäänkin joku syntyperäinen britti saattaa olla ulkonäöltään kuin antiikin Rooman veistos tai maalaus, joku taas stereotyyppisistä stereotyyppisin kalpea, punapäinen, kapeakasvoinen keltti. Tämä tulkintani toki pohjautuu vain siihen käsitykseeni, että Tolkien ajatteli hobitit ikään kuin itsensä ja oman kansansa ja kulttuurinsa edustajiksi fantasiamaailmassaan.

Isilmírë sanoi:

Toisin sanottuna hobitit ovat taaperokokoisia, pienimmät aikuiset vain muutaman viikon ikäisen suomalaisvauvan mittaisia.

Click to expand...

Tämä tekee eräät tarinan kohdat, esimerkiksi Konnun puhdistuksen, epärealistisiksi. Yksi ihmisrosvo olisi kymmenessä minuutissa hakannut kepillä maahan parisatamiehisen hobittiarmeijan. Ja miten Sam, Merri ja Pippin olisivat pystyneet käyttelemään miekkoina aikuisten ihmismiesten käyttöön tarkoitettuja tikareita. Olisivatko edes sormet yltäneet kahvan ympäri?

Toisaalta simpanssit ovat ihmisiä pienempiä, mutta selvästi vahvempia. Kuinka kaukaista sukua Keski-Maan humanoidit olivat toisilleen? Ilmeisesti oikeankin maailmamme muinaisuudessa eli lukuisia ihmislajin lähisukulaisia samanaikaisesti ja eurooppalaisissa on yhä poikkeuksellisesti parisen prosenttia neandertaaligeenejä. (En tiedä miten geenien yhteneväisyyksiä lasketaan ja määritellään, ihmislajilla on vissiin myös paljon samoja geenejä perunan kanssa.)

Merrilä ja Pippin ovat sen verran isokokoisia ja Sam sen verran voimakas, että heillä oli tuskin miinusmerkkistä vahingonmuutosta (–d4), ja vaikka useimmilla hobiteilla olisi niin kyllä lyhytmiekka tai lyhykeihäs silti tekee sen verran vahinkoa, että haarniskoimattomaan tulee vahinkoa.

Lyhytmiekka d6+1 ja Lyhyt keihäs d8+1. Lävistäessään nämä tekevät tuplavahingon (20% osumatodennäköisyydestä).

Jouseen (d6) ei edes lasketa mukaan mahdollista negatiivista (tai positiivista) vahingonmuutosta.

Tyypillisellä ihmisellä noin 12 kokonaiskestopistettä, mutta siis jaloissa, päässä ja mahassa 4, rinnassa 5 ja käsissä 3. Ei tarvitse kuin 4 pistettä vaikka mahaan, niin vastustaja kaatuu, ja sitten sitä on porukalla helpompi alkaa mukiloimaan.

Toisin sanoen aivan mahdollista, että kolminkertaisella ylivoimalla hobitit hoitavat haarniskoimattomat ihmiset.

Vaikka hobitit on puolet dunedainin pituudesta, niin eivät he ole puolet heikompia, siis voimaltaan, ja ovat ruuminrakenteeltaan jopa jäntevämpiä kuin ihmiset. Niin ikään heillä mainitaan olevan pitkät sormet.

Karvajaloilla, jotka olivat hobiteista lukuisimpia, mainitaan kylläkin olleen sirot jalat ja kädet. Väkevien käsien ja jalkojen sen sijaan sanotaan olleen isot, ja helokesit puolestaan olivat hobiteista pisimpiä, Merri ja Pippin (joissa siis oletettavasti oli helokesiverta, koska he olivat suvuista, joissa helokesiperimä edelleen oli ilmeisintä) vielä erityisen pitkiä. Ehkä ainakin osa hobiteista oli siis kyllin isokätistä porukkaa käyttelemään ihmisten tikareita tehokkaasti ja varsinkin ne isoimmat, noin viisivuotiaan suomalaislapsen kokoiset, pituuteensa nähden vankkoja ja vahvoja.

Kääpiöidenhän sanotaan prologissa olleen myös pituudeltaan samaa luokkaa hobittien kanssa, vain vankempia ja vahvempia, ja he pystyivät sentään pistämään kampoihin jopa noldor-haltioille.

Hobitit olivat puolituisia, siis puolen miehen mittaisia. Selvempää on sanoa, että lyhyimmät olisivat olleet vain 60 cm, mutta pisimmät 120 cm. Erityisesti Merrin ja Pippinin kerrotaan olleen erityisen pitkiä, joten oletettavasti vähintään lähes 120 cm. Tolkien Gateway myös viittaa The Nature of Middle Earthiin (s. 195), jonka mukaan naishobitit olisivat olleet tyypillisesti 3 jalkaa (92 cm) ja miehet 6 tuumaa pitempiä (107 cm). Vaikka myöhempinä aikoina hobitit olisivatkin olleet lyhempiä, on minusta liioiteltua sanoa heitä vauvan kokoisiksi.

Isilmírë sanoi:

Maininta siitä, että hobittien ainoa tiedonjanon kohde on sukututkimus, sai miettimään syytä tähän.

Click to expand...

Koska hobitit on kuvattu leppoisaksi ja yhteisölliseksi maalaiskansaksi, mistä muusta he olisivat kiinnostuneita. Seuraavassa luvussa myös mainitaan hobittien rakastavan sukutarinoita, mikä sopii tähän kuvaan.

Sanoin, että pienimmät aikuiset hobit, ne yhden kyynärän mittaiset, olivat vauvan pituisia. Suurin osa hobiteista oli taaperokokoa, pisimmätkin heistä vain neli - viisivuotiaan suomalaislapsen kokoa.

Sukupuiden kohdalla minua mietityttää se tarmo ja tutkimusinto, jolla niihin paneuduttiin. Kyllähän ennenaikaan oman historiamme kyläyhteisöissäkin oltiin hyvin yhteisöllisiä ja tiedettiin, kuka oli kellekin mitäkin sukua muutaman polven päähän, mutta eivät sukupuita rakennelleet kuin ns. jalosukuiset ja muut vallanpitäjät, joiden oli valtansa legitimoimiseksi ja uusien valtasuhteiden luomiseksi tärkeää tietää sekä omat että liittolaisten ja potentiaalisten puolisoiden sukulaisuussuhteet mahdollisimman kauas menneisyyteen. Hobiteilla tuskin tällaista tarvetta oli, ja siksi mietin, löytyisikö heidän erikoiselle sukututkimusinnolleen jotain muuta käytännön syytä.

Lisäys: Lukiessani prologia vielä uudelleen läpi alkoi mietityttää myös se, että karvajalkojen sanotaan olleen se kansa, joka mieluiten asettui aloilleen eli pysyi yhdessä paikassa - ja kuitenkin he olivat ensimmäiset, jotka vaelsivat Sumuvuorten yli ja vieläpä pitkälle Eriadorin puolellekin, aina Amon Sülille asti. Tämä on erikoista siksikin, että mäkimaita ja vuorenrinteitä rakastavana ja kääpiöiden kanssa seurustelevana kansana he ilmeisesti asuttivat alkujaan Sumuvuorten juuria niiden itäpuolella eli olivat hobittikansoista kaikkein kauimpana Synkmetsän varjosta, jonka hobittitaruissa sanotaan ajaneen hobittien esivanhemmat liikkeelle länttä kohti. Miksi he siis lähtivät ensimmäisinä?

Perustuen siihen, että väkevien taas sanotaan viihtyneen alavalla maalla ja veden äärellä, Smeagol oli ilmeisesti nimenomaan väkevä. Liekö siis Klonkulla nuoruudessaan ollut saappaat jalassa ja leuassaan haituvainen parta?

Sukututkimusintoa voi ehkä verrata Smeagolin kiinnostukseen "juurista ja lähtökohdista". Ehkä se ei ollut vain Smeagolin juttu vaan yleisemmin hobittien ja hobitinkaltaisten "juttu", jolla he jäsensivät maailmaansa.

Isilmírë sanoi:

Maininta siitä, että hobittien ainoa tiedonjanon kohde on sukututkimus, sai miettimään syytä tähän. Jos he muuten suhtautuvat asioiden tutkimiseen piittaamattomasti, miksi kuitenkin sukujuuret ovat niin tärkeitä? Voiko se liittyä siihen, että Keski-Maan (tai nykymaailman) mittakaavassa hobitteja on loppujen lopuksi hyvin vähän ja avioliittoja suunnitellessa on tärkeää voida tarkistaa, ettei haikailun kohteena oleva sulhas- tai morsiankandidaatti olekin vahingossa turhan läheistä sukua - tai sukua turhan monelta taholta?

Click to expand...

Omistusoikeus- ja perintöasiat (Konnun hobiteillahan oli tiukat säännöt myös testamenttien pätevyydestä); turhamaisuus (halu löytää sukulaisuussuhteita eri piirikuntien vanhoihin päällikkösukuihin?); myös yleinen sosiaalisuus ja halu tuntea ja tavata monia ihmisiä [tai siis hobitteja] ja olla näihin yhteydessä (Konnun postilaitos ja vieraileminen sukulaisten luona "kuten kuuluukin")? Sukututkimuksen avulla voitiin olla yhteydessä myös jo kuolleisiin sukupolviin, kerätä kaikki samaan suureen lämpimään smialiin.

Ja jos sanotaan että sukututkimus oli hobittien erityinen tiedonjanon kohde, niin tämänhän ei tarvitse tarkoittaa, että kaikki hobitit harrastivat sitä, vaan että ne jotka ylipäätään keräsivät jotain tietoa (ja joilla oli jotain merkitystä; siis rikkaat hobitit), keräsivät juuri tätä tietoa (siis ennen Neljättä aikaa, jolloin tämä uteliaisuus laajeni suuren maailman historiaan).

Voihan olla, että sukututkimuksesta innostuivat ensiksi sellaiset rikastuneet hobitit, jotka eivät kuuluneet vanhoihin arvosukuihin, mutta halusivat löytää yhteyksiä niihin?

Toisaalta, kun Konnussa oltiin siirtymässä sukuyhteiskunnasta (jossa sukututkimusta tarvittiin vähemmän, paitsi ehkä juuri noiden mahdollisten avioliittoesteiden takia) kaupallistuvaan luokkayhteiskuntaan, jossa eri sukuihin kuuluneet hobitit saattoivat asua missä piirikunnassa tahansa, niin sukututkimus saattoi olla yritys ylläpitää rapistumassa ollutta Gemeinschaft -yhteisöllisyyttä?

...

Erilliseen kysymykseen siitä, miksi karvajalat ylittivät Vuoret ensimmäisinä vaikka he asuivat kauimpana hobitteja poispäin pelottaneesta idän varjosta, voisi vastata esimerkiksi sillä tavoin että kun karvajalat jo asuivat vuorten (itäisillä) alarinteillä, niin heillä oli myös lyhin matka ylittää vuoret ja ehkä parempi valmius liikkua vuorilla.

Mietin tuota "tottumus vuorilla liikkumiseen" -aspektia itsekin, mutta se ei selitä, miksi karvajalat jatkoivat matkaa aina Viimapäälle asti. Vuoristoisten seutujen hobitteina, jotka mielellään pysyvät aloillaan, heidän olisi luullut enintään ylittävän vuoret ja asettuvan niiden länsirinteille, jos itäpuoli alkoi tuntua turhan synkältä ja pelottavalta paikalta.

Hobittien yksinomaan sukuselvityksiin kohdistuneen tiedollisen mielenkiinnon osalta mietin tässä nyt sitäkin, että liioitteleekohan Tolkien vähän sitä yksinomaisuutta. Hänhän kuitenkin mainitsee melkein samaan hengenvetoon, että hobiteilla oli kirjoja, joissa oli tietoa menneistä ajoista, vaikkeivät monet heistä niitä viitsineetkään lukea. Aina oli siis kuitenkin ollut hobitteja, joiden mielestä tapahtumia kannatti kirjata ylös sillä ajatuksella, että joku joskus myöhemmin olisi kiinnostunut niistä lukemaan. Lisäksi hobitit mitä ilmeisimmin osasivat ihan yleisesti lukea ja kirjoittaa, olkoonkin että useimmat sovelsivat taitoaan vain kirjeiden kirjoittamiseen. Melkein kaikilla aikuisilla oli kuitenkin siis valmius ja monilla myös mahdollisuus ryhtyä perehtymään kirjoitettuun historiaankin, jos sille tuulelle sattuivat.

Olisipa muuten hauska tietää, mistä kaikesta hobitit toisilleen lähettämissään kirjeissä kirjoittivat. Aikoinaan osallistuessani Tolkien Mailing Competitioniin yhden kuukausitehtävän yhtenä osiona oli kirjoittaa kolme kirjettä, joihin oli annettu tietyt reunaehdot. Yksi omista kirjeistäni oli nuorelta, avioituessaan toiseen Konnun kylään muuttaneelta hobittirouvalta hänen sisarelleen entiseen kotikylään, enkä keksinyt sille sen omaperäisempää sisältöä kuin perheasioista, käsitöistä ja muista arkisista aiheista rupattelun. Mutta nyt mietin, että kun hobitit kerran rakastivat kovasti lauluja, tarinoita ja leikinlaskua, niin ehkä kirjeessä olisikin pitänyt olla enemmän senlaatuista materiaalia. Vaikka jokin hauska arjen anekdootti, joku uuden kotikylän kiertävä tarina tai laulunpätkä tai hyväntahtoista vitsailua tapojen mahdollisesta eroavaisuudesta aiempaan kotikylään verrattuna.

Isilmírë sanoi:

miksi karvajalat jatkoivat matkaa aina Viimapäälle asti

Click to expand...

Mietin samaa... Olikohan Viimavaaroille helpompi rakentaa hobitinkoloja kuin Sumuvuorille tai tasaisemmalle maalle?

Mietin myös, kuinkahan asuttuja nämä alueet olivat tähän aikaan: Vuosien kirjahan kertoo karvajalkojen saapumisesta samana vuonna (1050 K.A.) kun Gondor saavuttaa valtansa huipun. Oliko Arnorissa, Mustainmaassa tai jopa Sumuvuorten länsirinteillä silloin paljonkin ihmisasukkaita? Myöhemminhän Arnor vähitellen autioitui, ja Vuosien kirja kertoo selvemmin, miksi hobitit menivät sitten lännemmäs Briihin: kauemmas Angmarin Noitakuninkaasta.

Toisaalta jos hobitit olisivat halunneet paikkaan, jossa ei ole liikaa ihmisiä, tuskinpa Itä-länsi-tien varsi tai Amon Sûl olisi siihen hyvä valinta.

Karvajaloista sanotaan, että he olivat runsaslukuisin heimo, mutta väkevistä, etteivät he arkailleet ihmisiä yhtä paljon kuin muut. Edellä sanotaan, ettei syytä vuorten ylittämiseen varmasti tiedetä, mutta syiksi mainitaan ihmisten lisääntyminen ja pahan asettuminen Synkmetsään. Kun karvajalkoja asui vuorten alarinteillä ja heidän lukunsa saattoi ajan myötä kasvaa. Kun samaan aikaan kasvoi myös ihmisten määrä vuorten itäpuolella ja toisaalta paha ajoi Vihermetsästä ihmisiä (ja hobitteja) pois metsästä, joen ja vuorten välillä asukkaiden määrä kasvoi sekä lisääntymisen että muuton myötä. Kun karvajalat väistivät ihmisiä ja alueella alkoi olla ahdasta, osa päätyi siirtymään uusien tulijoiden tieltä länteen vuorten yli. (Ei tarvinne olettaa koko heimon siirtyneen kerralla.) Sitä, miksi he kulkivat Viimapäälle asti ei sanota, mutta eihän siinä sanota kaikkien sinne asettuneen. Ymmärtäisin, että tarkoitetaan osan kulkeneen sinne, mutta että sen kauemmas ei heidän tiedetä menneen.

Tuosta karvajalkojen lukumäärän mahdollisesta kasvusta tuli mieleen vielä yksi asia, jota mietin prologia lukiessani. Siinähän sanotaan toisaalta, että hobittiperheet olivat yleensä suuria, mutta toisaalta myös, että maatilat, puodit yms. toimeentulolähteet pysyivät sukupolvesta toiseen samanlaisina. Ihmettelen, mistä Konnun jatkuvasti kasvanut väestö oikein sai elantonsa, jos maatiloja ja liikeyrityksiä ei toisaalta laajennettu ja toisaalta jaettu perikuntien kesken. Historiassahan sellainen väestö, jolle ei enää riitä resursseja synnyinseudullaan, lähtee yleensä vaeltamaan muualle, mutta hobitit pysyivät kaikki Konnussa ja Briissä vuosisadasta toiseen. Riittikö niissä maata siihen, että kasvanut väestö raivasi jatkuvasti uudistiloja? Uusille pienyrityksillehän lisääntyvä väestö toki avasi markkinarakoja, jos vanhat eivät laajentaneet toimintaansa ja niiden kapasiteetti palvella laajenevaa asiakaskuntaa siis väkisinkin loppui, mutta jostain sen uuden asiakaskunnankin on täytynyt ensin raapia elantonsa ja sitten vielä sen verran ekstraakin, että ovat voineet käydä kauppaa muiden tarjoamista hyödykkeistä.

Jos hakee analogiaa Suomen kouluhistoriaan, niin meillehän on opetettu, että 1600-luvun lopun suurissa nälkävuosissa kuoli kolmannes ja 1800-luvun lopun pienemmissä nälkävuosissa noin kymmenes väestöstä. Ja itse asiassa myös Keski-Maan kolmannella ajalla oli ensin Ikitalvi ja sitten Tuima talvi, josta ei ollut kuin se sata vuotta TSH:n aikoihin.

Nämä siis ehkä hieman hillitsivät hobittien väestönkasvua. Tosin meidän maailmassa katastrofien jälkeen ihmiset aina innostuvat jörnimään, niin väkimäärä palautuu parissa sukupolvessa.

Voimme siis olettaa, että hobittien väkimäärä ei niin kauheasti ole kasvanut viimeisen sadan vuoden aikana. Onhan Repunpää (ja todennäköisesti Hobittila ja Virranvarsi) varsin myöhään rakennettuja, ovat eräänlaisia uudistiloja. Vaikka Kontu on 1400 vuotta vanha, niin alun perin se lienee aika maltillisesti asuttu ja kasvanut nykyiselleen vasta hiljalleen. Ja sen verran oli ylijäämä väestöä, että aikoinaan perustettiin Bukinmaa ja TSH:n tapahtumien jälkeen löytyi muuttajia Länsikairaan.

Meidän maailmassa maaseudun ylijäämä väestö oli todellinen ongelma jo 1800-luvun lopulla, mikä tosin johtui myös maatalouden teknistymisestä ja muutoksesta. Tunnetusti olisi ollut järkevämpää teollistaa yhteiskuntaa ja siirtää ylijäämäväestö kaupunkeihin. Sukutiloja ei kannattanut tai voinut jakaa nuoremmille pojille, koska niiden elinkelpoisuus olisi kärsinyt. Parhaimmat maa-alueet oli jo raivattu pelloiksi. Torpparilaitoksen vahvistaminen toi hetkellistä helpotusta, mutta renkiä ja piikoja ei enää tarvittu kun tuli koneita. Mutta moralistisista syistä ajateltiin, että siitä seuraisi vielä suurempia ongelmia. Maaseudulla ihmiset pystyvät rehellisellä työllä kasvattamaan itselleen edes ruokaa, kaupungeissa laman ja työttömyyden iskiessä ihmiset joutuvat turvautumaan sosiaalihuoltoon ja/tai heistä tulee vallanpitäjille vaarallisia vallankumouksellisia. Tästä syystä Suomen teollistuminen viivästyi ja vielä sotien jälkeenkin yritettiin väestö asuttaa maaseudulle, mutta 1950-luvun lopulla lyötiin hanskat tiskiin. Pienistä tiloista ei saatu kannattavia tai ainakaan niiden asuttajien säädyllistä elintasoa ja maataloudessa oli ylituotantoa.

Englannissa ylijäämäväestön ongelma oli hoidettu ja yli sata vuotta aikaisemmin. Talonpojat menettivät itsenäisyytensä jo 1700-luvun lopulla ja porukkaa alettiin pakottamaan tehdastyöhön kaupunkeihin (Karl Polany, Suuri murros, 1944). Tästä pääsemmekin Tolkienin maaseutunostalogiaan ja örkkeihin, eli kaupunkien teollisuustyöläisiin, joista Tolkien ei ilmeisesti pitänyt. Mutta se on toinen tarina.

Voisin ehkä ymmärtää tuon maininnan elannon hankinnasta myös sillä tavalla, että – Platonin ideaopin ajatusta löyhästi mukaillen – hobittien ja sukujen idea maatilasta, puodista ja muusta säilyi vuosisatojen mittaan samanlaisena; Kaikkea saattoi kyllä tulla hyvinkin lisää, mutta ne uudet olivat aivan samanlaisia kuin ne vanhatkin, joiden rinnalle uusia otettiin käyttöön. Ja että kehitys tapahtui juurikin uusia samanlaisia yksiköitä aloittamalla vanhojen kehittämisen sijaan. Tähän sopisi mielestäni tekstin aiempi pohdinta siitä, mistä hobitit saivat aikanaan maanpäällisten rakennusten rakennustaidon, kun selkeästi tehdään ilmi, että sekään ei ollut hobittien oman kehitystyön tulosta, vaan suoraan opittu toisten opettamana. Ja sitten kun ottaa Vohobitin huomiot myös mukaan, niin niitä uusia yksiköitä ei ehkä sitten tässäkään ajatuskulussa ihan niin hirveän paljon tarvitsisi olla tullut.

Isilmírë sanoi:

Eräänlainen toistuva ristiriita prologissa on se, että toisaalta hobittien sanotaan eläneen hiljaksiin keskenään muiden kansojen unohtamina, mutta toisaalta heidän sanotaan Kontuun asetuttuaan oppineen vaikka mitä haltioilta, ihmisiltä ja kääpiöiltä - jopa siinä määrin, että unohtivat oman kielensä ja alkoivat sen sijaan puhua dúnedainin kieltä. Ja kyllähän sekä kääpiöt että haltiat kulkivat silloin tällöin Konnun mailla vielä Sormusten Herran tapahtumienkin aikaan ja sekä Bilbo että Frodo olivat haltioiden ystäviä.

Click to expand...

Pistää miettimään tosiaan, mutta mielessäni säilyy ajatus unohdetusta kansasta sillä perusteella, että harva gondorilainen tai rohanilainen oli esimerkiksi perillä siitä, ketä hobitit (puolituiset) oikein ovat. Puhumattakaan Fangornin enteistä, jotka kaipailevat kadonneita entvaimojaan hobittien maiden lähettyviltä tietämättä itse hobiteista tai hobittien lähiseuduista.

Hobitit olivat unohdettu kansa siis joidenkin merkittävien kansojen keskuudessa. Yhteiskieli on saatettu omaksua sen laajan käytännöllisyyden vuoksi. Yhteiskieltä on voitu käyttää myös hämäyksenä, sillä pienet hobitit olivat mestareita katoamaan ja pysymään näkymättömissä oman rauhan ja turvallisuuden tähden. Hyvä keino hämätä ja pitää omaa rauhaa rakastava kansa turvassa ja piilossa on osata muun maailman yhteiskieltä, jotta he eivät kiinnitäisi liikaa itseensä muiden kansojen huomiota, sillä heidän pieni kokonsa muun maailman silmissä tekisi siitä jo puolet.
Hobiteilla oli monia syitä pitää runsas ja vehreä maansa erossa muun maailman tapahtumista, sillä he pitivät luomaansa ja ylläpitäämänsä järjestystä tärkeänä.

Mitä tulee Konnussa kulkeviin kääpiöihin ja haltiohin sekä velho Gandalfiin oli heillä varmasti yhteisymmärrys siitä, että Konnussa oli jotain ainutlaatuista, jota ei saa paljastaa muulle maailmalle ilman hyvää syytä. Myöhemmin tämä hyvä syy oli Sormuksen sota, joka oli tapahtumana sen verran laaja ja koski jo alkutekijöissään kohtalokkaasti Kontua sormusten sormuksen ollessa Reppulin hallussa.

Tässä viimesin esimerkki yhteiskielen käytännöllisyydestä hobittien suhteen: Osa hobiteista rakasti tarinoita, lauluja ja runoja jotka kertoivat ja opettivat muun maailman tapahtumista. Huolimatta siitä, että nämä toiset kansat eivät olleet edes tietoisia hobittien olemassaolosta, olivat yhteiskielelle käännetyt tarinat, laulut ja runot avain siihen, että hobitit olivat edes jollain tavalla tietoisia siitä, mikä ulkomaailmassa heitä odotti.

Tämä hobittien sivistyksen jano oli mielestäni ratkaiseva tekijä siinä, että Frodon lisäksi matkaan uskaltautui myös Sam, Pippin ja Merri, sillä ilman yhteiskielen tuomaa sivistystä tuskin mainitut hobitit olisivat uskaltaneet moisen seikkailun tähden ylittää kotiensa kynnystä ilman minkäänlaista tietoa muusta maailmasta, jonka yhteiskieli heille tarjosi.