TSH #40: Kolmas kirja - yhteenveto

Tämä on Pippinin kirja. Hobiteista nuorin ja lapsellisin, jonka kotiinlähettämistä Mestari Elrondin sydän suositteli, pyörittää nyt Ardan historiaa eteenpäin. Tämä kertomuksen pieni ironia ilahduttaa minua.

Kirjan alkupuolella Pippin vapauttaa itsensä ja Merrin (tutkikaa vielä lukua "Uruk-hai"); hobitit sysäävät Fangornissa suuret tapahtumat liikkeelle. (Mutta olisivatko entit aktivoituneet muutenkin? Luultavasti.)

Kirjan lopussa Peregrin potkaisee vielä isomman kiven vierimään näyttäytymällä Sauronille. Suuri Silmä marssittaa armeijansa saman tien ulos Mordorista pelätessään että petollinen pikku Saruman on saanut sormuksen. Miten Frodo ja Sam olisivat päässeet Tuomiovuorelle jos Morgulin ja Gorgorothin laaksot olisivat olleet täynnä örkkejä? (Ehkä vasta Aragornin telekommunikaatio Barad-duriin on Sauronille viimeinen pisara, mutta Ara tai Gandalf eivät luultavasti olisi uskaltanut käyttää näkykiveä ilman Pippinin pikku kokeilua.)

Gandalf tosin saa tässä kirjassa ulkoisesti näyttävimmän roolin. Gandalf Valkoiseksi turboahdettuna hän jyrää yli esteiden. Tavallaan toivoisi hänen saavan jossain tämän kirjan kohtauksessa edes suurinpiirtein tasaveroista vastusta, mutta ei. Tolkien olisi joutunut näkemään hiukan enemmän vaivaa juonen suhteen jos Gandalf olisi pysynyt kuolleena (ainakin muutamia satoja sivuja pidemmälle?).

Tolkien yrittää kyllä antaa muillekin Saattueen jäsenille omat hetkensä parrasvaloissa, mutta esimerkiksi Aragornin kohdalla tämä näkyy selvänä yliyrittämisenä. Gimli on heikoin (tai ainakin hitain) lenkki, mutta lohdutukseksi Tolkien antaa hänen lopulta voittaa Legolasin yhdellä tapetulla örkillä.

Entit ovat viehättävä episodi, he tarjoavat edes hiukan vaihtelua Keski-Maan länsiosien vapaiden kansojen uuvuttavaan kulttuuriseen yhdenmukaisuuteen. (Näennäisen rodullisen - tai jopa lajillisen - monimuotoisuuden ei pidä antaa hämätä. Mitä Tolkien olisikaan voinut tehdä kotkista, jos olisi antanut niille oman kielen ja historian.) Tämän vuoksi antaa enteille anteeksi sen, että he ovat yksi tyhjästä putkahtava deus ex machina-apuvoima "Tarun" useiden muiden joukossa.

Örkit ovat tässä kirjassa melko lapsellisia pahiksia. Sarumaninkin esitys on aika heikko. "Tarun" loppupuolen kohtauksissa hänen roolinsa on mielestäni kirjoitettu paljon paremmin.

Tarun kolmannessa kirjassa Tolkien on copypeistannut paljon klassista kirjallisuutta Beowulfista ja Macbethista Fenimore Cooperin intiaanikertomuksiin. Rohanin ratsastajien yhteiskunta, kulttuuri ja runous pohjautuu monin kohdin - hevosten keskeisyyttä lukuunottamatta - hyvinkin tarkasti muinaisenglantilaiseen kulttuuriin. Rohan onkin vakuuttavampi kuin enemmän mielikuvitukseen perustuva Gondor. Ehkä Tolkien oli kuitenkin parempi oppinut kuin eeppisen fantasian kirjoittaja.

Uskon, että useimmat lukijat pitävät tavasta, jolla tapahtumat rullaavat tässä kirjassa, mutta itse odotan malttamattomana pääsyä neljänteen kirjaan.

Telimektarilta (kommentti Tikin seuraavaan viestiin!)

Lisäksi J. R. R. Tolkien oli ehkä pessimistisempi sodan suhteen kuin monet maanmiehensä. Joutuivathan englantilaiset taistelemaan Tolkienin ihailemia saksalaisia vastaan rikollisten kommunistien rinnalla. Eikä maailman mahdollinen amerikkalaistuminenkaan Tolkienia varauksettomasti ihastuttanut. (Professorin saksalaisihailu ei toki ylettynyt Hitleriin, joka oli turmellut ja vääristänyt jalon pohjoisen ihanteen.) Katkelmia Tolkienin kirjeistä :


People in this land seem not even yet realize that in the Germans we have enemies whose virtues (and they are virtues) of obedience and patriotism are greater than ours in the mass. Whose brave men are just about as brave as ours. Whose industry is about 10 times greater...
("Letters", kirje 45, 9.6.1941)

[Viimeksimanittu luku oli karkea väärinkäsitys, Britannian taloudellinen potentiaali ei ollut paljoakaan pienempi kuin Saksan, ja oli lisäksi kokonaisvaltaisemmin mobilisoitu.]

...the ´Daily Worker´is cried in the streets unmolested. We shall have some lively times after the War even if we win it as far as Germany is concerned.
(Kirje 42, 11.1. 1941)
[Brittikommunistit saivat siis levittää lehtiään avoimesti. `Konnun puhdistus´olisi vielä edessä!]


..I must admit that I smiled a kind of sickly smile (... ) when I heard of that bloodthirsty old murderer Josef Stalin inviting all nations to join a happy family of folks devoted to the abolition of tyranny & intolerance! But I must also admit that in the photograph our little cherub W. S. C. actually looked the biggest ruffian present.
(Kirje 53, 9.12.1943)
[J. R. R. T. kommentoi uutisia Teheranin konferenssista, ja ihmettelee, että uutiskuvissa Churchill oli näyttänyt koko joukon paatuneimmalta roistolta.]

Tämä oli ehkä vähän offia, mutta Suuri Rotta aloitti!

dezsa vuu

[Tässä uudemman kerran kommenttini Telimektarin alustukseen - aavistan jotenkin, mitä hän aikoo vastata, kunhan ei vain puhuttele minua Suureksi Rotaksi, minä olen vain Pieni Jyrsimö]

Ensinnäkin: oli ilo lukea Telimektarin kiteytyksiä III kirjasta. Pippinin
kirja, totta tosiaan! Enpä ole erikseen asiaa ajatellutkaan, mutta niinhän se on.

Mutta asiasta toiseen: tämä kirja on kirjoitettu melkoisen hurjan ajanjakson kuluessa meidän maailmassamme. RC:n mukaan Tolkien aloitti III kirjan kirjoittamisen vuoden 1941 lopussa / 1942 alussa, ja sai ensimmäiset neljä lukua paperille tammikuun 1942 lopussa. Seuraavat kaksi lukua sekä hahmotelma jatkosta Fangornin jälkeen kirjoitettiin ehkä juhannukseen mennessä. Kesän ja syksyn 1942 hän kulutti kirjan loppujen lukujen valmistamiseen. Sitten kaikki käytiin uudestaan läpi. Vuoden 1942 lopussa seurasi sitten pidempi tauko.

Tämä vain siksi, että mielestäni ei pidä unohtaa maailmansotia Tarua lukiessa. Nyt jo toinen suuri sota takertui Tolkienin luomustyöhön. En yhtään kummastele sitä, että hänen teoksistaan välittyy tietynlainen pessimismi, etten sanoisi synkkyys, jota vastaan hobittien ilomieli koettaa taistella. Mutta sellaista se oli varmaan myös Luftwaffen jyristessä Englannin yllä. Ja Ranskassakin silloin aiemmin, edes joskus, toivottavasti.