Uusi Aika Gondorissa

Kirjoitan nyt tarinan Uuden Ajan Gondorista. Tarinaa saa toki jatkaa, jos ketään kiinnostaa.
Muok.
Jatkan tarinaa itse koska Nuotion tarinankertojat tuntuvat kadonneen, tai olisivatko tarinat vain katoavaa kulttuuria?
Uusi Aika Gondorissa.


Pieni tyttö käväli pitkin vaaleita katuja. Hänellä oli kauniit, kullankeltaiset hiukset, vakavat, harmaat silmät ja ystävällinen luonne. Laina huokaisi ja hengitti kaupungin tuoksuja. Laina Faramirintytär oli syntynyt samoihin aikoihin kuin Kuningas Elassar oli lähtenyt Gondorista. Kaupunki tuntui tyhjältä. Laina taittoi ruusukimpun käteensä, ne pistelivät hiukan. Onneksi kotiovi oli lähellä. Laina astui sisään. Hänen isänsä, ruhtinas Faramir, istui kumarana ja harmaana tuolissaan ja luki kuten aina joskus tapahtui.
- Missä äiti on? Faramir kääntyi ja katsoi kysyviin lapsenkasvoihin. - Hän muistuttaa Boromir-parkaa, hän ajatteli, ja vuosientakainen suru välähti hänen silmissään. Laina asetti kukat pöydälle ja kosketti isänsä polvea.
- Ajattelitko Boromir-setää?
- Ajattelin. Hän oli hieno mies, Laina. Laina oli hiljaa. Boromir oli saanut surmansa menneissä taisteluissa vuosia sitten, eikä Laina ollut koskaan nähnyt setäänsä. Ajatus kirpaisi Lainan 10-vuotiaan lapsenmieltä viiltävänä kipuna. Kunpa setä olisi elänyt!
- Ei, itkeminen ei auta, Laina puhisi itselleen, otti litistyneet ruusunsa pöydältä ja lähti keittiöön. Siellä hän tapasi äitinsä, jonka tukka loisti yhtä kirkkaana ja silmänsä yhtä odottavina kuin kauan sitten Parannuksen Tarhassa tai Rohanin tasangoilla Théoden-kuninkaan vielä eläessä. Éowyn huomasi lapsen vieressään.
- Saisinpa elää kerran Pelennorin taistelut, entinen aseneito huokaisi. Laina sulki silmänsä. Hän näki sen kaiken mitä äiti tarkoitti. Loimuavaa tulta. Savua. Pimeyttä. Huutoja. Laina kirkaisi heikosti. Éowyn hätkähti ja vilkaisi esikoistaan nopeasti.
- Hoitaisitko hetken kaksosia? Laina otti puolivuotiaan Lainleijahin, harmaasimäisen ja lujaluoteisen poikaviikarin, tiukkaan syliotteeseen. 5-vuotias Arwen Faramirintytär, joka oli saanut nimensä kuningatar Arwen Iltatähden mukaan, katsoi sisartaan kirkkain, pelottomin silmin.
- Laina, mennään Mo-Mo... No sinne, missä se Sormus tuhotttiin, otetaan Lainlei mukaan!
Faramir, joka oli kuullut lapsen kovan äänen, loikkasi pystyyn ketterästi kuin kaniini, ja tömisteli lasten eteen kasvoillaan ankara ilme.
- Te ette mene Mordoriin. Mistä sinä moisen keksit?
*
Arwen makasi vuoteessaan ja mietti. Koko kaupunki nukkui. Hän halusi seikkailla. Laina röhkäisi unissaan kuin porsas. Arwen hyppäsi pystyyn.
- Laina!
- Hnh...
- Herää, lähdetään, ota veljesi.
- Arwen!
Arwen ei kuunnellut vaan avasi ikkunan ja kömpi tikkaille.
- Lainlein vuoro. Kuorsaava kerä päätyi isonsiskon kainaloon.
- Laina, tule ettei isä herää. Eikä äiti sen paremmin.
Arwenin nuori sydän hakkasi rinnassa. Mitä hän oli tekemässä? Pakenemassa kuin vanki. Laina katsoi ja hänen slmissään näkyi Rohanin aseneito Éowynin kylmä ja luja ilme. Lainlei tuhisi unissaan. Arwen laski pojan maahan. Jossain ulvoi jokin eläin. Arwen nosti Lainlein syliinsä ja hiipi eteenpäin Laina kintereillään, Yhtäkkiä lapset jähmettyivät patsaiksi. Joku tuli kovaa vauhtia ilmasta käsin.
- Argh, Arwen inahti, ja putosi pimeyteen.

Arwen Faramirintytär avasi silmänsä. Oli pimeää. Missä Lainlei oli? Laina oli siinä, itkien.
- Ne veivät Lainlein!
- Laina... Arwenin silmiä poltti. Silloin petti Éowynilta, kuninkaitten tyttäreltä peritty kovuus murtui. Arwen purskahti hillittömään itkuun. Laina kietoi kätensä sisarensa ympärille.
- Arwen, me löydämme Lainlein.

Kirjoitan nyt tarinan Uuden Ajan Gondorista. Tarinaa saa toki jatkaa, jos ketään kiinnostaa.
Muok.
Jatkan tarinaa itse koska Nuotion tarinankertojat tuntuvat kadonneen, tai olisivatko tarinat vain katoavaa kulttuuria?
Uusi Aika Gondorissa.


Pieni tyttö käväli pitkin vaaleita katuja. Hänellä oli kauniit, kullankeltaiset hiukset, vakavat, harmaat silmät ja ystävällinen luonne. Laina huokaisi ja hengitti kaupungin tuoksuja. Laina Faramirintytär oli syntynyt samoihin aikoihin kuin Kuningas Elassar oli lähtenyt Gondorista. Kaupunki tuntui tyhjältä. Laina taittoi ruusukimpun käteensä, ne pistelivät hiukan. Onneksi kotiovi oli lähellä. Laina astui sisään. Hänen isänsä, ruhtinas Faramir, istui kumarana ja harmaana tuolissaan ja luki kuten aina joskus tapahtui.
- Missä äiti on? Faramir kääntyi ja katsoi kysyviin lapsenkasvoihin. - Hän muistuttaa Boromir-parkaa, hän ajatteli, ja vuosientakainen suru välähti hänen silmissään. Laina asetti kukat pöydälle ja kosketti isänsä polvea.
- Ajattelitko Boromir-setää?
- Ajattelin. Hän oli hieno mies, Laina. Laina oli hiljaa. Boromir oli saanut surmansa menneissä taisteluissa vuosia sitten, eikä Laina ollut koskaan nähnyt setäänsä. Ajatus kirpaisi Lainan 10-vuotiaan lapsenmieltä viiltävänä kipuna. Kunpa setä olisi elänyt!
- Ei, itkeminen ei auta, Laina puhisi itselleen, otti litistyneet ruusunsa pöydältä ja lähti keittiöön. Siellä hän tapasi äitinsä, jonka tukka loisti yhtä kirkkaana ja silmänsä yhtä odottavina kuin kauan sitten Parannuksen Tarhassa tai Rohanin tasangoilla Théoden-kuninkaan vielä eläessä. Éowyn huomasi lapsen vieressään.
- Saisinpa elää kerran Pelennorin taistelut, entinen aseneito huokaisi. Laina sulki silmänsä. Hän näki sen kaiken mitä äiti tarkoitti. Loimuavaa tulta. Savua. Pimeyttä. Huutoja. Laina kirkaisi heikosti. Éowyn hätkähti ja vilkaisi esikoistaan nopeasti.
- Hoitaisitko hetken kaksosia? Laina otti puolivuotiaan Lainleijahin, harmaasimäisen ja lujaluoteisen poikaviikarin, tiukkaan syliotteeseen. 5-vuotias Arwen Faramirintytär, joka oli saanut nimensä kuningatar Arwen Iltatähden mukaan, katsoi sisartaan kirkkain, pelottomin silmin.
- Laina, mennään Mo-Mo... No sinne, missä se Sormus tuhotttiin, otetaan Lainlei mukaan!
Faramir, joka oli kuullut lapsen kovan äänen, loikkasi pystyyn ketterästi kuin kaniini, ja tömisteli lasten eteen kasvoillaan ankara ilme.
- Te ette mene Mordoriin. Mistä sinä moisen keksit?
*
Arwen makasi vuoteessaan ja mietti. Koko kaupunki nukkui. Hän halusi seikkailla. Laina röhkäisi unissaan kuin porsas. Arwen hyppäsi pystyyn.
- Laina!
- Hnh...
- Herää, lähdetään, ota veljesi.
- Arwen!
Arwen ei kuunnellut vaan avasi ikkunan ja kömpi tikkaille.
- Lainlein vuoro. Kuorsaava kerä päätyi isonsiskon kainaloon.
- Laina, tule ettei isä herää. Eikä äiti sen paremmin.
Arwenin nuori sydän hakkasi rinnassa. Mitä hän oli tekemässä? Pakenemassa kuin vanki. Laina katsoi ja hänen slmissään näkyi Rohanin aseneito Éowynin kylmä ja luja ilme. Lainlei tuhisi unissaan. Arwen laski pojan maahan. Jossain ulvoi jokin eläin. Arwen nosti Lainlein syliinsä ja hiipi eteenpäin Laina kintereillään, Yhtäkkiä lapset jähmettyivät patsaiksi. Joku tuli kovaa vauhtia ilmasta käsin.
- Argh, Arwen inahti, ja putosi pimeyteen.

Arwen Faramirintytär avasi silmänsä. Oli pimeää. Missä Lainlei oli? Laina oli siinä, itkien.
- Ne veivät Lainlein!
- Laina... Arwenin silmiä poltti. Silloin petti Éowynilta, kuninkaitten tyttäreltä peritty kovuus murtui. Arwen purskahti hillittömään itkuun. Laina kietoi kätensä sisarensa ympärille.
- Arwen, me löydämme Lainlein.