Amroth
Vaeltava haltianeito
Yritän tällaista maratontarinaa. Katsotaan miten sen käy.
Gondor... 3 vuotta Sormuksen tuhoamisen jälkeen.
Kultainen päivänsäde valaisi Gondorin laaksot Amon Dínin, kerran sodassa palaneen merkkitulen rauniot muistuttivat yhä menneistä. Idässä näkyi yhä joskus uhkaavia pilviä, mutta Mordor oli poissa.
Elovéne tarkasteli näkymää hiljaisena. Hän hiipi merkkitulen raunioille, ja katsoi tummaan hämärään sinnepäin, mistä pahuus oli kerran kummunnut. Torvien törähdykset soivat.
- Korkean Kuninkaan aikana kaikki hyvin.
Elovéne tiesi puhuneensa ääneen. Hän antoi pörröisen tumman tukkansa lepattaa, ja juoksi kauemmas. Äkkiä hän pysähtyi. Kiljaisu. Toinenkin.
Barad-dhunin joukot, baradit, olivat käyneet levottomiksi.
Elovéne värisi.
- Ei tule kesää, Elgaladin tytär. Palaa kotiin. Täälläpäin ei ole hyvä oleskella. Vanha ukkopaha oli ilmaantunut jostain paikalle. Elovéne tiesi, että ukko ol Thrán, ja hänen huhuhttiin olevan ammoin mahtinsa kadottaneen velhosuvun viimeinen jäsen. Elovéne ei ollut varma tarkoittiko Thrán sanojaan. Äkkiä molemmat jähmettyivät. Thrán tempasi hatturehkansa maasta.
- Baradit tulevat!
Äkkiä rauhallinen laakso oli täynnä elämää. Huutoja, armotonta vilskettä.
Elovéne loikki kivien yli kuin kani. Polvi hankautui rikki, mutta hän ei piitannut kivusta. Elovéne juoksi niin lujaa, että itki kivusta, mutta periksi hän ei aikonut antaa. Portti. Hän hyökkäsi Minas Tirithin valkeista porteista, ja kiisi kohti linnaa.
*
Linnassa kuningatar Arwen istui mietteliäänä ikkunan ääressä. Hän tiesi, että jokin oli hullusti. Ovelta kuului askelia, nyyhkytystä. Ova rävähti auki, ja pieni, takkuinen ja sotkuinen tyttö törmäsi sisälle.
- Suuri on surusi, Elovéne. Barad-duhn on muuttunut. Jokin voima ajaa heitä pahuuteen rauhan aikana.
Elovéne oli hiljaa, ja odotti. Kuningas Aragorn näytti vakavalta. Vanhat muistot väikkyivät hetken hänen mielessään, mutta hän sysäsi ne pois ajatuksistaan. Kuninkaalliset puhuivat keskenään haltiakielellä. Kuningatar Arwen nousi.
- Elovéne, tule. Vien sinut turvaan täältä. Tein niin kerran, enkä aio jättää Galdrielin suvun viimeistä vesaa yksin. En nyt.
Elovéne huomasi pian istuvansa satulassa peiteltynä ja pikkuisena kuin kerä.
*
Tällävälin Thrán oli päässyt kaupunkiin. Vanhus tassutti verkan kohti pääportteja.
- Aika käy vähiin, hän totesi kävelykepilleen. Aivan samoja sanoja oli joku toinenkin käyttänyt menneinä aikoina. - Velhon apua kaivataan taas. Korkea Kuningas muistaa Mithrandírin voimat vielä. Ja minä käytän omia voimian aikanaan. Thrán huokaisi. - Mithrandír, Mithrandír, kuulisitpa kutsuni!Gondor tarvitsee apua vielä viimeisen kerran! Kukaan ei vastannut hänen käheään huutoonsa. Tuuli oli hiljetynyt. Pom pom, pompoti-pom, baradien rummut jylisivät sotaisina. Orava naksahti puun juurella. Thrán katsoi sitä.
- Tst! Oravaa tilanne ei kiinnostanut, ja se vilisti tiehensä.
Aamu sarasti. Baradien uhkaava rivi työntyi kohti portteja. Taistelu näytti varmalta, kunnes jostain kajahti mylväisy, joka vapisutti ikkunoita. Ihmeelisiä, puumaisia olentoja oli pelmahtanut taivaanrantaan. Kuningas Aragornin silmissä saattoi luulla näkevänsä vanhan Konkari Samoojan viisaan hymyn näyn edessä.
- Entit tulevat!
Riemuhuuto soi kaupungin yllä.
Gondor... 3 vuotta Sormuksen tuhoamisen jälkeen.
Kultainen päivänsäde valaisi Gondorin laaksot Amon Dínin, kerran sodassa palaneen merkkitulen rauniot muistuttivat yhä menneistä. Idässä näkyi yhä joskus uhkaavia pilviä, mutta Mordor oli poissa.
Elovéne tarkasteli näkymää hiljaisena. Hän hiipi merkkitulen raunioille, ja katsoi tummaan hämärään sinnepäin, mistä pahuus oli kerran kummunnut. Torvien törähdykset soivat.
- Korkean Kuninkaan aikana kaikki hyvin.
Elovéne tiesi puhuneensa ääneen. Hän antoi pörröisen tumman tukkansa lepattaa, ja juoksi kauemmas. Äkkiä hän pysähtyi. Kiljaisu. Toinenkin.
Barad-dhunin joukot, baradit, olivat käyneet levottomiksi.
Elovéne värisi.
- Ei tule kesää, Elgaladin tytär. Palaa kotiin. Täälläpäin ei ole hyvä oleskella. Vanha ukkopaha oli ilmaantunut jostain paikalle. Elovéne tiesi, että ukko ol Thrán, ja hänen huhuhttiin olevan ammoin mahtinsa kadottaneen velhosuvun viimeinen jäsen. Elovéne ei ollut varma tarkoittiko Thrán sanojaan. Äkkiä molemmat jähmettyivät. Thrán tempasi hatturehkansa maasta.
- Baradit tulevat!
Äkkiä rauhallinen laakso oli täynnä elämää. Huutoja, armotonta vilskettä.
Elovéne loikki kivien yli kuin kani. Polvi hankautui rikki, mutta hän ei piitannut kivusta. Elovéne juoksi niin lujaa, että itki kivusta, mutta periksi hän ei aikonut antaa. Portti. Hän hyökkäsi Minas Tirithin valkeista porteista, ja kiisi kohti linnaa.
*
Linnassa kuningatar Arwen istui mietteliäänä ikkunan ääressä. Hän tiesi, että jokin oli hullusti. Ovelta kuului askelia, nyyhkytystä. Ova rävähti auki, ja pieni, takkuinen ja sotkuinen tyttö törmäsi sisälle.
- Suuri on surusi, Elovéne. Barad-duhn on muuttunut. Jokin voima ajaa heitä pahuuteen rauhan aikana.
Elovéne oli hiljaa, ja odotti. Kuningas Aragorn näytti vakavalta. Vanhat muistot väikkyivät hetken hänen mielessään, mutta hän sysäsi ne pois ajatuksistaan. Kuninkaalliset puhuivat keskenään haltiakielellä. Kuningatar Arwen nousi.
- Elovéne, tule. Vien sinut turvaan täältä. Tein niin kerran, enkä aio jättää Galdrielin suvun viimeistä vesaa yksin. En nyt.
Elovéne huomasi pian istuvansa satulassa peiteltynä ja pikkuisena kuin kerä.
*
Tällävälin Thrán oli päässyt kaupunkiin. Vanhus tassutti verkan kohti pääportteja.
- Aika käy vähiin, hän totesi kävelykepilleen. Aivan samoja sanoja oli joku toinenkin käyttänyt menneinä aikoina. - Velhon apua kaivataan taas. Korkea Kuningas muistaa Mithrandírin voimat vielä. Ja minä käytän omia voimian aikanaan. Thrán huokaisi. - Mithrandír, Mithrandír, kuulisitpa kutsuni!Gondor tarvitsee apua vielä viimeisen kerran! Kukaan ei vastannut hänen käheään huutoonsa. Tuuli oli hiljetynyt. Pom pom, pompoti-pom, baradien rummut jylisivät sotaisina. Orava naksahti puun juurella. Thrán katsoi sitä.
- Tst! Oravaa tilanne ei kiinnostanut, ja se vilisti tiehensä.
Aamu sarasti. Baradien uhkaava rivi työntyi kohti portteja. Taistelu näytti varmalta, kunnes jostain kajahti mylväisy, joka vapisutti ikkunoita. Ihmeelisiä, puumaisia olentoja oli pelmahtanut taivaanrantaan. Kuningas Aragornin silmissä saattoi luulla näkevänsä vanhan Konkari Samoojan viisaan hymyn näyn edessä.
- Entit tulevat!
Riemuhuuto soi kaupungin yllä.
