Vko 2: Galadrielin peili

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Kaikkien edellisen luvun haltiaihanuuksien jälkeen saavutaan vihdoin Lórienin sydämeen, sen kaikkein ihmeellisimpään paikkaan, Caras Galadhonin kaupunkiin. Värit ovat samaa kuin tähänkin asti: kultaa, hopeaa, vihreää, valkoista ja harmaata. Ei tarvinne miettiä, mitkä värit Tolkienin mielestä olivat kaikkein kauneimpia, kun hänen ylhäisimmät haltiansa tuntuvat elävän pelkästään tämän väriskaalan varassa.

Viittauksia Silmarillioniin piisaa, mutta niin nätisti tekstiin upotettuina, että ne antavat vain syvyyttä tarinalle häiritsemättä sellaistakaan lukijaa, joka ei Silmaa ole kahlannut läpi. Tai ainakaan en muista itse ennen Silman lukemista kauheasti kiinnittäneeni huomiota mainintoihin jostain Morgothista tai Nargothrondista.

Lórienissa saattue lepäilee, ja kuvaus siitä, kuinka he viettivät siellä ”muutamia päiviä sen mukaan kuin pystyivät muistamaan” vain nukkuen, syöden, kuljeskellen ja haltioiden laulua kuunnellen toisi herkästi mieleen kelttiläisten tarujen haltiamaahan sadaksi vuodeksi kadonneet ihmiset, ellei kaikkea kauneutta varjostaisi suru Gandalfin kuoleman takia.

Kun päästään itse Galadrielin Peilille asti, nähdään monenmoisia näkyjä – kunhan Galadriel on ensin tehnyt hyvin selväksi, ettei hän suostu antamaan minkäänlaisia neuvoja. Liekö moinen äärimmäinen varovaisuus merkki pitkän iän tuomasta viisaudesta vai mistä? Joka tapauksessa on hienoa, ettei Tolkien ole sortunut tässä(kään) siihen fantasiakirjallisuudessa niin valitettavan yleiseen kliseeseen, että kaikkitietävä überhaltia/velho tulee ja ratkaisee kaikki ongelmat päähenkilöitä ylivertaisella viisaudellaan ohjaten.

Sormuksiin asti päästyä Tolkien keikauttaa ovelasti edellisen luvun asetelman päälaelleen, kun Galadriel joutuukin yllättäen itse tekemään tiukan valinnan siitä, tekeekö oikein vai niin kuin mieli tekisi. Jos hän olisi valinnut toisin kuin valitsi, tarina olisi käynyt vallan toisenlaiseksi. Olisi hauskaa lukea Tarun ”vaihtoehtoversio”, jossa Sormus siirtyisikin Galadrielin haltuun.
 
Last edited:

masamune

Kontulainen
Caras Galadhonista ei ole oikein koskaan osannut minkäänlaista kuvaa kehitellä päässä. Pelissä oleva on liialla 'härpäkkeellä' täytetty. Elokuvassa ehkä vähän suuntimaa sinne oikeaan, mutta ei nyt kuitenkaan.

Elokuvien Galadriel on kauhen julman ja ylimyksen oloinen, tässä kirjassa huomattavasti lempeämpi ja jalat maassa.

Mitä peiliin tulee niin en muistanutkaan kuinka Sam kiihtyy näkemästään ja hyvä ettei jo siltä seisomalta lähde takaisin Kontuun pistämään asioita kuntoon, vaikka näkyhän saattaiskin toteutua vasta ja juuri siksi että Sam sinne palaisi. SPOILERI VAROITUS: Elokuvaversiossa taas oli mukava kun siellä näytettiin semmoista mitä tuleman pitää, mutta mitä ei sitten elokuvaan sisällytetty (mikä oli kyllä harmi).
 

Fairy tale

Lapinorava
Kun lukee kirjan viimeisiltä sivuilta Sormuksen Sodan aikataulua, selviää että Saattue tuli Caras Galadoniin tammikuun 17. päivän iltana ja lähti sieltä helmikuun 16. päivänä. Saattue ehti levätä ja toipua kuukaudenpäivät Lórienin maassa. Lórienia kuvataan levolliseksi paikaksi ja sellaiseksi jossa aistit avautuvat huomaamaan kaiken paljon syvemmin. Värit, äänet, tuoksut jne. En ollutkaan ennen kiinnittänyt huomiota siihen, että kaupunkia sanottiin Puiden Kaupungiksi.

Galadriel koettelee Saattueen jäseniä ja Sam paljastaa jälkeenpäin mistä asiasta häntä koeteltiin. Merri aloittaa kertomaan omaansa, mutta keskeyttää sitten. En voinut olla ajattelematta, että hänelle tarjottiin kotiinpääsyn lisäksi tynnyrillinen parasta piippukessua, mitä Konnussa voi saada. Merri jätti tämän sanomatta mutta luin tämän lopun rivien välistä. Näin tämä omassa mielessäni aukeni. Legolasin ja Gimlin ystävyys alkoi Lórienissa ollessa. Siitä ei kerrota tässä vaiheessa vielä enempää, mutta siitä voi lukea, mitä siitä myöhemmin seurasi.

Suljetussa puutarhassa ei kasvanut puita. Tämä jotenkin tuntui kummalta kuvaukselta puutarhasta, mutta kaipa siellä kasvoi sitten kaikkea muuta. Puutarhan keskellä oli pylväs ja sen päällä laakea hopea-astia. Galadrielin Peili. Oletettavasti Peili toimi vain Galadrielin omistuksessa olevan sormuksen takia? Ilman Galadrielia ei Peilistä näkyisi mitään. Sam pääsi kurkistamaan tulevaan, vaikka se paljastuu lukijalle ja Samille vasta paljon Sormuksen Sodan jälkeen. Ja olivathan kaukana Konnussa tapahtuvat asiat heijastusta ja kaikua siitä suuresta sodasta, jota käytiin. Sam teki valinnan -jälleen kerran- ja työntää koti-ikävänsä taka-alalle ja päättää seurata Frodoa minne ikinä tämä menisi. Frodo sen sijaan näki viimeisenä näkynään Silmän.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
On aika kuvaavaa, että Samin näyt liittyivät hänelle rakkaisiin henkilöihin ja paikkoihin, kun taas Frodo sai pikaista Bilbo-vilahdusta lukuunottamatta pelkästään tehtäväänsä liittyviä näkyjä: Sormuksen historiaa ja lopuksi Sauronin, Sormuksen herran tulisen Silmän. Tuntuu, että Tolkien tahtoo alleviivata näiden kahden hobitin eroa: toinen on yksinkertainen, uskollinen ja helläsydäminen olento, jonka suurin vahvuus on vankkumaton rakkaus, toinen taas vakava, hobitiksi hyvin oppinut ja sivistynyt henkilö, jonka johtotähtenä on velvollisuudentunto. Toki Frodon näyt liittyvät myös hänen erikoisasemaansa Sormuksen Viejänä.
 

Atheon

Kontulainen
Tämä on mielestäni tunnelmaltaan varsin mielenkiintoinen luku. Ollaan haltiavaltakunnassa, joka on vielä sen verran mahtava, ettei sinne pitäisi minkään pahan tai vaaran pitäisi päästä. Silti minulla on koko ajan sellainen tunne, että mitä tahansa voi tapahtua millä hetkellä tahansa ja varovaisuuden ei saa antaa herpaantua. Ehkä se on jotain pelonsekaista kunnioitusta, joka johtuu ymmärtämättömyydestä, ihminen kun olen, enkä tn. edes Númenorilaista syntyperää. Tästä vaaran tunteesta tuli mieleen myös, olisiko ollut hobiteille vaarallista, jos he olisivat katsoneet peiliin ilman, että Galadriel ei olisi ollut heidän kanssaan. Varmaan ainakin olisivat tehneet näkemänsä perusteella hätiköidympiä johtopäätöksiä. Mietin myös sitä, kuinka yleisessä käytössä peili oli haltioiden keskuudessa? Kuinka usein Galadriel Celeborn katsoi siihen? Vai olivatko he niin kyvykkäitä, ettei sille ollut tarvetta? " 'Tiedän, mitä näit viimeksi', haltia sanoi, 'sillä se on minunkin mielessäni.' " Pääsivätkö rivihaltiat koskaan tämän vesiastian äärelle? Olisiko Galadriel pystynyt käyttämään mitä tahansa astiaa, missä tahansa paikassa, millä tahansa vedellä täytettynä tähän tarkoitukseen, vai oliko 'taika' tai 'voima' sidottu kenties tähän paikkaan, veteen ja astiaan?

Jotain muutakin oli mielessä, mutta pääsi unohtumaan.

Nyt muistin. Tämä on yksi niistä luvuista, joissa mielestäni Frodon piilevä viisaus tulee selkeimmin esiin. Ei tietenkään vedä vertoja Galadrielille, mutta jotenkin jää tunne, että hänellä on joidenkin asioiden suhteen syvempää luontaista, ehkä jopa tiedostamatonta, ymmärtämystä ja harkintaa kuin mahdollisesti jopa joillain haltioilla, vaikka aina ei siltä vaikutakaan.
 
Last edited:
Ylös