Vko 31: Rohirrimin ratsastus

Rhosgobella

karvajalka
Minä en älynnyt seurata alustuksia, luin vaan alkuperäisen aikataulun mukaan, jolloin Rohirrimin ratsastus osui tälle viikolle. Tuli nyt niin vahvoja tunnelmia, että pakko jakaa tässä. Siirtäkää sepustukseni sitten oikeaan lokeroon aikanaan, kun sellainen perustetaan. Sikäli kun sillä on merkitystä. Mutta pakko saada jakaa tämä tunne.
Kutakuinkin 30 vuotta tolkienistina, ja yhtäkkiä joku luku Sormusten Herrasta voi iskeä tällä lailla!
Olen aina tykäännyt Ghân-buri-Ghânista ja hänen kansastaan. Minua jotenkin liikutti lukea tämän vähän tunnetun alkuperäiskansan viisaudesta. Olenhan tämän luvun useasti ennenkin lukenut, mutta tällä kertaa sen kauneus kosketti entistäkin enemmän. Ja Ghân-buri-Ghânin viehättävä ilmaisutapa kutsua Rohanin kuningasta hevoskansan isäksi (Father of Horse-men) jotenkin lämmittää mieltä.
Luvun lopussa on uljas kuvaus Théodenin ylväydestä ja komean viikinkimäisestä rohalnilaisen joukon taistelun melskeestä, kun he käyvät auttamaan Gondoria.
Kyllä, luin tätä tippa linssissä. Olenko tulossa vanhaksi tai jotain?

Kuten näkyy, lueskelen aika lailla fiilispohjalta. Siksi olen tässä lukupiirissä pysynyt melko lailla äänettömänä yhtiömiehenä. Tekstin analysointi ja Keski-Maan viisaus Kontuwikin tapaan ei ole vahvuuksiani. Josta pääsinkin aasinsiltaan: kertokaapa viisaammat, onko metsäläisistä muuta mainintaa missään muualla Tolkienin teoksissa kuin tässä Sormusten Herran luvussa? Onko heillä todenperäinen esikuva mahdollisesti Etelä-Afrikassa, missä Tolkien käsittääkseni on myös majaillut? Vai ovatko he vain oikea kansa oikeaan paikkaan ihan randomilla keksittynä?
 
Last edited:

masamune

Kontulainen
Neljä päivää ratsastusta takana ja Merri makoilee huopaan kääriytyneenä mitään näkemättä pimeydessä mutta välistä ääniä kuullen, kuin rumpuja lyötäisiin, välillä lähempänä välillä kauempana. Unta ei tule. Olikohan sittenkin virhe lähteä mukaan? Rumpujen ääni kuulostaa tulevan entistä lähempää. Puiden lomassa liikkuu lyhtyjä ja kuuluu hiljaisia ääniä. Yhtäkkiä hänen edessään kohooa tumma hahmo joka kompastuu häneen. "Herra, en minä ole puunjuuri, enkä laukku." Merri tokaisee Elfhelmille joka manailee puunjuuria pimeydessä. Tästä hyvästä Merri saa udeltua että rummut eivät ole vihollisten vaan Metsien Villi-ihmisten jotka ovat tarjonneet apuansa Théodenille ja valot puiden lomassa ovat matkalla tapaamiseen. Merri ei enää kestä odottelua vaan päättää lähteä katsomaan mitä tapahtuu.

Hän saapuu aukealle paikalle ja siellä istui Théoden, Éomer ja heidän seurassaan kyykyssä outo ihmis hahmo, kuin púkelmiehet Dunhargissa. Hän oli Ghân-buri-Ghân, Metsäläisten johtomiehiä. Ghân on hyvin perillä vihollisten määristä ja liikkeistä, kuten myös Théodenin hevosmiesten määrästä. Hän tiesi vihollisten sijainin Minas Tirithiin johtavalla tiellä ja hän lupautuu johtamaan hevosmiehet kiertotietä vihollisarmeijan ohi, kunhan vain heidät jätettäisiin rauhaan sikäli sodasta voitto tulisi. Liikkeelle olisi lähdettävä pikimmiten, koska aikaa ei ollut hukattavissa ja matkaakin vielä reilusti.

Meri palaa lepopaikalleen ja Minas Tirithin tulipaloissa olevaa Pippiniä ajatellen heittää pois pelon vaikka taistelu on väistämättä edessä. Metsän miehet pitivät siitä huolen että oikotietä matka sujuu rauhallisissa merkeissä ilman vihollisia ja ettei tieto hevosmiesten liikkeistä joudu vihollisten tietoon. Hyvän tovin kuljettua metsän miesten tiedustelijat tuovat tiedon vihollileiristä lännessä, mutta heidän ja Pelennorin muurin välissä ei vihollisia ole ja muurilla olevatkin tuhoavat muuria varomattomina, joten sen puolustus on heikko. Näin siis oli Ghânin opastus tullut päätökseen ja hän katoaa miehineen hujauksessa pimeyteen. Matkaa on muurille vielä nelisen peninkulmaa joten Éomer tuumaa että somempi levätä nyt ennen taistelua rauhassa ja jatkaa matkaa yöaikaan niin että taistelukentille saavutaan päivän ollessa kirkkaimmillaan.

Yöllä jatketaan matkaa kohti etelää ja edessä jo loimuaa taivaan alunen punaisena Pelennorin liekeistä. Tiedustelijat tuovat tiedon että viholliset ovat lähteneet täydellä voimalla hyökkäykseen jättäen muurille vain muutamia. Wídfara Woldista kertoo huomanneensa että tuuli kääntyy ja tuo tuoksuja mereltä. Aamu tuo uutta tullessaan. Théoden komentaa ohjeita joukoille miten järjestäytyä kun päästään muurista läpi ja niin jatketaan matkaa. Merri ratsasti Dernhelmin selän takana ja mietti että mihin tulikaan lähdettyä ja että toivottavasti pysyy hevosen kyydissä ettei tippuisi ja talloutuisi perässä tulevien hevosten jalkoihin.

Rammasin pohjoisportille päästyä siellä olleet örkit tapettiin ja ajettiin pois. Hiljaa eteni Rohanin sotajoukko Gondorin pelloille ja hieman idempään siirryttyään seisahtuivat. Merri katseli Théodenia joka näytti kutistuvan kumaraan kuin iän painamana ahdistuksen ja pelon luotsaamana. Mutta kohta tuli tuuli ja valon pilkahdus etelästä, kuului syvä kumahdus ja tämä sai kuninkaan suoristautumaan pitkäksi ja ylvääksi ja hän huusi kovalla äänellä, kovemmalla kuin kukaan oli koskaan ihmisen kuullut huutavan: Te ratsaille nouskaa, Théodenin miehet!.. Sitten hän töräytti suureen torveen sellaisen toitotuksen että se särkyi ja toitotukseen vastasivat sotajoukon torvet ja ääni kaikui myrsyn lailla tasangolla. Ja niin Théoden sotajoukkoineen lähti hyökkäykseen.
 

Fairy tale

Lapinorava
Totean tähän nyt ensihätään (kun kahlaan lukua läpi nyt toista kertaa) että metsässä on aikamoinen väenpaljous. Miten he kaikki sinne oikein mahtuvat? Kun on pimeässä ja eläytyy Merrin asemaan, aistii hevoset ja oman tutun porukan. Sitä tietää pimeässäkin, että leiriytyjiä on valtava määrä. Sitten Merrille selviää, että ympärillä on villi-ihmisiä rumpuineen. Ja villi-ihmisten mukaan kauempana tiellä on örkkejä. Jos yhtäkkiä sytytettäisiin valo, miltähän kaikki näyttäisi? Kuinka paljon sitä näkisi ympärilleen. Pimeässä tulee keskittyneeksi ääniin, kuten Merri rumpujen ääniin ja hevosten pitämään kahinaan ja tuoksuihin, kuten Merri hevosen tuoksuun ympärillään.

Metsän ei tarvitse olla edes kovin pimeä tai tiheä, kun sieltä ei paljoa näe eteenpäin. Tämä kokemus tuli omalle kohdalle kuukausi sitten, kun eksyin vaelluksen aikana pari kertaa, enkä ollut ihan "kartalla". Valoisassa ja harvassakin metsässä sitä näkee vain rajallisen pätkän eteenpäin. Ratsastajien joukko on leiriytynyt monen monituisen kilometrin matkalle. Se etenee jatkossa ketjussa ja kapeimmassa kohdassa neljä hevosta voi kulkea rinnakkain. Aika hyvin kuljettava polku tuo on. Mutta silti unohdettu, vähän käytetty. Sen ei kai tiedetty vievän minnekään tärkeään paikkaan. Muinainen mönkijäura?
 

Constantine

محتوم
Alkuperäistekstistä selviää, että jopa metsäläiset pitävät Aurinkoa naispuolisena muiden "länsimielisten" kansojen tavoin, vahvistaen Ardan vastakohtaisuutta meidän maailmamme mytologioihin verrattuna. Metsäläisten päällikön nimi taas tuo mieleen italialaisen termin capo di tutti capi eli capo dei capi. Hänen kertomuksensa Númenorin Ihmisten saavutuksista saattaa mahdollisesti selittää myös Vanhassa Metsässä tavatut jäljet.
 
Last edited:

Rohanin ratsastaja

Kontulainen
Tervehdys kaikille pitkästä aikaa! Tämän luvun kohdalta on hyvä palata lukupiiriin. Jouduin pitämään taukoa pahojen työkiireiden takia ja kun välillä olisi ollut vähän väljempää, en oikein osannut tulla kirjoittamaan kiireellä ja tauko venyi paljon pidemmäksi kuin olisin toivonut. Mutta pidemmittä jaaritteluitta nyt sitten vain asiaan...

Ensinnäkin tällaista ovelaa ennalta arvaamattomaan reittiin turvautumista on käytetty lukuisia kertoja menestyksellisesti eri sodissa. Kuuluisin on epäilemättä Hannibalin Alppien ylitys. Hitlerin hyökkäys Ranskaan Ardennien kukkuloiden yli pieniä teitä pitkin, välttääkseen vahvan Maginot-linjan, oli varsin uhkarohkea temppu joka onnistui hienosti. Ylimpien upseerien mielestä von Mansteinin suunnitelma oli niin hullu, että Manstein siirrettiin pienen reservijoukon komentajaksi. Von Manstein pääsi kuitenkin esittelemään suunnitelmansa Hitlerille joka ihastui siihen ja, no, loppu on niin sanotusti historiaa. Ranskalaisten voittamisesta tulee mieleen kuinka Dien Bien Phun taistelussa 1954 vietnamilaiset yllättivät ranskalaiset tuomalla suuret määrät sotakalustoa ympäröiville kukkuloille viidakon polkuja pitkin. Tähän päättyi Vietnamin sota ranskalaisten osalta.

Rohirrimilla oli ilmeisesti käytössään varsin hieno Lännen Ihmisten kallioon leikkaama väylä, vaikkakin metsittynyt, joten siltä osin ei otettu suurta riskiä. Kuten Fairy Tale muistuttaa, metsässä on tosiaan melkoinen väenpaljous. Lukiessa on ainakin itselläni kovin vaikea pitää mielessä kuinka suuri sotajoukko onkaan liikkeellä ja mitä se käytännössä pimeässä metsässä merkitsee. Johtaminen ja käskyjen välittäminen on melkoinen haaste. Esimerkiksi kilometrillä kulkee noin 200 hevosta peräkkäin ja jos rinnan mahtuu neljä, tekee se 800 ratsukkoa kilometriä kohden eli ratsastajat ovat todella laajalla alueella.

Lapsena yksi suosikkileikeistäni naapurin lasten kanssa oli aikuisten vakoileminen. Silloin taitavien eränkävijöiden ja hiipijöiden malliesimerkkinä meillä olivat intiaanit, siis villin lännen intiaanit. Ehkä tätä perua Metsäläiset ovat tuoneet minulle mieleen intiaanit. Tuli ihan typerä olo kun vasta Rhosgobellan alustuksen luettuani tajusin yhteyden Afrikkaan, vaikka hyvin tiedän Tolkienin asuneen lapsuutensa Afrikassa. Ja sitten tajusin, että Metsäläisillähän on ruohohame! Eli kyllä esimerkiksi eteläisen Afrikan bushmannit tai hottentotit ovat tainneet hyvinkin toimia esikuvina.

Luku on todellakin herkästi ja liikuttavasti kirjoitettu. Kontrasti on voimakas kun tietää, että tulevan taistelun suuret uhraukset ovat aivan nurkan takana. Luvun lopussa on komea kuvaus H-hetkestä eli hyökkäyshetkestä eeppisellä tyylillä kerrottuna. Siinä sekoittuvat kauneus ja kauheus kuten Rohanin sotajoukon laulussa.
 
Ylös